Olen melko vakuuttunut, että tämä on sangen merkittävä tekijä tuossa yhteydessä:
Finally, heredity may explain some of the link. It is possible that genes predispose some people to optimism, and that the same genes affect health and longevity. The Harvard Men’s Health Watch suggests that more study is needed because it’s likely that multiple mechanisms are involved.
Eli noinkohan "feikatusta" optimismista on kovinkaan paljon hyötyä? Noh, kenties hyvä hypnotisti voi
suggeroida ihmisen melko aidoksi optimistiksi.
Totta kai perinnöllisillä tekijöillä on vaikutusta, esimerkiksi luonnostaan korkea dopamiinitaso tekee rohkeammaksi - siis vähemmän pelokkaaksi.
Mutta tärkeä asia on tämä:
Omia ajatustottumuksiaan voi työskentelyllä muuttaa myös täysin siitä omasta sisäerityksestä huolimatta. En minäkään korkeista dopamiinitasoistani huolimatta ole aina ollut niin optimistinen kuin nykyisin, kärsin mm. ahdistuksesta jota tuotin itselleni ihan omilla ajatuksillani ja pessimistisiähän ne ahdistusajatukset ovat. Niistä piti ihan itse työtä tekemällä opetella pois!
Toki varmaan sitten erilaisella sisäerityksellä varustettu voi langeta ahdistusajatteluun vielä helpommin, mutta ennen kaikkea ne ahdistusta aiheuttavat ajatustottumukset on opittu ihan pikku lapsena omasta lähiympäristöstä. Eli adoptoitukin lapsi oppii saman, vaikka genetiikka olisi erilainen.
Tässä on ennen kaikkea kyse tahdosta: Haluatko olla optimistisempi vai keksitkö hyviä tekosyitä (perimä, kulttuuriympäristö jne) pessimistinä pysymiselle, vaikka kova tiede sanoo suoraan että se sekä tekee sairaammaksi että tuottaa lyhyemmän eliniänodotteen?
Tosin tuli nyt sitten tällainenkin mieleen: Ehkäpä ihmisen pitää inkarnaatiokierrossaan ihan itse kokeilla elämää pessimismin vallassa jotta oppisi että se ei kannata. JOten voi ihan hyvin olla myös että pessimistinen elämänasenne ja sen ikävät seuraukset on yksilön sielunsuunnitelmaan kuuluva asia jossain inkarnaatiossa ja silloin on luonnollista ihan itse torpata kaikki optimistisemman elämän mahdollisuudet - eihän sitä pessimismi-kokemusta millään muuten edes saa ja ilman sitä ei opi että se ei kannata.
Ja vielä yksi juttu:
Optimismi on aivan eri asia kuin yltiöoptimistinen todellisuuden tajun puute. JOs nyt otetaan vaikka lempiesimerkkini siitä miten on kaulaa myöten paskassa reisiluu poikki, niin mikä näistä vaihtoehtoisista ajatuksista on parhaan tuloksen tuottava:
1) Pessimismi ja itse aiheutetut ahdistusajatukset:
"Voi kauheaa, paskaa kaulaa myöten ja jalka poikki! Minä varmaan kuolen! En ikinä tule selviämään tästä! Jalkakin jää ihan varmasti rammaksi loppuiäkseni! Voi kamala, voi surku, voi kauhistus!"
2) Epärealistinen yltiöoptimismi:
"Kyllä tämä tästä lutviutuu, kun vain keskityn toistamaan mielessäni 'kaikki on loistavasti ja ihanaa juuri tällä hetkellä.' Ehkä tapahtuu ihme ja aika rullalutuu takaisinpäin niin, että tätä ei tapahtunutkaan. Ehkä tämä on vain unta ja kohta herään."
3) Realistinen optimismi:
"No vau, jopas kävi kummallisesti. Mutta toisaalta, paskahan lähtee pesemällä ja ambulanssikin on jo soitettu, kyllä tästä selvitään kun peseydytään ja lääkäri kipsaa sen jalan. Ja hitsit että tästä saa aikaan hyviä huumorijuttuja sitten kun asiat ovat taas kunnossa."