Voinko siis vetää tästä päätelmän, että olen aina yksin, koska en pelkää olla yksin?
En minä halua ola yksin!
Mutta siis jos toiset ihmiset on...noh, hankalia, välttääkseen sitä, että jäävät yksin, niin minä oon sitten yksin välttääkseni niitä toisia ihmisiä?
Jos ihminen kokee yksinäisyyden vakavaksi ongelmaksi ja omaa jotain sosiaalisia taitoja, se yksinäisyys jossain vaiheessa poistuu, koska hän näkee todennäköisesti jotain vaivaa saattaakseen itsensä ihmisten ilmoille ja tutustuakseen uusiin ihmisiin sekä lämmitelläkseen ehkä vanhoja ja muita jo olemassaolevia ihmissuhteita.
Monilla tähän yksinäisyyden torjuntaprosessiin tosin valitettavasti liittyy tässä maassa alkoholi, lääkkeet ja huumeet. Suomalaiseen kulttuuriin kun kuuluu että jokainen ottaa reippaan välimatkan, ei katso ketään silmiin (paitsi jos on kännikala, kamapää tai avohoidossa), ei puhu naapureilleen (paitsi valittamistarkoituksessa) ja muutenkin keskustelutaidot ovat kuin merimakkaralla (otus, joka itsensä uhatuksi tuntiessaan oksentaa puolustusmekanismina koko sisuskalunsa ulos.)
Ja sitten ihmetellään että kansa on yksinäistä.