seuraava »

[Ave^^]

Koska olen viime päivinä törmännyt useammassakin paikassa keskusteluun syrjinnästä, on asia ollut näköjään sen verran mielen päällä, että olen huomannut tutkailevani tilanteita siltä kantilta.

Törmäsin tässä pariinkin tilanteeseen, joissa huomasin, että voisin tulkita tämän tarkoittavan hyvinkin montaa asiaa:
1. sitä, että minut jätetään huomiota rauhallisemman ja hiljaisemman persoonan vuoksi
2. minut jätetään huomiota siksi, että olen nainen
3. kyseessä on sellainen ihminen, joka tykkää loistaa ja jättää siksi muita helposti huomiotta
4. periaatteessa minua ei ole syrjitty, koska henkilö toimii näin kaikkien kanssa
5. persoonani ja henkilön persoonan yhteentörmäys aiheutti epämääräisiä tilanteita
6. minussa on jotakin, minkä henkilö koki uhkana
7. henkilöllä itsellään oli omassa elämässään jotakin, joka esti häntä olemasta sosiaalisesti huomaavainen
8. tilanne oli henkilöstä itsestäänkin sellainen, ettei hän tiennyt miten suhtautua
...ja varmasti vielä vaikka kuinka monta muuta. Mutta kun koskaan en voi päästä näiden henkilöiden pään sisään, niin en voi tietää mikä vaihtoehto kyseessä on. Jostain syystä olin nyt sen verran rauhallinen, ettei mikään ärsyttänyt minua, ja pääsin aika neutraalisti tutkailemaan, että hei, tässähän joku voisi tosiaan tulkita tulevansa syrjityksi.

Kun vaihtoehtoja on näin paljon, miten ikinä voi tietää, että tulee syrjityksi juuri jonkin tietyn takia näistä? Mistä tietää mihin puuttua ja milloin tapahtuu vääryyksiä, milloin kyseessä on inhimillisyys?

[Eklektikko]

Pystytkö valottamaan jollain esimerkillä millaisista tilanteista on kyse?  Kauheasti kun riippuu tilanteessa, mainitset tuossa että sinut jätetään huomiotta mutta jotenkin kaipaisi hieman valaistusta siihen, että esim. miten se ilmeni, millaisessa tilanteessa, miten isossa porukassa jne.

On tullut kyllä eteen niitä tilanteita, joissa kohtuullisen pienessä ryhmässä joku selkeästi käyttäytyy kuin en olisi paikalla, katsoo ohi, puhuu ohi jne. Minusta se on lähinnä viihdyttävää, kun se on niin naurettavan epäluonnollista ja teatraalista.  Näitä ihmisiä voi hyvin hämmentää tuossa tilanteessa puhuttelemalla heitä nimeltä ja kysymällä suoria kysymyksiä ihan mistä vaan, jolloin joutuvat joko huomioimaan että olen paikalla, tai jos jatkavat 'olla kuin ei huomaisikaan' meininkiä, niin tekevät itsensä kerta kaikkiaan naurettaviksi muiden paikallolijoiden silmissä. Harvoin tosin vaivaudun, sillä piintyneenä ihmisbongarina pidän tällaista mielenkiintoisena tarkkailun kohteena.

Minun mottoni on se, että suurin osa kaikesta mitä ihmiset sanovat tai tekevät johtuu heidän omista sisäisistä syistään ja sillä ei ole juuri mitään tekemistä minun kanssani. Sekin jos joku ei minusta pidä, on hänen oma juttunsa, joka kertoo aina heistä enemmän kuin minusta    Ja kyllä minä ihan samalla tavoin myönnän, että omat ei-tykkäämiseni kertovat enemmän minusta, kuin niistä (harvoista) joista en tykkää.

[Eklektikko]

Seksismiä (tykkäään enemmän tuosta sanasta kuin sovinismista, joka alunperin tarkoitti kansalliskiihkoilua) ihan oikeasti on ja se usein korostuu silloin kun on ainoana naisena porukassa.  Mielenkiintoinen syy siihen on se, että miehet lujittavat tutkimusten mukaan omaa keskinäistä yhteeenkuuluvuudentunnettaan osoittamalla kollektiivista halveksuntaa naisia, lapsia ja homoja kohtaan. Saattaa kuulostaa ensin naurettavalta, mutta tästä on ihan tehty tutkimusta, analyysiä miesporukoiden puheesta: Mies määrittyy kulttuurissamme negaation kautta: mies on ei-nainen, ei-lapsi, ei-homo. Ja se sitten näkyy miesporukoiden puheessa aika helposti, jopa niin että vaikka avioliitto olisi onnellinen pitää miesporukassa haukkua (valheellisesti) omaa vaimoa tavalla tai toisella ihan vain sen miesporukan yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi. Tai ainakaan ei saa kehua ja hehkuttaa onnellisuutta, muuten muut miehet rupeavat pottuilemaan, että on muka tossun alla tms.  

Ja seksismiä on sekaporukoissa myös, mutta miehet sen sielläkin tekevät. Kaikkein valaisevin juttu minulle oli tästä kun luin Hesarista joskus vuosia sitten artikkelin jossa miehestä naiseksi vaihtanut transsukupuolinen kertoi kokemuksistaan. KUn hänestä oli tullut nainen, häntä yhtäkkiä lakattiin kuuntelemasta, hänen puheensa ohitettiin ja häntä ruvettiin keskeyttämään, vaikka hänen sanomisensa/älynsä jne olivat tismalleen samat kuin ennenkin... Tämä homma on NIIN syvällä kulttuurimme rakenteissa; juuri taas uutisoitiin tutkimuksesta päiväkodeissa: http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288620324491.html
Että kun homma alkaa päiväkodissa (itse asiassa jo synnytyslaitoksella, jossa hoitajat pitävät sylissä poika-  ja tyttövauvoja eri tavoin ja puhuvat näille eri tavoin) niin siitä eivät pysty irrottautumaan muut, kuin ne jotka tietävät/tiedostavat asian ja tietoisesti irrottautuvat siitä ja alkavat toimia toisin.

Sitä komppaan vahvasti, että puhumattomuus ON kiusaamisen hyväksymistä. Ja positiivista on se, että jos yksikin ihminen puuttuu siihen vaikka ihan vaan sanomalla ääneen mitä tapahtuu, niin  monasti muutkin uskaltautuvat sitten komppaamaan tätä. Rajanveto voi olla vaikeaa siinä milloin puuttua ja milloin ei. Voisiko hyvä nyrkkisääntö olla se, että jos joku on vaan mulkku itsekseen kaikessa mitä tekee ilman että suoraan kohdistaa sitä keneenkään (varsinkaan samaan ihmiseen jatkuvasti), niin ei ole niin suurta tarvetta puuttua? Suoraan henkilöön kohdistuvaan kiusaamiseen puutun itse aina heti, ellei ihminen itse ole samanlainen teflon-rääväsuu kuin minä, joka osaa antaa saman tien pikakarmaa takaisin. Selkeästi mulkut tyypit ovat itse asiassa helpoimpia havaita ja vastustaa, hankalia ovat salaovelat passivis-aggressiiviset malliin 'ihana puku, se päällä näytät paljon vähemmän lihavalta.'

[Ave^^]

Totta tuo, että mulkkuja on helpompi kohdata, piilevät tyypit on todella hankalia.

Tuosta seksismi/sovinismi asiasta olen itse huomannut, että on miehiä, joissa on vahvana sellaista naisen ei-arvostamista, mutta on myös paljon miehiä, jotka kunnioittavat naisia. Ehkä jotkin sukupuoliroolit piilevät tiukasti meissä vielä, mutta moni mies kyllä ihan kunnioittaa naisia. Mielenkiintoisinta tässä on se, että miksi naiset monesti viehättyvät kumppanimielessä enemmän näistä sovinistisemmista miehistä? Itse ainakin olen lapsuudessani saanut yliannostuksen tiettyjä asioita, ja olen päättänyt, että kyllä olen sen verran tasokas nainen, että mulla on varaa valita mies, joka kunnioittaa naisia.

Mielenkiintoista on huomata myös se, että esimerkiksi sekaporukka pitää jonkin esitelmän, usein naiset kerääntyvät omaksi ryhmäkseen ja miehet omakseen. Minusta tämä toimii meissä ihmisissä jollain tottumuksen tasolla, mutta on hyvä erottaa milloin ollaan valmiita kohtaamaan toinen ihminen siitä huolimatta kunnioittavasti ja milloin ei. Miehellekin voi tuntua jostain näistä tottumuskysymyksistä johtuen oudolta suhtautua naiseen jollain tapaa, mutta mikäli hän on kuitenkin kunnioittava, en kokisi tässä ongelmaa. Esim. yksi nainen muuten miesporukassa voi olla aluksi outoa tms., mutta siihenkin tottuu, kun lähtökohdat on kunnossa.

[Ave^^]

Sitten sellainen kuin älykkyyden vähättely, tulin miettineeksi että kun ei sinne toisen pään sisälle tosiaan voi koskaan mennä, niin ei voi tietää johtuuko tämä tehty tulkinta siitä, että naista ei oteta tosissaan, tietyn persoonan omaavaa ihmistä ei oteta tosissaan, kyseinen ihminen pitää automaattisesti itseään muita älykkäämpänä tai on ylimielinen persoona, vai jos sitä mitä sanoi ei vain tajuta koska sitä ei ymmärretä jne. Välillä tulee sellaisia tilanteita, missä itse huomaa olevansa ehkä vähän älykkäämpi kyseisessä asiassa, tietävänsä enemmän, mutta toinen ei oikein huomioi. Mutta siellä taustalla voi olla niin monia eri asioita! Hankalaa lopulta tietää.

[Kuuhilda]

Näitä luettuani tunnistan, että minulla on toisinaan sellainen toimintamalli, että vetäydyn itse syrjään tietynlaisessa seurassa, koska minusta tuntuu, että en voi tehdä asiaani heille selväksi, mielipiteeni olisi jotain jota he eivät kykene ymmärtämään, ja koen olevani heistä hyyyyvin kaukana katsantokantoineni, ja myöskin älyllisesti jotenkin yläpuolella. Ei helmiä sioille? 
Eräänlaista ylimielisyyttäkö sitten tämäkin?

[Eklektikko]

Tuosta seksismi/sovinismi asiasta olen itse huomannut, että on miehiä, joissa on vahvana sellaista naisen ei-arvostamista, mutta on myös paljon miehiä, jotka kunnioittavat naisia. Ehkä jotkin sukupuoliroolit piilevät tiukasti meissä vielä, mutta moni mies kyllä ihan kunnioittaa naisia.

Minulla on harrastusten takia tosi laajan ikäjakauman omaava ystäväpiiri ja sen perusteella tuntuu aika paljon siltä, että seksismin määrä on kiinni sukupolvesta, eli iästä: Itseni ikäiset (=lähes viisikymppiset) miehet ovat joitakin poikkeuksia lukuunottamatta aika luutuneita käsityksissään siitä, millaisia naisten ja miesten tulee kumpienkin olla ja ovat enemmän seksistisiä. Toisaalta on se kai aika luonnollista, sillä ihmiseen vaikuttaa se lapsuuden ympäristö ja sen asenteet tosi voimakkaasti läpi elämän ellei niistä tule tietoisiksi ja irrottaudu.

 Nuoremmissa ikäpolvissa on sitten molemmanlaisia eli kirjo on paljon suurempi. Ja mitä oudompi harrastus (liveroolipelit, scifi-fandom) sitä vähemmän seksistisiä ihmisiä tuntuu olevan ikään katsomatta. Eniten niitä löytyy niiden harrastusten piiristä, joissa  on eniten ns. 'tavallisia pulliaisia' jotka kokevat tavallisuuden turvalliseksi olotilaksi.

[Ave^^]

Näitä luettuani tunnistan, että minulla on toisinaan sellainen toimintamalli, että vetäydyn itse syrjään tietynlaisessa seurassa, koska minusta tuntuu, että en voi tehdä asiaani heille selväksi, mielipiteeni olisi jotain jota he eivät kykene ymmärtämään, ja koen olevani heistä hyyyyvin kaukana katsantokantoineni, ja myöskin älyllisesti jotenkin yläpuolella. Ei helmiä sioille? 
Eräänlaista ylimielisyyttäkö sitten tämäkin?

Mielenkiintoinen pointti. Voin tunnistaa itsestänikin tuollaista välillä. Turhahan on yrittää selittää jotakin sellaisille, jotka eivät sitä vain ymmärrä. Mutta siihen on niin helppo lisätä se, että itse jotenkin tajuaisi asiat paremmin. Vaikkei se välttämättä niinkään ole. Voi olla kyse vain erilaisista tavoista ymmärtää asia, ja itse on se, joka ei tajua taas niitä muita.  :

Musta tuntuu, että osaan ulosanniltani välillä olla vain niin epäselvä, ettei kukaan tajua mitä yritän ajaa takaa, vaikka siinä jotain fiksua pointtia olisikin. Sitten ehkä joskus puolen tunnin vääntämisen jälkeen tulee jokin "ahaa, ai sää tarkotit tota" -tilanne.