seuraava »

[Zoja]

Tiedän tiedän... aloitan liikaa aiheita ja sellaisia, jotka eivät ole kovin kiinnostavia tai keskusteluaherättäviä, mutta teenpä nyt joka tapauksessa uuden aloituksen, koska tämä yseinen asia minua kiinnostaa.

Luin Michael Newtonin kirjan "Sielujen kohtalo" taannoin, ja siellä lopussa oli mainintoja siitä, kuinka sielu menee lapsen sisälle kohdussa, ja tavallaan tulee rinnakkaisasujaksi lapsen mielen kanssa. Toiset lapset hyväksyvät sielun paremmin kuin toiset.Oli myös mainintoja siitä, mitä oli ennen, kuin sielut tulivat asuttamaan lapsia -> toisin sanoen aika, jolloin ihmisillä ei ollut sieluja  

No nyt. Heräsi muutamia kysymyksiä:
1) Voiko ihminen olla sieluton? Eli jos kerran kyseessä on sielun tunkeutuminen elävään organismiin ja sen jo olemassa olevan mielen rinnalle, eikö tällöin olisi täysin mahdollista, ettei se ihminen hyväksyisi sielua sisäänsä? Tai jos aivot ovat täysin kelvottomat sielun elettäväksi ja kehitettäväksi, tällöin ihminen eläisi ilman sielua (esim. vaikeasti vammainen lapsi, joka mahdollisesti kuolee nuorena, ei koskaan kehity eteenpäin taidoissaan.)?

2) voiko sielu jättää ihmisen jo ennen kuolemaa, en tarkoita vain hetkeä ennen, vaan esimerkiksi jos sattuisi olemaan jonkun Hitlerin ruumiissa, niin sielu jättäisi tomumajansa koska ei kestäisi hirmutöitä ja tyyppi eläisi ilman sielua?

3) Mitä virkaa sielulla on, jos kerran ihmisellä on jo mieli, jonka avulla voisi elää? Ilmeisesti sielua ei tarvita elintoimintojen ylläpitämiseen, vaan sielu asuu meissä niin kauan, kuin voi hyötyä tästä fyysisestä olomuodostamme?

Siis tääääh  

[Eklektikko]

Oman maailmankatsomukseni mukaiset vastaukset:
1) Ei
2) Ei
3) Sielu on se osa meistä joka on toisella puolella verhoa solu Jumalan ruumiissa. Sielu on se jumaluuden kipinä meissä, se joka tekee meistä jotain muuta kuin ihan vain karvattomia isoja apinoita.

Minusta väite siitä, että lapsen mieli panisi hanttiin sielun asettumiselle on aivan huuhaata. Kyseessä on suunniteltu ja tarkoitettu kokonaisuus, eikä sikiön keholla ole mitään erityistä itsestään tietoista mieltä jolla olisi edes mitään motivaatiota vastustaa sielun asettumista kehoon.

Keho+sielu on se kokonaisuus. MIeli on ego+elämänkokemukset+opitut ajatuskonstruktiot, joten se on jotain minkä enimmäkseen ympäristö ohjelmoi ihmiseen vasta syntymän jälkeen, jotain mikä pyörii kehossa kuin tietokoneohjelma.

[Zoja]

Mielenkiintoista, kiitos Eklektikko
Jatkokysymys (mulla on kyselyikä koko ikä)

Jos kerran sieluttomuus ei ole mahdollista, niin millä kaikilla olennoilla on sielu? Tuskin Homo Sapiens sitten on ainoa, joilla on sielu, myös muilla Homo-ihmisillä sekä Neanderndalilaisilla on täytynyt olla sielu (muutenhan Homo Sapiens olisi pariutunut sieluttoman kanssa, koska näyttöä siitä on, että geeneissämme edelleen on Neanderntalilaisuutta) älkää välittäkö mun huonosta kirjoitusasusta, en nyt jaksa korjata jos ei ole oikein nuo nimet.

[Eklektikko]

Minusta kaikilla on jonkinlainen sielu, mutta vain ihmislajilla se sielu on osa Jumalaa.

Jossain michael-kanavoinneissa joskus on mainittu että eläimilläkin on sielu, mutta ei jokaisella omaansa, vaan jonkinlainen joukkosielu josta jokainen yksilö saa sitten sielunenergiansa ja sinne ne sitten myös kuoltuaan palaavat. Tästä poikkeuksia (michael-kanavointien mukaan) ovat kehittyneemmät nisäkkäät, eli valaat ja norsut, ne ovat yksisieluisia.

Toisaalta sanotaan sitten että rakas lemmikki, vaikkapa kissa, voi hakeutua uudelleen saman omistajan luo uudessa kehossa, mutta ei tuo ehkä joukkosielua silti pois sulje; se sama kissojen joukkosielun osanen voi varmaan ihan hyvin haluta uudelleen saman ihmisen lemmikiksi. Minun yhden kaverin kaksi rakasta kissaa olivat hyvin erilaiset persoonallisuudet, elivät melko vanhoiksi. Parin vuoden suruajan jälkeen kaverini otti kaksi uutta kissaa, tällä kertaa veljekset, ja hämmentävällä tavalla ne tuntuvat luonteiltaan samanlaisilta kuin nämä kaksi edellistä. Minusta aivan tuntuu kuin samat kissasielut olisivat taas tulleet hänen luokseen. 

(Oikeasti tiedän näistä aika vähän, koska tämän asian pohtiminen ei tuo mitään tavalliseen arkipäivän elämään, mikä on minulla tärkein hengellisyyden toteuttamisen alue tässä inkarnaatiossa. Ehkä muut tietävät lisää?)

[Zoja]

Niin, minulle nämä podiskelut ovat siinä mielessä tärkeitä, että pystyn toteuttamaan sitä jokapäiväistä elämää parhaalla mahdollisella tavalla tälle inkarnaatiolleni, sillä minun luonteeseeni kuuluu pohtia asiat läpi, ja löytää sitten sopivaselitysmalli itselleni. En esimerkiksi vielä ole onnistunut luomaan itselleni varmaa uskoa tuonpuoleisesta, sielujen oikeasta kodista, enkä oikeastaan edes siitä, että inkarnoidumme uudestaan, ja että tällä meneillään olevalla elämällä on karminen tarkoitus, tai että kaikki on valmiiksi determinoitu. SE vie järjen elämän toteuttamiselta, jos uskoo kaiken olevan ennalta määrättyä. Tai ehkä se sitten on niin, että pitäisi vain asettua matkustajan osaan ja antaa kaiken tapahtua itsestään.

Toisaalta olen ajatellut jo lapsesta asti, että olemme osa jotain suurempaa kokonaisuutta, mutta järkeni ei osaa tätä asiaa loksautella paikoilleen. Ehkäpä se onkin totta, että on olemassa mieli ja sielu erikseen, koska välillä saan sellaisia ajatuksia ja välähdyksiä, joiden ajattelen olevan intuitiivisesti totta, mutta rationaalinen järkeni torppaa ne, vaikka kuinka yritän vakuutella että se olisi totta. (kuten tietoisuus uusista inkarnaatioista, sattumien "mahdottomuudesta" jne)

[Eklektikko]

tai että kaikki on valmiiksi determinoitu. SE vie järjen elämän toteuttamiselta, jos uskoo kaiken olevan ennalta määrättyä. Tai ehkä se sitten on niin, että pitäisi vain asettua matkustajan osaan ja antaa kaiken tapahtua itsestään.

Itse en usko minkään olevan determinoitua, ennalta määrättyä, vaan meidän vapaat valintamme muuttavat asioita koko ajan. Edes selvänäkijät eivät pysty tästä syystä näkemään kuin tulevaisuuden vahvimpia todennäköisyyksiä, eli potentiaaleja, eivät yhtään mitään saletisti lukkoon lyötyä.

Sanotaan että maailma huutaa, mutta henki kuiskaa. Kosketus korkeimpaan/henkeen tapahtuukin nimenomaan sisäkautta ja intuitiivisilla tuntemuksilla siitä, mikä on juuri sinua varten 'oikein' on suuri merkitys siinä prosessissa. JOs siis intuitiota ei halua  kuunnella tässä asiassa, niin vaikeaapa tulee olemaan ja skeptikkona/agnostikkona on silloin huomattavasti helpompi elää. KOko fyysisen tason yksi tarkoitus on että sielu ennen pitkää muistaa mitä se oikeasti on, vaikka pelin henkeen kuluu että mitään todisteita tuonpuoleisesta ei tällä fyysisellä tasolla saa, eikä tule koskaan saamaankaan.

[Lilli]

Ehkäpä se onkin totta, että on olemassa mieli ja sielu erikseen,

Itse en käytä yleensä "mieli" -termiä vaan "henki" on minusta mukavampi. Makuasia joka tapauksessa, samaa asiaa kaiketi tarkoitetaan. Kyllä ne voi katsoa erillisiksi asioiksi, mutta henkisen kehityksen myötä ne yleensä yhtyvät.

Se miksi sielun olemassaoloa ja sijaintia mietitään johtuu siitä, että siinä kun "henki" on aluksi joka paikassa, niin sielulla on selkeämmin oma paikkansa. Jos vaihdetaan sana "sielu" vaikkapa Todelliseksi Itseksi, niin useimmat osaavat helpostikin sanoa, missä se on. Todellisen Itsen äänen voi tukahduttaa, Itsensä voi suorastaan hukata siihen asti, kunnes se löytyykin (jos löytyy) ja puhkeaa kukkaansa. Sanoisin siis, että vaikka kukaan ei ole sieluton, niin monet viittaavat kintaalla sielun äänille.

Elämänkatsomuksen muodostamisessa ei kannata pitää kiirettä. Maailma on pullollaan erilaisia oppijärjestelmiä, mutta aikaa kestävät tietysti ne, jotka ovat lähimpänä totuutta. Totuutta et kuitenkaan tiedä muuten kuin kokemuksen tuoman rintaäänen myötä. Ne opit, jotka selkeästikään eivät toimi tai ovat suorastaan valetta, voi heittää romukoppaan. Itse en esimerkiksi halua ottaa liikaa kantaa siihen, millainen henkimaailma on (tiedän kyllä sen olevan olemassa) , koska en muista siitä mitään. Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan noita Newtonin hypnoosipotilaiden kertomuksia.

[Zoja]

Niin, olen kyllä miettinyt henkisiä asioita vuosikymmeniä, kantilta jos toiselta. Joten mitään kiirettä ei tässä asiassa ole pidetty.

Taipumukseni pohtia asioita syvällisesti ja joka kantilta vain vie minut jatkuvasti tilenteisiin, joissa tulee lisää kysymyksiä. En oikein tiedä, miten voisin lakata kysymätä ja alkaa vain hyväksyä. En kuitenkaan voi elää ateistina, koska en pysty kieltämään Jumalan olemassaoloa, enkä sitä edes halua tehdä. Haluaisin vain löytää oman tapani uskoa ja elää, mutta kun en tiedä mihin uskon, niin silloin on pakko edelleen kulkea kysellen, josko saisi joskus muodostettua oman näkemyksensä. Huom. en tee sitä kopioimalla toisten näkemyksiä, todellakaan. Olen vain ilmiönä kiinnostunut siitä, miten muut ihmiset ajattelevat, kokevat ja toimivat.

[Ritsa]

Itse luotan nykyään siihen, että kaikki selviää aikanaan ja kaikki muuttuu koko ajan. Mikään ei ole joko tai vaan molempia samaan aikaan luultavimmin. Tosin uskon myös, että rakkaus on kokoajan ja pitää kaikkea kasassa. Puoli vuotta sitten tapahtuneen salamaniskun ja sen seurauksien jälkeen tiedän tämän olevan kohdallani totta. Ja silti pysyn nöyränä ja hyväksyn, että voin huomata joskus olleeni väärässä. Ja silti kaikki on mennyt juuri niin kuin on pitänyt. Helppoa eikö vain?

[Lilli]

Niin, olen kyllä miettinyt henkisiä asioita vuosikymmeniä, kantilta jos toiselta. Joten mitään kiirettä ei tässä asiassa ole pidetty.

Taipumukseni pohtia asioita syvällisesti ja joka kantilta vain vie minut jatkuvasti tilenteisiin, joissa tulee lisää kysymyksiä. En oikein tiedä, miten voisin lakata kysymätä ja alkaa vain hyväksyä. En kuitenkaan voi elää ateistina, koska en pysty kieltämään Jumalan olemassaoloa, enkä sitä edes halua tehdä. Haluaisin vain löytää oman tapani uskoa ja elää, mutta kun en tiedä mihin uskon, niin silloin on pakko edelleen kulkea kysellen, josko saisi joskus muodostettua oman näkemyksensä. Huom. en tee sitä kopioimalla toisten näkemyksiä, todellakaan. Olen vain ilmiönä kiinnostunut siitä, miten muut ihmiset ajattelevat, kokevat ja toimivat.

Pohdiskelu on vallan mainio asia, mutta elämänkatsomuksen muodostumista edistävät vasta jonkinlaiset konkreettiset todisteet tai syvälliset omakohtaiset henkiset kokemukset. Sitten voikin tapahtua parissa vuodessa enemmän edistystä kuin 50 vuodessa sitä ennen. 

[Lilli]

Puoli vuotta sitten tapahtuneen salamaniskun ja sen seurauksien jälkeen tiedän tämän olevan kohdallani totta.

Siis jouduitko ihan oikean salaman iskemäksi? Ei mitään vertauskuvallisia salamaniskuja tässä?

[Varjotar]

Sielu on kaikella elävällä, ihmisillä, eläimillä, kasveilla, myös ihmisen rakentamilla koneilla tai esineillä.

[Zoja]

Niin, olen kyllä miettinyt henkisiä asioita vuosikymmeniä, kantilta jos toiselta. Joten mitään kiirettä ei tässä asiassa ole pidetty.

Taipumukseni pohtia asioita syvällisesti ja joka kantilta vain vie minut jatkuvasti tilenteisiin, joissa tulee lisää kysymyksiä. En oikein tiedä, miten voisin lakata kysymätä ja alkaa vain hyväksyä. En kuitenkaan voi elää ateistina, koska en pysty kieltämään Jumalan olemassaoloa, enkä sitä edes halua tehdä. Haluaisin vain löytää oman tapani uskoa ja elää, mutta kun en tiedä mihin uskon, niin silloin on pakko edelleen kulkea kysellen, josko saisi joskus muodostettua oman näkemyksensä. Huom. en tee sitä kopioimalla toisten näkemyksiä, todellakaan. Olen vain ilmiönä kiinnostunut siitä, miten muut ihmiset ajattelevat, kokevat ja toimivat.

Pohdiskelu on vallan mainio asia, mutta elämänkatsomuksen muodostumista edistävät vasta jonkinlaiset konkreettiset todisteet tai syvälliset omakohtaiset henkiset kokemukset. Sitten voikin tapahtua parissa vuodessa enemmän edistystä kuin 50 vuodessa sitä ennen. 

Totta. Eikä niitä saa millään väkisin itselleen, jos ei tule niin ei tule. Tai sitten jos tuleekin eikä niitä huomaa?

Aika hurja ajatus, että koneilla olisi sielu.

[Ritsa]

Lilli, juu minuun ja avovaimooni osui salama, kun olimme katselemassa perseidien tähdenlentoja viime syksynä. Rankkasade ilmestyi kuin tyhjästä ja menimme vesitornin alle suojaan sivuttaissuuntaista vesisadetta. Ehdin miettiä, että nyt ei ole kovin järkevä sijainti paikkakunnan korkeimmalla kalliolla. Ja sitten iski salama ukkosenjohtimen kautta niin, että hetken oli olemassa vain valkoisuus/valo, eli kroppakin tuntui häviävän. Siitä muutama viikko myöhemmin luulin oikeasti kuolleeni jne. Nyt alkaa helpottaa jo.

Tuolloin taivaalla kuun pohjoissolmu transitoi syntymäkartan kuutani (siinä on myös Pluto ja Venus stelliumissa 8. huoneessa.) Samaan kuvioon taivaalla liittyi nyt leijakuvio, joka osui askendanttiini. Viime lokakuun pimennys osui myös samaan syntymäkarttani Kuun asteeseen. On se hurjaa...

[Lilli]

Ritsa, miten vaimon kävi?