seuraava »

[saarra]

Pystyykö kukaan ennustamaan koska kuolee ?
Kuulostaa aika hurjalta. 
Tiedättekös tapauksia missä oltaisiin "ennustettu oikein"

[sideman]

Pystyykö kukaan ennustamaan koska kuolee ?
Kuulostaa aika hurjalta. 
Tiedättekös tapauksia missä oltaisiin "ennustettu oikein"

Yoga-suutra III 23:

sopakramaM nirupakramaM ca karma
tat-saMyamaad aparaanta-jñaanam
ariSTebhyo vaa.

Taimnin käännös (en ossoo sannoo, kuin "hyvä"):

/karma/ is of two kinds: active and dormant;
by performing saMyama on them (is gained)
knowledge of the time of death; also (by performing
saMyama on) portents.

 


Lienee "hyvä" pitää mielessä että "sielu"
tahikka "itse" (aatman; yks. nominatiivi:
aatmaa) on kuolematon.
Vain fyysinen keho lakkaa toimimasta.
"Sielu" heittää sen pois kuin kuluneen
vaatteen, ja alkaa etsiä uutta kostyymiä,
että pääsee jo seuraavana viikonloppuna
bilettämään!

 

[sawotar]

Kuka se nyt haluis kuulla, milloin kuolee?  Mie en ainakaan haluis elää sen tiedon kanssa Olisi todella hirveetä tietää

[Marion]

Jestas sentään!     En minä ainakaan haluaisi koskaan tietää miellä tavalla kuolen ja koska.     Enkä halua itsekkään ennustaa kenenlään toisen kuolemaa.     Kuoleman ennustaminen on minusta todella pahasta.  

      

Elämä on annettu meille rakkaudesta.

      

[Asterix]

Minua henkilökohtaisesti ahdistaa hyvin kovasti se, että minulle on ennustettu varsin monta kertaa, että elän hyvin pitkän elämän ja kuolen vanhana. 

Kuulun siihen ryhmään, joka haluaa pois täältä mahdollisimman nopeasti ja onnellisena, terveenä ja ns. saappaat jalassa ja vauhdikkailta terveiltä jaloilta.

Minua ei kiinnosta pätkääkään maata ja kitua vuosi tolkulla vaipoissa köytettynä sänkyyn kiinni ruokaletku nenässä. 

Minulla täytyy olla edes toinen käsi vapaana, että voin pistää siitä letkusta tulemaan konjakkia tai viiniä, että on mukava katsella seiniä ja räkiä kattoon. 

Senpä vuoksi minulla aina ollut mahdollisimman vaarallisia harrastuksia ja juoksen pää kolmantena jalkana kaikkiin paikkoihin, mistä muut juoksevat henkensä pitimiksi pois. 

Tälläisiä ajatuksia... En tiedä, olisiko se hyvä ajatus lopettaa itse itsensä siinä vaiheessa, kun kaikki suht ihmisarvoinen elämä on jo takana ja on vielä kykenevä ko. tekoon. 
Kai sen sitten siinä vaiheessa tietää, mikä itselle on hyväksi. 

[Sunflower]

Moi Saarra!

Pitkästyn täällä töissä, joten kirjoittelen tähän pari riviä.

Kyllä sitä kuolemaa on vaikea ennustaa, koska sielu voi siirtää kuoleman hetkeä syystä tai toisesta. Tämä kuoleman hetki ei ole missään kirjoissa ja kansissa.

Jokainenhan tietää, että jos vanhan ja pitkään aviossa olleen avioparin toinen puolisko kuolee, toinen lähtee pian perässä (nousee valoon). Ystävättäreni 87-vuotias äiti kuoli, ja samanikäinen isä kuoli sydänkohtaukseen tästä parin viikon päästä. Ja eikös ne vanhat intiaanit ainakin aikaisemmin menneet "vuorille" tietoisesti kuolemaan, kun elämä alkoi kyllätyttää tai he tunsivat, että ovat muiden haittana.

Äidilläni oli raskas elämä sairauksineen ja yksinäisyyksineen. Kun sairaudet pahenivat, yläkerta sanoi, että hän tulee kuolemaan pian. Äitini kuitenkin eli vielä vuoden tästä "ennustuksesta", joten kyselin vähän että miksi muutos. Äitini oli kuulemma alkanut "viihtyä elämässä", kun hänellä kävi viikottain kotiavustajia ja sairaanhoitajia, eikä hän tuntenut itseään enää yksinäiseksi.

Miespuolinen tuttavani on ollut koko ikänsä erittäin sairas (vakava ja etenevä sydänsairaus). Hänen kohdallaan on sanottu monesti, että hän lähtee pian. Perheeseen syntyi kuitenkin huoltajuuskiista vuosi sitten, ja tuttavani siirsi kuolemaansa eteenpäin, jotta sai järjestettyä tyttärensä asiat.

[Lilli]

Monet näkijäthän ovat huomanneet lahjansa nimenomaan sen takia, että näkevät unia tai jotain muita vihjeitä läheisen kuolemasta. Nämä unet/vihjeet tulevat sitten toteen pikapuoliin.

Itse olen myös lukenut näistä tapauksista, joissa henkilö itse on tavalla tai toisella tietoinen siitä, että loppu on erittäin lähellä. Heillä on sitten vähän aikaa valmistautua lähtöön ja järjestellä käytännön asioita, mikäli niitä on jäänyt kesken.

Noin muuten en pidä kuoleman ennustamista toiselle ihmiselle lainkaan terveellisenä, vaikka sellaisen näkisikin.

[kooky]

minut ajatus kuolemasta saa nykyään iloiseksi Olen niin paljon käsitellyt kuolemanpelkoa eri muodoissaan itsessä ja läheisissä kärkettynä vaikka minkälaisten juttujen "alle"...hahaa, monen asian alta kurkistaa kuolemanpelko

sitten tajusin että sen pelkääminen on turhaa. huoh, enkä taas yritä esittää mitään erikoista ihmistä sanoessani tämän vaan olen elänyt sen läpi ja muuttunut niin että kuolema todellakin tuntuu iloiselta asialta. omaan kuolemaansa eläytymällä vaikka nukkumaan mennessä voi saada nopeasti yhteyden elämänhaluunsa ja siihen tunteeseen että mun on tarvis vielä olla täällä ja että täällä on jotain kesken.

*celebrate the day of your death*


yep, minustakin olisi kiva kuolla saappaat jalassa ja niin etti tarvitsisi olla toisten armoilla...mutta toisaalta, kun tää henki ei ole niin liimattu tähän ruumiiseen, niin voisihan siinä sairaalasängyllä sitten harjoitella ruumiista-irtautumista ja unimatkailua ja huvittaa vaikka itseään ja ihmisiä kummittelemalla siinä ois aikaa treenata


ja sitten jos läheinen kuolisi, niin tottakai häntä tulisi ikävä. mutta tietäisi silti että näin oli tarkoitettu ja toiseen paikkaan siirtyi, eli sitähän kuolema uskoakseni on.

jotenkin kuolemanajatus herättää näkemään kirkkaammin sen mitä nyt pitäis täällä tehdä ja olla toisille. pitää yrittää muistaa uhrata kuolemalle ajatus päivässä.

[sawotar]

Uskon että monen pelko kuolemaan liittyy siihen, että miten kuolee ja missä vaiheessa onhan asia harvinaisen selvä, että kaikki mikä syntyy niin kuolee mutta syntyykö sen jälkeen minne ja millaisena on monelle arvoitus  ehkä sitä pelkoa lieventää oma kohtaiset henkisen tason kokemukset jotka on ne kokeneet, mutta silti se kokemus voidaan sivuttaa mielikuvituksen tuotteena ja ''tulenko mie hulluksi''- tyyliin se mitä ei näe, sitä ei käsitä eikä usko, itse uskon, että meidän täytyy lähteä oli keho millainen hyvänsä elit terveellisesti tai vähemmän, en usko että voimme pitkittää elämäämme millään ihme pillereillä tms ja se lähtö on korkeimma käsissä ja kuolema pitää hyväksyä! Säilyttäkäämme uskoa, toivoa ja rakkautta tulevasta Tiedän muutaman ihmisen jotka pelkäävät kuolemaa niin, että niiden elämä on mennyt hyvin kapea-alaiseksi ja nautinto omasta itsestä on todella minimaallista

[kooky]

hmm..mielestäni kuolemasta ei puhuta tarpeeksi, ja se on sellanen tabu mitä ei muka ole, muuta kuin uutisissa joidenkin kaukaisten maiden suuronnettomuuksissa tai jossain jutuissa missä on raaka murha. mutta ei kaikki kuolemat ole uutisoituja tai skandaalikuolemia. vieläkin esim jos jossain seurassa alkaa puhua kuolemasta, se on vähän vaivaannuttavaa ja ilonpilaamista. miksi kuolemasta ei voisi puhua iloisesti no niin, tietenkin sitä täytyy valita oikea hetki puheenaiheilleen, mutta ajoin vaan takaa että miksi kuoleman mainitseminen saa karvat pystyyn. jotkut haluavat olla ikäänkuin aihetta ei ole ja jo se sana itsessään olisi pelottava.

sitten on tää itsemurha juttu, johon etenkin nuorilla ihmisillä on tietyssä vaiheessa taipumusta (ainakin ennen 27 ikävuotta että jäisi kaunis ruumis) joiltakin teineiltä kysyttiin kuolemasta, joku heitti että haluu kuolla nuorena että jää kaunis ruumis, ja tämän olen kuullut muidenkin suusta. luin jotain vanhaa teinikirjettäni niin eräs poika oli sanonut että haluaa ehdottomasti kuolla 30 kymppiin mennessä. tuskin hän vielä on kuollut, tai en tiedä...

mutta minullakin ja samanikäisillä ympärillä pahimmat kuoleman pelot oli 20 ikävuoden korvilla hyvissä ruumiin voimissa ja nuoressa iässä. joillakin ne oli teininä ja joillakin parinkympin jälkeen. jotkut halus yrittää päästää itsensä päiviltä koska se olisi edes ainut asia joka olisi itsensä hallinnassa, siihen edes olis valtaa.

no vanhemmat sitten joilla fyysinen ikä alkaa olla vanhempi, niin kuoleman käsitteleminen olisi ihan luonnollista, mutta miksi teinit ja nuoret haluaa päästää itsensä päiviltä ennenkuin on ees märkä korvien takaa kuivunut?!?

ehkä siksi sitten että kuolema kuuluu kaikille ja sitä olisi hyvä käsitellä ja siitä puhua kaiken ikäisenä.

[sawotar]

Kuolemistahan on monenlaista kuin kehon kuoleminen ehkä pahin kuolemasta on henkinen kuolema, jos ei näe enään mitään syytä elää ja kaikki tuntuu raskaalle ja turhauttavalle, siksi kai itsemurhia on niin paljon ja ne ajoittu just silloin murrosiän vaiheessa ja keski-iän kriisissä, nuorena ei kestä sitä sielullista tuskaa on helpompi lopettaa se tuska päihteillä, huumeilla ja kaikenmaailman korvikkeilla ja pahimmillaan oman käden kautta poistumisella, nuoret ei ehkä ajattele siinä vaiheessa sitä oppina ja se tuska helpottuu ja elämä jatkuu toisillaisilla valinnoilla kohti omaa päämääräänsä mikä se kelläkin sitten on keski-iässä avioerot ja taloudelliset vaikeudet kuormittaa henkistä tietoutta niin paljon, että ei löydetä muuta ulospääsyä kuin haulikko tai lääke  ei jakseta uskoa itseensä ja omiin voimivaroihin, että MÄ selviin ja MÄ näytän että haluan selvitä on helpomi se tuska siirtää hiekaksi Kaikki mitä me koemme ja mitä näemme me opimme toisten kautta oli se hyvää tai pahaa, koska itse tietää siinä vaiheessa mikä sopii itselle ja mikä ei, sehän on sitä tietoista olemista ja antautumista omille valinnoille. Ja mitä kehon kuolemiseen tulee''nyt en kirjoita meidän nimimerk. kehosta'' vaan fyysisestä ruumiista ja siitä poistumista jonnekkin, niin pelottava ajatus siinä, jos on lapsia ja elämä vasta alkanut ja entäs lapset? mitä niille tapahtuu, kun en ole hoivaamassa ja takaamassa niiden turvallisuutta ja entäs puoliso?  miten se selviää just ostamamme talon jättisuuresta velasta ja autolainasta tämä pelko yleensä perustuu maalliseen mammonaan ja se mitä ei vielä ole kokenut tässä hetkessä

[pluto]

niin voisihan siinä sairaalasängyllä sitten harjoitella ruumiista-irtautumista ja unimatkailua ja huvittaa vaikka itseään ja ihmisiä kummittelemalla siinä ois aikaa treenata

  Kuulostaa loistavalta idealta! Täytyy pistää korvan taakse...

Oma suhtautumiseni kuolemaan on myöskin aika myönteinen. Nuorempana (juuri silloin parikymppisenä) selvisin aikamoisista valtataisteluista, johon sisältyi itseeni kohdistunut herjauskamppanja ja henkistä voimankäyttöä "joukolla yhtä vastaan" -teemalla, sillä, että epätoivoissani ajattelin, että ok, jos tämä menee täysin kestämättömäksi, voinhan aina kuolla. Ei ole mikään pakko elää helvetissä. Jostain syystä se antoi huimaa voiman tunnetta, tunteen, että oli vielä itse elämänsä (ja kuolemansa) ohjaksissa.
Ei nyt pidä luulla, että todellisuudessa horjuin itsemurhan partaalla. Muutaman kerran se kävi mielessä ihan oikeasti, mutta en koskaan keksinyt, miten voisin sen tehdä tuottamatta tuskaa perheelleni. Ja sitä paitsi, en TAATUSTI olisi antanut "voittoa" niille kiusanhengilleni ihan niin kevyesti. Ja hyvä niin.

Kuitenkin suhtautumiseni koko elämään muuttui. Kun en pelännyt kuolemaa, en pelännyt mitään. Muistan joskus kuulleni, että kaikki erilaiset fobiatkin ovat pohjimmiltaan kuolemanpelkoa. Kaikki.
En välittänyt noista kiusaajistanikaan, koska olinhan minä "niskan päällä".
Joo, tiedän, tää kuulostaa todella kieroutuneelta ajattelumallilta, mutta mulla se toimi.

Kun odotin tytärtäni, iskikin sitten ihan uusi kriisi. Selviytymiskeinoni ei ollut enää käytettävissä. Olinhan saattamassa lasta maailmaan, joten velvollisuuteni oli pysytellä hengissä niin hyvin kun taidan, kunnes tenava on tarpeeksi vanha ottamaan vastuun itsestään. Hitsi! Otti kuulkaa päähän!

Hirveä kuolemanpelko oli päällä lapsen ollessa vauva. Jos en kuunnellut vauvan hengitysääniä, oli käsi omalla sydämellä tunnustelemassa... Lopulta menin lääkärintarkastukseenkin sanoen heti kättelyssä, että tiedän olevani luulosairas, mutta lääkärin todistus auttaisi minua ehkä kuitenkin nukkumaan yöni.

Sittemmin olen tasapainoittunut noiden kahden ääripään välimaastoon, niinkuin varmasti hyvä onkin. Kaikki me kuolemme ainakin siinä mielessä, kuten se täällä maan päällä tunnetaan. Joku päivä se hetki on edessä, ajatteli sitä tai ei.

Ja vaikka suhtaudunkin nykyään melko filosofisesti niin elämään kuin kuolemaankin, en voi väittää, että haluaisin sen enempää itse tietää, kuin että joku muu sen minulle kertoisi, milloin "hetkeni lyö".

[kooky]

osuvia ajatuksia Sawotar

ja pluton kirjoitukseen:

Kuitenkin suhtautumiseni koko elämään muuttui. Kun en pelännyt kuolemaa, en pelännyt mitään. Muistan joskus kuulleni, että kaikki erilaiset fobiatkin ovat pohjimmiltaan kuolemanpelkoa. Kaikki.

uskon myös näin.

En välittänyt noista kiusaajistanikaan, koska olinhan minä "niskan päällä".
Joo, tiedän, tää kuulostaa todella kieroutuneelta ajattelumallilta, mutta mulla se toimi.

eihän tuossa ole mitään kieroontunutta olit niskan päällä sillä olit heidän uhkansa ulkopuolella. jos on tehnyt treffit kuolemanajatuksensa kanssa, ei toisten ihmisten vallankäyttö pääse vaikuttamaan, koska mitäs kummempaa valtaa niillä nyt olisi sen enemmän kuin minullakaan. kuolema meillä kaikilla edessä kuitenkin

[kooky]

mut kuten pluton kirjoituksesta tuli ilmi, niin se kuolemanpelko iskee uudesta syystä vaikka lapsen herättämän vastuun takia. ei kai siitä tarvitsekaan eroon päästä, vaan ystävystyä sen kanssa. pitää sitä merkkinä ja oppaana.

tärkeintä on ettei pidä tabuna ja salaa ja kiellä, tai kuvittele että kukaan muu ei kärsi tästä.

[Door]

niin, tuota asiaa en oikein ymmärrä, että miksi niin moni nuori ajattelee, että ei missään tapauksessa tahdo elää vanhaksi? minä ainakin haluan! Odottelen kai epätoivoisesti iän tuomaa kypsyyttä
 usein vain kuulee monen kaverinkin sanovan, että "vanhana ei ole enää mitään syytä miksi elää ja tahdon kuolla nuorena" jotenkin se vihloo mun korvia...   

..ja sitten tuosta kuoleman ennustamisesta,kun kaveripiirissä sattui kuoleman tapaus ja minä näin unia että jotain tällaista tulee tapahtumaan.. eikä nyt tunnu ollenkaan kivalta, kun pitää ihan mielipuolisesti kaikkea merkkinä siitä että jotain sattuu jollekin. Ei vaan pidä antaa ajatusten ja pelon kiusata itseään . Tiedän myös muita tapauksia joissa kuolema on nähty ennalta, ja minua suoraansanoen ahdistaa sellainen.