Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Plutoko pääsyyllisiä Suomen tilanteeseen?  (Luettu 4732 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
sideman
Astroholisti
*****
Viestejä: 8253


Profiili
« : 11.01.2014 15:03:26 »

Nalle:


Suomen tulevaisuuden suurimmasta uhkakuvasta Wahlroosilla onkin tyly arvio:

- Täydellinen näivettyminen. Emme pysty maksamaan hyvinvointivaltiota muilla kuin vientituloilla. Ellei vienti vedä, ei täällä kyllä hyvinvointivaltiota ylläpidetä.

------------------
Pyyhkeitä Wahlroosilta sai erityisesti Euroopan keskuspankin harrastama valuuttapolitiikka, joka on hänen mukaansa esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna epäonnistunut.

Yksi lääke eurokriisin ratkaisemiseksi kansantaloustieteen tohtorin mukaan olisi rahan tarjonnan kasvu. Sen avulla euron arvo putoaisi ja vienti kääntyisi kasvuun.

Suomen tulevaisuudesta 61-vuotias bisnesmies sanoi kahteen otteeseen, että Nokian perään itkeminen olisi syytä lopettaa.

- Nyt olisi korkea aika tehdä surutyö Nokian jälkeen. Olisi hyvä ymmärtää, ettei vauraus tule lottovoitosta vaan työnteosta.

- Olemme palanneet monta kertaa vaikeasta tilanteesta. Sieltä on palattu työnteolla. Jotenkin on unohdettu nyt se, että hyvinvointi syntyy työstä.



Onkohan tuo kultalusikka suussa syntynyt lellipoika koskaan itse tehnyt oikeita töitä?    Angry
« Viimeksi muokattu: 11.01.2014 15:05:29 kirjoittanut sideman » tallennettu
maallikko
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 377



Profiili
« Vastaus #1 : 12.01.2014 10:34:04 »

http://areena.yle.fi/tv/2102808

Nallen erinomainen haastattelu - noin 40 minuuttia.

Björn Wahlroos herättää monissa suuria intohimoja, mutta suosittelen haastattelun katsomista. Ei hän nyt niin kammottava oikeistoriistäjä ole etteikö hän osaisi tarkastella asiaa myös vastapuolen silmin. Paljon hyviä pointteja, joista osaan en osaa ottaa kantaa, toisista kysyisin jatkokysymyksiä ja osasta olen täysin samaa mieltä.

Sukunsa mukanaan tuomaan yhteiskunnalliseen asemaan tai luokkaan ei Nalle voinut vaikuttaa. Hän saattoi syntyä kultalusikka suussaan, mutta kyllä hän varmasti eläessään on töitä tehnyt paljon. Nallen työn luonne vain taitaa olla sellainen, että saattaa tuntua siltä ettei hän tee tai ole koskaan tehnytkään ns. "oikeita töitä".

Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle sideman, vaikka vähän näpäytinkin  Smiley
tallennettu

Kerralla kristityksi, sano akka kun virsikirjan söi.
sideman
Astroholisti
*****
Viestejä: 8253


Profiili
« Vastaus #2 : 12.01.2014 12:43:32 »

http://areena.yle.fi/tv/2102808

Nallen erinomainen haastattelu - noin 40 minuuttia.

Björn Wahlroos herättää monissa suuria intohimoja, mutta suosittelen haastattelun katsomista. Ei hän nyt niin kammottava oikeistoriistäjä ole etteikö hän osaisi tarkastella asiaa myös vastapuolen silmin. Paljon hyviä pointteja, joista osaan en osaa ottaa kantaa, toisista kysyisin jatkokysymyksiä ja osasta olen täysin samaa mieltä.

Sukunsa mukanaan tuomaan yhteiskunnalliseen asemaan tai luokkaan ei Nalle voinut vaikuttaa. Hän saattoi syntyä kultalusikka suussaan, mutta kyllä hän varmasti eläessään on töitä tehnyt paljon. Nallen työn luonne vain taitaa olla sellainen, että saattaa tuntua siltä ettei hän tee tai ole koskaan tehnytkään ns. "oikeita töitä".

Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle sideman, vaikka vähän näpäytinkin  Smiley

Hää mitään näpäyttäny! Itse sorruin hyperbolaan...   coolsmiley
tallennettu
Ritsa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 715



Profiili
« Vastaus #3 : 12.01.2014 14:53:23 »

Itse muistelen lukeneeni, että Nalle rikastui huomattavasti vasta, kun perusti jonkun firman. Sai sitten myytyä sen kai valtiolle hirveällä ylihinnalla ja rikastui siis suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Joku voi korjata tai etsiä lähteitä, jos asia enemmälti kiinnostaa. Anteeksi perehtymättömyyteni, kyllä kai Nallekin kuitenkin aina parhaaksi näkemänsä mukaan asiansa hoitaa.
« Viimeksi muokattu: 12.01.2014 15:01:57 kirjoittanut Ritsa » tallennettu
maallikko
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 377



Profiili
« Vastaus #4 : 12.01.2014 19:45:54 »

http://ariojapelto.blogspot.fi/2010/08/bjorn-wahlroos-vuoden-mies.html

Ari Ojapelto on siitä hauska talousajattelija, että huhun mukaan toimittajat lukevat hänen kirjojaan ja tekstejään ja pitävät häntä Suomen merkittävimpänä toisinajattelijana talousasioissa. Kuulemani mukaan parikin TV-haastattelua on mennyt mönkään, kun vieras on kuullut Ojapellonkin tulevan ohjelmaan ja niinpä sitten vieraalle on tullut muita kiireitä ja ohjelma on peruttu. Linkin jutussa hän roimii Wahlroosia ja on oikeassa; Wahlroos on kivikova kapitalisti/porvari, se on syytä muistaa aina kun hän suunsa avaa.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3050581/sauli-niinisto-oli-wahlroosin-akkirikastumisen-takapiru

Tuossa vielä kertauksena kuinka Wahlroos loi pohjan nykyiselle vauraudelleen. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Joku toinen ei olisi varmaan kehdannut noin kovaa hintaa pyytää, mutta Nallepa pyysi, kun ymmärsi asemansa. Silloin on taottava kun rauta on kuumaa!

Ps Sampo-Leonia oli entinen Postipankki eli kaupoissa käytettiin veronmaksajien rahaa. Se taas sinänsä ei ollut Wahlroosin vika. Sitä olisi käytetty vaikka johtoon olisi haluttu joku muu.

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=743:15042012&catid=13:blogi&Itemid=26

Lisäsin tuohon Esko Seppäsen blogista löytämäni jutun ajalta ennen Mandatumia, ajalta jolloin vasta pohjustettiin tulevaa rikastumista. Tarvitaan tietenkin myös suhteita, mutta niitähän tulee jo syntyperän mukaan. Koettaakaapa pysyä kuviossa mukana. On meinaan hiukan monimutkainen järjestely  Tongue
« Viimeksi muokattu: 12.01.2014 20:09:47 kirjoittanut maallikko » tallennettu

Kerralla kristityksi, sano akka kun virsikirjan söi.
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: