seuraava »

[Valo]

... että välillä unohtaa, tai useimmiten unohtaa sen miten enkeliystävämme, rinnakkaiset Itsemmekin ja muut "tukijoukot" joista koostumme verhon takana - aivan kieriskelisivät onnesta jos ottaisimme vähän rennommin tämänkin matkanteon. Puhun lähinnä omasta kokemuksesta, se menee näin:
Monesti lueskelee kanavointeja, miettii omaa henkistä polkua, ajattelee vakavia, kiittää ja kumartaa - otsa kurtussa, hulluna hengittelee ja latautuu, tuumailee Rakkautta - otsa kurtussa, voi jee kun ego pitäisi kuolettaa, voi jee kun pitäisi hyväksyä. Sitten hengitetään ja visualisoidaan Rauhaa ja Rakkautta myönteisen hyönteisen lailla. Ja miten naurettavalta se mahtaa näyttää. ILOA kehiin, hyvänen aika miten monesti siitä minua onkaan muistutettu monin eri tavoin. Ja minä Rakastan maailmaa oikeastikin, ja välillä taatun imelä harras hymy naamallani.  :

Onko teillä kokemusta tästä naurettavan vakavasta henkisten retkiemme kääntöpuolesta, oletteko yllättäneet itsenne kummisista ilmeistä ja asennoistakin, kuten kysymysmerkki-asanasta? Kysyn tätä vakavissani vaikka hieman höpötänkin, luulen nimittäin että meistä löytyy muitakin "autuaiata"  Tännepäiiin, kertokaaa tätille ja muille meille Itseillemme

Lampuhtava Valo

[taria]

En ole omalla kohdallani ainakaan huomannut tuollaisia oireita.. tottahan sitä keskittyy määrättyihin asioihin kuten meditaatioon ja joogaan.. enkelithän rakastaa huumoria.. sitäpaitsi huumorilla selviää vaivattomasti skeptikoista 

    

[Solarbion]

Koen - olen juuri tänään tiedostanut - henkisyyden vakavuuden.

Henkisyys merkitsee minulle ikuisesta olemassaolosta tietoistumista,
joka "ikuistumisen meneillään olevuus" on alkamatta siitä,
että tulen ja oivallan sen läsnäolon.

Tämä on mielestäni jutun juuri:

Koemme toiseutta niin pienessä kuin suuressa.

- Välillä on helpompaa samastua muurahaiseen
ja kantaa sen kanssa 30 metriä pitkää keloa
kohti 10 kilometrin päässä kuhisevaa Erillisten kekoa.

- Mutta että minä olisin se yksi Ainoa Itselleen Täysi Kokonaisuus,
jonka ulkopuolelle ei ajallisesti, paikallisesti ja mitenkään...
jää olemaan yhtikäs mitään.

On niin vakava asia kokea Jumalan olevan yksin,
koska itse olen kuin ilman jotakin,
vailla sitä mistä kilvan haaveksin:

Kun olen tuomassa siihen Ainokaiseen
koko sitä erillisyyden, toiseuden ja yksinäisyyden viitekehystäni,
joka ei voi kuin kangastella vakavuuden sädekehää
Yhdelle Monituiselle.

"Henkisyys on niin vakavata..."  :

Kun näet koen olevani irrallinen siitä,
joka on mitä tahansa milloinkin
ja missä vaan, miten ja minkäkin kera.

Ehkäpä tuo "kera" on pistävintä harhaa:
ettäkö Jumala on jonkun "ei-jumala-varjon" kaa.

- Huh, huh, huu! 


Silti voin vain vakavana ilmoittautua:

"Djuu, ei-jumala tässä, hei - olettekos olleet ilman mua!"

Miksikö?

Siksi, koska koen tätä kirjoitusta lukemaan käyvän
jonkun Muun - toiseuden häivän.

 

[Keho]

Valoa kansalle, huusi egoni, kun kuoli nauruun tuota juttuasi lukiessani ja siten aloitammekin sen hauskanpidon IHAN aidosti Rauhalla ja Rakkaudella!  

Ihanasti sen toit esiin, Valo, miten se egomme eteni "kasvussansa" ja miten sen voisi tehdä hauskastikin sen Kristus-tietoisuutemme teoilla, jotka olemme juuri äsken tänne maan päälle tuoneet, tuomaan tätä iloa elämäämme.  
Kiitos siitä tiedosta, että se eteni näin kovalla voimalla, sillä aivan päälaella se tuntui tänään monella, kuten varmaan tiedättekin!  

[hopeatähti]

Huomaan itsekin välillä, kun kurkkaan peiliin (siis windows peiliini  ), suupielet tiukasti
kiinni, että "pidättelen" sitä iloa joka nyt pursuaa joka solusta.

Kiitos Valo siitä, kun muistutat siitä hauskuudesta joka vallitsee "ystävien" kesken, sillä kummasti alan muistamaan kuinka hauskaa tämä kaikki todella on ja on ollut.

Viimeksi juuri tänä aamuna.

Ilolla eteenpäin 

[Rakkauden enkeli]

[Ippuska]

Kiitos VALO ihanista nauruista ja ilon tulvahduksista 
johan tässä kevätflussakin saa häätökyytiä 
Iloa ja valoa kaikille tasapuolisesti ja asennoista välittämättä 

[Valo]

Voi pakkohenkisyys, sekin vielä. Henkisyys On asia muiden joukossa, ego on naurettava. Arvatkaapa oliko egoni häpeissään kun julkisesti nolasin sen nämä asiat paljastamalla, olen ihan varma että kuumat posket on tosiaan yhdellä sun toisella. Ja vielä se (niin, tiedän, kieliopin mukaan lausetta ei koskaan aloiteta alistus- tai rinnastuskonjuktiolla mutta minä nyt aloitin JO), että egoni yrittää olla itselleen niin jotenkin cool että tässäpä ollaan henkisiä. Luojamme kiitos alkaa olla toisinaan niitä hyviäkin hetkiä jolloin tuntee päässeensä eteenpäin, mutta jatkuva rouva E:n niskalenkittäminen on todella rassaavaa. Kohta se innostuu siitäkin että mainitsen sen niin monta kertaa tässä viestissä mutta tein senkin jo tyhjäksi samantien.  Tiedättekö rakkaat mistä on kysymys?

[Ippuska]

Valo:

Tännepäiiin, kertokaaa tätille ja muille meille Itseillemme 

Niinkauan kuin etsimisestä löytyy ilon aspekti, jaksan etsiä. Jos tunnen rypyn syvenevän otsassa, tiedän olevani väärällä polulla. Ilon tunne (=Enkelitunne) on ollut punainen lankani tässä elämässä.
Onhan se välillä (ollut) hukassa, mutta silloinpa tiedän olevani itsekin...
 

[metsätonttu]

Kyllä henkisyys on just niin vakavaa, kuin sen itse teemme.

Mutta jotakin itsemme ulkopuolella tai sitten sisällä on hyvin humoristista energiaa. Ilosta se energia virtaa enemmän kuin mistään muusta.

Pitää kertoa eräs juttu.

Olin flunssainen ja pääkivussa erään rankan tietokonekurssin jälkeen. Sain kaukoparannusta. Ja enkös vaan rentoutustilassani katsellut yhtäkkiä, kun enkelillä oli kädessä luuta ja se laasi kovin touhuissaan pölyjä hiivattiin. Roskat vain sinkoilivat sitten silmieni edessä. Kun hoito oli ohi, tapahtui vielä junassa, nenä aukesi, päänkipu hellitti ja raskas olo rinnassa.

Kyllä minua nauratti se siivous. 

Tämä tarina on ihan totta.

metsätonttu

[taria]

enkelithän rakastaa huumoria!!! 

    

[Ippuska]

  Enkelit ottavat Itsensä Kevyesti 

[Rakkauden enkeli]

Totta turisette Taria ja Ippuska!   

[Ajatus]

Heh, nousukuu kirjoitti tuossa tosi hyvin. Naureskelin täällä itsekseni, kovin tutuilta kuulostivat aatokset.

Eikä siinä mitään jos joku todella itse kokee näin. Sehän se lopultakin ärsyttää kun ei itse koskaan koe mitään jänskää ja muut joutuu ihan tekemään töitä että eivät kokisi. Onko täällä muita "henkisiä luusereita" jotka ovat ryhtyneet hokemaan opittuja fraaseja vailla todellista kokemusta asioista?

En nyt tiedä olenko itse käyttänyt mitään erityisen "henkistä kieltä" tai fraaseja, mutta enpä ole myöskään kokenut mitään erityisen "henkistä". Tai sitten en vain osaa pukea sanoiksi sitä mitä olen kokenut, enkä erotella sitä "henkiseksi". Minusta henkiset asiat ja oivallukset ylipäätään kärsivät aina jonkinasteisen inflaation, kun niistä yritetään keskustella. Toisen ihmisen subjektiivista kokemusta kun ei kukaan toinen voi kokea, eikä siten täysin myöskään koskaan ymmärtää. Samantapaisia kokemuksia toki voi olla ja niistä voidaan (ainakin yrittää) keskustella. Hyvä puoli on tietysti se, että erikoisempia juttuja kokeneet voivat löytää "kohtalotovereita", mutta toisaalta sellaiset, joilla ei ole mitään kokemuksia sinnepäinkään, ovat pihalla kuin lumiukot. Ja jos ja kun he osallistuvat keskusteluun, saadaan aikaan mukava soppa, kun yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Olen joskus ennenkin näistä asioista keskustellessa viitannut Platonin luolavertaukseen (http://www.peda.net/veraja/opinpolku/jao/filosof/12/11), joka on jäänyt lukion psykan tunneilta mieleen. Emme kukaan voi "valaistua" tai kuten vertauksessa, vapautua kahleista, kuin kukin omaa tahtiamme.

Henkisyys on minusta loppujen lopuksi aika arkinen juttu (jälleen viittaan astrokartallani siihen 12. huoneeni kärkeen Kauriissa), koen että se on yhtä olennainen osa meitä kuin fyysisyyskin, enkä sillä tavalla koe omakseni mitään "krumeluureja" tai oheistuotteita mitä henkisiin asioihin voidaan liittää. Toisaalta en ole koskaan pitänyt henkisiä asioita kovinkaan vakavina, siis sillä tavalla vakavina että niistä tykkänään puuttuisi ilo ja huumori. Toki ne ovat vakavasti otettavia, mutta minusta ilokin on sillä tavalla vakavasti otettava asia, että sitä täytyy ehdottomasti elämässä olla. Eihän tästä muuten mitään tule. Martti Syrjän sanoituksia lainaten, minusta elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Tämän ymmärrän itse aika laajalla tavalla, sisältäen sen oivalluksen, että ihminen on itse yllättävän suuressa vastuussa siitä, viihtyykö hän elämässään vai ei - ja osaltaan myös siitä, viihtyvätkö hänen läheisensä.

[nannax]

No antaa olla vakavaa.

Täällä kaikki on kyllä naurettavaa. :