seuraava »

[Indium]

Tämmöinen puolivillainen pohdinta tuli päähän, kun luin tuossa jotain selfhelp-henkistä tekstiä jossa kehotettiin lopettamaan sanojen "Minä yritän" käyttäminen. Varmasti ainakin osa teistä on kuullutkin väitteen, että jos käyttää sanoja "minä yritän", se tarkoittaa että siinä on varaa epäonnistua, ja siksi epäonnistuminen on väistämätön. Todisteeksi tästä voi kuulemma muistella tilanteita missä on joskus epäonnistunut, ja miten niiden lähtökohta on ollut "Minä yritän".

Ja samaan syssyyn kehotetaan muistamaan tilanteita, joihin on lähtenyt ajatuksella "minä teen sen", ja tulos on ollut onnistunut. Kuulemma onnistuminen johtuu siitä, että käyttää sanoja "minä teen sen".

Mutta oleko se vaan minä, vai meneekö tässä nyt puurot ja vellit sekaisin?

Siis toki mokailua ennen on monesti ajatellut yrittävänsä, ja ennen onnistumista on monesti ajatellut tekevänsä, mutta kyllä maar olen mennyt myös sata lasissa ja itsevarmana jotain tekemään ja metsäänhän se on mennyt ja lujaa. Enkä minä nyt toisaalta voi olla ainoa ihminen täällä, joka on monesti ajatellut "No yritetään" ja yllättynyt positiivisesti, koska lopputulos on ollut huomattavan onnistunut, jopa ihan nappiin.

Että ei kai se noista sanamuodoista niin kamalasti kiinni ole, vaan siitä mitä sitten oikeasti tekee. Vai miten on teidän kokemuksenne? 


Ja jätetään keskustelun ulkopuolelle ne tilanteet, joissa joku toinen ihan kiusakseen sanoo "Yritäppäs vapaasti tehdä tuo" sillä pohjatiedolla, että ei ole mahdollista onnistua.

[Varjotar]

"Kolmas kerta toden sanoo"..

Ehkä tuon mä yritän takana sitten on joku semmoinenkin, että menee pieleen, koska ei anna itsensä yrittää tarpeeksi kovaa, palavasti tai luota itseensä riittämiin.

[Indium]

Joo Varjotar.  Tuosta tulikin mieleen, miten joillakin ihmisillä kuulemma todella on niin, että jos he sanovat toiselle "Yritän" niin he jo valmiiksi itsekin etsivät jo takaporttia koko asiasta ulos sen sijaan, että etsisivät tapaa tehdä se asia. 

Se on kyllä aika usein, että kun kuvailee toiselle ihmiselle epäonnistumista, tarina yleensä alkaa että "Yritin tehdä sen, mutta..." ja taas onnistumistarina ei koskaan ala että "Yritin tehdä sen" - mutta niin, sekin kertoo minusta enemmän tarinankerronnasta kuin jostain sanan "yrittää" vaikutuksista.

[Eklektikko]

Kieli, se mitä sanoja ihan itse valitsemme käyttää, ohjelmoi mieltämme salakavalasti ja vaivihkaa - sanat ovat magiaa joten kannattaa pohtia mitä sanoja käyttää:

Itsellekin tulee epävarmempi olo onnistumisen suhteen jos sanoo 'yritän tehdä sen' kuin jos sanoisi 'teen sen.'

Tästä on myös fyysinen demonstraatio, jonka kohtasin eräällä kurssilla. Opettaja laittoi kynän lattialle ja sanoi yhdelle kurssilaiselle 'yritä nostaa tuo kynä lattialta.'

Noh, kurssilainen nosti kynän, mutta opettajan kommentti oli: Et sinä yrittänyt nostaa sitä, sinä nostit sen.

Yrittäminen olisi fyysisenä toimintona tuossa tilanteessa ollut se, että tarttuu kynään ja alkaa nostamaan sitä, mutta antaakin sen pudota sormistaan takaisin lattialle...  

En itse näe mitään positiivista antia siinä, että omista tulevista tekemisistäni puhuessani käyttäisin ollenkaan sanaa 'yritän.' Miksi tekisin niin, ellen sitten ole haluton tekemään asiaa ja vaihvihkaa tällä tavoin anna ymmärtää, että en kuitenkaan aio tehdä sitä vaikka niin sanon. Ja sellainen ei ole minun tapaistani, en sano jotain tekeväni ellen aio sitä tosissaan tehdä. Minusta kaikkien ihmisten pitäisi oikeasti opetella sanomaan 'ei' asiallisesti ja  kohteliaasti, niin ei tarvitsisi sitten käyttää sen sijaan jotain luvatessa, kun ei haluaisi luvata, tuota 'yritän' sanaa. (Voi sitä toki muutenkin käyttää, mutta tämä on se mitä yleisimmin olen itse kohdannut.)

[Ave^^]

Jos puhutaan sanojen merkityksistä ja kertomustyyleistä, nehän ovat jokaiselle ihmiselle erilaisia.

En itsekään ole kokenut yrittää -sanaa mitenkään negatiivisena, mulla siinä on tausta-ajatuksena useinmiten se, että sitten todella yrittää tosissaan. Jotkut voivat käyttää sitä enemmän tilanteissa, joissa eivät uskokaan tai halua oikeasti tehdä kyseistä asiaa. Mää en taas halua luvata edes yrittäväni, jos en halua tehdä jotakin.

Yrittäminen on omaa itseä kohtaan rennompi sana siinä mielessä, että se ei ole niin ehdoton. Se ei aseta paineita, vaan on sellainen "yritän parhaani".

Kertomustyyleistä taas pidän tällaisista "yrittämisen kautta voittoon" -tarinoista. Jos nyt miettii miten oman elämäni onnistumisista kertoisin, niin niissä olisi se teema, että lähdin yrittämään, tein tosissani töitä ja onnistuin. Juuriltani satakuntalaisena sehän on liian ylpiää sanoa jo heti, että menin vain ja tein sen ja totta kai onnistuin.  Sehän on tylsääkin..  Hyvä fiilis tulee siitä, kun on todella onnistunut tehtyään töitä asian eteen.

Nää self-help -jutut on aina hirveän yleistäviä. Joillekin ne voi olla avaavia juttuja, mutta ei niitä voi yleistää kaikille sopiviksi ja ihmeitä tekeviksi.

[Indium]

Johonkin ryhtymisen astrologinen oikea-aikaisuus vaikuttanee kanssa tulokseen?

Mahdollista. Itse näkisin että se saattaapi nimenomaan vaikuttaa eli tehdä asiasta helpompaa tai hankalampaa, mutta ei määrää että onnistuuko vai ei.

[Indium]

Kiitos myös Ekle ja Ave

Hienosti näkeekin tässä, että yhdelle sanan "yrittää" käyttäminen tuo epävarmuutta, toinen taas kokee että se tuo rentoutta. 

Itse juuriltani pohjalaisena, mun pitäisi olla että "No hyvää yritin tehä mutta priimaa tuli" 

Ei mutta vakavasti puhuen. Onko nyt sitten niin, että jos on sen tyyppinen ihminen että "yrittäminen" on oikeasti takaportti olla tekemättä jotain asiaa, niin silloin epämiellyttävät, mutta tärkeät asiat tulee tehdyksi vain, jos asenne on "No minä teen sen"? Ja toisaalta niille, joille "yrittäminen" tuokin rentoutta ja lempeyttä suoritukseen, niin ne epämiellyttävät, mutta tärkeät asiat tulevat paremmin tehdyksi sen kautta kuin "Teen sen!!!  "-asenteella? Kun tuskin täällä kukaan pystyy sellaista elämää elämään, että ei tee kuin miellyttäviä asioita.

Ehkä jonkin asian yrittämiseen liittyy joillakin myös tunne siitä, että jotakin tarvitsee oivaltaa/oppia että onnistuu? 

Toi Eklen kynäesimerkki on toisaalta aika jännä. "Et sinä yrittänyt" pätisi minusta enemmänkin tilanteeseen, jossa henkilö ei edes nouse tuoliltaan ylös ja mene sinne kynän luo. Voiko yrittämättä onnistua? 
Toisaalta hyvin, hyvin yksinkertaisissa tehtävissä tuntuu, että tuo toisen ehkä hyvääkin tarkoittava "yritä tehdä tämä" saa aivot jotenkin pattiin, sillain että "Mitäs hankaluuksia tässä onkaan kun en niitä nyt heti näe?" ja hankaluuksien etsimällä etsiminen sieltä, missä niitä ei ole, ei toki ole järin viisasta. Pahimmillaan se pysäyttää kokonaan.

Vai mitä sanotte? 

[Suomityttö]

Minulle yrittäminen tarkoittaa myönteistä asiaa. "Ei edes yrittänyt", tarkoittaa ettei asia ainakaan edisty. Olimme työkavereiden kanssa yli vuosi sitten Berliinissä. Metrolla liikkuminen oli haasteellista ja vaati kovasti yrittämistä ja suunnittelua, harhaankin mentiin välillä. Aina päiväohjelma tuli tehtyä. Yhtenä aamulla aamiaisella suunniteltiin, mitä nyt tehdään. Karttaa tutkittiin ja sormi kartalle, että mennään tiettyyn paikkaan junamatkan päähän, koska lippumme riittivät sinne asti. "No yritetään mennä tänään sinne", sanoin. "Älä nyt noin kielteisesti suhtaudu", sanoi yksi työkaveri meistä neljästä. Mä vaan tarkoitin, että esteitä on matkalla, mutta sinne mennään.  
Sansoussen linnaan olimme silloin menossa. (Huolta vailla - linna).

[Anno]

Minulle sana "yrittää" on tavallaan takaportti. Jos lupaan yrittää mennä johonkin kekkereihin, en ole oikeasti luvannut mennä. Olen vain luvannut yrittää mennä. Saavun tai en saavu. Jos en saavu, minulla on joku selitys asialle. Jos lupaisin mennä, tuntisin itseni kahlituksi ja tavallaan pakotetuksi menemään, vaikka olisi pää kainalossa. Siksi en mielellään lukitse vastauksia, ellei ole aivan pakko.

Mutta... Työasioissa en tunne sanaa "yrittää". Minä teen tai minä teen parhaani. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja äärimmäisen harvoin jotain "menee pieleen". Jos menee pieleen, olen ollut epävarma tai jokin on häirinnyt flow-tilaa. Silloin ei auta muuta kuin tunnistaa asia mikä aiheutti "epäonnistumisen", antaa itselleni anteeksi, koota itseni ja alkaa taas tekemään priimaa.

Yrittäminen yhdistyy mielessäni myös itsevarmuuden tasoon. Jos pitää esitelmän, ei voi pitää hyvää esitelmää jos "yrittää pitää hyvän esitelmän". Sellainen näkyy epävarmuutena. Esitelmä pitää viedä itsevarmasti loppuun saakka. Myydä yleisölle. Anteeksipyytelevä esitelmöitsijä on big nounou. Miksi siis yrittäisi parhaansa kun voi tehdä parhaansa? Täysillä. Perille asti. Sitten voi neuvotella tai ottaa palautetta vastaan. Mutta jos menee yleisön eteen yrittämään, saa syyttää vain itseään jos jälkikäteen on himppasen epäonnistunut olo.

[Lumililja]

Minusta se, että joku jotakin edes yrittää, on pelkästään positiivista.  : Negatiivista on, jos ei edes viitsitä yrittää.  

Yleensä en kamalasti mainosta tekemisiäni etukäteen, vaan voin juurikin todeta, että "katsotaan", tai "yritetään". Mielessäni kuitenkin siinä samalla suunnittelen jo, miten etenen ripeästi ja saavutan toivotun lopputuloksen. Jos on kyse työasiasta, runnon kyllä tehtävän läpi tahdonvoimalla, jos se vain mahdollista on. Mutta en sillä hehkuttele. Silloinhan jätän itselleni sen - epätodennäköisen - vaihtoehdon, että epäonnistun (siis Annonkin mainitseman mahdollisuuden takaporttiin)  

Eli tämän sanan käytöstä ei minusta pitäisi vetää mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Pikkuisen taikauskoisesti saatan jopa ajatella, että liiallinen uhoaminen ja tekemisen mainitseminen ääneen varovaisuuden asemesta saattaa olla vahingollista.  

Jännä, että joillekin yrittäminen edustaa jopa kielteisyyttä...

[sideman]

Olisiko sitten paree keksiä enkun sanalle entrepreneur jokin muu
suomennos kuin yrittäjä?

 

[Anno]

Niinpä Sideman... Aika tyhmä nimike. Yksinyrittäjäkin on olemassa.  Voiko säälittävämmältä enää kuulostaa?  Ypöyksinyrittäjä?

Minä olen sisäistänyt yrittää -sanan negatiivisen puolen. Siksi en käytä sanaa kevyesti. Kun lisätään soppaan vahva ajatusenergia, niin on parempi käyttää hyviä raaka-aineita. 

Kukin kuitenkin käyttäköön y-sanaa siten kuin haluaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Käytän sitä kuitenkin itse harkitusti.

[Eklektikko]

Aiemmasta viestistäni huolimatta en näe sanaa 'yrittää' millään tavoin negatiivisena. Näen sen vain epävarmana. Epävarma ei ole sama kuin negatiivinen.

Jos joku johonkin kutsuun tai muuhun tulevaisuudessa tapahtuvaan juttuun sanoo minulle 'yrittävänsä', niin enpä laske sen varaan että mitään tapahtuisi.  

Siinä on siis ainakin minulle iso ero käytetäänkö sanaa 'yrittää' tulevasta asiasta vaiko menneestä: Jos puhuu jostain mitä on jo tapahtunut, niin ilman muuta sana 'yrittää' on ihan käyttökelpoinen kun kuvaa jotain mitä yritti muttei onnistunut tekemään. Sen sijaan jos sanaa käyttää jostain tulevasta, muttaa se minun korvissani asian joko epävarmaksi, tai korvikkeeksi sanalle 'ei' jota kyseinen ihminen ei ilmeisesti osaa asiallisesti sanoa.

'Yrittäjien' kanssa on todella ärsyttävää suunnitella mitään pakollisia toimia: Jos vaikka pitää saada jotain tarvetta varten autokyyti tai sopia jostain työtehtävän tekemisestä, niin kyllä pitää voida joko sanoa kyllä tai ei. Muuten ei tiedä, pitäisikö kysyä jotakuta muuta sitä hommaa varten ja sitten voi käydä aika liian vähiin jotta löytää hommaan ketään ollenkaan. Tästä on ärsyttäviä kokemuksia vuosien varrelta. Nykyään siirryn suoraan kysymään seuraavalta, jos en saa selvää kyllä/ei vastausta.

Vapaa-ajan toimet kuten bileet tms. ovat sitten ihan toinen juttu. Tosin kyllä minä itse tiedän ihan saman tien huvittaako vai eikö, enkä ujostele sanoa että ei huvita. Jos joku vaikka pitää illalliskutsut, niin kyllä täytyy tietää kuka tulee ja kuka ei, jotta osaa varata oikean määrän tarjoiluja tai kutsua sitten toisen tilalle jos joku ei tule. Ihmiset voisivat opetella sanomaan ei ihan vain huomaavaisuudesta muita kohtaan. Se on sitten toki ihan eri juttu jos aivan aidosti ei tiedä onko muita menoja tai tietää olevansa sellainen ihminen että yhtäkkiä voi iskeä vaikka haluan-olla-yksin-kotona fiilis, jota pitää toki kunnioittaa.

Mutta edelleenkään en arvioi 'yrittää' sanan käyttöä tällaisessakaan tilanteessa negatiivisena. Se vain kertoo jotain ihmisestä - ja nyt en puhu kenestäkään joka on kirjoittanut tässä ketjussa, vaan tosielämän kokemuksesta erään tällaisen ihmisen kanssa - usein lapsena henkisesti nitistetyt ihmiset eivät halua sopia mitään tarkkaa mistään tulevasta,  koska he kokevat nitistämisenä/määräilynä sen, että heitä pyydetään sitoutumaan mihinkään tulevaan asiaan. Se ei ole negatiivista, onpahan vain asia jota ihminen ei vielä ole tykönään käsitellyt ja se näkyy sitten muille ihmisille muunmuassa tällä tavoin.

[sideman]

Universumi tukee parhaansa mukaan ihmistä, sanovat jotkut. Siis kun ihminen ryhtyy johonkin ajatellen yrittävänsä tehdä jotain, niin universumi järjestää hänelle parhaat mahdolliset olosuhteet yrittämisen kokemiseen. Kun taas ihminen ryhtyy tekemään, niin universumi järjestää hänelle parhaat mahdolliset olosunteet tekemisen kokemiseen.

Olisipa hauska tietää, lähtikö Perän Pekka tekemään vai yrittämään "hankkiessaan" Talvivaaran...

 

[Ave^^]

Ei mutta vakavasti puhuen. Onko nyt sitten niin, että jos on sen tyyppinen ihminen että "yrittäminen" on oikeasti takaportti olla tekemättä jotain asiaa, niin silloin epämiellyttävät, mutta tärkeät asiat tulee tehdyksi vain, jos asenne on "No minä teen sen"? Ja toisaalta niille, joille "yrittäminen" tuokin rentoutta ja lempeyttä suoritukseen, niin ne epämiellyttävät, mutta tärkeät asiat tulevat paremmin tehdyksi sen kautta kuin "Teen sen!!!   "-asenteella? Kun tuskin täällä kukaan pystyy sellaista elämää elämään, että ei tee kuin miellyttäviä asioita.

Ehkä jonkin asian yrittämiseen liittyy joillakin myös tunne siitä, että jotakin tarvitsee oivaltaa/oppia että onnistuu?  

Hyvä ajatus tosiaan, voi ehkä riippua ihmisestä, mutta toisaalta tulee mieleen, että riippuu myös tilanteesta. Jos ajattelen itseäni, on sellaisia asioita, joissa tarvitsee ottaa itseään niskasta kiinni, jos esimerkiksi tuppaa laiskottelemaan. (No toisaalta harvemmin ajattelenkaan esimerkiksi, että nyt "yritän" siivota, vaan kyllä se on joko "en nyt jaksa" tai "prkl nyt on pakko"  ) Joku tylsähkö hoidettava pieni homma voi olla samantyyppinen, että vaatii vaan päätöksen, että nyt ja sitten hoitaa sen. Ei siinä välissä itse asiassa ole edes sitä yrittää -osiota.

Toisaalta sitten, koska mulla on asenne, että hommathan tulee tehtyä, kun ne päättää tehdä, niin silloin se kun päättää tehdä, luo sen paineen, että se on sitten pakko tehdä. Jos asia on sellainen, mistä ei tiedä miten sen pystyy toteuttamaan, on helpompi luvata itselleen (ja muillekin), että yrittää parhaansa mukaan. Isoihin projekteihin lähen useinmiten aina sellaisella avoimella mielellä, että "katsotaan nyt minkälaiseksi tämä muodostuu" tai "yritän tehdä noin, mutta tilanteista riippuen voikin käydä myös muulla tavalla". Vähän samaa kuin tuo, että pitää oivaltaa jotakin ennen kuin onnistuu, koska alussa voi lähteä aika rohkeisiinkin hommiin liikkeelle, eikä silloin voi luvata, että oikeasti pystyy toteuttamaan sen homman niin kuin pitää, vaan (ja tällöin on hyvinkin positiivinen juttu jos) voi yrittää. Yrittäminen on mulle kuvannut useinmiten rohkeutta lähteä tällaisiin ei niin varmoihinkin juttuihin mukaan. Siitähän se yrittäjä (entrepeneur)-sanakin tulee.

Sellasiakin tilanteita on (tuli mieleen tosta autokyytiesimerkistä), että voi aikataulut ihan totta olla sellaiset, ettei tiedä pystyykö järjestämään jotain yksinkertaista asiaa. Silloin riippuu vähän mikä on tilanne, useinmiten paras on suoraan sanoa, ettei tiedä pystyykö, mutta toisaalta tilanne voi vaatia sellaista "yritän katsoa pystynkö tekemään niin, ilmotan sulle sitten jos pystyn" -tyyppistä asennetta. En ainakaan rupea lupaamaan mitään, jos en ole varma siitä, että pystyn toteuttamaan sen, enkä nyt halua kieltääkään jos voisin ehkä tehdä asialle jotain niin, että voisinkin pystyä, jos homma siis mua kuitenkin kiinnostaa.