seuraava »

[Sydänpuu]

Miksihän alkaa usein jälkikäteen kaduttamaan kun olen sanonut hyvin perustellunkin mielipiteeni keskustelussa tai sähköpostissa. Iskee kotona joku ahdistus muutaman tunnin päästä ja kestää muutaman tunnin tai pari pv. Samoin aina kaduttaa, että miksi taas olin "suunapäänä" jossain tapaamisessa tai kokouksessa.(..mitä nyt on vaikea arvioida onko edes totta..) Ja kuitenkaan negatiivista palautetta ei ole juurikaan tullut.

Tiedoston, että se on tyhmää mutta en voi sille mitään. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?

[Varjotar]

Ihan samaa juttua podetaan täälläkin. Tulee semmoinen "oliks taas pakko"- fiilis ja kumminkin, kun sen oman tekemisen/sanomisen käy läpi, ei siinä olekaan mitään ihmeellistä. Myös se itsensä häpeily ja millintarkka vahtiminen "no ne kattoo kumminkin" on tuttua ja lopulta kaikki on vaan sun pään sisällä

[Eklektikko]

Tarpeeton syyllisyys on yksi oire monissakin mielen häiriöissä; masennuksessa, ahdistuksessa, bipolaarihäiriössä, post-traumaattisessa stressioireyhtymässä jne. Täydellisyydentavoittelu aiheuttaa myös syyllisyydentunteita, sillä mikään ei koskaan ole täydellistä kuitenkaan, niinpä riittää sitä syyllisyyttä tunnettavaksi vaikka olisi kuinka parhaansa mukaan yrittänyt toimia.

Olennaista voisikin olla pohtia mistä se itse kullakin kumpuaa ja löytää niitä ajatuksia joita itse ajatteli kun se syyllisyydentunne iski, sillä ne ajatukset sen tunteenkin aiheuttivat (ajatukset aiheuttavat kaikki tunteet). Voi kirjoittaa vaikka ajatuksia paperille, kun sellainen olo iskee ja pohtia kuinka todellisia ne syyllisyydentunteisiin johtaneet ajatukset ovat - onko niille mitään todisteita, uskoisimmeko niitä jos joku muu sanoisi ne jne.

[Sydänpuu]

Googlailin viime yönä aiheesta josko löytyisi kohtalotovereita. Löysin yllätyksekseni tälläisen artikkelin erityisherkistä: http://hidastaelamaa.fi/2014/05/herkkyytesi-voima-onko-pakko-olla-hyva-ihminen/

Ja lisää: http://erityisherkkyys.blogspot.fi/ Minä ainakin olen enemmän ekstrovertti. Se vaan taitaa lisätä noita "oliko taas pakko" fiiliksiä 

Nuo kuvaukset sopivat ainakin minuun monilta kohdin. Ylireagoin varsinkin nuorempana voimakkaasti jopa lehtijuttuihin ja uutisiin. Toisinaan vieläkin. Mutta en ole ääniyliherkkä tai sellaista..


Elektikko: tunnen kyllä myös syyllisyyttä. En tosin anna sen vaikuttaa päätöksiini tai anna muiden manipuloida syyllistämällä minua. Se tunne on vaan ikään kuin rinnalla kulkeva paha.

[Luuu]

Ihanaa etten ole ainoa 
Välillä tulee tunne, että parempi kun olisi ollut taas hiljaa... Tai käyttäytynyt vähän paremmin yms.

[Eklektikko]

Kiitos erityisesti tuosta ensimmäisestä linkistä, se on hyvää luettavaa kaikille jotka kokevat turhia morkkiksia.

Huomionarvoista on muuten tässä asiassa se, että tätä liiallista 'hyvä ihminen' olemista ohjelmoidaan kulttuurissamme ennen kaikkea naisiin, jotka opetetaan jo päiväkoti-ikäisinä päiväkodin henkilökunnan toimesta (päiväkotitutkimus vuodelta 2012) sivuuttamaan omat tarpeensa ja palvelemaan sekä auttamaan ihan samanikäisiä poikia. Poikia myös kuunnellaan enemmän, he saavat enemmän yksilöllistä huomiota päiväkodissa jne. Päiväkotien arjen videoimisella toteutetun tutkimuksen tulokset kauhistuttivat tuolloin ne päiväkodin työntekijätkin, jotka olivat siihen asti luulleet kohtelevansa tyttöä ja poikia tasa-arvoisesti.

Olen itse ekstrovertti, minulla oli täydellisyydentavoitteluun liittyviä syyllisyydentunteita aikonaan ennen kuin ne käsittelin pois systeemistä, mutta koska en ole koskaan sisäistänyt kulttuurimme sukupuoliohjelmointia siitä, millainen naisen kuuluu olla, olen säästynyt monilta 'pitää olla hyvä ihminen' ongelmilta, koska naisiin niitä ennen kaikkea kulttuurissamme kasvatetaan.

Vastustan liikaa kiltteyttä siis myös jo tasa-arvonäkökulmasta, en pelkästään sen vuoksi että se aiheuttaa itselle haittaa. Kyseessä on minun mielestäni vain pieneltä osin synnynnäinen ominaisuus - vastasyntyneiden tyttö- ja poikavauvojen aivot ovat huomattavan paljon samanlaisemmat kuin jo sitten 1-2 vuotiaiden sillä ympäristö vaikuttaa nimenomaan varhaislapsuudessa aivoihin erittäin voimakkaasti - ja sen sijaan suurelta osin nimenomaan naisiin kasvatettu ominaisuus. Toki sitten varmaan molemmista sukupuolista löytyy niitä, jotka ovat synnynnäisesti erityisherkkiä, mutta ihan vaan liika kiltteys on mielestäni enimmäkseen kasvatuksen tulos. Osalla on sitten synnynnäisesti ehkä vain sellainen temperamentti/luonne, että moinen aivopesu tarttuu helpommin, toisiin sitten vähemmän helposti.

[Sydänpuu]

Joo! Olen itse alallla jossa naisia on enemmän mutta jossa miehet saavat enemmän tilaa äänelleen/työpaikat/apurahat, ihan tutkitustikin. Usein olen ainut nainen joka on äänessä ja harmittaa etteivät muut naiset tuo mielipiteitään esiin samalla volyymillä kuin mieskollegat.

Mutta sitten usein hävettää, on kauhea morkkis , että miksi TAAS minä olin siellä äänessä..enkö voisi olla vaan hiljaa. Mutta olen päättänyt etten anna tuon tunteen estää minua edistymästä työelämässä ja ilmaisemasta itseäni. Silti olisi ihanaa jos siitä voisi päästä yli.

Nyt olen vähän oppinut löysäämään täydellisyyden tavoittelussa mutta aika alkumatkassa ollaan vielä sen suhteen. Samoin taidan vaatia muilta ihmisiltä välillä liikaa. Sitäkin on vaikea huomata. En osaa ottaa "löysin rantein".

Jossain artikkelissa sanottiin muuten, että erityisherkistä 50% on miehiä. Mutta tyttöjen kasvatustapa varmasti osaltaan johtaa siihen ettei osaa arvosta omaa osaamistaan ja mielipiteitään aikuisena.

[Eklektikko]

Mutta sitten usein hävettää, on kauhea morkkis , että miksi TAAS minä olin siellä äänessä..enkö voisi olla vaan hiljaa. Mutta olen päättänyt etten anna tuon tunteen estää minua edistymästä työelämässä ja ilmaisemasta itseäni. Silti olisi ihanaa jos siitä voisi päästä yli.

Auttaisiko eroonpääsyssä se ajatus, että juuri sitä morkkista se patriarkaatti haluaakin sinun tuntevan, jotta pysyisit kilttinä tyttönä ja jatkaisit omien tarpeittesi ohittamista miesten hyväksi? 

Erityisherkkä - siis mukana herkkyys äänille, hajuille jne - lienee enemmän neurologinen tila. MIehet ovat vähemmän 'käyrällä' kuin naiset kaikissa asioissa, eli erilaisia poikkeamia niin edulliseen kuin epäedulliseenkin suuntaan löytyy enemmän miehistä. Evoluutiobiologisesti tämä selittyy sillä, että kohdut ovat arvokkaampia kuin kivekset (yksillä kiveksillä hedelmöittää monta kohtua), joten sen vuoksi uroksilla kannattaa tehdä kaikenlaiset kokeilut, joista osa ei sitten ollutkaan hyödyllisiä. Miehistähän löytyy myös sekä neroja että  heikkolahjaisia naisia enemmän.

[Sydänpuu]

Mutta sitten usein hävettää, on kauhea morkkis , että miksi TAAS minä olin siellä äänessä..enkö voisi olla vaan hiljaa. Mutta olen päättänyt etten anna tuon tunteen estää minua edistymästä työelämässä ja ilmaisemasta itseäni. Silti olisi ihanaa jos siitä voisi päästä yli.

Auttaisiko eroonpääsyssä se ajatus, että juuri sitä morkkista se patriarkaatti haluaakin sinun tuntevan, jotta pysyisit kilttinä tyttönä ja jatkaisit omien tarpeittesi ohittamista miesten hyväksi? 

  Täytyy maistella ajatusta!

[Ave^^]

Mulla on välillä sellaista ylpeyteen liittyvää, että haluaisin antaa itsestäni aina vain kauhean fiksua kuvaa. Sitten jos teen tai sanon jotakin tyhmempää, niin morkkistuttaa.  Pitäis olla diplomaattinen ja monelta kannalta ajatteleva ja niin viisas, mutta kun eihän sitä ole aina.. 

Sitten taas joskus saan ihan vaan toisten ihmisten energiavyöryjä päälle, eli vaikka seisoisin sanojeni takana, niin silti tulee jonkinlainen epämiellyttävä olo, koska joku toinen/ jotkut toiset kokevat sanomani negatiivisesti.

[Varjotar]

Kuinka voisi olla kiiltävä ja viisas, jos ei olisi ruosteinen ja tyhmä?
Onneks muut ihmiset eivät näe meitä sellaisina kuin me näemme itse itsemme

[sideman]

Olen itse ekstrovertti, minulla oli täydellisyydentavoitteluun liittyviä syyllisyydentunteita aikonaan ennen kuin ne käsittelin pois systeemistä, mutta koska en ole koskaan sisäistänyt kulttuurimme sukupuoliohjelmointia siitä, millainen naisen kuuluu olla, olen säästynyt monilta 'pitää olla hyvä ihminen' ongelmilta, koska naisiin niitä ennen kaikkea kulttuurissamme kasvatetaan.

OT. Ekle, kun ensimmäisiä kertoja luin viestejäsi, olin lähestulkoon varma, että sinä olet "munakas".

Kun totuus selvisi, mieleeni tuli elävästi nuoruudenystäväni aviomies, joka paljastui transseksuaaliksi,
ja on nyt nainen siinä määrin kuin nykylääketieteen metodeilla on mahdollista. Siis minun mielikuvituksessani
olit käynyt läpi "sukupuolenkorjausleikkauksen".

Kuten tunnettua, ensivaikutelmasta on vaikea päästä eroon, joten olisi fantsua, jos kertoisit
esim. ketä naispuolista julkisuuden henkilöä lähinnä muistutat.

NBD, jos tuo on sinusta tarpeetonta tai muutoin vastenmielistä...  

BTW, minulle tuo em. ystäväni sanoi kerran että muistutan vähän Ridge Forresteria. Omasta mielestäni
tuon on niin kaukana totuudesta kuin olla voi, ainakin mitä leukaperiin tulee! Ehkä letti oli silloin
useita vuosia sitten vähän samankaltainen kun Ron'illa, vaan ei toki likikään niin tuuhea!

 

[Eklektikko]

joten olisi fantsua, jos kertoisit esim. ketä naispuolista julkisuuden henkilöä lähinnä muistutat.

Fyysisen ulkonäön osalta en oikein  keksi ketään jota muistuttaisin, mutta toisaalta en myöskään seuraa julkkisuutisia enkä katso televisiota, niin valikoima josta valita sopiva on hyvin hyvin rajallinen. Näytän kuitenkin selkeästi naiselta, kulmakaaren  ja leuan koko kasvoissa määrittävät sitä ihmisillä yleensä eniten. Kurvejakin on sen verran ettei minua millään voi luulla mieheksi pelkän  ulkonäön perusteella. Käytöksen puolesta sen sijaan kyllä voi silloin kun niin valitsen toimia. (Toisaalta olen muodonmuuttaja, eli pystyn ihan pukeutumisella ja ennen kaikkea ruumiinkielen käytöllä vaikuttamaan todella paljon siihen mitä kohtaa maskuliini-feminiini akselilla kulloinkin minua huvittaa ilmentää. Kyseessä on aina kohdallani valinta...)