Tuosta tulikin mieleen, että taisin minäkin höpöttää lapsena jollekkin näkymättömälle... Tai sitten ei niin näkymätön...
Meidän pihan nurkassa oli joku puska (en muista mitä lajia oli), joka tapauksessa kävin sen puskan kanssa hyvinkin vakavia ja asiallisia keskusteluja. Mahtui mukaan myös päivän kuulumiset
Äitini kysyi aluksi mitä mä oikein teen. Vastasin ihan suoraan ja äiti lähti naureskellen pois, eikä sen kummemmin enää kyselly
Olen nimenomaan tykännyt ajatella kun kuulen tämän tyyppisiä kertomuksia, että luonnon henget ne sielä juttelee