seuraava »

[.ave.]

Hyvä selvennys, ginger. Jos asia on monimutkaisempi ja linkittyy useammalle tasolle kuin pelkästään tapoihin ajatella, malli ei riitä. Tukahduttamaan ajautuu silloin, jos havaitsee ajattelumallinsa, eikä se poistakaan tunnetta. Sitten ajattelee, ettei minun kuuluisi tuntea tälläistä tunnetta, koska tämä ajatusketju ei ole looginen. Tunne kuitenkin on yhä, jolloin voi ajautua tietämättänkin tukahduttamaan sen, koska ei pidä sitä järkevänä reaktiona kyseiseen tilanteeseen. Selvittämättä tällöin jää se tunnetietämys tämän tunteen taustalta.

[Tigerwoman]

Kiitos positiivisesta palautteesta Ginger86 ja .ave. 

Ei muuta tällä kertaa. 

[Ritsa]

Ajatus tuli vielä mieleen, ei ehkä liity nyt mihinkään erityisesti. Mutta eroon pääseminen ajatuksista tai tunteista kuulostaa omaan korvaan hieman riskialttiilta ajatukselta. Silloin se tarkottaisi, että sillä hetkellä et olisi täydellinen vaan olisi korjattavaa tai jotain mikä pitäisi erottaa olemuksestasi. Siksi painottaisin itse asioiden rakkaudellista muuntamista. Koska jos joku asia on olemassa, niin sillä on pakosti ne uskomattoman positiiviset puolet/mahdollisuudet ja ne uskomattoman negatiiviset puolet/mahdollisuudet. Jos niistä negatiivisista puolista/mahdollisuuksista pitäisi päästä eroon, niin sitten samalla mielestäni heikkenee ne positiiviset puolet/mahdollisuudet. Mutta kun tiedostaa ne molemmat ja valitsee toisen, niin se ei ole eroon pääsemistä vaan hyväksymistä ja vapaata tahtoa luoda sitä mitä haluaa.

Mitään ei ole pakko poistaa itsestään, eikö se silloin saata ilmetä ulkopuolella tai alitajunnassa? Minä pyrin hyväksymään kaikki puolet itsessäni sekä muissa, ettei kenenkään tarvitse ilmentää niitä negatiivia puolia, että "Hei sinussa on tälläinenkin puoli, josta olet päässyt 'eroon!'" Haluan tässä vain herättää ajatuksia, en alkaa väittelemään onko asia niin tai näin. On vain kokemusta tälläisestä "pinnallisesta" ja mielen tasolla tapahtuvasta eroon pääsemisestä, vaikka sielu sanoo, että tämä on kyllä osa sinua, mutta ei ehkä tässä muodossa kuin luulet.

[Tigerwoman]

Erittäin hyvä pointti, Ritsa.

Jos onnistuisimme poistamaan itsestämme negatiivisen puolen, lilluisimmeko vain autuudessa? Saisimmeko mitään kehitystä tai liikettä aikaan?
Minä ainakaan en varmaankaan laittaisi tikkua ristiin, jos ei olisi pakko. Mielummin lilluisin ja nauttisin. Se ei kuitenkaan taida olla tämän elämämme tarkoitus.

Ja tosiaankin. Miksei ihmistä voida hyväksyä kokonaisuutena? Aina jotain pitäisi poistaa ja muuttaa 

[Ritsa]

Joo, no kyllähän tuota vapaata tahtoa on hyvä käyttää, ettei lillu ihan minne sattuu ja epätasapainoon, joka ei lopulta ylläpidä rakkautta itselle, muille ja maailmankaikkeudelle. Mutta mielestäni aina jos jollain on joku "negatiivinen" puoli niin silloin siitä pystyy löytämään "positiivisen" ilmentymän. Mutta siihen tarvitsee ainakin tässä ketjussa kerrottuja menetelmiä ja varmasti muutakin. Kumminkin jos ihminen pääsee tuohon täydellisyyteen tietyllä tavalla, niin silloin on jo uudet tietoisuuden tasot kauempana, joita kohti vapaalla tahdolla sitten mennään ja muunnetaan niitä koettuja asioita rakkaudellisiksi. Ja ideaalisestihan se olisi sitä virran mukana kulkemista.

[Tigerwoman]

No joo, olen kyllä itsekin aina ollut sill kannalla, että pitäisi vapautua turhista negaatioista. Mutta jotenkin tökkii ajatus työskentelystä hiki hatussa. Ihan kuin sen aika olisi jo ohi. Nyt pitäisi olla putsit putsattu ja hyvä meno päällä.
Sekö mua tässä tökkii, vanhaa energiaa?

[Suomityttö]

Hyvä esimerkki Ginger86 ajatusketjun kiinni nappaamisesta ja muuntamisesta! Se toimii. Olen myös muutaman kerran onnistunut. 

[Eklektikko]

Jos siis olen oikein käsittänyt, tässä ei tosiaan edes tarkastella varsinaisesti sitä tunnetta, vaan ajatusmallia sen takana. Jos negatiivinen tunne on omasta ajatusmaailmasta lähtöisin, se siis jää automaattisesti pois ajatusmallia muuttamalla. Negatiivisista tunteista ei siis aktiivisesti pyritä eroon esim. tukahduttamalla tai sivuuttamalla ne, vaan tunteiden poisjäänti on ikään kuin ajatusmallin korjaamisen erittäin miellyttävä ja toivottu sivutuote?

Juuri näin!

Kiteytit oikeastaan asian joka myös jotenkin yön aikana kypsyi mielessäni ja joka voisi olla hyvä 'lyhytohje' metodin käyttöön ja myös sen pohtimiseen oliko vika niissä omissa ajatusmalleissa, vaiko ehkä sittenkin todellisuudessa jolloin se oma paha olo onkin hyödyllinen ja arvokas signaali:

- Jos on paha olo tavalla tai toisella, kirjoita paperille mitä ajatuksi sen tunnetilan aikana päässä pyörii

- Jonkin ajan päästä palaa lukemaan mitä kirjoitit, koeta katsoa asiaa ikään kuin joku muu olisi puhunut sinulle sinun tilanteestasi nuo asiat, eli ikään kuin katsoa näitä ajatuksia ulkopuoelta, samaistumatta niihin.

Tilanne on luultavasti joku seuraavista:

1) Jos ajatukset olivat aivan järkeviä eivätkä sisältääneet esimerkiksi em. listan kognitiivisia häriöitä yms. niin voikin todeta
vanhan vessakirjoituksen mukaan: "Älä säädä päätäsi, vika on todellisuudessa." Tällöin pahalla ololla on oikea syy, esim. joku kiusaa, vittuilee, manipuloi, lähipiirin ihminen vaikka ryyppää, joku pahoinpitelee tms. Tällöin ajatuksissa ei ollut mitään vikaa vaan ne ovat oikea signaali siitä että sinun täytyy tehdä jotain, koska sinua kohdellaan huonosti. (Ainoa mitä tässä kannattaa varoa on mahdollinen telepatiayritys: Jos ajatuksissasi oletat jonkun ajattelevan tai tuntevan jotain, asia ei välttämättä ole ollenkaan niin, niinpä 'turvallisia' asioita ajateltavaksi tässä mielessä ovat vain toisen ihmisen konkreettiset sanat ja teot. Hänen ajatuksiaan ja tunteitaan et voi tietää.)

2) Jos taas huomaat kirjoittamissasi ajatuksissasi näitä kognitiivisia häiriöitä - tai rumaa puhetta/haukkumista itseä kohtaan, se puuttui listasta, mutta Ginger kirjoitti siitä hyvän esimerkin aiemmassa viestissään jossa kertoi sisäisestä puheestaan - silloin vika ei ollut todellisuudessa, vaan siellä omissa ajatuksissa ja ajatusmalleja on syytä muuttaa jos haluat voida paremmin ja kokea vähemmän ikäviä olotiloja.

3) Voi käydä myös niin, että huomaat ajatuksissasi kognitiivisia häriöitä, mutta koet suurta vastustusta ryhtyä tekemään asioille mitään tai keksit erilaisia ehkä alkuun hyvältäkin kuulostavia syitä olla tekemättä mitään. Tällöin seuraavaksi kannattaa ryhtyä miettimään sitä, mikä on se 'hyöty' jonka saat siitä että teet itse itsellesi huonomman olon kuin mitä ulkoiset olosuhteet edellyttäisivät. Näitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:
- Huono omanarvontunto, uskot olevasi niin huono ihminen että ansaitset kärsiä tai että et ansaitse olla onnellinen
- Syyllisyydentunto jostakin, uskot että ansaitset rangaistuksen jostakin ja annat sitä tässä muodossa itsellesi
- Hyötynäkökohta: ehkä mahdollisuus ilmaista huonoa oloa läheisille saa heidät antamaan sinulle huomiota/hellyyttä/rakkautta, jota et muuten usko saavasi heiltä (ehkä koska muuten et koe olevasi heidän rakkautensa/hellyytensä/huomionsa arvoinen) Ajatusmallien muuttamista estää tällöin pelko huomion/hellyyden/rakkauden menettämisestä.
- Kontrollinäkökohta: Olet kokemuksesta oppinut, että pystyt esim. pelottavissa tai muuten ikävissä tilanteissa kontrolloimaan ihmisiä tai tilanteita kertomalla huonosta olostasi toisille, ehkä myös syyllistämällä heitä omasta olostasi. Tällöin ajatusmallien muuttamista estää kontrollin menettämisen pelko.

(Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä jotka eivät yllä mainituista syistä eivät halua muuttaa ajatusmallejaan, vaikka olo on huono.)

[Eklektikko]

Jos onnistuisimme poistamaan itsestämme negatiivisen puolen, lilluisimmeko vain autuudessa? Saisimmeko mitään kehitystä tai liikettä aikaan?

En ole poistanut itsestäni mitään 'negatiivista puolta', olen vain lakannut ajattelemasta asioita jotka tuottavat minulle huonoa oloa turhaan ja ilman tarkoitusta.

En 'lillu autuudessa' mutta olen sen ansiosta suurimman osan aikaa onnellinen ja positiivisessa mielentilassa. Koen toki ohimeneviä negatiivisten tunteiden hetkiä, mutta silloin niihin on oikea ulkoinen syy eli ne ovat arvokkaita singaaleja siitä että jotain tarvitsee tehdä. Ja koska en tartu niihin ja ala suurennella niitä mielessäni - se nimittäin on vähän kuin huudattaisi hälytyssignaalia korvaansa sen sijaan että rupeaa tekemään jotain asialle josta se hälytys tuli - niin ne todella ovat lyhytaikaisia ja ohimeneviä ja toimivat vain ikään kuin suuntaviittoina.

Sen ansiosta että en tuhlaa hirveitä määriä energiaa negatiivisissa tunteissa vellomiseen ja kongnitiivisia häiriöitä sisältävien ajatusketjujen päässä pyörittämiseen, minulla on paljon enemmän aikaa ja energiaa sekä kehittää itseäni että myös auttaa muita ihmisiä.

Toisaalta:
Jossain niistä lukuisista kirjoista joita tuossa tasapainottumisvaiheessani luin, sanottiin että ihminen voi oppia ja kehittyä joko kärsimyksen kautta tai ilon kautta. Molemmat toimivat ja lisäksi on mahdollista siirtyä kärsimyksen kautta oppimisesta ilon kautta oppimiseen.

Omalla kohdallani voin todeta, että kärsimyksen kautta oppiminen oli tarpeen niin kauan kun tuotin itselleni niillä omilla ajatuksillani kärsimystä: Kun se kävi liian suureksi, opin että tuotan sitä itse ja työskentelin siitä eroon. Niinpä pääsinkin siirtymään ilon kautta oppmiseeen. Oppiminen ja kehittyminen itsessään ei loppunut siihen että kärsimys loppui. 

Jokaisen on varmaan edettävä omalla tavallaan omassa oppimisessaan ja kehittymisessään, niin sen tavan kuin aikataulunkin suhteen. Minun kohdallani vain kehittyminen kärsimyksen kautta oli hitaampaa, koska se kärsimys itsessään söi niin paljon energiaani.

Mutta eläimetkin oppivat parhaiten leikin, ilon ja palkkioiden avulla, minkä tietää jokainen eläinten kouluttaja. KOvalla ja ikävällä kohtelulla eläintenkin oppiminen on hitaampaa ja tulokset epävarmempia. Ihminen ei mielestäni tässä eroa muista eläimistä millään tavoin. 

[Eklektikko]

Tätä mallia on helppo käyttää aseena toista vastaan, ettei tämän tunteita tarvitse ottaa vakavasti, koska hän on aiheuttanut ne itselleen omilla ajatusketjuillaan. Tukahduttaminen kuuluu tällöin olennaisena osana tämän metodin käytön pohtimiseen. Jos lähtee sille linjalle, että nämä ajatusketjut (nuo 1-10 listatut jutut tuossa) ovat häiriöitä (patologiset kriteerit täyttävät jutut erikseen tietenkin, jälleen kerran), on looginen seuraus tästä ajatella, että nämä ajatusketjut pitäisi poistaa. Sillä kirkkain kruunu, joka vähiten näitä käyttää.yös normaaliin elämään.

Mitä tahansa voi käyttää aseena toista vastaan, vaikka sitä raamattua. Tämän väärinkäyttö on kuitenkin myös erittäin helppoa huomata ja torpata, jos asiaa vain hieman pohtii. Kuten tuossa pikaohje-viestissäni totesin: Jos niistä omista ajatuksista ei löydy kognitiivisia häiriöitä ja ne koskevat toisen ihmisen konkreettisia sanoja tai tekoja, niin silloin ne ovat aivan oikea hälytysmerkki siitä että tuo toinen ihminen kohtelee huonosti.

Mutta niitä omia itse aiheutettuja tunteitaankin voi käyttää aseena toista vastaan, esimerkiksi luulla tietävänsä mitä toinen tuntee tai ajattelee, aiheuttaa itselleen näillä omilla luuloillaan paha olo ja syyttää sitten toista omasta pahasta olostaan. Se ei ole yhtään sen korrektimpaa toimintaa ja tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka käyttävät tällaisia keinoja toisten ihmisten kontrollointiin. Toisaalta näistä keinoista ei ole näille ihmisille apua sen vuoksi, että heillä ei ole mitään haluakaan luopua tästä toiminnataan, koska he kokevat saavansa siitä jotain positiivista. Haluan kuitenkin tuoda esiin taas kerran sen, että myös omia itse aiheutettuja tunteitaan voi käyttää väärin toisia ihmisiä kohtaan.

Lihavoitu kohta yllä olevassa lainauksessa on suoraan sanoen aika pelottava tapa katsoa asiaa ja itselleni (nykyään) täysin vieras.  En edes osaa ajatella että noinkin joku voi asiaa katsoa, ellei minua erikseen siitä muistuteta.

Toisiin ihmisiin vertaileminen ja sen pohtiminen kenellä on esim. kirkkain kruunu on minulle osoitus itsetunto-ongelmasta, joka olisi syytä käsitellä. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on (silti kyeten näkemään että voi kehittyä ja ollen halukas edelleen kehittymään), eikä koe tarvetta pönkittää omanarvontuntoaan ulkoaohjautuvasti, eli esimerkiksi pohtimalla kuka on jossakin asiassa parempi tai huonompi. Tai kenellä on se kirkkain kruunu.  Toisiin vertailu ja kilpailu on loputon suo, aina löytyy jossain asiassa parempia tai huonompia, mutta sitä pysyvää kestävää tervettä rakkautta itseen ja tervettä omanarvontuntoa ei sitä kautta kyllä löydä. Kokemusta yrittämisestä on minullakin, ei toimi kuin hetkellisesti ja kuten vaikka heroiinin kanssa, niin toleranssi kasvaa ja annosten on myös kasvettava ja vertailu senkun kiihtyy.

Minä suosittelen vastuun ottamista omista ajatuksista sen vuoksi että sillä sekä oma olo paranee, mutta myös siksi että ehkä tulee sitten ruvettua kohtelemaan niitä muita ihmisiä asiallisemmin tavoin.

Mutta eihän niin ole mikään pakko tehdä, meillä on vapaa tahto. Kuka tahansa voi minun puolestani aivan hyvin kokea että haluaa säilyttää itsessään kaiken mitä sillä hetkellä on, olipa se hyödyllistä tahi ei. Voi aivan hyvin päättää että negatiivisten tunteiden tuottaminen itselle on jotain minkä kokee olennaisena osana itseään. Siitä vaan, mutta minä voin sitten myös valita olla olematta sellaisten ihmisten seurassa. He ovat - ja puhun nyt käytännön kokemuksesta - aina välillä nimittäin melkoisia energiavampyyreja.

Tilanne voi olla itse asiassa aika absurdikin joskus, tässä fyysinen analogia samasta, mitä on tullut koettua näissä asioissa taannoin:

Kaveri hakkaa itseään jatkuvasti polveen vasaralla. Hän myös sitten haluaa avautua minulle jatkuvasti - joskus esim. klo 3 yöllä puhelinsoitolla - siitä miten siihen polveen sattuu ihan kauheasti, miten polvikipu tekee hänen elämästään niin helvetin että hän jopa harkitsee itsemurhaa. Kun sitten yritän kertoa, että se kipu polvessa johtuu siitä että hän hakkaa siihen polveen vasaralla ja kysyn voisiko ehkä mitenkään pohtia sitä että kannattaisiko lakata hakkaamasta polvea vasaralla, kaveri joko suuttuu tai kieltää että polven vasaralla hakkaamisella olisi mitään tekemistä polven kivun kanssa...  

Ei ole kivaa tulla esimerkiksi herätetyksi klo 3 yöllä itsensä hysteeriseen tilaan saattaneen kaverin toimesta kun seuraava päivä on työpäivä. Ei ole kivaa joutua väittelemään toisen ihmisen kanssa siitä mitä itse tuntee ja ajattelee, kun tuo toinen väittää tietävänsä sen paremmin kuin minä. Eikä ole kivaa joutua kuuntelemaan sadatta kertaa samaa valitusta asioista jotka ovat täysin itse aiheutettuja.

Kognitiivisilla häiröillä voi tehdä helvetin sekä omasta että myös läheistensä elämästä.

[Eklektikko]

Ja Ritsa totesi hyvin, kaikkea ei voi järjen tasolla sanoa. Tämä metodi perustuu siihen, että avataan ajatuksia ja tunteita, eli tuodaan niitä rationaaliseen muotoon. Sen jälkeen tarkastellaan sitä rationaaliseen tasoon tuotua asiaa, miltä se tuntuu. Aina asioita ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti tuoda rationaaliseen muotoon, ilman että jokin osa tunnetietämyksestä katoaa. Tunnetietämys on sanatonta. Joskus pitää ymmärtää jokin asia tunteella, ei järjellä, jotta se aukeaa. Tämä metodi ei siis aina toimi kaikkiin tilanteisiin.

Ehkä tämä on joku temperamentti- tai aivorakennejuttu?

Minulla nimittäin asia ei ole noin, vaan jokaikisen tunteeni takaa löydän (nykyään) jonkin järjellisen - tai joskus järjettömänkin, mutta järjellistä imitoineen - ajatuksen, ajatusketjun, nopeasti välähtäneen muistikuvan, muistikuvan samankaltaisesta aiemmasta tilanteesta tms. Ajatukset voivat ilmetä tosi monessa muodossa, eivät ne aina ole verbaalisia ajatusketjuja. Mutta jotain kyllä aina löydän. Jollakulla muulla asia voi toki olla toisin.

(Silloin tasapainottumisen alkuvaiheissa huomasin kyllä sen, että joitain ajatuksia oli vaikea tavoittaa, koska en olisi edes halunnut tunnistaa niitä ja tunnustaa niiden olemassaoloa, koska koin niitä hävettäviksi, huonoiksi tms. mutta siihen auttoi se lempeä hyväksyvä tarkastelu.)

[Eklektikko]

Tukahduttamaan ajautuu silloin, jos havaitsee ajattelumallinsa, eikä se poistakaan tunnetta. Sitten ajattelee, ettei minun kuuluisi tuntea tälläistä tunnetta, koska tämä ajatusketju ei ole looginen. Tunne kuitenkin on yhä, jolloin voi ajautua tietämättänkin tukahduttamaan sen, koska ei pidä sitä järkevänä reaktiona kyseiseen tilanteeseen. Selvittämättä tällöin jää se tunnetietämys tämän tunteen taustalta.

Ei ajatusmallin pelkkä havaitseminen ole ainakaan minulta koskaan yhtään tunnetta poistanutkaan koska tunne on aina tässä hetkessä ja hups, tämä hetki meni jo ja nyt on jo seuraava hetki ja hups sekin meni ja nyt on jo seuraava hetki jne.

 Se mikä muuttaa asioita pitkällä tähtäimellä, on sen itse ajatusmallin muuttaminen ja se tapahtuu pikkuhiljaa toistojen kautta. (Ja toistojen myötä oppii myös aina vain nopeammin huomaamaan sen vanhan ajatusmallin) Jos odottaa että tämä tapahtuu kertaheitolla, luultavasti pettyy.

Koskaan en ole kyllä niitä hankalia malleja huomatessani ajatellut ettei minun kuuluisi tuntea niitä tunteita sen vuoksi että ne ajatusketjut eivät ole loogisia.  Jo tämä itsessään on sellainen Automaattinen Negatiivinen Ajatus, eli kognitiivinen häriö josta kannattaisi päästä eroon.  

Tunne ON. Kun jokin tunnetila on syntynyt, niin sitten se on ja sillä siisti. Eikä sillä ole mitään väliä oliko sen synnyttänyt ajatusketju looginen.

Kyllä minulla tämän työkalupakin käyttöönotto alkoi ihan siitä, että hyväksyin nämä asiat
(joita en ole tajunnut edes auki kirjoittaa, kun minusta nämä ovat jotenkin itsenstäänselviä, kiitos että tulin tästä muistutetuksi):

- Kun tunnetila on kerran tullut, se vain ON, turha kieltää, tukahduttaa, piilottaa ja aivan sama oliko sille oikeasti syytä vai ei, se tunne on aina tosi tunne. Se mitä on jo tapahtunut eli se tunne joka tällä hetkellä jo on, kannattaa hyväksyä, koska ei omista aikakonetta. Varsinkaan ei auta ajatella ettei muka saisi tuntea jotain. Kun tunne on päällä, aikakone on ainoa keino muuttaa sitä hetkeä jossa tunne tapahtuu...  

- Tunne ei ole ratkaisu, tunne ei ole ajatus. Tunne on tunne. Se mille voi tehdä jotain on pohtia oliko tunnetta tuottamassa jotain millä ei ole mitään yhtymäkohtaa vallitsevaan todellisuuteen, eli oliko tunne tavallaan 'ylimääräinen' suhteessa siihen mikä aisioiden tila on.

- Tunteen tuottaneita ajatuksiakaan on ihan turha kieltää, koska nekin ehtivät jo tapahtua, eli vain aikakone auttaisi. Se mitä voi tehdä, on ryhtyä havainnoimaan ovatko ne ehkä niitä Automaattisia Negatiivisia Ajatuksia, eli toistuvia juttuja joita voi sitten aina huomatessaan ryhtyä väittelemään kumoon ja sillä tavoin muuttamaan.

Ajatukset siitä ettei olisi  saanut ajatella tai tuntea jotain ovat jo itsessään ahdistusta aiheuttavia kognitiivisia häiriöitä: Ne ovat itseä tuomitsevia ja lisäksi mahdottomia toteuttaa ilman sitä aikakonetta.

[Sydänpuu]

Olisiko tunne vähän niin kuin unet, joissa voi yhdstyä loogisentuntuisesti monia eri juttuja. Aamulla ei pysty selittämään unta koska se on moniaistinen. Ehkä tunnetasolla parantuminen on myös vähän vaikeaselitteinen juttu tai mitä tunteet edes ovat. Tuli nyt vaan mieleen, että tunteet ovat alusta, joka yhdistää monia eri asioita (ajatukset, muistot, ympäristöstä tulevat impulssit, kokemukset, kollektiivinen taju/vaistot) menneestä tähän hetkeen. Eli tarkkailevan tiedoisuuden osa ja työkalu tässä maailmassa. Vaikka toimii myös alitajunnan puolella.

Jos muuten aistitaju on vääristynyt niin sitä ei mielestäni pysty itse ilman apua korjaamaan. Jos ei ole tajua normaalista niin korjaus saattaa huonontaa asiaa toiseen suuntaan. Yli-lyöntejä siis tulossa vastaan. Ahdistuksen ja itsetunto-ongelmien oma hoita on silloin mielestäni kuin yrittäisi tasoittaa järven pintaa lapiolla. Kyllähän se toimii jos ei tuule mutta sitten kun tuulee tulee se ylitse lyövä aalto. Toki se on parempi kuin ei mitään..mutta omalla kohdallani olen kyllästynyt "hätä-apuun", jolla vaan jaksaa eteenpäin oravanpyörässä. Kaipaan niitä syvällisiä muutoksia. En ole varma pitäisikö niiden muutoksien kohdistua ajatteluun edes. Vaan lukkoja vaikka läheisyyden kokemisen suhteen. Omat hyvät hälytysjärjestelmät toimivat minua vastaan ja on hälytystilassa silloin kun vaaraa ei ole. Eli perusturvallisuuden tunnetta pitäisi saada lisää.

Toki noista kaikista neuvoista on mielestäni paljonkin apua arjessa selviämiseen. Mutta oon nyt itse kamppaillut asian kanssa ainakin 15-vuotiaasta saakka. Varsinkin just se mitä lapsena on kokenut ja miten se estää kohtaamasta muita ihmisiä ei ole lähtenyt parantumaan. Eli sisäisiä haavoja on auki vaikka noita neuvoja noudattamalla ja järjellä voi kertoa itselleen ettei ole "oikeassa" tunteineen, ajatuksineen ja ahdistuksineen.

Mutta ehkä tuossa ajatuksessa on takana metodi, jossa käyttäytymistä muuttamalla ajatellaan saatavan aikaan muutoksia myös syvemmällä ihmisen psyykessä. Ehkä se ei toimi kaikille ihmiselle, en tiedä? Tai ehkä riippuu siitä kumpuaako ahdistustaipumus traumoista vai jostain muusta tms.

[Eklektikko]

Hyvä pointti Sydänpuu, ei aina onnistu itse ja kognitiivis-behavioristiset terapeutit käyttävät tämänkaltaisia keinoja omien potilaidensa kanssa. Tämä ja jotakuinkin kaikki muukin millä itseäni olen tasapainottanut on sellaista, että joiltakuilta onnistuu itsetyöskentelynä kun taas toiset tarvitsevat mukaan terapeutin tms. ikään kuin matkaoppaaksi. Työ tehdään joka tapauksessa itse, mutta ei se välttämättä onnistu kaikilta yksin eikä varmaan niin ole tarkoituskaan.

Voi olla että edes trauman voimakkuudella tai syntysyillä tms. ei ole tekemistä asioiden kanssa, vaan kyse voi olla vaikka ajattelutavoista, temeperamentista tai vaikka henkilökohtaisesta ruumiinkemiasta - sisäerityshormonit kun vaikuttavat oloomme tosi paljon. Koenkin olevani onnekas siinä, että olen pystynyt käyttämään näitä keinoja ilman sitä matkaopasta.

[.ave.]

Ja Ritsa totesi hyvin, kaikkea ei voi järjen tasolla sanoa. Tämä metodi perustuu siihen, että avataan ajatuksia ja tunteita, eli tuodaan niitä rationaaliseen muotoon. Sen jälkeen tarkastellaan sitä rationaaliseen tasoon tuotua asiaa, miltä se tuntuu. Aina asioita ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti tuoda rationaaliseen muotoon, ilman että jokin osa tunnetietämyksestä katoaa. Tunnetietämys on sanatonta. Joskus pitää ymmärtää jokin asia tunteella, ei järjellä, jotta se aukeaa. Tämä metodi ei siis aina toimi kaikkiin tilanteisiin.

Ehkä tämä on joku temperamentti- tai aivorakennejuttu?

Minulla nimittäin asia ei ole noin, vaan jokaikisen tunteeni takaa löydän (nykyään) jonkin järjellisen - tai joskus järjettömänkin, mutta järjellistä imitoineen - ajatuksen, ajatusketjun, nopeasti välähtäneen muistikuvan, muistikuvan samankaltaisesta aiemmasta tilanteesta tms. Ajatukset voivat ilmetä tosi monessa muodossa, eivät ne aina ole verbaalisia ajatusketjuja. Mutta jotain kyllä aina löydän. Jollakulla muulla asia voi toki olla toisin.

(Silloin tasapainottumisen alkuvaiheissa huomasin kyllä sen, että joitain ajatuksia oli vaikea tavoittaa, koska en olisi edes halunnut tunnistaa niitä ja tunnustaa niiden olemassaoloa, koska koin niitä hävettäviksi, huonoiksi tms. mutta siihen auttoi se lempeä hyväksyvä tarkastelu.)

Joo, en tosiaan kaikkien mielien rakenteesta osaa mitään sanoa, että jos sulle toimii joku tietty, niin hyvä niin.



Mulle on jäänyt mieleen, kun joku sanoi joskus, ettei sellaista tilannetta ole olemassakaan, missä asiat riitelevät, eivätkä ihmiset. Meidän kulttuurissamme on aika pitkään ollut (ja vieläkin jossain määrin) sellaista asennetta, että tunteet ovat alisteisessa asemassa järjelle. Ne pitäisi saada järjen alaisuuteen vaikkapa tälläisillä lausahduksilla, että muistathan sitten, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kuitenkin nykyään onneksi on alettu tiedostamaan, että yhteisöissä tunteet väistämättä vaikuttavat, eikä niiden sivuuttaminen auta yhtään mitään, lähinnä hankaloittaa asioita. Sinänsä ristiriitaista tähän kaikkeen on se, että tunteita on kuitenkin kautta aukojen käytetty hyväksi yhteisöjen hallitsemisessa. Jollain tapaa se on siis kuitenkin tajuttu, että tunne liikuttaa ihmistä paremmin kuin järki. (Tunne - emotion - motion) Toiminta, liike, motivaatio, kaikki tälläinen yleensä lopulta pohjaa tunteeseen. Harvemmin on halua tehdä mitään, jos ei ole aiheeseen liittyen jotakin tunnetta. Enpä tiedä miten tää liittyy mihinkään, kunhan höpötin vain.  :

Sydänpuu sanoi sen aika mukavasti, tunne on monista eri asioista muodostunutta ymmärrystä.

Mutta ehkä tuossa ajatuksessa on takana metodi, jossa käyttäytymistä muuttamalla ajatellaan saatavan aikaan muutoksia myös syvemmällä ihmisen psyykessä. Ehkä se ei toimi kaikille ihmiselle, en tiedä? Tai ehkä riippuu siitä kumpuaako ahdistustaipumus traumoista vai jostain muusta tms.

Terapiassa tälläisiä metodeja käytetään yhtenä osana kokonaisuutta. Yksi tärkeä osa terapiassa toipumista on myös se suhde terapeuttiin, eli sitä kautta saa konkreettisia kokemuksia hyvästä ihmissuhteesta ja hyvästä tavasta toimia ihmissuhteissa, jolloin ne koodautuvat myös tunnemuistiin (tää nyt on mun oma termi, mutta sama pointti  ). Noista kiintymyssuhdemalleihin liittyvistä jutuista onkin sanottu, että tarvitaan myös konkreettisia kokemuksia hyvistä ihmissuhteista oman pään sisällä työskentelyn lisäksi, jotta niitä voi muuttaa. Ne ovat niin automaattisia reaktiomalleja, ettei pelkkä ajatusten uudelleen järjestäminen auta, koska oma ajattelu pohjaa niihin, ei toisinpäin. Erään teorian mukaan vahvat kokemukset (esim. lapsuudessa, mutta myös muutenkin) muovaavat geenien ilmentymismuotoa, jolloin se pohja mistä ammentaa ajatteluaan, on syntynyt niiden kokemusten kautta. Tällöin tarvitaan monipuolista käsittelyä asioiden selvittämiseksi.