seuraava »

[Eklektikko]

Mitä ihmettä se haittaa, jos toinen ei halua päästää irti? Voi silti itse ottaa etäisyyttä ihan niin paljon kuin haluaa, tarvittaessa sitten viranomaisten ja lähestymiskiellon voimin, jos mikään muu ei auta.

Meikäläisestä ei kyllä pysty pitämään väkisin kiinni, vaikka kuinka yrittäisi, koska karmasta jo irtisanoutuneena en suostu enää niin tekemään itse karmaa, kuin antamaan kenenkään muunkaan tehdä sitä minun kanssani:
Sitä karmaa syntyy aina, kun vapaaaseen tahtoon puututaan. Kannattaako sellaiseen suostua?

Kaikki yhteydenpito täydellisesti poikki, niin eiköhän se irtipäästämätön joudu ennen pitkää asian tykönään käsittelemään. Luvattomat energiasiteet poikki myös, niitä saattaa tuollaisesssa tilanteessa myös olla (siitä on oma ketjunsa Henkimaailman Ilmiöitä otsikon alla).

[Avicii]

Sinulle tämä näyttää olevan helppoa koska sinulla on omat uskomuksesi ja ne tekee siitä ns suojasta hyvin vahvan.
Mutta on todellakin sellaisia tunne yhteyksiä jotka menevät todella syvään ja aiheuttaa suunnatonta tuskaa jos joutuu eroon toisesta.
Vaikka en ole niin kovin innoissani entisistä elämistä, suhtaudun niihin vielä hieman niin ja näin mutta jotkut yhteydet ei selitä millään järjellä sitä suunnatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta minkä toisen kanssa voi olla.
Joten olen itse joutunut työstämään tällaista yhden miehen kanssa ja se erotuska on jotain niin repivää että tuntuu että halkeaa. Itse olen usein sillä kannalla että halki poikki ja pinoon ja kaikki katkaistaan tässä ja nyt mutta ei se niin vain mene kuin elokuvissa.
Mieli voi sano loppu ja nyt mutta tunteet ja fyysinen keho tulee hitaammin perille.

[Eklektikko]

Minulla on kyllä vuosikymmenten varrelta vaikka kuinka paljon kokemusta todella tuskallisista erotilanteista ja lähes kaiken tuskani (lukuunottamatta sitä theobromiinivierotusta, mistä jäljempänä ja sanotaanko nyt jotain 'normaalia' määrää surutyötä) niissä olen aiheuttanut ihan itse ihan omilla ajatuksillani. Kokemusta on juurikin sellaisista tilanteista joissa tuntuu että 'meidät on tarkoitettu yhteen' jne, joissa olen eron jälkeen vajonnut kuukausiksi masennukseen ja ahdistukseen. Tiedän siis ihan hyvin miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt läpi ja juuri tuolta se tuntuikin.

Olen ollut niin kovassa erotuskassa kerran, että söin raakaa sokeroimatonta Van Hoyten kaakaojauhoa sellaisenaan viikkokausia joka päivä. Vuosia myöhemmin selvisi, että kappas, kaakaojauhe sisältää sitä theobromiinia jota rakastuneet itse kehossaan tuottavat ja sen takia ihmiset syövät rakkaussuruissa suklaata - helpottaa 'vieroitusoireita' rakkaudesta. Olen erotilanteessa masentunut niin että olen viillellyt itseäni toistuvasti. Minä totisesti tiedän mitä tarkoittaa todella tuskallinen ero.

Aiemmin kun luulin että tunteet vain 'tulevat' jostain, en tietenkään tajunnut että se tuskaa tuottavien ajatusten päässä pyörittely oli se mikä sen tuskan aiheutti. Nyt jälkiperspektiivillä on helppoa nähdä että niinhän se oli. Tässä vähän apua tuskan työstämiseen:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=65018.0

Sitäpaitsi voi ihan hyvin olla se yhteenkuuluvuuden tunne ja suuri rakkaus samaan aikaan, kun tietää että ihmissuhteessa ei kyseisen ihmisen kanssa kannata olla. Ihmistä voi rakastaa vaikka kuinka paljon ja silti ymmärtää että on parempi pysyä hänestä erossa. Rakkaus ei pakota yhteen, mutta tarvitseminen - joka itse asiassa sulkeen rakkauden pois - pakottaa.

[Ave^^]

On hyvä muistaa, että ihminen ei ole pelkästään kognitiivinen olento, eivätkä tunteet ole pelkästään kognitiivisia ja siten kaikki tällainen pelkästään kognitiivisesti ratkaistavissa. Ajatusmallien muuttaminen voi olla se toimivin ratkaisu niille, jotka ovat luonteeltaan ja pohjimmiltaan vahvasti kognitiivisia, mutta toisilla esim. fyysinen puoli voi olla voimakkaampi. Nykyajan terapia perustuu vahvasti pelkästään kognitiivisuuteen, joka kertoo jotakin tästä nykyajan käsityksestämme ihmisestä. Ruumis ja keho on alisteisessa asemassa mieleen nähden. Jos kuitenkin miettii vaikkapa masennuksen oirekirjoa, ei voi käytännössä mitenkään sanoa kenelle fyysiset oireet ovat seuraus mielen harhakuvitelmista tai kenelle ne ovat syy niihin. Käytännössä se on todennäköisesti jotakin siltä väliltä. Tunteet monesti syntyvät ensin fyysisinä tuntemuksina, sen jälkeen ne tulkitaan ja mikäli tämä fyysinen tuntemus on jollakin yksilöllä hyvin vahva, ei kognitiivinen mielen kanssa kikkailu toimi ihan yhtä lailla kuin enemmän kognitiivisella ihmisellä.

[Avicii]

Minulla on kyllä vuosikymmenten varrelta vaikka kuinka paljon kokemusta todella tuskallisista erotilanteista ja lähes kaiken tuskani (lukuunottamatta sitä theobromiinivierotusta, mistä jäljempänä ja sanotaanko nyt jotain 'normaalia' määrää surutyötä) niissä olen aiheuttanut ihan itse ihan omilla ajatuksillani. Kokemusta on juurikin sellaisista tilanteista joissa tuntuu että 'meidät on tarkoitettu yhteen' jne, joissa olen eron jälkeen vajonnut kuukausiksi masennukseen ja ahdistukseen. Tiedän siis ihan hyvin miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt läpi ja juuri tuolta se tuntuikin.

Olen ollut niin kovassa erotuskassa kerran, että söin raakaa sokeroimatonta Van Hoyten kaakaojauhoa sellaisenaan viikkokausia joka päivä. Vuosia myöhemmin selvisi, että kappas, kaakaojauhe sisältää sitä theobromiinia jota rakastuneet itse kehossaan tuottavat ja sen takia ihmiset syövät rakkaussuruissa suklaata - helpottaa 'vieroitusoireita' rakkaudesta. Olen erotilanteessa masentunut niin että olen viillellyt itseäni toistuvasti. Minä totisesti tiedän mitä tarkoittaa todella tuskallinen ero.

Aiemmin kun luulin että tunteet vain 'tulevat' jostain, en tietenkään tajunnut että se tuskaa tuottavien ajatusten päässä pyörittely oli se mikä sen tuskan aiheutti. Nyt jälkiperspektiivillä on helppoa nähdä että niinhän se oli. Tässä vähän apua tuskan työstämiseen:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=65018.0

Sitäpaitsi voi ihan hyvin olla se yhteenkuuluvuuden tunne ja suuri rakkaus samaan aikaan, kun tietää että ihmissuhteessa ei kyseisen ihmisen kanssa kannata olla. Ihmistä voi rakastaa vaikka kuinka paljon ja silti ymmärtää että on parempi pysyä hänestä erossa. Rakkaus ei pakota yhteen, mutta tarvitseminen - joka itse asiassa sulkeen rakkauden pois - pakottaa.

Juu, näihän tämä homma pelittää. Olen vain viime aikoina tullut siihen tulokseen että jotkut asiat vaativat oman aikansa. Ei ihmiseltä voi riisua kaiken antamatta mitään tilalle, muuten tulee vain tyhjyys vastaan.
Olen joutunut aika paljon työstämään omaa ankaruuttani joka sai jossain vaiheessa ihan sadistisia piirteitä koston mukana mutta tulin siihen tulokseen että kaikkein parasta, ainakin minulle on ollut se että antaa kaikelle sen oman ajan parantua ja tottua, lempeästi ja ystävällisesti. Mutta töitä kyllä joutuu tekemään, se on ihan selvää.

[Avicii]

On hyvä muistaa, että ihminen ei ole pelkästään kognitiivinen olento, eivätkä tunteet ole pelkästään kognitiivisia ja siten kaikki tällainen pelkästään kognitiivisesti ratkaistavissa. Ajatusmallien muuttaminen voi olla se toimivin ratkaisu niille, jotka ovat luonteeltaan ja pohjimmiltaan vahvasti kognitiivisia, mutta toisilla esim. fyysinen puoli voi olla voimakkaampi. Nykyajan terapia perustuu vahvasti pelkästään kognitiivisuuteen, joka kertoo jotakin tästä nykyajan käsityksestämme ihmisestä. Ruumis ja keho on alisteisessa asemassa mieleen nähden. Jos kuitenkin miettii vaikkapa masennuksen oirekirjoa, ei voi käytännössä mitenkään sanoa kenelle fyysiset oireet ovat seuraus mielen harhakuvitelmista tai kenelle ne ovat syy niihin. Käytännössä se on todennäköisesti jotakin siltä väliltä. Tunteet monesti syntyvät ensin fyysisinä tuntemuksina, sen jälkeen ne tulkitaan ja mikäli tämä fyysinen tuntemus on jollakin yksilöllä hyvin vahva, ei kognitiivinen mielen kanssa kikkailu toimi ihan yhtä lailla kuin enemmän kognitiivisella ihmisellä.

Kiitos, hyvä näkökulma ja olen samaa mieltä että toiset ovat hyvin fyysisiä ja kokee tuskan fyysisellä tasolla. Itselläni erotuska tuntuu ihan fyysisessä kehossa ja sieltä se suru kumpuaa, jotenkin meidän keho tuntuu tietävän enemmän kuin pelkkä mieli kykenee tunnistamaan.

[Eklektikko]

On hyvä muistaa, että ihminen ei ole pelkästään kognitiivinen olento, eivätkä tunteet ole pelkästään kognitiivisia ja siten kaikki tällainen pelkästään kognitiivisesti ratkaistavissa. Ajatusmallien muuttaminen voi olla se toimivin ratkaisu niille, jotka ovat luonteeltaan ja pohjimmiltaan vahvasti kognitiivisia, mutta toisilla esim. fyysinen puoli voi olla voimakkaampi.

Minä olen ensisijaiselta orientaatioltani kinesteettinen, kehollinen. Hahmotan asiat ja jopa ajatukset kehollisten tuntemusten ja sumeiden holografisten kuvien yhdistelmänä, jota sitten vain koetan pukea ymmärrettäviksi lauseiksi. (Sen vuoksi tuotan joskus hankalia ja monimutkaisia lauseita.)

Silti nuo keinot toimivat minuun erinomaisesti. Olemme kaikki, jotka kykenemme toimimaan itsenäisesti ilman että olemme holhouksenalaisia, sen verran kognitiivisia että nuo keinot toimivat. Ne eivät ole vaikeita, ne eivät ole käsittämättömiä, ne sopivat ihan kenelle tahansa ensisijaisesta orientaatiosta riipppumatta. Mutta niiden toimivuus vaatii vakaan tahdon ja päätöksen käyttää niitä.

Sen myöntämisessä että ne toimivat, on kuitenkin se kurja puoli, että joutuu myöntämään että on vastuussa omista tunteistaan.   Osassa ihmisiä niistä puhuminen aiheuttaa sen vuoksi suurta vastustusta, olisihan se kiva väittää että negatiivisille tunteille ei voi yhtään mitään.... Ja HUOM minä en nyt puhu kenestäkään tällä foorumilla tai tässä ketjussa, kun sanon näin, viittaan ihan kasvokkain saatuihin reaktioihin muutamalta varsinaiselta draamanarkkarilta jotka olen tuntenut.

Ihminen on kokonaisuus, jossa ihannetilanteessa fyysisyys, ajatukset ja tunne-elämä toimivat sopusoinnussa. Kognitiiviset, eli ajattelun häiriöt - epärealistiset todistamattomat ajatusketjut - voivat haitata ihan ketä tahansa. Ihminen on parhaimmillaan kun tunteet ja ajatukset ovat tasapainoisessa sopusoinnussa, mutta joskus lapsena ympäristöstä opitut vahingolliset ajatustottumukset saattavat koko systeemin epätasapainoon.

Populaarikulttuuri tarjoaa myös täysin käsittämätöntä negatiivis-ajattelu-suttua ja läheisriippuvuutta mukamas normaalina tapana reagoida suhteen päättymiseen: "...ah ja voi, räydyn ja kuolen pois, ellen sua saa..."   

[Ave^^]

Mikä estää ottamasta vastuun omista fyysisistä tuntemuksistaan?  Vastuunkanto ja mieli ovat kaksi eri asiaa. Jos ei ole valmis ottamaan vastuuta itsestään, harvemmin mikään keino toimii, sillä silloin ei aseta itse itseään oman kehonsa ja mielensä omistajaksi. Pelkästään mielen kanssa työskentely ei kuitenkaan auta niin yksioikoisesti silloin, kun mukana on vahvasti myös keho (niinkuin ihmiselämässä yleensä onkin). Siksi esim. terapiassa on tehokasta, jos käytetään useita eri tasoja. Monet taidemuodot puhuttelevat myös tiedostamatonta puolta ja kehoa, luovat sanatonta ymmärrystä. Kaikille taidemuodot eivät sovi, mutta monitasoisuus sillä tavalla mikä itselle sopii, on mielestäni paras vaihtoehto. Olen kyllä jumppaillut ajatusketjujani ja muuta kognitiivista sen verran huomatakseni, että se on kuitenkin vain yksi osa ihmisyyttä. Osa ymmärryksestä vain on sanatonta tai kehollista, eikä sitä voi ymmärtää analyyttisesti, on löydettävä jokin muu keino.

[Avicii]

Itselläni on sellainen vaihe päällä että fyysinen keho huutaa kosketusta ja fyysistä hellyyttä vaikka mieli kuinka yrittää siinä selittää kuinka itsenäinen olen ja tulen toimeen yksin   Melkoinen dilemma..  

[Eklektikko]

Ave:
Jos paha olo aiheutuu vaikka piilotetusta muistosta, esim. kehollinen terapia voikin olla tarpeen sen purkamisessa, ihan kaikki ei ole sieltä ajatuksista kotoisin.

Mutta mInä en nyt puhu tässä pahasta olosta joka on tiedostamattomasta kotoisin, vaan siitä pahasta olosta joka aiheutetaan itse niillä ajatuksilla. Erotilanteissa - joista tämäkin keskustelun sivujuonne nyt lähti - on kyse yleensä siitä.  Voihan joissain tapauksissa ero ihmissuhteesta toki aktivoida jonkin varhaislapsuuden rankkoja hylkäämiskokemuksen myös, ei siinä mitään ja silloin toki keholliset terapiat yms. ovat tarpeen jos asiasta ei ole tietoisia muistoja.

Mutta rakkaussuruissa kärvistelevien ihmisten puheesta yleensä kuulee, kun he asiasta puhuvat, että ainakin todella iso osa pahasta olosta aiheutuu siitä omasta puheesta/ajatuksista.  Juurikin malliin 'en voi elää ilman häntä, tämä on ihan kauheaa, ehkä en enää koskaan löydä ketään jota kohtaan tuntisin samalla tavoin, hän on minun parisieluni enkä voi olla onnellinen ilman häntä...' jne.
Nuo ovat kaikki täysin todistamattomia eli sikäli epärealistisia ja pelkästään vahingollisia ajatusketjuja joilla voi satavarmasti saada itselleen ihan kauhean olon, jos niitä tarpeeksi päässään pyörittää.

Minulla on ollut kyseenalainen kunnia olla parinkin ahdistus/masennus -taipumuksella varustetun ihmisen lähipiirissä ja heidän puhettaan on ollut aivan absurdia kuunnella: Koko ulosanti on sellaista, että sen kaltaisten ajatusten/puheen pyörittäminen jatkuvasti masentaa/ahdistaa ennen pitkää ihan kenet tahansa. Minun kärsivällisyyteni tämän suhteen onkin aika vähäistä: Kerron ystävällisesti ihmiselle näissä tilanteissa mistä on kyse ja mitä sille voi tehdä, enkä enää sen jälkeen suostu niiden puheiden kuuntelijaksi. Tähän kieltäytymiseen on kaksi syytä:
1) siihen suostuminen ilman että väittää toisen epärealistisille ajatuksille vastaan on toisen ihmisen masennuksen/ahdistuksen auttamista ja mahdollistamista - se on kuin kantaisi alkoholistille viinaa kaupasta, eikä taatusti auta tätä tippaakaan
2) se syö minun energiaani, nämä ihmiset - ne heistä siis jotka tunteva tarvetta puhua toiselle ihmiselle näitä ahdistavia/masentavia ajatuksiaan kerran toisensa jälkeen vaikka kuinka pitkään -  ovat energiavampyyreita pahimmasta päästä, jos heitä suostuu kuuntelemaan

[Ave^^]

Kyllähän rakkauteen ja rakastumiseenkin liittyvät vahvat fyysiset reaktiot, ja ei niitä mielestäni pitäisi vähätellä. Nämä fyysiset tuntemukset ruokkivat yhtä lailla niitä ajatuksia, jolloin ajatuksista on vaikea päästä eroon, kun keho viestii eri asiaa. Jossain olikin, että ihminen on taipuvaisempi uskomaan ennemmin kehonsa tuntemuksia kuin ajatuksiaan? Tämäkin yksilökohtaista varmasti.