seuraava »

[sideman]

^ Painostaminen ja kiduttaminen kuulostaisi enemmänkin karmalliselta suhteelta kuin kaksoisliekkisuhteelta.

Totta.

Kaksoisliekki ei halua satuttaa toista. Elämä kyllä voi satuttaa.
Josatin luin noihin aikoihin lauseen: jos rakkaus on satuttanut sinua, se ei ollut rakkautta.
Tästä jäi minulle hyvä ohjenuora.

Kun ihmiset puhuvat rakkaudesta, kuinka usein he mahtavat viitata lähinnä kai obsessiivis-kompulsiiviseen
ja hypomaaniseen tilapäiseen, rakastumiseksi kutsuttuun häiriöön, jonka tarkoituksena on yrittää varmistaa geenien siirtyminen
seuraavalle sukupolvelle?

     :

[Eklektikko]

Rakastuminen on se alkuvaiheen hormonihuuma. Se menee ohi 6-18 kuukauden kuluessa yleensä. Sitten ruvetaan rakentamaan sitä pitkäkestoista vähemmän hötkyilevää rakkautta. Rakkaus ja rakastumisen tunne ovat siis eri asia ja niiden tuottamat sisäeritysreaktiotkin ovat erilaisia: Rakastuminen on dopamiinivetoista kun taas rakkaus oksitosiini- ja endorfiinivetoista.

Ja juu, kyllä tarkoitus on nimenomaan rakastumisella varmistaa että pysytään yhdessä niin kauan että nainen tulee raskaaksi ja sen jälkeen sitten se ipana pitää yhdessä ja se tasainen, pitkäkestoinen rakkaudentunnekin kehittyy.

Mutta satuttavat, tuhoavat jne. suhteet, niillä ei ole yleensä mitään tekemistä rakkauden kanssa, vaan ainoastaan tarvitsevuuden kanssa. Ja kun tarvitsee, ei voi rakastaa, koska rakkaus antaa aina toiselle täyden vapauden - tarvitsevuus sulkee siis rakkauden pois.

Ongelma on tässä osittain se, että populaarikulttuuri tarjoilee rakkaudetonta tarvitsevuutta ja ihmissuhderiippuvuutta rakkauden nimellä:
'ah ja voi, jos en sua saa, niin räydyn pois' -tyyppisesti. Tämä saa ihmiset luulemaan että epäterve tarvitsevuus on rakkautta.

Todellinen rakkaus on sitä, että jos rakkaani onkin onnellisempi jonkun toisen kanssa, annan hänen mennä, koska kun rakastan niin silloin minulle on tärkeintä se hänen onnensa, eikä omat tarpeeni. Tämä onnistuukin vain, jos ei ole tarvitseva.

Tarvitseva toimii pelosta käsin ja pyrkii kontrolloimaan tarpeensa kohdetta, jotta ei menettäisi tätä. Aina kun omaan kumppaniin käytetään valtaa millään tavoin, eli puututaan tämän vapaaseen tahtoon, on kyse tarvitsevuudesta, ei rakkaudesta.

[Tigerwoman]

^ Painostaminen ja kiduttaminen kuulostaisi enemmänkin karmalliselta suhteelta kuin kaksoisliekkisuhteelta.

Totta.

Kaksoisliekki ei halua satuttaa toista. Elämä kyllä voi satuttaa.
Josatin luin noihin aikoihin lauseen: jos rakkaus on satuttanut sinua, se ei ollut rakkautta.
Tästä jäi minulle hyvä ohjenuora.

Kun ihmiset puhuvat rakkaudesta, kuinka usein he mahtavat viitata lähinnä kai obsessiivis-kompulsiiviseen
ja hypomaaniseen tilapäiseen, rakastumiseksi kutsuttuun häiriöön, jonka tarkoituksena on yrittää varmistaa geenien siirtyminen
seuraavalle sukupolvelle?

     :

Tässä yhteydessä puhun rakkaudesta, joka ei omista, eikä pyri jatkamaan sukua (välttämättä). Tämä rakkaus levittäytyy myös itseen. Mikä on mielestäni erottava tekijä "perusrakkauteen". Tämä rakkaus vaan ON.

[Eileithyia]

minäkin vähän ihmettelen että miksi yhdelle ja yksinkertaiselle asialle on keksitty niin monta nimeä ja henkilökohtaisesti taidan kallistua siihen suuntaan, että kaikki "kaksoisliekki"/"Parisielu"/"Sielunkumppani"-termit ovat lähinnä egon keksintöä. Kun rakkaushan on aina se yksi ja sama. Jos yhteys ja rakkaus toiseen henkilöön on vahva, mutta suhde kuitenkin riitaisa niin helposti ego keksii näyttäviä selityksiä sille, miksi homma ei toimi... Kaksoisliekki suhteita on usein kuvattu vaikeiksi, mutta sitten taas on niitä "kaksoisliekki"-suhteita jossa vallitsee jumalallinen rakkaus ja harmonia. Minusta erona noihin on vain se, että toisessa tapauksessa osapuolet ovat vain nousseet egojensa yläpuolelle ja sitäkautta löytäneet jumaluuden. Mutta minusta nämä pätevät jokaikiseen suhteeseen, ihan sama käyttääkö siitä sitten nimeä "kaksoisliekki", "sisarsielu", "sielunkumppani" tms.

Mutta vaikka nyt romutankin nämä termit niin ei se tietenkään tarkoita sitä, ettei rakkautta ole olemassa. Sehän on olemassa meillä kaikilla.  Minusta ei ole olemassa erilaisia rakkauksia, vaan yksi sama rakkaus joka loistaa eri suhteiden ja ihmisten lävitse.

[Suomityttö]

Komppaan Eileithyiaa! 

[soop]

Tapasin kaksoisliekkini reilu vuotta sitten. Vieläkään en täysin ymmärrä, mitä ihmettä tapahtuu.
Maskuliininen puoliskoni tuntee kaikki tuntemattomat tunteeni kipuina, ja koska elämässäni olen hautonut ja sulkenut tunteitani, kipua on riittänyt.. Sanotaanko nyt näin, että meidän onni ei ole vielä edes alkanut. Tappelemme kokoajan ja pelko ottaa milloin minkäkin muodon.
On todella raskasta, uuvuttavaa ja kaikella tavalla vaikeaa. Kaksoinliekkini sai tämän elämän karmansa selville ennen kuin tapasimme, minä en. Itse uin syvissä egoistisissa pelko-vesissä..mistä en enää ollutkaan niin tietoinen. Herkkänä olen padonnut reilun 20 vuoden aikana älyttömästä kökköä sisääni ja luonut ties minkälaisia rakenteita. Nyt alkaa näkyä valoa "tunnelin päässä", mutta raskasta on ollut, ei siihen muuta lisättävää. Itse olin odottanut, että kasvamme yhdessä pois pelosta ja rakkaudessa "henkistymme" - kun tapaamme. Puoliskoni oli kuitenkin jo valaistunut, eikä meillä ole ollut oikeastaan edes minkäänlaista parisuhdetta, minun egoni takia. Saimme vuosi sitten lapsen, jolla on vielä refluksi ja maitoallergia. Kaiken hässäkän keskellä, henkisen kasvun, pelon ja yöttömien öiden keskellä en edes tiedä monestikko on tuntunut, että ei tämä ikinä tästä. On ollut rankkaa, eikä kukaan lähipiirissä ymmärrä, eikä ole osannut tukea, eikä auttaa. Mieheni "invalidisoitui" melkeinpä, eikä pystynyt minua vauvan kanssa auttamaan. Hänellä oli (on vieläkin vähän) chakra-kipuja, eikä hän lopulta enää pystynyt oikein toimimaankaan.
Onko muilla samantyylisiä kokemuksia..? Haluaisin jakaa kokemuksiani jonkun kanssa, joka ymmärtää..
Meinaa itsellä hukkua toivo, joskaan enää ei niinkään paljon. Kuitenkin, poden kamalaa syyllisyyttä kaikesta kärsimyksestä, minkä olen miehelleni aiheuttanut - vaikka en tavallaan itse sitä olekkaan tehnyt. Samalla poden myös katkeruutta, että olen vauvaa niin paljon yksin joutunut hoitamaan ,eikä mieheni ole pystynytt minua niin paljon tukemaan, kuin olisin "tarvinnut". On hän paljon tukenut, suhteessa siihen, miten paljon häntä on sattunut.

[Ritsa]

Hmmh.. olisin hieman epäileväinen tälläisen valaistumisen suhteen. Ja muutenkin, valaistuminen on oman näkemykseni mukaan vasta ensiaskel uudella polulla. Spiraali, joka jatkuu ja jossa käsitellään syklit uudesta näkökulmasta. En ymmärrä tilannettasi kovin hyvin, mutta jos toinen sanoo, että on valaistunut ja laittaa kaiken sinun syyksi/vastuulle sen vuoksi niin en näe sitä kovin valaistuneena toimintana. En nyt halua sanoa, että teillä ei olisi jotain hienoa menossa jos koet niin, mutta varoituksen sanan vaan ja sen, että katsoisit tilannettasi ulkopuolisen silmin. Tuollainen syyllisyys toiselle aiheutetusta kärsimyksestä voi olla perusteltua, mutta kuulostaa silti aika hurjalta ja valaistunut ihminen antaa kyllä anteeksi ja unohtaa nopeasti minun mielestäni. Muutenkin, mielestäni ihmisen on hyvä tasapainoittaa oma maskuliinen ja feminiininen puoli itsessään ja sen jälkeen löytää tämä ns. kaksoisliekki. Noh, eihän sekään ole mihinkään kiveen kirjoitettu asia - oma näkemykseni vain. Tsemppiä sinulle! Toivottavasti sait hyödyllisiä näkökulmia tästä, mieti kuitenkin itse nämä asiat läpi nojaamatta liikaa muiden mielipiteisiin.

Edit. Tuota syyllisyyttä ilman tekoja kyllä painottaisin vielä lisää. Mistä se voisi johtua?

[Tigerwoman]

Huh huh, Soop - kuulostaapa hurjalta.
Samoilla linjoilla kuin Ritsa.

Miehesi käytös ja asenne ei kerro minulle valaistuneesta ihmisestä. Tulee enemmänkin mieleen jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Suhteenne vaikuttaa alisteiselta. Toisaalta, valoitit suhdettanne vain pieneltä osin. Toivon, että muutakin löytyy.

Mies, joka syyllistää lapsensa äitiä, eikä auta vauvan hoidossa on mielestäni itse pikkuvauvan tasolla. Kipuilkoon vaan chakrat, on äideilläkin kipuja. Siitä huolimata lapsi hoidetaan.

Miksi ihmeessä alistut moiseen? Ja annat vielä syyllistää itseäsi?

[soop]

Heippa, kiitos nopeista vastauksista.
Nyt on sekavat tunteet ja ajatukset lähes kaikesta, viimeisiä ego-rippeitä noussee esille, käsiteltäviksi. Kerron vähän tarkemmin tästä, kun tosiaan lyhyehkö kuvaus tuo aiempi.
Ennen hänen tapaamistaan, olin reilu kolme vuotta kestäneessä suhteessa femiinin miehen kanssa. Minä olin suhteessä maskuliininen ja esim seksuaalisuus minulla vääristyi negatiiviseksi. Se nyt oli asia, mihin oli helppo tarrata, koska muutenkin oli epävarmuutta itelläni sillä osin. Tämä kyseinen mies oli myös epävarma itsestään ja käytimme luultavasti toinen toisiamme "hyödyksi", eikä suhteessa tainnut paljon aitoa olla.. En minä ainakaan. Kuitenkin, jollain tapaa ehkä uskottelinkin itselleni, että sellaista on rakkaus ja parisuhde. Se oli minun ensimmäinen kunnollinen sellainen, ja pysyttelin suhteessa oikeastaan siksi, koska ajattelin, etten kelpaa muille. Takana oli kuitenkin aina se negatiivinen naama, mikä puhui, että saisin kenet tahansa ja häh häh hää!
Niihin aikoin, kotonani (vanhempieni luona) tilanne kärjistyi ja vanhempani miettivät eroa jne, joka oli todella vaikeaa aikaa, varsinkin äidilleni. Nyt jälkeenpäin tarkasteltuna, pidin heitä kumpaakin pinnalla monta vuotta itseni kustannuksella ja "maskuliinisella-auttaja" energialla.. (siis jos olisin oikeaa itseäni kuunnellut, olisin varmasti toiminut eri tavalla). Ehkä siinäkin taustalla oli egoistinen tarve tulla hyväksytyksi ja kokea itsensä tärkeäksi.
Suhteemme päättyi siihen, että en enää halunnut olla se, jolle valehdellaan ja nauretaan selän takana. Mies valehteli milloin mistäkin (missä on, mitä tekee, minne menee jne jne) ja sain hänet kiinni milloin mitenkin, vahingossa. Koko suhteesta jäi sekava, paska maku suuhun.

Tämän jälkeen, oli vaihe, milloin purin vihaani, mutta en sitä oikein osannut kanavoida vaan samaistin siihen ja ajauduin huonoille teille. Ehkä tavallaan yritin "kostaa" tälle miehelle, ja näyttää, että saan kenet tahansa ja "etpä tienny mitä menetit" ja niin edelleen. Aloitin tekemään itsestäni vielä enemmän objektia, enkä enää kovinkaan todellisuudessa välittänyt itsestäni (vaikka luulin olevani ovela ja ties mitä kaikkea..). SE kaikki  kuitenkin..no hävettää ja milloin mitäkin. Vaikka olen käsitellyt asiaa, välillä vielä pulpahtelevat muistuttamaan itsestään.

Kaiken tämän keskellä olin varmasti sekavassa energiassa ja silloin tapasin kaksoisliekkini. Hän oli rauhallinen, joskin välillä vähän liikaa innostui muutoksestaan, mikä minusta oli vähän outoa, ahdistavaa, mutta en sitten tiedä, miten paljon tästä tunteesta johtui vain omista ongelmistani. Itse olin kuitenkin sisältä aivan onneton ja hukassa ja ulospäin koitin pitää kulissia yllä. Hän kertoo, että näki kaiken sen läpi ja näki minut, herkän, ihanan femiinin sieltä takaa. Kuitenkin, pelkäsin avautua, ja olin aivan samaistunut tähän maskuliiniseen suojaani, joten tästä alkoi rankka matka.
Jokin minussa halusi olla hänen kanssaan, vaikka toisaalta elin vielä lapsellista "kosto"-aikaa. Hän kertoi minulle chakroista ja ylipäätään egosta ja asioista, mistä siis en ollut ikinä ikinä kuullut. Äitini oli melko uskovainen, ja siinä ainut kosketukseni "henkisyyteen". Hänen kanssaan koin samalla turvallisuuden tunnetta ja samalla purkautuvaa pelkoa (mitä en silloin ymmärtänyt). Kaiken kaikkiaan, oikeastaan kaiken vaikeuden olen luonut minä ja minun pelkoni laskea muurit ja vain olla mitä olen. Olen saanut avattua itseäni hurjasti ja selviteltyä tosi tosi tosi syviä solmuja. Elämä on täysin erilaista, ja tunnen kuinka olen ihan loppusuoralla. Ehkä nyt on tosiaan viimeinen "pinnistys" ja kaikki "laukeaa". Sellainen olo on. Ehkä nyt on vaihe, että viimeiset palat loksahtavat kohdalleen ja muistan kuka olen. Mutta siihen ilmeisesti kuuluu, että avaudun jollekkin, jollekkin muullekkin kuin miehelleni.
Se, että vaikka kaksoisliekkini tapaaminen laukausi helvetin minulle ( ja hänelle), ei tarkoita, että se johtuisi hänestä. Hän on käsitellyt karmansa, minä en. Hän jakaa karmani, selvittämättömät ongelmani ja en pääse niitä hänen kanssaan karkuun. Olen syyttänyt häntä, haukkunut, huutanut hänelle, sulkeutunut huoneeseeni, lähtenyt ulos.. kaikkea sitä, koska olen kokenut painostavana tämän tilanteen. Kuitenkin, vaikka hän miten olisi, mitä sanoisi tai tekisi, se on AINA ollut minusta kiinni. Kun itse olen avannut sydämeni, tilanne on lauennut.

Tuli vähän kummaa tekstiä, kun tunnen surua, vihaa, katkeruutta ja pelkoa ja samalla koitan vakuutella asioita itselleni ja teille. Pahoittelut tästä. Pelkään vielä tuomitsemista, kun jaan ajatuksiani. Pelkään myös eniten sitä, että kaikki onkin vain psykoosia ja hullutusta, vaikka tiedän ja tunnen ettei näin ole. Olisi mukavaa,jos löytyisi hän, joka jakaisi samantyylisen kokemuksen kanssani/kanssamme..

[.ave.]

Soop, mitä tarkoitat noilla chakrakivuilla ja muilla? Jos miehellä on kovia fyysisiä kipuja, esim. selässä (mikä voisi hänen toimintakykyään rajoittaa), pitäisikö hänen käydä lääkärillä niitä kuitenkin näyttämässä?

Kuten edellisetkin, olen huolestunut siitä, jos mies sanoo sinun aiheuttavan hänelle nuo kivut. (Vai ajatteletko itse näin?) Tunnen itsekin nousukalana vahvasti muiden ihmisten tunnetiloja, mutta se ei koskaan ole sellaista, että joku toinen voisi invalidisoida minut. Itsen ja muiden välillä on kuitenkin sellainen raja, että vaikka toisista saakin impulsseja ja vaikutteita, niin itse on mahdollisuus käsitellä näitä asioita. Joskus voi olla vaikeaa olla vaikuttumatta toisesta, mutta ei oikeastaan ole mitään kovin suurta henkistä kypsyyttä syyllistää muita siitä.

Unettomat yöt lisättynä hormonimyrskyillä pistää pään helposti sekaisin (kokemusta täälläkin  :), ja tuoreena äitinä on kuin luonnostaan suuntautunut hoivaamiseen ja itsensä sivuun laittamiseen, mutta muista että tämä koskee lasta! Miehenkin mielen maisemaa on hyvä yleensä miettiä, mutta eroa on sillä että tarkastelee asioita objektiivisesti kuin että syyllistää itseään kaikesta.

Mistä olet saanut päähäsi, että olet "uinut syvissä egoistisissa pelko-vesissä", jos tämä on miehen sanomisia (muistuttaa joitakin tuntemiani tapauksia), kannattaa asiaa miettiä uudelleen. Jos itse haluat määritellä menneisyytesi näin, se on ok, jos se sinua auttaa. Mutta samat asiat voi määritellä monella muullakin tavalla, esimerkiksi niin, että ihminen kehittyy läpi elämänsä, joskus etsii omaa tietänsä ja se kuuluu elämään yhtenä elämänvaiheena.

Ehditkin kirjoittaa jo vastausta, pistän tämän silti liikkeelle, kun kerran sain sen jo valmiiksi ja lueskelen tuon juttusi.

[Ritsa]

Edelleen kysyisin, mistä johtuu, että tunnet syyllisyyttä miehesi "chakra-kivuista" jos et ole tehnyt sellaista mikä ne aiheuttaisi? Valaistunut päästäisi irti noista menneistä raivoamisista sinänsä, koska niiden mukana raahaaminen tuo vain lisää ongelmia, ihan sama kuka teki ja mitä. Jos mies laistaa normaaleista askareista niihin vedoten, tietäen, että tunnet syyllisyyttä niin minulla soisi hälytyskellot. Jos hän on "valaistunut" ja selvittänyt karmansa niin se kyllä näkyy ulospäin jossain määrin tai erittäin paljonkin helpompana elämänä, mutta ei muiden kustannuksella. Toinen seikka on, että jos hän tuntee sinun energiasi huonolla tavalla, niin hänen kannattaisi kehittää rajojaan. "Valaistuminen" ei todellakaan ole syy lopettaa itsensä kehittämistä, vaan siitä se vasta alkaa, mutta rakentavammin ja myötätuntoisemmin kaikkia kohtaan kuin ennen.

Ei ole mielestäni "oikein" toista kohtaan vedota edes alitajuisesti vanhoihin tapahtumiin, joilla sitten kontrolloi toista. Siinä saattaa sivuuttaa oman vastuunsa, kun luulee, että itsessään ei ole mitään vikaa. Ihmiset aina heijastavat alitajuisia puolia toisiinsa (ennen kuin ne on tuotu tietoisuuteen ja käsitelty rakentavasti, silti aina valppaana), jotta oppisivat niistä eikä ne vaikuttaisi pimennossa. Sanon vielä, että ihan tavallinen karmallinen suhde voi vaikuttaa kaksoisliekkisuhteelta yhteyden tuntemisen takia. Silti se ei välttämättä ole tasapainoinen, molempia rikastuttava suhde ilon kautta, jollaisena tämän ns. kaksoiliekkisuhteen itse näkisin. Vaan käydään läpi ja opitaan asioita paljon ikävämmällä tavalla eli konflikteilla. Näen kaksoisliekkisuhteen sellaisena, jossa molemmat hyväksyvät mitä toinen on ja mitä sieltä sielun kautta suhteen aikana paljastuu, ja jossa tuetaan ja otetaan yhdessä vastuu kaikesta. Ja silti ollaan erillisiä, yksinkin kokonaisia feminiinisiä & maskuliinisia olentoja, jotka eivät ole toisesta riippuvaisia. Itse luulin viime suhdettani kaksoisliekkisuhteeksi, jota se ei todellakaan ollut. Mutta en vaihtaisi sitä kokemusta mihinkään.

[Eklektikko]

Soop; kuulostaa tilanteelta jossa sinua vedätetään pahasti.
Kuulostaa mieheltä joka käyttää hengellistä terminologiaa hyväkseen käyttääkseen ihan puhtaan maallista ja egosta kotoisin olevaan vallankäyttöä sinuun puuttuakseen vapaaseen tahtoosi.

Sinä et voi aiheuttaa hänelle yhtään mitään fyysisiä kipuja, varsinkaan chakrakipuja. Kaikki sellaiset väitteet ovat puhdasta valhetta ja vallankäyttöä.

Voi olla, että sinulla on sielunsuunnitelma kyllä suhteesta tämän miehen kanssa ja sen vuoksi 'tunnistat' hänet niin voimakkaasti ja tunnet suurta vetoa häneen, mutta kertomasi perusteella kyseessä ei todellakaan ole kaksoisliekki-suhde (en itse edes usko sellaisiin), vaan sielunsopimus suhteesta joka tarkoitus on että opit huomaamaan kun sinua manipuloidaan ja hyväksikäytetään valheellisin perustein ja hengellisin tekosyin.

Se että ei osallistu 50/50 kotitöihin ja lastenhoitoon ei ole perusteltavissa yhtään mitenkään, sinua käytetään nyt vain hyväksi. Joskin voi miehellä kyllä kipuja ollakin ja miksei niissä chakroissakin; niitä voi taatusti aiheuttaa myös itse itselleen käytöksellä joka on niinkin epätasapainoista, että se sisältää tuon luokan toiseen ihmiseen kohdistuvaa manipulointia.  Vaikuttaa siltä, että näillä selityksillään mies on saanut myös sinuun sellaisen henkisen yliotteen, että todella uskot hänen tietävän näistä asioista jotakin enemmän kuin sinä tiedät.

Suosittelen että lakkaat ainakin ensi töiksesi välittömästi uskomasta mitään hengellissävytteisia selityksiä tai korkealentoisia juttuja häneltä siitä, miksi asiat parisuhteessanne ovat kuten ovat. Pohdiskele tilannetta maallisten silmälasien lävitse: Eikös olekin herra keksinyt aika näppärän chakrakipu-tekosyyn päästäkseen tekemästä omaa osaansa kotitöistä?  Eikös olekin aika näppärästi syyttänyt sinua omista ongelmistaan? Ja syy moiseen voi olla ihan vain kyvyttömyys ratkaista itse omia ongelmiaan, jolloin ne on mukavampi kaataa toisen syyksi, yhdistettynä laiskuuteen ja piittaamattomuuteen kotitalouden hoidon suhteen.

[.ave.]

Voisin tässä ehkä jakaa erään kokemukseni. Minua huolestuttavat tuosta sanomisistasi  nuo kohdat, missä sanot miehesi opettaneen sinulle näitä egoon liittyviä ja muita asioita, että hän on käsitellyt karmansa sinä et, että hän seisoo rauhassa kun sinä kiukuttelet ja että kun muutat itseäsi kaikki on taas hyvin. En sano, etteikö tässä olisi osittaista perää, aivan varmasti onkin, mutta asiat eivät koskaan ole näin yksipuolisia. Vastavuoroisuus mahdollistuu vasta sen jälkeen, kun toista ei enää aseta jalustalle.

Siinä vaiheessa kun etsii itseään, on luonnollista hakea auktoriteetteja, jotka auttavat itseä eteenpäin, joihin voi turvata. Kehittymiseen kuitenkin kuuluu, että suhde ei jää siihen mentaliteettiin, että toinen on jalustalla. Jotkut suhteet muuttuvat kehittymisen myötä vastavuoroisemmiksi, jotkut eivät muutu. Itselläni esimerkiksi eräs suhde oli sellainen, etten vain hänen kanssaan pystynyt tausta-asetelmattomaan suhteeseen. Tämä johtui sekä itsestäni ja omista odotuksistani, sekä vastapuolen suhtautumisesta minuun. Suhde kuitenkin oli hyvä ja tärkeä siinä vaiheessa kun se oli elämässäni, se kuului siihen elämänvaiheeseen. Se kun joskus voi mennä niinkin, että kun itse lähtee suhteeseen haluten asettaa toisen jalustalle, toinen helposti tarttuu siihen rooliin ja ottaa sen itselleen.

Eräs tuntemani henkilö haluaa yleensä ottaa itselleen tuon roolin, jossa hän on se rauhan keskipiste, jota muut lyövät. Hän ei käytä näitä ego-termistöjä, hänelle ihmiset ovat vahvoja tai heikkoja. Vahvoja ihmisiä on noin prosentti väestöstä ja hän itse kuuluu tähän prosenttiin, muut ovat heikkoja ja lyövät häntä, koska ovat heikkoja. Heikot kerääntyvät hänen ympärilleen, koska haluavat saada osansa hänen vahvuudestaan, mutta ajautuvat vain pettämään hänet. Tämä mitä tässä edellä kirjoitin, on hieman yksinkertaistettua, mutta yksi puoli kokonaisuudesta. Usein olen katsonut, miten hän ihan ystävällisten (ja joskus ei niin ystävällisten) sanamuotojen kautta asettaa puolisonsa tyhmäksi, heikoksi, ymmärtämättömäksi ja suhtautuu tähän kuin lapseen, jonka ei tarvitsekaan tietää mitään, hän kyllä tietää miten asiat ovat. Ja yleensä ne ovat niin, että hän on ajautunut tekemään jotakin "väärää" siitä syystä, että hänen puolisonsa on niin heikko ja tehnyt paskoja asioita, jolloin se ei olekaan väärin. Asia kokonaisuudessaan on monimutkaisempi, ja tämä ei ole mitenkään koko totuus, mutta yksi puoli siitä kuitenkin.

Minkälainen tilanne sinulla on, siitä en tiedä, tämä viesti on aika paljon omista kokemuksistani lähtöisin. Tuo viimeinen kappale on lähinnä esimerkki joistakin asioista, mitä olen nähnyt.

[soop]

Vaikeaahan tässä on se, että nimenomaan nuo ckakra-kivut on minulle ollut ihan tuntematon juttu. Kaikki vaan rysähti kerralla niskaan, häntä sattui minun kanssa olla. Aina jos peittelin tunteita tai sysäsin ne syrjään, häntä sattui. Tai jos ajattelin negatiivisesti..Eli siis kyllä, minä tein jotain. Ei siis niin, että häntä vaan sattui sattumaan "kun piti kotitöitä tehdä". Hän on syvästi surullinen kaikesta miten on mennyt, niinkuin minäkin. Hän olisi halunnut olla tukenani ja vauvan kanssa paljon paljon enemmän ja ihan eri tavalla tehdä asiat. Nyt on vaan mennyt miten on mennyt, eikä hän kanna kaunaa tai muistele menneitä, se olen minä joka niin tekee. Ongelmahan on siis, että vieläkin hänellä on niitä kipuja, ja se tekee vieläkin olemisesta vaikeaa.
En tiedä, en ole tavannut ketään, mutta onhan noita, jotka täältäkin ovat matkaansa jatkaneet negatiivisesti polarisoituneina. Itselläni taisi käydä juurikin niin. Koko minuus monessa osasessa vääristynyt negatiiviseksi. Tätä en tiedä, olisinko yksin taikka kenenkään muun  kanssa tämän elämän aikana saanut "siivottua".
Ja siis termistö.. niin, en ole aikaisemmin niistä kuullut mitään, egosta, chakroista, yhtään mistään.. ja ehkä vähän kömpelösti vielä niitä käytän, mutta siis mielestäni puhuvat ihan asiasta, helpoiten.

Puuh.. ja niin, se voi olla (ja monesti ollaan sitä asiaa käsitelty), että olisimme lähteneet hetkeksi eri poluille, esim muuttaneet erillemme ja näin..olisin saanut rauhassa itseni tasapainottaa. Se olisi ollut yksi mahdollisuus.. Se kuitenkin tuntui väärältä ja vähin voimavaroin varustettuja kun olimme, päädyimme aina jäämään saman katon alle, purkamaan tätä niinkuin purimme.

[Eklektikko]

Vaikeaahan tässä on se, että nimenomaan nuo ckakra-kivut on minulle ollut ihan tuntematon juttu. Kaikki vaan rysähti kerralla niskaan, häntä sattui minun kanssa olla. Aina jos peittelin tunteita tai sysäsin ne syrjään, häntä sattui. Tai jos ajattelin negatiivisesti..Eli siis kyllä, minä tein jotain. Ei siis niin, että häntä vaan sattui sattumaan "kun piti kotitöitä tehdä".

Ei mitään väliä. Joka tapauksessa kyse on vapaaseen tahtoosi puuttumisesta kieron manipuloinnin keinoin, kun aina silloin kun SINÄ teit jotain - ihan mitä tahansa - mitä et hänen mielestään olisi saanut tehdä, häntä mukamas sattui. Tasapainoinen egoton ihminen olisi pitänyt suunsa kiinni ja etsinyt - kuten syytä olisi - vikaa mahdollisesta omasta epätasapainostaan ja egostaan, jos sinun tekemisesi hänelle olisivat kipua aiheuttaneet.