Omien lasten sutkauksille saan nauraa maha kippurassa melkein päivittäin. Likat opettelevat nyt lukemaan, vanhempi osaa jo, mutta nuorempi "tupla" joutuu vielä tekemään töitä asian eteen. Annoin hänelle eilen illalla näppiin uusimman Positiivarit Plussan ja näytin lyhyttä tikkukirjainotsikkoa
"AAMUN AJATUS". Sen "aamun" hän sai selville, mutta "ajatus" oli jo vaikea ja yritin tietysti johdatella häntä. Kysyin, että mikä olis vastaava sana miettimiselle (ajatteleminen), no sen hän keksi hetken päästä. No mikäs vähän lyhyempi sana siitä ajattelusta sitten tulee? Ei auennut vielä. Sitten kysyin, että mitä hänellä liikkuu siellä korvien välissä, kun hän
ajattelee. Hetken miettimisen jälkeen lapseni kasvoille syttyi aurinkoinen ilme ja hän hihkaisi riemuissaan: "
VAIKKUA!"
Arvatkeepa, kuka repesi...
Ja taas oli äiteellä kauhia selittäminen, ettei äiti pahalla naura, kun sehän oli aivan loistava älynväläys, en olis itte ikinä keksinyt moista... Lapsi oli tietysti verisesti loukkaantunut, töröllään ihan kirjaimellisesti ja mutisi, että nyt mie tietysti taas juoruan kaikille, mitä hän oli sanonut ja kaikki nauraa hänelle... Eikun taas selittämään lapselle, että sehän on vaan ihanaa, jos saa toiset hyvälle tuulelle, ei ne pahuuttaan naura...
Kuopukselta on irronnut tällasia monet kerrat aiemminkin. Eräänä iltana selitin tytöille, että tietokone on itessään ihan tyhmä vempele, ei se osaa mitään itse ajatella, vaan kaikki ohjelmat siinä on ihmisen tekemiä (tietsikka oli silloin takkuillut jostain syystä). Hetken mietittyään pikkuakka totesi: "Tietsikka on älykääpiö!" Täsmälleen niin, voiko sitä enää sen ytimekkäämmin sanoa...