seuraava »

[Avicii]

Jumaleisson, kuka on ja onko?  

Ennen uskoin jumalaan mutta tiedättekö mitä minulle kävi, lakkasin uskomasta kun tajusin että kaikki on vain kosmista energiaa jossa eläämme mutta pidemmälle en päässyt  
Kun yritän miettiä asiaa niin rationaalinen puoli minussa ajattelee että jokuhan meidät on luonut mutta kun taas tunnustelen tunnetasolla niin ei ole jumalaa olemassa, on vain kaikkeus joka sykkii ja liikkuu energioissa. Tulee sellainen ajatus että olemme aina olleet olemassa ikuisuudessa ja olemme kyllä syntyneet valosta mutta en oikein nyt saa kiinni että mikä se alkuperäinen lähde on.
Minulle nyt aukesi jotain mutta pitää vielä tutkia, jospa viisastuisin samalla  

No, mitäs te tuumaatte? Onko jumala olemassa vai mihin uskotte?

[nousukuu]

Oon ihan aidosti agnostikko. Ei mitään tietoa eikä kokemusta a) itse jumalasta, eikä b) todellisesta uskomisesta. Oikeesti. Jotain lukukokemuksia tai kelailuja en laske.

[Avicii]

Lähdin miettimään sitä että meidän aivoissamme on pakko olla jokin ns hengellinen osio johon toiset saa joskus kosketuksen. Mitään muuta järkevää en saanut nyt irti. Pitää jatkaa tutkimuksia 

[Eklektikko]

Itse näen asian niin, että se on se ihan sama universaali voima tai jotain, jota ihmiset sitten vain määrittelevät omien mieltymystensä mukaan ja jolle antavat erilaisia nimiä. Ihan se ja sama onko se Jumala, Allah, Suuri Henki, Perkunas, Ukko-Ylijumala, tai vain nimeämätön 'korkeampi voima'

Minulle se on moniulotteinen, koska intuitio komppaa kanavoitua tietoa todellisen maailmankaikkeuden moniulotteisuudesta niin voimakkaasti: Eli jotain mikä on yhtä aikaa äärettömän monta ja yksi. Että ihan se ja sama mitä nimiä kukaan ihminen sille antaa.

Ihmiset vain tykkäävät vertailla ja erottautua toisista ihmisistä: 'meidän Jumala on oikea Jumala ja me pelastumme, mutta teidän jumala onkin Saatana ja joudutte kaikki helvettiin.'  Ihminen on luonut jumalansa omiksi kuvikseen - erilaisiksi aina kulttuurista riippuen - eikä päinvastoin. Itse näen ko. voiman neutraalina voimana joka on iloinen kontaktista etsipä sitä sitten ihminen ihan millä tahansa tavalla. Ehkä 'jumaluus' voisi olla parempi sana, englannin 'divine' koska se ei ole niin personifioitu.

Minä olin agnostikko kunnes muutama päivä burnoutin jälkeen tuntui kuin koko maailmankaikkeus/jumaluus olisi tullut päälaesta sisään ja sanonut (tosin  ilman sanoja): Moi, onpas mukava että päästiin jälleen kontaktiin!  

Se oli sitä luokkaa konkreettinen kokemus, että en minä jumaluuden olemassaoloon usko yhtään enempää kuin joudun uskomaan pöytään jonka ääressä tätä kirjoitan, minulle se ei ole uskon asia muutoin, kuin että en voi sitä toisille ihmisille todistaa. Subjektiivisesti minä en usko, minä tiedän.  Ja kontakti tuntuu kehossa, kun sen otan.

[nousukuu]

Se oli sitä luokkaa konkreettinen kokemus, että en minä jumaluuden olemassaoloon usko yhtään enempää kuin joudun uskomaan pöytään jonka ääressä tätä kirjoitan, minulle se ei ole uskon asia muutoin, kuin että en voi sitä toisille ihmisille todistaa. Subjektiivisesti minä en usko, minä tiedän.  Ja kontakti tuntuu kehossa, kun sen otan.

Himputti, oon niin kateellinen!    

No mutta parempi myöntää tosiasiat, kuten teenkin, eli olen agnostikko enkä teeskentele että tietäisin omakohtaisesti. Joskus tuntuu että jotkut tekee sitäkin, mikä on mielestäni, in my holy opinion, aika typerää.

Burnoutia hankkimaan -->

Hähä, minäkö burnoutissa, näkis vaan

Joo mutta oikeesti jokaisella on omat polkunsa, en voi kävellä toisen polkua, ainakaan se ei luultavasti tuota samoja asioita kuin hänellä. Ja on tässä jotenkuten pärjätty ilmankin tietoa jumalasta.

Mites Ekle, kuinka tämä tapaus muutti sinun elämääsi?

[Eklektikko]

Muutti täydellisesti, kun minulle oli ilmiselvää että on jokin mikä voidaan vaikka 'korkeammaksi voimaksi' tms määritellä, niin tajusin samalla että kun kyseessä on noin henkilökohtainen kokemus, voin aivan hyvin rakentaa myös oman uskonjärjestelmäni eklektisesti niistä asioista jotka tuntuvat minulle oikeilta. Mikään muiden kehittämä systeemi ei ole koskaan oikein napannut kokonaisuutena, minun on mahdollista olla hengellinen vain eklektisesti. Otan sieltä sun täältä juuri sen mikä minulle sopii, minulla on ihan oma yhden hengen seurakuntani johon ei edes oteta muita jäseniä. 

Tämä muutos toki johtuu siitä, että kriisiytyminen - se burnoutti - oli tosi perusteellinen ja sellainen usein tarvitaan ennen kuin  ihminen ryhtyy elämäänsä muuttamaan. Siinä sitten purin aika monta vuotta pois kaikenlaisia vanhoja traumoja (mm. koulukiusaaminen, alkoholistiperhe jne) itsestäni ihan maallisin itsetyöskentelyn keinoin, pyristelin pois liian kiltteyden ja perfektionismin ansasta ja näissä kuljetin rinnakkain koko ajan maallisia ja hengellisiä keinoja. Luulenpa että jos olisin yrittänyt kummallakaan yksinään homma olisi vieläkin ihan vaiheessa, tuo maallisen ja hengellisen yhdistäminen nopeutti hommaa tosi paljon. Eli kävin läpi traumojani ja muutin omia ajatustottumuksiani saaden sitten samalla energiahoitoja ja kanavoituja viestejä silloin kun oli jotain erityistä kysyttävää. Noin 3-4 vuoden kuluttua olin tasapainottanut itseni sitten jo siihen vaiheeseen että minulla avautuivat itsekseen energiahoitokanavat. Se tuntui nopeuttavan tasapainottumista vielä entisestään ja tuossa nelisen vuotta sitten löysin viimeisen (toistaiseksi ainakin) todella ison pois purettavan asian ja sen jälkeen olenkin ollut enemmän antavalla kuin saavalla puolella energiahoitojen suhteen.

Olen myös sanoutunut irti karmastani ja siirtynyt kanssaluomiseen, eli kutsumaan synkronistisesti luokseni niitä asioita joita polullani tarvitsen ja oppiminen tapahtuu nykyään sen kautta, ei enää karman kautta.

Ihminen voi kriisiytyä monilla tavoilla ja jotkut onnelliset avautuvat muuttamaan sitä tapaa jolla maailmaa katsovat ilman kriisejäkin. Ja ilmeisesti nämä nyt syntyvät lapset (indigot jne) ovat jo valmiiksi syntyessään ihan erilaisessa tilassa, valmiiksi 'valaistuneita.' Näin väitetään, lapsettomana en osaa sanoa siihen mitään.

[Lilli]

Minä löysin yhteyden jumaluuteen sydänchakran kautta, jossa se Todellinen Itse tai sielu asuu. Ihmisen energeettinen keho on jossain määrin kerroksittainen, eikä esim. pelkkä hengissä oleminen kovin jumalaiselta aina tunnu, mutta kun päästään kiinni siihen osaan itsestä, jossa universaali rakkaus asuu, niin sitten ymmärretään ehkä jotain kaikkeuden luonteestakin. Olen aina tuumannut, että sielun suhde jumaluuteen on kuin vesipisaran suhde valtamereen.

[Eklektikko]

Olen aina tuumannut, että sielun suhde jumaluuteen on kuin vesipisaran suhde valtamereen.

Justiinsa näin, saman voi myös sanoa niin että sama suhde kuin yksittäisellä solulla ihmisen koko ruumiiseen. Sielumme ovat kaikki soluja Jumalan ruumiista.  

Kiitos tästä uudesta ilmaisusta tälle asialle.

[Lilli]

Eklektikolle on pitänyt muuten mainita, että myös oma transformaatio tapahtui v. 2000. Tapanani on sanoa, että kuolin jouluna 1999 ja synnyin uudestaan pääsiäisenä 2000. Olen joskus kysellytkin (muistaakseni vanhalla foorumilla) tästä vuosituhannen vaihteesta, koska aika moni tuntui käyneen isoja juttuja lävitse juuri tuohon aikaan.

[Eklektikko]

Kanavoitu tieto (anteeksi taas Kryonia ja muita kanavia vierastaville) kertoi aikoinaan jo seuraavaa:

Harmoninen konvergenssi 1987 muutti asiat: Siihen asti ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus oli sitoutunut 'maailmanloppu'-tyyppiseen maailman tai ainankin ihmiskunnan tuhoutumiseen juurikin vuoden 2000 tienoilla. Harmonisen konvergenssin aikaan oli ihmiskunta kuitenkin jo omalla toiminnallaan onnistunut nostamaan värähtelyjä planeetalla niin paljon, että ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus yhdessä päätti luopua vanhasta suunnitelmasta ja ihmiskunnan loppu 'peruutettiin,' tuli uudet suunnitelmat sisältäen muunmuassa sen että vuoteen 2012 mennessä värähtelyt ovat nousseet niin paljon että ihmiskunnan tietoisuuden taso alkaa nousta vauhdilla.

Kaikilla ennen vuotta 1987 syntyneillä on kuitenkin dna:ssaan muisto tuosta vanhasta maailmanloppu-2000-ohjelmoinnista ja jotkut noudattivat sitä henkilökohtaisessa elämässään vaikka ei olisi ollut enää tarvis. Niinpä moni kriisiytyi oikein kunnolla juuri vuoden 2000 tienoilla sen maailmanloppuohjelmointinsa vuoksi ja alkoi sitten rakentaa elämäänsä uudelta pohjalta. Kaikilta tämä ei onnistunut, vaan he tavalla tai toisella lähtivät tästä elämästä ennen aikojaan viime vuosituhannen viimeisinä vuosina tai viimeistään siinä vuonna 2000. (Minun isäni teki sattumoisin itsemurhan 1999.)

MInä näin ennen vuotta 2000 tosi paljon maailmanloppu-unia myöskin, useimmiten sellaisia missä oli niitä sienipilviä siellä taivaanrannassa...