seuraava »

[Ave^^]

Iskipä silmään taas mielenkiintoinen lause: "Mielestäni suuttuminen osoittaa, että suhtautuu asiaan tunteella eikä järkiperäisesti. Ja kun tunteet ottavat vallan, ihminen ei pysty enää ymmärtämään vastapuolen näkökulmaa, joten mahdollisuudet oppimiseen ja kompromissin löytämiseen menevät. Ihmisten välinen yhteiselo kuitenkin vaatii toisten näkökantojen huomioimista..."

Paitsi että tässä on läsnä taas tämä ikuinen dilemma, että voiko ihminen koskaan irroittaa tunteita pois keskustellessaan, vaikka tätä yritetäänkin joka tuutista syöttää,

niin tuohan samalla tarkoittaa, että ymmärtäminen on järkiperäistä touhua. Itse olen taas aina ajatellut, että ymmärtäminen on tunne. Mutta voihan sitä toisaalta olla erilaisia tapoja ymmärtää. Minulle ymmärtämistä on usein se, että ymmärtää toisen näkökulman olevan tärkeä tälle toiselle ihmiselle vaikka itse onkin eri mieltä, ymmärtää mitä motiiveja ja tunteita toisella siellä takana on. Tällöin ei ole välttämättä merkitystä absoluuttisilla faktoilla, sillä monissa asioissa sellaisia ei olekaan, vaan sitä ymmärtää että joku voi olla eri mieltä. Mitä se järkiperäinen ymmärtäminen sitten on? Ymmärtää, että tapahtumasta a voi loogisesti seurata myös tapahtuma b vaikka itse väitti vankasti että se on useinmiten c? Eihän tässä lopulta sitten edes olla eri mieltä, joten mihin ymmärtämistä tarvitaan?

Jaa-a. Ajatuksia?



muok. täydensin lainausta

[t.touhula]

Onneksemme emme voi poistaa tunteita,  emmekä liioin omia asenteitamme keskutellessamme, vaikka pelkällä järjellä voisimme kuunnella ehkä hiukan avoimemmin toistenkin näkemyksiä käsiteltävistä asioista.
Psykiatria nimittäin pitää luonnehäiriöisenä henkilöä, jolla ei suoraa tunneyhteyttä ilmenny keskusteluissa. Tässä lienee sudenkuoppa, joka rationaalisen kehityksen tulpaksi useimmissa kokouksissa ja muissa kehittämispyrkimyksissä tunkeutuu.

Siis juurikin se tunnemassa, jota moni ihminen käyttää omankin kehityksensä esteenä. Milloin esim. kauppaa tehdessä hintapyynnössä löytyy vähintään parinkymmenenprosentin ylihinta tai kompromissiin pääsyä estää valtaisa tunnmassa, joka ei mitenkään korreloi käsiteltävissä olevan asian kanssa.
Olisi lienee kaikkien etu, mikäli kukin kohdallaan olisi kykenevä katsomaan omaa elämäänsä muusta kuin sisäsyntyisestä näkökulmasta.

[Lilli]

Silloin kun joku valtaisa tunnetila on päällä, niin eipä siinä juuri sillä hetkellä pysty kovin hyvin astumaan toisen saappaisiin. Yleensä siinä käy vain niin, että omat tunteet projisoidaan tiedostamattomasti toiseen, eivätkä nämä projektiot ole aina kovin onnistuneita. Tunnekuohut ovat kovin subjektiivisia ja silloin nähdään vain se, mitä halutaan nähdä.

Mutta vaikea niin itseään kuin muitakaan on ymmärtää, jos ei ymmärrä tunteita. Olikohan se Sokrates vai Platon, joka kehotti ihmisiä tuntemaan itsensä - "Gnothi seauton". Tämä on hyvä aforismi ja auttaa pitkälle ihmisten välisessä kanssakäymisessäkin.

[Eklektikko]

Taas tulee dualismin ongelma voimakkaana esiin tässä ketjussa: Fyysisen tason harhassa dualismiin taipuvainen ihmisolento haluaa nähdä ääripäitä ja vastakohtia ja unohtaa kaikki harmaan sävyt ja välimuodot.

Ihmisolennon ihmeellisyys ja valtava kapasiteetti tulee siitä että tunne ja järki parhaimmillaan toimivat yhteistyössä ja sopusoinnussa keskenään. Kumpi tahansa yksinään on ensinnäkin vaikea saavuttaa ilman aivoleikkausta tai pahaa psyykkistä häirötilaa ja kumpi tahansa yksinään johtaa yleensä ikäviin lopputuloksiin. Tunnemyrsky voi toki ottaa hetkeksi vallan, mutta ei se järki mihinkään silloinkaan katoa, se vain joutuu hetkeksi pois siitä saumattomasta yhteistyöstä tunteen kanssa, joka on ihanteellinen tila tasapainon kannalta.

Aiheutamme itse kaikki tunnetilamme omilla ajatuksillamme ja voimakkaisiin negatiivisiin tunnetiloihin liittyy yleensä kognitiivisia vääristymiä: Ne on aiheutettu omilla ajatuksilla jotka eivät vastaa asioiden todellista tilaa. Ajatukset ovat silloin päässeet isänniksi ja ikään kuin 'vääristynyt' järkeily aiheuttaa sitten ylitselyöviä negatiivisia tunteita.

Tämä on fakta jonka kuka tahansa mielenterveyden ammattilainen voi allekirjoittaa, tässä ei ole mitään rajatiedollista tai mystistä. Ainoa poikkeus tästä tunteiden itse omilla ajatuksilla aiheuttamisesta on ns. tunnetartunta, joka voi tapahtua kasvokkain kun näkee/kuulee toisen ihmisen erittäin voimakkaan tunnetilan. Sen aiheuttavat aivojemme peilisolut. Muuten kaikki tunteet ovat itse aiheutettuja.

Minä hämmennyn kerran toisensa jälkeen siitä, miten mustavalkoisena ihmiset sitkeästi haluvat nähdä tunne/järki jatkumon, ikään kuin kumpikaan näistä voisi toimia yksinään millään rakentavalla tavalla (tai että se olisi edes fyysisesti mahdollista ilman että aivot ovat vaurioituneet tai pahassa häiriötilassa). Hämmästy myös toistuvasti sitä, miten voimakkaasti ihmiset torjuvat sen ajatuksen, että tunteiden ja järjen tasapainoinen yhteistyö ja vastuun ottaminen omista ajatuksista voi auttaa saavuttamaan tasapainoa ja auttaa pääsemään eroon voimakkaista negatiivisista tunnetiloista. Siitä miten se tehdään lisää tässä ketjussa: http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=65018.0

Keksin kyllä ihan järkeviäkin selityksiä sille, että ihmiset torjuvat täysin asian, joka voi poistaa ahdistuksen, masennuksen ja negatiiviset tunnemyrskyt: yksi on se että jos on draamanarkkari, eli koukussa draamaan ja ihmisten kanssa koettuihin tunnemyrskyihin (toimintahäiriöisessä kodissa kasvaminen voi aiheuttaa sellaista ja populaarikulttuuri tuputtaa sitä myös ihmisille muka normaalina tapana elää), niin eihän draamasta halua päästä eroon. Tai sitten voi olla epärealistisia käsityksiä siitä, mitä tapahtuu kun ottaa vastuun omista ajatuksistaan ja siten tunteistaan: Ihmiset luulevat että muuttuu tunteettomaksi, kun todellisuudessa vain pääsee eroon itse aiheutetusta ahdistuksesta ja masennuksesta, sekä negatiivisista tunnemyrskyistä. Ilo ja onni ei katoa mihinkään.

Tunteeton ihminen ei pysty toimimaan ollenkaan: Eräs mies menetti aivoleikkauksen seurauksena kosketuksen tunteisiinsa ja hänen elämänsä muuttui aivan mahdottomaksi, mistään ei tullut mitään ja kaikkea piti pohtia tuntikausia, kun siitä mitkä sukat laittaa aamulla jalkaan tuli tasan yhtä merkittävä, tärkeä ja harkintaa vaativa asia kuin siitä millaisen asunnon ostaa. Tunne ja järki yhteistyössä auttavat meitä paitsi tekemään päätöksiä, myös arvioimaan päätösten merkitystä elämällemme. (Lähde: Daniel Goleman, Tunneäly, löytyypi kirjastosta.)

Oletan saavani tästä tekstistä paskaa niskaa, sitä sataa aina kun tuon tämän tosiasian (kyse ei siis nyt ole mielipiteestä, vaan kovasta faktatiedosta jonka kuka tahansa psykiatrian ammattilainenkin voisi allekirjoittaa). Mutta ei se haittaa, koska minun ajatukseni ovat siellä rengin paikalla, ei ole mitään väliä mitä muut sanovat minulle - enhän ajattele siitä ajatuksia jotka aiheuttaisivat minulle negatiivisia tunteita. 

[Lilli]

Taas tulee dualismin ongelma voimakkaana esiin tässä ketjussa: Fyysisen tason harhassa dualismiin taipuvainen ihmisolento haluaa nähdä ääripäitä ja vastakohtia ja unohtaa kaikki harmaan sävyt ja välimuodot.

Asiat nähdään miten nähdään. Minä en nähnyt keskustelussa - joka ei ollut edes päässyt kunnolla alkuunsa - kovin extreme-dualismia. Totta kai järki ja tunne voivat toimia sopusoinnussa, ja tunneälystä puhuminen on ollut ainakin joitakin vuosia sitten muotiasia. Minusta sillä ei ole väliä, miten tunteet on aiheutettu, niiden pohdiskelu sellaisenaan on mielenkiintoista. Raivo, suuttumus, järkytys, mustasukkaisuuskohtaukset yms. ovat vielä luonteeltaan sellaisia, että niiden aikana voi tapahtua melko pahoja asioita, mikäli ajattelu ja impulssikontrolli on jostain syystä alentunut ja näin käy helposti väsyneenä, humalassa tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena. Sitten kun tunnekuohu on laskeutunut, niin itketään ja kadutaan, että mitä tulikaan tehtyä. Muistan jonkun vankilapsykiatrin sanoneen, että vankilat ovat täynnä tunneihmisiä. Mutta toisaalta, on tunteiden vallassa tehty myös sankaritekoja liikoja miettimättä. Myöhemmin on vain mietitty, että mitenkähän minä tuohonkin kykenin??

Joskus ihmisiä neuvotaan laskemaan sataan, lähtemään kävelylle tai nukkumaan yön yli, jos he ovat kovin kuohuksissaan ja ovat aikeissa tehdä jotakin harkitsematonta. Ei huono neuvo, sillä vähänkin laantunut tunnekuohu auttaa siinä, että asioihin kykenee ottamaan älyllisen ja/tai empaattisen näkökulman, tai että edes korvat toimivat sen verran, että jonkun toisen puhetta kykenee vastaanottamaan tai ymmärtämään.

[Eklektikko]

Se dualismi oli heti siinä Ave jostakin lainaamassa ensimmäisessä lauseessa ketjun ekassa viestissä:

"Mielestäni suuttuminen osoittaa, että suhtautuu asiaan tunteella eikä järkiperäisesti. Ja kun tunteet ottavat vallan, ihminen ei pysty enää ymmärtämään vastapuolen näkökulmaa, joten mahdollisuudet oppimiseen ja kompromissin löytämiseen menevät. Ihmisten välinen yhteiselo kuitenkin vaatii toisten näkökantojen huomioimista..."

Se suuttumus kas kun on aiheutettu niillä omilla ajatuksilla eli tietyllä tavalla vääristyneellä järkiperäisyydellä. Tunteet ottavat vallan vain, jos ne niillä vääristyneillä ajatuksilla kiihdyttää siihen tilaan. Ja vastapuolen näkökulmaa ei sitten tietysti ymmärretä, mutta tähänkin vaikuttaa vallan paljon se, mitä vastapuolen näkökulmasta ajatellaan ja myös se, osataanko ollenkaan muistaa että siihen millainen näkökulma jollakulla johonkin on, on syy aina siinä miten juuri tuo ihminen näkee itsensä,  maailman ja muut ihmiset - siihen millainen 'kartta' häenllä on päässään maailmasta: Jokainen toimii sen oman 'karttansa' mukaan nimittäin aina hyvin/oikein/järkevästi, järjettömyydet tulevat siitä että se 'kartta' vastaa todellista maailmaa vain todella huonosti joissain tapauksissa.

[Avicii]

Tulipa tässä mieleen vaistovarainen toiminta, se taitaa kuitenkin olla eri asia kun tietoinen järki ja tunne?
Itse tykkään tuosta tunneälystä, aika pitkälle toimin sen varassa, toki tunne tulee sydämmestä ja järki päästä mutta harvemmin erottelen ne toisistaan, ainoastaan silloin jos on todella vahvan tunnelatauksen alla. Tai sanotaanko näin että kun järki ja tunne on sovussa niin tuolloin toimin parhaiten.

[Lilli]

Minulle tuli vielä mieleen, että piakkoin Ave^^ pääsee havainnoimaan, kuinka hyvin hysteerisesti itkevään vauvaan saa kontaktia.. Rauhallisillakin vauvoilla saattaa olla joskus tällaisia viirauksia. 

[Downtempo]

Tunneäly, tilannetaju. Kultainen keskitie. Tunteita ei saa tukahduttaa, joskus pitää antaa niiden tulla pihallekkin, mutta myös ajatella et miten ne purkaa ja kehen. Myös se että millon. Jos toinen on hautajaisista tulossa, ei nyt viitsi mennä pallo punasena huutaan, miksei ole hoitanut lupaamaansa juttua.

Eli sanon et molempia, ja myös toisen asemaan asettuminen, tilanteen ja toisen lukeminen. Joskus voi ilman järkeilyä puuskahtaa yhtäkkiä, mut pitäis miettiä ettei ihan överiksi mene. Miettii mistä johtuu. Jos tulee sammakoita suusta, niin voi heti miettiä että mitä tuli tehtyä, oliko se oikeutettua, niin voi pahoitella käytöstään, eli järkeillä.

Sit tosta järkeilystä, et vaikka kuinka yrittää ajatella kaikkee tota aiempaa mitä kirjotin, et voi koskaan tietää mitä tilanteita eteesi ilmestyy, mihin et voi varautua, ennakoida, vaan täytyy miettiä molempia - aina päädyn kultaiseen keskitiehen, maltti on valttia, mut tunteita voi hillitä, jos niin haluaa, järkeillä voi jälkeenpäin.

[Ave^^]

Minulle tuli vielä mieleen, että piakkoin Ave^^ pääsee havainnoimaan, kuinka hyvin hysteerisesti itkevään vauvaan saa kontaktia.. Rauhallisillakin vauvoilla saattaa olla joskus tällaisia viirauksia. 

Vauvan kanssa pääseekin kokeilemaan mitä se ihan ensimmäinen tapa kommunikoida on. Ei voi mitenkään yrittää analyyttisesti, vaan on pakko olla läsnä omana itsenään. Tavallaan se on aika haastavaa. Sitä odotellessa..  :

Tästä tulikin mieleen, että jos kuulostaa liian kuluneelta tai hankalalta tämä järki-tunne -juttu, niin samasta asiasta voisi puhua vaikka läsnäolo-analyyttisyys janan kautta. (Minusta nämä vastinparit ovat aina janoja, ei niinkään joko-tai dualismia. Ei se termittäminen ja teemoittaminen yksistään, jotta asiasta voisi keskustella, voi olla aina dualismia. Monesti vain jotain pointtia esille tuodessaan ihmiset yksinkertaistavat asioita. Sitten siitä keskustelu jatkuu. )

Mutta tuosta läsnäolosta, tuntuu että juurikin aikuisena se läsnäolo unohtuu ja alkaa toimimaan yhä enemmän analyyttisesti. Jotenkin kuitenkin ajattelisin, että ymmärtämisen perustana toimii se, että on niiden inhimillisten tunteidensa kanssa läsnä. Eli varmaankin juuri tuota mitä Lilli mainitsi, "vaikea niin itseään kuin muitakaan on ymmärtää, jos ei ymmärrä tunteita". Mutta toisaalta ehkä tarvitsee jonkinlaista etääntymistä siinä mielessä, että voi hieman etäämpää päätellä mitä mistäkin omasta teosta esim. seuraa.

Mutta se kiinnostaa, voiko tässä olla (ja varmasti onkin) yksilöllisiä eroja (ja tilanne-erojakin varmaan)? Toiset toimivat enemmän ns. vaistolla ja toiset päättelevät, tai riippuu tilanteesta? Nimittäin ei se tunteiden kanssa runsaasti pelaaminen kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että olisi itsekäs jalkaa polkeva pikkulapsi joka asiassa, tunteisiin kun kuuluu se empatiakin esimerkiksi. Vaistojen ja läsnäolon kautta toimimalla voisi löytää jonkin sanattoman yhteyden ja ymmärryksen. Avicii nosti esille, että vaistonvarainen toiminta on hieman eri kuin tietoinen tunne, aika mielenkiintoista oikeastaan kun lähtee ajattelemaan. Ensimmäisenä tulee mieleen sellainen aika yleinenkin tilanne, että pinnalla on jokin "mä haluun" yms. tunne, mutta sisimmässään tietää ettei se ole kuitenkaan hyväksi itselle. Onhan noita tunteita ja vaistoja aika monta kerrosta ihmisessä. Tuntuu, että nuo pintakerroksen tunteet ovat niitä, jotka eniten haittaavat tässä kommunikoinnissa ja sitten sieltä syvemmän kautta itseasiassa toteutuu edes se läsnäolo ja ymmärrys.. Jään miettimään asiaa..  :

[sideman]

Käsittääkseni monet narsistiset psykopaatit pääsevät huomattaviin yhteiskunnallisiin
sun muihin asemiin, kun ymmärtävät ihmisten motivaatioita ja sensellaisia, ja osaavat
manipuloida heitä miten tahtovat.

Tuskinpa ketjun aloittaja kuitenkaan tuollaista ymmärtämistä tarkoitti...  :

[Ave^^]

Hei mutta mielenkiintoinen pointti sideman, miten empatiakyvyttömät ihmiset tekevät tuon manipuloinnin (tai miksi sitä kutsuu), vaikka eivät olekaan kosketuksissa omiin tunteisiinsa? Ovatko tunteet kuitenkin järkeiltävissä, ja kun itsellä ei ole empatiaa tiellä haittaamassa, voi niiden kanssa pelailla täysin laskelmoidusti? Mihin tuo järkeily sitten perustuu, luettuun tietoon vai ihmisten käyttäytymisen seuraamiseen?

[Lilli]

Se mitä olen saanut näiden sielunelämään tutustua, niin psykopaateillakin on tarpeita ja he käyttävät muita ihmisiä ihan näiden tarpeittensa tyydyttämiseen. Jos tarpeitten tyydyttäminen vaatii manipulointia, valehtelua tai uhkailua, niin sitten hän tekee niin.  Auervaara-tyyppi osaa olla lipevämpi (siihen asti kun saa haluamansa) kuin joku avoimen aggressiivinen kriminaalityyppi.

Pikkulapsikin (sanotaanko sellainen parivuotias, joka on pahimmassa tahtoiässä) osaa testata sitä, kuinka omalla tahdolla vaikutetaan isän tai äidin toimiin. Jotkut äidit/isät sitten juoksevat enemmän ja jotkut vähemmän lapsukaisensa vaatimusten perässä. Psykopaatti/narsisti tuntuukin jotenkin jämähtäneen tähän pikkulapsen narsistiseen vaiheeseen ja näin virallisessa psykiatriassakin sanotaan. Tässä kun omaa lasta on seurannut, niin empatiakyky on lähtenyt vahvaan kehitykseen viimeiseen puolen vuoden aikana, eli sen jälkeen kun hän täytti 3 vuotta.

[Varjotar]

Jos voit kuulla sen.
Jos voit tuntea sen.
Sielun musiikin.
***
Joka sinut hukuttaa.
Vie mukanaan.
Maailmaan uuteen, toiseen kokonaan.
***
Anna elää, anna mennä.
Vain rakkaus tulee jäädäkseen.
Sinä tiedät sen, salaisuuden suurimman.
Yhteisen.
***
Annat mennä sen.
Läpi pään, kokonaan.
Tappaa, repiä, viedä mukanaan.
Vain sinä tietää sen voit.
***
Vain sinä tietää sen voit.