seuraava »

[Lilli]

Kiintymyssuhdemallit ovat minulle tuttuja. On kai se sellainen nyrkkisääntö, että jos on ollut turvallinen lapsuus, niin parisuhteetkin ovat helpommin terveellä suhteella ja toisin päin. Mutta ei tämä tietenkään joka tapaukseen päde. Kun lukee ihmisten elämäntarinoita, niin joskus ihan tuurilla on vaikutusta siihen, miten asiat lutviutuvat.

Mieleen on jäänyt Virpi Hämeen-Anttilan tarinat omasta lapsuudestaan ja hänen nuorehkona solmitusta avioliitostaan. Hän on pitänyt itseään onnekkaana, kun vaikeasta taustasta huolimatta on onnistunut löytämään hyvän miehen. Toki parisuhde vaatii työtä, mutta ei avioeroa ole tarvinnut ottaa sen takia, että omat traumansa saisi työstettyä pois.

http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2012-10-11/piilosta-pois

[Suomityttö]

Hyvä artikkeli tuossa linkissä. Kiitos Lilli, että jaoit! 

[Ave^^]

Noniinh, nyt voisin pistää tähän niitä mitä olen muistion perälle koonnut. Jotenkin näiden pohtiminen availee mulle nyt paljon ajatuksia, pitää sellainen omakohtainen avautumisviesti vielä jossain vaiheessa kirjoitella. Kiitos Lillille tuosta linkistä, mielenkiintoista luettavaa.

On varmasti vaikea tietää johtuuko mikäkin synnynnäisestä seikasta vai mistä, siksi näitäkään ei tosiaan kannata itse lähteä diagnosoimaan itselleen (tai lapselleen varsinkaan!). Monet näistä alla kuvatuista piirteistä voivat ihan hyvin liittyä johonkin muuhun kuin kiintymyssuhdemalliin, tai niitä kaikkia ei ilmene. Huomiona se, että nämä aktivoituvat useinmiten vain kiintymyssuhteisiin liittyvissä tilanteissa, eli esimerkiksi takertuvan mallin epäselvä tapa kertoa ilmenee vain kerrottaessa näistä kokemuksista, muuten henkilö voi olla hyvinkin selkeä puhuja.

Omatakseen turvallisen kiintymysmallin ei tarvitse myöskään olla täydellinen ja täyttää koko alla olevaa listaa, vaan kaikenlaista käsiteltävää elämässä silti on. Lapsuuden kiintymysmallista puhuttaessa riittää myös, että on ollut yksikin aikuinen, johon kiintyä turvallisesti. Tällöin myös paljon kielteisiä asioita lapsuudessaan kokenut voi olla turvallisesti kiintynyt ja käsitellä näitä kielteisiä asioita turvallisen kiintymysmallinsa kautta. Kiintymysmalli on voinut myös oman kehittymisen ja uusien positiivisten kokemusten kautta muuttua turvattomasta turvalliseksi. Lisäksi turvattomienkaan kiintymysmallien ei tarvitse ilmetä kielteisimmässä muodossaan (vaikka joskus toki niinkin on), vaan ne voivat olla osa ihan hyvää ja onnellista elämää. Nämä vain kuulostavat usein niin kielteisiltä, mutta ei niiden tarvitse olla.

Olen koonnut nämä tähän nyt aikuisen näkökulmasta. Ensimmäiseksi olen hahmottamista auttamaan laittanut nuo vauvavuoden esimerkit niille, joille nämä mallit eivät ole tuttuja. Muuten näissä ei tarvitse jämähtää sinne lapsuuden kokemusten ruotimiseen pelkästään (ellei juuri se sitten satu kiinnostamaan), antavat miettimistä muuhunkin. Mutta noista vauvavuoden esimerkeistä vielä ties kuinka monennen kerran, älkää diagnosoiko itseänne äitinä/isänä, nämä ovat todella lyhyitä ja yksinkertaistettuja esimerkkejä! Kuka tahansa on joskus väsynyt, eikä jaksa aina olla läsnä. Ja jos ei jaksa, niin se hyvinvoiva vanhempi on lapselle aina parempi vaihtoehto kuin väkisin yritetty "hyvä" kasvatus. Vanhemman käyttäytymiseen ja suhteeseen on aina vaikutusta myös sillä millainen lapsi on esimerkiksi temperamentiltaan. Ns. helpon vauvan tarpeisiin voi olla helpompi vastata (ellei sitten olekin päinvastoin, jos pitäisi osata pienen pienistä merkeistä lukea mitä vauva tarvitsee), puhumattakaan siitä taas jos vauvalla on kovia vaivoja mihin ei edes pysty vaikuttamaan ja väsyy itse unenpuutteessa.

Alkuläpätykset sikseen, tässä tätä yhteenvetoa malleista:


turvallinen

- vauvavuoden esimerkki: vauvan itkuun ja tarpeisiin on vastattu, hoitaja on ollut emotionaalisesti läsnä ja auttanut vauvaa käsittelemään sekä kielteisiä että myönteisiä tunteita peilaamalla niitä vahvistetusti takaisin (vahvistettu peilaaminen = hoitaja tunnistaa vauvan tunnetilan ja peilaa sen takaisin tilanteeseen sopivaksi muutettuna, esim. "olet nyt surullinen, mutta se helpottaa kohta")
- myönteinen käsitys itsestä ja myönteinen käsitys toisista
- luottaa saavansa apua tarvitessaan, jolloin uskaltaa toimia itsenäisesti ja auttaa myös muita
- osaa arvioida toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita, ymmärtää toista sekä loogisesti että tunnepohjalta
- muista erillinen oma identiteetti, osaa ymmärtää miksi häntä on kohdeltu niin kuin on kohdeltu, eikä syytä tai alistu
- on valmis muuttamaan sen hetkisiä käsityksiään
- palautuu esimerkiksi muussa elämässään kohtaamastaan stressistä läheisen ihmissuhteen avulla, läheinen ihmissuhde auttaa käsittelemään ongelmia

käytännön ilmenemisiä:
- kun sanoo kokemustensa olevan hyviä/huonoja/mitä vain, perustelee tätä uskottavilla ja osuvilla kertomuksilla (vrt. "minua rakastettiin, äidilläni oli esimerkiksi sellainen oma hassuääni, jolla hän osasi lohduttaa minua kun olin surullinen")
- kertoo kokemuksistaan uskottavasti ja ymmärrettävästi
- kuvaa muita ihmisiä ymmärtävästi, ei syyttävästi tai nojaten jonkun toisen kaikkitietävään auktoriteettiin
- ei pelkää puhua negatiivisista kokemuksista
- on avoin uusille mielipiteille keskustelun aikana


etäistävä/välttelevä

- vauvavuoden esimerkki: vauvan itkuun ja hätään ei ole vastattu, hoitaja on usein ollut olematta emotionaalisesti läsnä tai hoitaja on peilannut vauvan tunnetilat vääristyneesti, esim. systemaattisesti ollut huomioimatta vauvan kielteisiä tuntemuksia ja peilannut päälle myönteisiä tunteita
- myönteinen käsitys itsestä, kielteinen käsitys toisista
- eli ei luota saavansa muilta apua tarvitessaan
- vaikea käsitellä negatiivisia tunteita ja sitä, että itse tarvitsee muita
- itsenäisyyden ihanne, korostuneen hyvän oloinen itsetunto
- ei halua/pysty pyytämään apua, käsittelee asiat mielummin yksin kuin muiden kanssa, ei hae turvaa muista, ahdistuessaan ottaa etäisyyttä muihin
- myönteinen käsitys itsestä syntynyt omien saavutusten kautta, joko ei arvota ihmissuhteissa tulleita kokemuksia tai yrittää olla ajattelematta niitä eheytyäkseen
- koska myönteinen käsitys itsestä rakentuu omien saavutusten tai ominaisuuksien varaan, voi olla vaikeaa kohdata epäonnistumista tai omaa tyhmyyttä/heikkoutta/huonoutta, voi olla tärkeää luoda itsestään viisas/hyvä kuva ja vaikea myöntää tehneensä väärin
- vaikeus arvioida toisen ihmisen ajatuksia tai tunteita, vaikea ymmärtää sellaista mikä ei kosketa itseä, äärimmillään voi myös "päättää" itse mitä toinen ajattelee tai tuntee, lievimmillään ei ajattele asiaa tai ei välitä

käytännön ilmenemisiä:
- vaikeus muistaa kiintymyssuhteeseen liittyviä (lähteessä lapsuuden) kokemuksia
- tai määrittää kokemuksensa esimerkiksi hyviksi/normaaleiksi, mutta kuvailee tätä hyvää/normaalia jotenkin ulkokohtaisesti tai ristiriitaisesti (vrt. "minua rakastettiin, koska minulle ostettiin paljon vaatteita")
- tai eräässä harvinaisemmassa etäistävän mallin alatyypissä kuvaa muita ihmisiä halveksivasti
- pyrkii normaaliuteen ja kuvaa menneisyyden kokemuksiaan hyviksi tai normaaleiksi
- korostaa, miten kokemukset ovat vahvistaneet häntä


jumiutunut/takertuva

- vauvavuoden esimerkki: vauvan itkuun ja tarpeisiin vastattu epäjohdonmukaisesti ja ristiriitaisesti, hoitaja on peilannut vauvan tunnetiloja suoraan, esim. viestimällä omaa ahdistusta itkevälle vauvalle
- kielteinen käsitys itsestä, myönteinen käsitys toisista
- yksin jääminen ahdistaa
- vähättelee itseään
- yrittää jatkuvasti miellyttää kaikkia toisen tarpeita, joka voi johtaa siihen että alkaa pitää toista hyväksikäyttäjänä/ailahtelevana/narsistina/kamalana ihmisenä tms.
- elää vanhoja tunnekokemuksia yhä vahvasti
- vaikeus säädellä tunteita, voimakkaita negatiivisia tunteita
- vaikeus arvioida toisen ihmisen ajatuksia tai tunteita, omaksuu toisen määritelmät itsestään suoraan osaksi minäkuvaansa miettimättä tämän sanojen taustalla olevia motiiveja

käytännön ilmenemisiä:
- kuvaa kiintymyssuhteisiin liittyviä tapahtumia epäselvästi, voi esimerkiksi jättää lauseita kesken tai käyttää sanoja, jotka eivät tarkoita mitään
- sanoo käsitelleensä ongelmansa (vrt. "se on niin kauhea ihminen, että mulla oli kauhea työ käsitellä ne ongelmat mitä se mulle aiheutti"), mutta on yhä voimakkaassa tunnelatauksessa


jäsentymätön/pelokas

- vauvavuoden esimerkki: hoitaja on ollut uhkaava tai pelottava, arvaamaton
- kielteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys toisista
- kaipaa läheisyyttä, mutta kokee ettei sitä ansaitse eikä saakaan
- vaikeus hahmottaa toisen ihmisen ajatuksia tai tunteita, koska sen kohtaaminen on pelottavaa (oppinut, että toiset ajattelevat itsestä kielteisesti tai joskus äärimmillään jopa haluavat vahingoittaa)
- koska ei uskalla hahmottaa toiselle omaa mieltä, voi pitää ihmisiä kasvottomina samankaltaisena (robottimaisesti toimivana) joukkona, kuvitella ja olettaa mitä toinen ajattelee tai tuntee, tai kehittää fantasioita

käytännön ilmenemisiä:
- kertoo kokemuksistaan välillä epäloogisesti tai epäuskottavasti

[Ave^^]

Yksinkertaisuudessaanhan tämä näissä oleva ajatus tarkoittaa, että ihminen tarvitsee elämäänsä edes yhden sellaisen ihmissuhteen, missä tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on. Se, että yksin yrittää hyväksyä itsensä, ei välttämättä riitä, koska siihen ei ole helppo päästä ilman konkreettisia kokemuksia ihmissuhteista. Toinen asia on sitten se, miten suostuu huomaamaan näitä hyväksymisen kokemuksia, ja siinä on varmaankin se oman käsittelyn paikka. Noin keskivertoelämää ajatellen sanoisin, että kaikki voivat saada jonkinlaisia hyväksytyksitulemisen kokemuksia jossain vaiheessa, jos niitä suostuu/pystyy huomaamaan. Mutta jos niitä ei ollenkaan läheisimmistä ihmissuhteista tule, voi olla vaikeaa rakentaa niiden päälle..

Ekle tuolla kirjoitteli, ettei pysty parisuhteessa käsittelemään ongelmiaan. Musta taas tuntuu, että mulla on nyt ollut päinvastoin. Tämä suhde mikä mulla nyt on, on mulle sellainen tukipilari, joka auttaa avautumaan niille ongelmille, kun on se turvallinen pilari siellä turvana. Olisi jotenkin ollut ihan tyhmää olla aloittamatta suhdetta ajatelleen, että ei, mun pitää nyt ensin yksin selvittää nää jutut, kun itse asiassa olisin pystynyt siihen varmaankin huonommin yksin kuin mitä nyt tässä suhteessa olen päässyt selvittelemään asioita. Se mitä näissä kiintymyssuhdejutuissa on sanottu, että kun on turvallinen perusta, uskaltaa lähteä tutkailemaan maailmaa, niin se on pitänyt paikkansa. Se ei ole mennyt niin, että olisin riippautunut tähän suhteeseen (vaikka tietenkin se peruspilarini järkkyisi, jos suhde kaatuisi), vaan mulla on mun oma rohkeuteni ja kykyni selvitä itse kehittynyt paremmin näin. Ne ovat niinkuin vain tulleet, sellainen rauhallinen hyväksyminen ja ymmärrys. Tosin, mun ongelmani ovat toimineet niin, että ne eivät kaikkein läheisimmissä suhteissa niin ilmene, eli sen jälkeen kun ollaan siirrytty seurustelusuhteesta parisuhteeseen, niin niitä ei oikein ollenkaan ole mieheeni kohdistunut. Mutta jos niitä kohdistuisi koko ajan mieheeni, niin silloin tämä suhde ei tietenkään toimisi peruspilarina, ja siinä mielessä yksin selvittely voisi olla parempi vaihtoehto, vähintäänkin sitä peruspilaria tarvitsisi jostakin muualta kuten vaikkapa sitten terapiasta tai ystäviltä.

[Eklektikko]

Ekle tuolla kirjoitteli, ettei pysty parisuhteessa käsittelemään ongelmiaan.

En pystyNYT. Imperfekti, ei enää ongelmaa. Mutta syy siihen oli nimenomaan siinä mitä ne ongelmat olivat:
Ne olivat jonkin verran 'sekamuotoisia' voisin sanoa, mutta parisuhteessa aika isosti sitä mallia jumiutunut/takertuva vaikkakaan eivät tuon aiemman kuvauksen mukaisesti mitenkään tarkkaan ja ehkä juuri siksi että tilani ei ollut peräisin varhaislapsuudesta vaan vasta sieltä pääle 10-vuotiaasta.

Jos on ihmissuhderiippuvainen - rakentaa itsetuntoaan parisuhteen perusteella ja ottaa vastuuta toisen elämästä siinä parisuhteessa, kuten minä silloin tein, niin semmoisesta on aika vaikea parantua parisuhteessa ollessa kun perusongelma on kyvyttömyys olla ILMAN parisuhdetta... Ei se alkoholistikaan parane ryyppäämisestä ryyppäämällä.

Jos ongelmani olisivat olleet muunlaisia, luulen että parisuhteessa oleminen ei olisi samalla tavoin haitannut niiden käsittelyä.

[Ave^^]

Ghede 
Kyllähän miehetkin ovat tunteellisia, vaikka varmaankin tiesit sen jo.

Mutta niin miksi, miksi kulttuurissamme toiseen nojaaminen on huono asia. Miksei voi nousta toisen avulla?

[Lilli]

Itselläni on ollut selkeästi tämä välttelevä/estynyt kiintymyssuhdemalli. Ihmissuhteissa on ollut taipumusta pitää kumppaneihin henkistä etäisyyttä, vaikka suhde muuten olisi ollut hyvinkin seksuaalinen. Vedän helposti puoleeni epävakaita tyyppejä, joiden tunneilmaisu on hyvin dramaattista, siis täsmälleen päinvastaista, mitä se minulla on.   

Kuulun kuitenkin myös niihin ihmisiin, joita parisuhde on paljon eheyttänyt. Tähän mennessä pisin parisuhteeni alkoi 25-vuotiaana ja mies oli luultavimmin saanut turvallisen kiintymysmallin. Häntä ei kiinnostanut lainkaan minun terapointini (hyvä niin), mutta pelkästään omalla mallillaan ja tyylillään sain häneltä hyväksymiskokemuksia, jolloin itsetuntoni koheni huomattavasti. Myös työyhteisö oli todella lämminhenkinen, joka sekin vapautti minua pahimmista neurooseistani muutamassa vuodessa. Suurimmat kipukohdat ja traumat on käsitelty niin ikään lyhyehkön parisuhteen laukaisemana, joten en voi mitenkään vähätellä ihmissuhteita oman kasvun edistäjinä.

Joidenkin arvioiden mukaan 75% kiintymyssuhdemalleista ovat pysyviä ja periytyvät äidiltä lapsille. N. 25% pystyy työstämään omat mallinsa joksikin muuksi. Netissä on ainakin joskus ollut testejä, joissa omaa kiintymyssuhdemallia voi arvioida. Minulla sen pitäisi olla tätä nykyä turvallinen ja ehkä se sitä onkin nyt.  Kasvuprosessin seuraus on kuitenkin se, että ymmärrän helposti traumatisoituneita ihmisiä. Miehelläkin oli varsin menetystentäyteinen teini-ikä ja niitä juttuja setvitään kai edelleenkin.

[Eklektikko]

Löysin kiintymyssuhdemallitestin englanniksi netistä:
http://www.web-research-design.net/cgi-bin/crq/crq.pl

Ja tämmöiset tulokset tuli testistä:
"According to your questionnaire responses, your attachment-related anxiety score is 2.00, on a scale ranging from 1 (low anxiety) to 7 (high anxiety). Your attachment-related avoidance score is 3.56, on a scale ranging from 1 (low avoidance) to 7 (high avoidance).

Combining your anxiety and avoidance scores, you fall into the secure region of the space. Previous research on attachment styles indicates that secure people tend to have relatively enduring and satisfying relationships. They are comfortable expressing their emotions, and tend not to suffer from depression and other psychological disorders."

Siinä oli sitten semmoinen nelikenttä-koordinaatisto myös mihin tulos sijoittui. Vähän veikkaan että tuolla vuosituhannen vaihteessa olisi tullut ihan eri tulokset.

Toinenkin testi löytyi, tätä en vielä itse testannut:
http://www.queendom.com/tests/access_page/index.htm?idRegTest=2856

(Testasin: Kökkö. Rekisteröitymättä tms. ei saa kuin yhteenvedon joka kertoo vain 'avoidance'- määrän, meikäläisellä 37/100)

[Ave^^]

Huomautuksena niille, jotka haluavat diagnosoida itseään nettitestien kautta, että kiintymyssuhdemallit ovat myös niitä juttuja, mitkä automatisoituvat. Tutkimuksissa kiintymyssuhdemalli tietääkseni yleensä määritellään eri tavalla. Esimerkiksi vättelevän mallin omaava useinkin vähättelee ongelmiaan, kun taas turvallisesti kiintynyt voi hyvinkin paljon puhua ongelmistaan, jolloin tuollaisessa testissä tulee väärä tulos. Turvallinen kiintymyssuhdemalli kun ei tarkoita samaa kuin ongelmattomuus.

[Eklektikko]

Minulla on suunnitelmissa tehdä ko. testi uudelleen ja vastailla kuten olisin vastannut vielä 15 vuotta sitten; ei tuota ollenkaan ongelmia muistaa millainen se oma mielentila silloin oli, uskon pystyväni sangen hyvin antamaan juuri ne vastaukset joita silloin olisin antanut. Raportoin tähän ketjuun kunhan saan testin tehtyä.

Yksi asia mitä olen myös pohtinut tällaisten testien suhteen on se, että minä olen ihan aidosti ja synnynnäisesti jonkin verran erakko. Ominaisuus on ollut minussa lapsesta asti - minä olen jo ihan pienenä kovasti tykännyt viettää aikaa yksikseni ja nautin suuresti siitä että olin 'avainlapsi' jo heti alkaen 6,5 vuotiaasta kun koulun aloitin. Turvallisia aikuisia oli saatavilla jos vain halusin myös yksinäisinä iltapäivinä (esim. aivan ihana lapsettomaksi jäänyt pariskunta samasta talosta) ja kavereita oli lähitalot täynnä. Silti saatoin mieluummin valita jäädä lukemaan yksikseni mielenkiintoista kirjaa (opin lukemaan jo ennen kouluikää). Olen kuitenkin myös erinomaisen ekstrovertti ja nautin toisten seurasta paljon. Tarvitsen paljon yksinoloa jotenkin nimenomaan sen vastapainoksi että olen sosiaalinen ja ekstrovertti. Tuo ominaisuus oli sitten ihmissuhderiippuvuus-vuosina piilossa, enkä sietänyt yksinoloa kovinkaan hyvin, vaan vapaa-aika oli täytettävä jos jonkinlaisella toiminnalla jossa pääsi olemaan toisten seurassa. Nyt kun olen saanut itseni taas tasapainoon, tarvitsen taas paljon sitä yksinoloa. 

Tällainen luontainen ominaisuus voisi ehkä tavallaan vääristää myös näitä tuloksia: Erakko-ominaisuus tekee esimerkiksi sen, että minusta on aivan kauhea ajatus joutua asumaan yhdessä kenenkään kanssa, vaikka olisi kuinka läheinen suhde henkisesti/emotionaalisesti. Henkisellä/emotionaalisella läheisyydellä kun ei minun mielestäni ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon aikaa vietetään yhdessä, vaan merkitsevää on sen yhdessä vietetyn ajan laatu.

[Ritsa]

Hankalia tosiaan nuo testit, kun ei aina tiedä itsekään onko ihan rehellinen. No koitin kuitenkin parhaani vastatessani ja miettiessäni nykyhetkeä ja omaa kehitystäni, liikaa painottamatta sitä mihin olen pyrkimässä.

"According to your questionnaire responses, your attachment-related anxiety score is 3.06, on a scale ranging from 1 (low anxiety) to 7 (high anxiety). Your attachment-related avoidance score is 2.39, on a scale ranging from 1 (low avoidance) to 7 (high avoidance)."

Näistä malleista kunnolla mitään tajuamatta, sanoisin, että tuo on varmaan aika lähellä toiminta- ja käyttäytymismallejani. Tosin noissa kysymyksissä on aina se läsnä, että mihin ne yhdistää. Miettiikö aiempaa suhdetta, nykyisyyttä, tavoitteitaan vai kokonaisuutta elämässä. Ennen aiempaa suhdettani tämä testi olisi näyttänyt varmasti paljon korkeampia lukemia, että ainakin itselläni parisuhteen kautta kokeminen ja oppiminen on tärkeässä osassa. Jos uskaltaa olla nöyrä ja luottaa intuitioonsa niin parisuhde voi olla uskomaton peili omille näkymättömille käyttäytymismalleille. Ja toisaalta kun ne on saatu hyvälle käsiteltyä tarpeeksi niin ne asiat pääsevät vasta kukoistamaan.

Mietin muuten Eklektikko juuri samaa, että tekisi testin aiemmalla mielentilalla. Toisaalta tiedän jo melkeinpä tuloksen, kuten aiemmin sanoin.

[Eklektikko]

Joo, osaan minäkin sen tuloksen aiempien vuosien mukaan vastaillusta testistä arvata, lähinnä kiinnostaa vain se että miten suuresti se on siihen suuntaan mihin arvaan. Nyt kun vastasin vastasin tämän hetken tilanteen mukaan, koska olen hyvin erilainen nyt kuin olin vielä 15 vuotta sitten ennen kuin sen tasapainottumistyön aloitin.

[Ave^^]

Yksi asia mitä olen myös pohtinut tällaisten testien suhteen on se, että minä olen ihan aidosti ja synnynnäisesti jonkin verran erakko.

Samaa olen pohtinut varsinkin näiden testien kohdalla:

http://www.youtube.com/watch?v=cyHRFMGeb1U
http://www.youtube.com/watch?v=FD771ASTMes
http://www.youtube.com/watch?v=3UW6R7JVE8M

Onhan näissä varmasti otettu tarpeeksi huomioon esim. lapsen temperamentti, miten on taipumus ilmaista itseään, tai että jos taustalla onkin jotakin muuta (rakentellista tms.) mikä ei vielä tuossa iässä näy, mutta vaikuttaa esim. siihen ettei lapsi välttämättä vierasta lainkaan? Tai tuo välttelevän tapaus, jos lapsi on kasvanut vaikka isossa yhteisössä, jossa on tottunut siihen, että liikkuu paljon vieraita ympärillä, vai pitäisikö silti olla enemmän leimaantunut äitiin?

Lisäksi tuossa turvallista kiintymysmallia kuvaavassa videossa iski mun silmään, että tuo äiti vaikuttaa hieman tunkeleivalta tuossa leikissä, ei anna lapsen leikkiä itse, vaan kaataa sen torninkin siinä. Mutta joo, ehkä tuossa tutkimustilanteessa on vähän jännitystä päällä molemmilla, että on tarve esittää. Ja lapsi lohduttuu vanhemman sylissä, sitähän tässä tutkittiin, mutta jostain syystä jäin miettimään tuota.

[Eklektikko]

Ave: Minä olen koneella jolla en voi kuunnella ääniä, eli youtube-videot jäävät katsomatta koska olisivat mykkäfilmejä.

MInulta puuttui vierastaminen ihan totaalisesti - siinä iässä kun olisi pitänyt vierastaa, marssin oma-aloitteisesti lastenlääkärin luokse ja kiipesin  hänen syliinsä. Olin tavattoman onnellinen lapsi jolla oli useimmiten hangon-keksi-typppinen hymy kasvoillaan (valokuvadokumentaatiota löytyy, koska isä oli ammattivalokuvaaja minusta ei ole varmaan ainuttakaan kuvaa ikävuosilta 0-2 jossa en hymyilisi kuin hangon keksi) mikä teki sen että koko varhaislapsuuteni sain tietysti sitten aikuisilta positiivista palautetta oma-aloitteisista lähestymisistä, mikä entisestään sitten vahvisti luottamusta siihen että ihmiset ovat pohjimmiltaan kivoja ja mukavia. Olin paljon mummon hoidossa ja mummo oli aktiivinen kaikenlaisissa järjestöissä ja ompeluseuroissa yms. eli vietin myös paljon aikaa ihan vieraiden ihmistenkin kanssa ihan pienestä pitäen.  (Ja juu, olen ihan tietoinen että on ollut todella hyvä onni  niin synnynnäisten ominaisuuksien kuin ympäristönkin suhteen - toisaalta ilman niitä myöhemmin tapahtuneet karmeudet olisivat ehkä tehneet minusta lopun ennen aikojaan.)

Korkeat synnynnäiset dopamiinitasot vaikuttivat luullakseni sekä onnellisuuteen (nykyäänkin perustilani aamulla herätessä jolloin ne ovat luonnostaan korkeimmillaan on aina lievästi euforinen) että rohkeuteen eli vierastamisen puutteeseen. Minulla on myös naiseksi huomattavan korkeat testosteronitasot (hyvä osviitta tästä on se onko nimetön sormi pidempi kuin etusormi: jos on niin tasot ovat korkeat, minulla on) ja testosteroni lisää myös rohkeutta ja riskikäyttäytymistä.

PIkainen haku netistä näyttäisi vierastamisen puuttumisen olevan oire turvattomasta suhteesta vanhempiin ja myös aspergerin oire. Omalla kohdallani kuitenkin veikkaan ihan vain niitä korkeita dopamiinitasoja syyksi; ne tekevät sen että edelleenkin minun pitää tietoisesti muistuttaa itseäni siitä että olen haavoittuvainen jos on potentiaalisesti vaarallinen tilanne, koska ihan kehollinen tunne on että olen haavoittumaton. Tämä ei siis ole tosiaan mielen tunne, vaan kehon.

Ennen kuin mitään päätelmiä kiintymyssuhteesta/turvattomuudesta/aspergerista tms. pitäisi siis tarkastella myös näitä sisäeritystekijöitä, serotoniinivetoiset ovat esimerkiksi luonnostaan paljon arempia ja epäilevämpiä kaiken uuden ja oudon suhteen. Ja se ärsytysherkkä hermosto tekee sen, että ympäristö antaa 'vaikealle' lapselle tahtomattaankin negatiivista palautetta, mikä saattaisi hyvinkin vähentää luottamusta ihmisiin noin yleensä.

[Ave^^]

Noissa videoissa ei ääntä välttämättä tarvitsekaan ymmärtääkseen.