Syvämeditaatiossa tavoitellaan ns. itseensäviittaavaa (self-referral) tietoisuuden tilaa.
Siis tietoisuus on tuossa tavoitellussa tilassa tietoinen vain itsestään, eikä mistään
muusta.
Sanskritiksi tuolla on useita synonyymisehkoja nimiä: aatmaa (lemma eli sanakirjamuoto 'aatman': itse), puruSa
(lausu: purusha), puhdas tietoisuus, neljäs (turiiya) [tietoisuudentila]. (Muut kolme ovat "päivätietoisuus", unennäkö ja
syvä uni).
Ei kande yrittää pähkäilemällä selvittää itselleen, mitä tuo tarkoittaa. Sen voi ymmärtää vain "kokemalla".
Kyseessä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kokemus, sillä tuossa tilassa kokija (RSi), kokeminen (devataa) ja
kokemuksen kohden (chandas) ovat yhdentyneet (saMhitaa) . Noista kolmesta löytyy myös muita sanskrit-nimiä;
nuo viittaavat termeihin, jotka mainitaan esim. Rgvedan hymnien alussa, vaikkapa näin: RSi, näkijä: Madhucchandas;
devataa, jumaluus: agni eli tuli; chandas eli runomitta: gaayatrii (kolme kertaa kahdeksan tavua).
Kun tyyppi aloittaa syvämeditaatioharjoitukset, lienee tärkeää, että heti ekoilla kerroilla päästää mahdollisimman
"syvälle", jotta kehittyy vankka usko siihen, että puhtaan tietoisuuden "kokeminen" on itselle mahdollista.
Yksi tunnetuimmista ellei peräti tunnetuin syvämeditaatiotekniikka lienee Transsendenttinen Meditaatio(R) eli TM.
Koska kuulo perustuu aakaashaan eli "tyhjään" tilaan, se on aisteista hienoin (most subtle). Periaatteessa tietoisuuden
syveneminen on mahdollista minkä tahansa aistin kautta, mutta kuuloaistin avulla lienee useimmille ylivoimaisesti
helpointa päästä aina puhtaaseen, itseensä viittaavaan, ajatuksettomaan tietoisuudentilaan, jonka aikana systeemiin
syvällekin juurtuneet, mahdollisesti aikaisemmista inkarnaatioista peräisin olevan "stressimöykyt" voivat hiljalleen
alkaa "sulaa". Tuo on helppo ymmärtää vaikkapa kitara-analogian avulla: kitaran luonnollinen olotila on täysi hiljaisuus.
Vain energiaa siihen ulkopuolelta tuomalla voidaan se saada ääntelemään. Jos näppäät kitaran kieltä, sen luonnollinen
taipumus on asettua hiljaisuuden tilaan ellei uutta energiaa siihen kohdisteta ulkopuolelta.
On myös syytä ottaa huomioon se, että aistikokemuksista ääni lienee helpointa kokea "systemaattisesti" ilman että vastaavan
aistinelimien (korvan) täytyy lainkaan kokea mitään ärsykettä. Itse asiassa meditaatio kuuloaistia
(shabda-tanmaatra) hyödyntäen onnistuu parhaiten (ainakin lähes) täysin hiljaisessa tilassa, koska ääniä on mahdollista
kuulla päässään vaikka olisi kuurokin?
(Yksi hauska esimerkki äänen voimallisuudesta lienee se, että tiettävästi jotkut naiset voivat
saada orkut pelkästään testosteronin ryydittämää miesääntä kuuntelemalla, vaikka ensisijaisesti
orgasmi perustuneekin toiseksi hienoimpaan, ilma-elementtiin perustuvaan aistiin, eli kosketusaistiin,
sanskritiksi sparsha-tanmaatra!)
Tuota samaa periaatetta noudatettaneen kuuloaistia hyväksi käyttävässä meditaatiossa. Siksi on tärkeää, että
aloittelevan funtsarin mantra (biija-mantra) on äännejono, jolla ei ole hänelle itselleen ainakaan semanttista merkitystä,
koska se on staattinen kaikilla ääntämisen tasoilla (kova tai hiljainen, korkea tai matala, selvä tai epäselvä...)
Semanttinen merkitys voi huomattavasti haitata mantran ns. hienontumista, joka vastaa kitaran kielen äänen
sammumista. Kun mantra hienontuu, se vie samalle mielen hienommille kokemuksen tasoille ja lopulta toivottavasti
mieli tavallaan lakkaa "värähtelemästä" ainakin hetkellisesti ja yhdentyy kaikkeuden perustilaan, joka vastaa subjektiivisena
"kokemuksena" puhdasta, ajatuksetonta tietoisuutta?
(jatkuu tai sitten ei...) :