seuraava »

[jadex]

Minut jätettiin sanoilla: "en rakasta sinua, en ole koskaan rakastanut, enkä tule koskaan rakastamaan.
Käytin sinua hyväkseni, enää en sinua tarvitse".

Niin tyrmäävän tyhjentävää, etten osaa oikein edes ajatella/tuntea mitään......

[Lilli]

Olipa tylyä.

Entinen avomieheni heitti minut pihalle 18 euron tähden. Hän olisi halunnut sen summan minun luottokortiltani nettipokerin pelaamista varten. Omat luottotiedot häneltä olivat menneet aikoja sitten - siinä syy, miksi hän kääntyi minun puoleeni. En antanut visakortin numeroa, koska hän oli peliriippuvainen.

Sitten olinkin hyödytön. Onneksi oli oma kämppä hankittuna jo siinä vaiheessa, eroa oltiin tehty on/off- tyyliin jo puolisen vuotta ennen tätä episodia.

[Eklektikko]

Teidän molempien kokemukset kuulostavat siltä, että onpas teillä käynyt todella hyvä onni kun olette päässeet tuollaisista tyypeistä kokonaan eroon!

Se miten tulee jätetyksi ei kerro jätetystä yleensä yhtään mitään: Se kertoo vain siitä jättäjästä!

Jadexin tapauksessa vaihtoehtoja on monia:
-sadisti
-kostaa jotain mennyttä omaa jätetyksi tulemistaan toiselle ihmiselle, koska ei ole käsitellyt sitä traumaa
-psykopaatti/sosiopaatti joka on harvinaisen rehellinen siitä mitä todella aidosti tuntee tai pikemminkin ei ole edes kykenevä tuntemaan
jne.

Lillin kohdalla helppo nakki: Juuri noin toimii addikti ja se on ihan se ja sama kuka on se vastakappale: Addikti toimii aina noin kaikkien kanssa. Addiktin suurin rakkaus on se addiktion kohde. Peliongelmaisen suurin rakkaus on siis pelit ja se ettet antanut hänelle rahaa, oli sitä että estit häntä 'tapaamasta rakastaan'

Olkaa molemmat onnellisia että pääsitte näistä tyypeistä eroon, teissä ei ollut mitään vikaa, teidät jätettiin syistä joilla ei ole yhtään mitään tekemistä teidän kanssanne, vain sen jättäjän omien ongelmien/traumojen tms. kanssa.

Minä en ole koskaan kokenut mitään noin dramaattista. Jätetyksi tulemisen tuskaan onkin kohdallani vaikuttanut vain se, kuinka ulkoaohjautuva itsetuntoni on ollut. Nuorempana kun se oli ulkoaohjautuva, oli ihan sama millä tavalla tuli jätetyksi, koska se aina teki sen tunteen että tuli jätetyksi koska ei edes ole rakastamisen arvoinen. Nykyään kun itsetuntoni on sisältä ohjautuva, sitä ei heilauta niin sitten vähääkään se haluaako joku olla kanssani parisuhteessa vai ei.

[jadex]

Se miten tulee jätetyksi ei kerro jätetystä yleensä yhtään mitään: Se kertoo vain siitä jättäjästä!

Totta. Kuitenkin itsesyytöksiltä on vaikea välttyä: mikä minussa on vikana, mitä tein väärin, miten en nähnyt,
kuinka intuitioni oli niin pielessä.... Mutta järki kuitenkin sanoo, että minussa ei ole mitään vikaa, jättäjällä
on jäänyt asioiden käsittely edellisestä suhteestaan kesken. Syyllisyyttä välillä aiheuttaa myös se, että jollain
tasolla ymmärrän jättäjää - tyhmää tai ei.

[Eklektikko]

Tuollaiset itsesyytökset ovat nimenomaan merkki siitä, että omanarvontunto/itsetunto on ainakin jonkin verran ulkoaohjautuva. Eli lisää työskentelyä sen kanssa, että opettelet rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet, ilman mitään ehtoja. SInä olet aivan yhtä rakastamisen arvoinen kuin ovat kaikki ihmiset, mutta ei se tarkoita että ihan jokaikinen ihminen sinua rakastaisi,  koska kaikki ihmiset eivät kykene ollenkaan rakastamaan ja kaikkien kanssa ei ole sielunsopimusta rakkaussuhteestakaan.

Mutta tällaiset kurjat suhteen loppumiset ovat myös usein sielumme itselleen tilaaamia oppimiskokemuksiakin: Nyt kun tiedät mikä tyypin tunnetila oli, voit pohtia uudelleen näitkö ehkä suhteen aikana tästä joitain varoitusmerkkejä  jotka jätit huomiotta, koska halusit uskoa tämän suhteen tulevaisuuteen. Niin tulee usein tehtyä silloin kun on rakastunut ja toivoo suhteelle hyvää tulevaisuutta ja se on ihan inhimillistä. Itsekin olen käynyt sellaista läpi ja nyt jälkiperspektiivillä huomaan että jos olisin suostunut huomaamaan ne varoitusmerkit niin eipä olisi sitten yllättänyt joidenkin suhteiden loppuminen.

Sikäli tuo kokemus voi olla hyödyllinen, että jos jotain varoitusmerkkejä oli, nyt tiedät kokemuksesta että sellaisiin voi hyvin luottaa ja vältyt tulevilta vastaavilta kokemuksilta.

Nuo tunteesi kuulostavat tosi tutuilta, olen takavuosina käynyt ihan samanlaisia lävitse. Osittain kyse on myös surutyön tekemisestä: Yksi surutyön vaihe on nimeltään 'kaupankäynti' eli se että olettaa asioiden muuttuvan jos tekisi jotain toisella tavalla. Ja sitä voi tehdä myös surutyön aikana päässään ikään kuin jälkikäteen: 'jos olisin toiminut tavalla x niin suhde ei ehkä olisi loppunut.'

(Ainoa mitä en viestissäsi ymmärtänyt oli tuo syyllisyys. Mistä tunnet syyllisyyttä kun ymmärrät jättäjää?)

[Tiuhtiviuhti]

Mut on jätetty ilmoittamalla uutena vuotena, että uv-juhlista on löytynyt uus kiva mimmi.
Toinen jätti tekstiviestillä ja kolmas ei vain ilmoittanut itsestään enää mitään eikä vastannut yhteydenottoihin.
Nyt olen tapailukumppanin kanssa päätyneet ottamaan aikalisää koska tällä hetkellä toinen ei halua parisuhdetta ja toinen haluaa.
Vaikka tilanne nyt on ihan erilainen, tunnen itseni yhtä torjutuksi/hylätyksi ja loukatuksi kuin näiden aiempien erojenkin jälkeen. Huomaan,että itsetuntoni on tosi huono parisuhde asioissa.
Yritän nyt ensimmäistä kertaa saada itseni tietoisesti vahvaksi ja opettelen rakastamaan itseäni. Viis siitä jääkö aikalisä lopulliseksi vai ei.

Järjellä tiedän, että tapa millä minut on jätetty ei kerro mitään minusta ja arvostani ihmisenä vaan tapa kertoo enemmänkin jättäjästä. Silti olen rämpinyt monessa suossa. Ihan turhaan.

[Avicii]

Itse ajattelin niin että se on nykypäivää jättää toisen tekstarilla jos ei ole kenties oikein syvällisempiä tunteita herännyt. Ja jollain lailla ehkä tuollainen nyt tavataan ja nyt kerron kuuluu enemmänkin avioliittoon ja jos on seurustellut pidempään/asutaan yhdessä.
Toiset ei vain pidä tuon ilmoittamisen kasvotusten enää niin tärkeänä.
Itseäni ei ole koskaan jätetty mutta petetty kyllä, se olen minä joka olen päättänyt sen jättämisen ja olen tehnyt sen tekstarilla koska tyyppi ei juuri koskaan vastannut puhelimeen ja meni kausia ettei edes vastannut tekstareihin. Mutta tämä ei ole ainakaan minun mielestä mikään huono juttu, nykypäivää vain. Ymmärrän jos toisilta se tuntuu pahalta.

[Eklektikko]

Minusta sillä on merkitystä kauanko suhde on kestänyt. Muutama vikko tai muutama kuukausikin on vasta ihan tutustumisvaihetta. Jos vaikka olen jonkun kanssa käynyt muutamilla treffeillä ja sitten hän ilmoittaa ettei enää halua tavata, en katso sitä edes jättämiseksi, koska muutamat treffit eivät ole vielä edes parisuhde.

Minulle parisuhde on sitä vasta sitten kun on keskusteltu siitä että nyt meillä kahdella on parisuhde ja siitä mitä kumpikin siltä odottaa ja mitä edellyttää kumppaniltaan. Pidemipikin tapailou ilman ko. keskustelua  ei ole minun näkökulmastani parisuhde, joten sen lakkaaminen ei ole edes jättäminen. 

Teini-iässä oli aivan toisin: Parikin tapaamista ilman että mitään sovitaan tuntui suhteelta kun muusta ei ollut kokemusta ja jätetyksi tuleminenkin tuntui karmealta, vaikka se tehtäisiin  kuinka kauniisti. Se 'suhde' oli kuitenkin sitä vain omassa mielikuvituksessa...

[sideman]

(Ainoa mitä en viestissäsi ymmärtänyt oli tuo syyllisyys. Mistä tunnet syyllisyyttä kun ymmärrät jättäjää?)

FWIW, käsittääkseni depression yksi tyypillinen oire on irrationaalinen syyllisyydentunne... 

[jadex]

(Ainoa mitä en viestissäsi ymmärtänyt oli tuo syyllisyys. Mistä tunnet syyllisyyttä kun ymmärrät jättäjää?)

Kuten Sideman sanoi, syyllisyydentunne on usein irrationaalista. Syyllisyys, häpeä... Tuo tunne
oli kohdallani täysin ulkoaohjautuva (ymmärsin sen lukiessani Eklektikon viestin); sain ystäviltäni
huutoa ymmärtämisestäni, tuollainen tyyppi ei kuulemma ansaitse ymmärtämistä. Ajattelin siis
tuntevani "väärin", kun useampi ystäväni suuttui minulle ymmärtämisestäni. Mielestäni taas heidän
suhtautumisensa oli outoa - niin sitä ollaan erilaisia.

Ymmärrän siis jättäjää (hänellä oli syynsä suhteen aloittamiseen ja lopettamiseen) ja mielestäni hän
teki oikein vihdoinkin lopettaessaan suhteemme. Toki hän olisi voinut tehdä sen hieman fiksummalla
ja pehmeämmällä tavalla....

[Varjotar]

Minut on jätetty:
- koska olen ollut vain lelu, hetken hupi.
- koska en ole riittänyt.
- koska tunteet ovat jo kuolleet.

Tullut jätetyksi niin tekstiviestillä, puhelimessa kuin kasvotustenkin.
Yhden kerran jättänyt itsekin kuolleen suhteen.
Eipä sitä paljon huvita miehiä katella, kaikki ihme vänkyröitä

[Ave^^]

En minäkään ymmärrä, miksei jättäjää saisi ymmärtää. Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä, että nostaa toista jollekin jalustalle, lähinnä se tasapainottaa omaakin oloa jos löytää ymmärryksen siitä miksi näin tapahtui.


Tympeimpiä jättämisen tapoja ovat minusta ne, joissa vain lopetetaan yhteydenpito sanomatta mitään, vaikka kyseessä olisikin ollut vain tapailuasteen suhde. Kuitenkin jonkinlaisen selkeän informaation tai vastaavan jokainen ansaitsee, vaikkei kyseessä olisikaan vielä parisuhde. Tosin joskus homma vain hiipuu niinkin, että ei itsekään huomaa, ei vain ole kumpikaan ottanut yhteyttä. Mutta jos toinen ottaa yhteyttä ja toinen ei vastaa, se rupeaa tympimään. Jos on vielä oikeasti ollut kiinnostunut toisesta, niin tuleehan siinä mietittyä, että näinkö arvoton tälle ihmisille olinkin ja muuta sellaista, luonnollistahan ne tunteet on.

Pidemmässä suhteessa en taas muista, että elämässäni olisi kertaakaan tapahtunut salama taivaalta -jättämistä. Aina jollain tapaa sen on tiennyt, että suhde on ajautunut sellaiseen suuntaan ja se on siinä mielessä ollut helpompi itsekin hyväksyä, vaikka olisikin ollut jätetty. Toisaalta, kumpi tällaisessa tilanteessa on jättäjä ja kumpi jätetty, toinen on vain se, joka uskaltaa ottaa asian puheeksi.

[Eklektikko]

Ymmärrän siis jättäjää (hänellä oli syynsä suhteen aloittamiseen ja lopettamiseen) ja mielestäni hän
teki oikein vihdoinkin lopettaessaan suhteemme. Toki hän olisi voinut tehdä sen hieman fiksummalla
ja pehmeämmällä tavalla....

Ymmärtäminen auttaa ainakin minulla noissa tilanteissa, varsinkin kun se ymmärrys on usein sitä että tajuaa sen toisen jättäneen ihan omista sisäisistä syistään, ei mistään mikä riippuu minusta.

Mutta irrationaaliselta syyllisyys silti kuulostaa ja ehkä se onkin ihan vaan irrationaalista? Syyllisyydentunto terveenä kohdistuu vain yksittäisiin tekoihin: Voisin kuvitella tuntevani syyllisyyttä jos minut olisi jätetty vaikka sen vuoksi että minulla olisi järkyttävän kokoinen päihdeongelma, tai sen takia että laukkaisin vieraissa ja jäisin moisesta kiinni tms. Silloin olisi joku teko josta tuntea syyllisyyttä ja joka olisi vielä jotain mikä olisi aiheuttanut sen että minut jätetään.

Sen sijaan siitä että olen se mikä olen, siitä on aika hankala tuntea syyllisyyttä. Minä olen se mikä olen ja jos joku ryhtyy minun kanssani kimppaan, niin miksi tuntisin syyllisyyttä siitä että hän on tehnyt virhearvion ryhtyessään kanssani kimppaan? Sehän oli HÄNEN päätöksensä.

Tämä on ehkä vähän sama juttu kuin anteeksiannon kanssa: Ihmisille tulee helposti sellainen harhakäsitys että antaa anteeksi = hyväksyä. Mutta eihän se sitä ole ollenkaan. Samalla tavoin ymmärtää ei ole sama kuin hyväksyä. Voin oikein hyvin ymmärtää jonkin teon ja silti pitää sitä eettisesti/moraalisesti ei-hyväksyttävänä.

Minä pidän ihan vaan pelkureina niitä jotka jättävät vain lakkaamalla pitämästä yhteyttä. Pelostahan se nimittäin kuitenkin johtuu, pelkäävät sitä reaktiota joka tulisi jos jättäisi ihan niin että sanoo sen. Voi pelokkaita pikku raasuja, säälittävää se enemmän on kuin mitään muuta.

[sideman]

Vähän OT, mutta jos nuoret naiset haluavat testata parisuhteita hieman runsaammalla
aineistolla, kannattanee mennä inttiin. Siellä seinäruusutkin pääsevät kokeilemaan
minkälainen parisuhde toimisi siviilissä parhaiten?

 

[Eklektikko]

Vähän OT, mutta jos nuoret naiset haluavat testata parisuhteita hieman runsaammalla
aineistolla, kannattanee mennä inttiin. Siellä seinäruusutkin pääsevät kokeilemaan
minkälainen parisuhde toimisi siviilissä parhaiten?

'

Onko tämä sen iltapäivälehtien 'armeijassa harrastetaan paljon seksiä' jutun innoittama kommentti?

Armeijassa oleminen on poikkeustilanne, jossa toimiva parisuhde ei välttämättä sitten enää siviilissä toimikaan. Olosuhteet ovat niin kovin kovin erilaiset, että mitään johtopäätöksiä suhteen toimivuudesta siviilissä ei voi tehdä.