Itse näen asian niin, että se on se ihan sama universaali voima tai jotain, jota ihmiset sitten vain määrittelevät omien mieltymystensä mukaan ja jolle antavat erilaisia nimiä. Ihan se ja sama onko se Jumala, Allah, Suuri Henki, Perkunas, Ukko-Ylijumala, tai vain nimeämätön 'korkeampi voima'
Minulle se on moniulotteinen, koska intuitio komppaa kanavoitua tietoa todellisen maailmankaikkeuden moniulotteisuudesta niin voimakkaasti: Eli jotain mikä on yhtä aikaa äärettömän monta ja yksi. Että ihan se ja sama mitä nimiä kukaan ihminen sille antaa.
Ihmiset vain tykkäävät vertailla ja erottautua toisista ihmisistä: 'meidän Jumala on oikea Jumala ja me pelastumme, mutta teidän jumala onkin Saatana ja joudutte kaikki helvettiin.' Ihminen on luonut jumalansa omiksi kuvikseen - erilaisiksi aina kulttuurista riippuen - eikä päinvastoin. Itse näen ko. voiman neutraalina voimana joka on iloinen kontaktista etsipä sitä sitten ihminen ihan millä tahansa tavalla. Ehkä 'jumaluus' voisi olla parempi sana, englannin 'divine' koska se ei ole niin personifioitu.
Minä olin agnostikko kunnes muutama päivä burnoutin jälkeen tuntui kuin koko maailmankaikkeus/jumaluus olisi tullut päälaesta sisään ja sanonut (tosin ilman sanoja): Moi, onpas mukava että päästiin jälleen kontaktiin!
Se oli sitä luokkaa konkreettinen kokemus, että en minä jumaluuden olemassaoloon usko yhtään enempää kuin joudun uskomaan pöytään jonka ääressä tätä kirjoitan, minulle se ei ole uskon asia muutoin, kuin että en voi sitä toisille ihmisille todistaa. Subjektiivisesti minä en usko, minä tiedän. Ja kontakti tuntuu kehossa, kun sen otan.