seuraava »

[Eklektikko]

Nojoo, ihan ymmärrettävää Tigerwoman, jos on kokemusta ruokapoliiseista tuolla tavoin.    

Jos minä istun vain vesilasin tai kahvikupin kanssa, niin en kyllä edes tule ajatelleeksi mitä joku siitä ajattelee. Jos minulle ei kuulu se mitä he syövät, niin miksi heille kuuluisi se jos minä sillä kertaa en halua syödä? Eikös tällaisen pitäisi toimia molempiin suuntiin?
Jos joku sitten aiheuttaa itselleen negatiivisia tuntemuksia omilla ajatuksillaan minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, niin se on heidän oma ongelmansa jota en edes muista ajatella, eikä minulla ole edes velvollisuutta sitä muistaa, viaton siihen kun olen.

Elämäni on ruuan suhteen itse asiassa rennompaa kuin sokeripolttoisena oli, kun ei ole pakko syödä jotain muutaman tunnin välein että verensokerit pysyisivät tasaisina. Rasvapolttoisella ne pysyvät tasaisena sen vähintään 4-6 tuntia eikä sittenkään tule verensokerin laskua vaan tulee vain palelua ja näläntunne. Niinpä elämäni pyörii ylipäätään arkipäivässä paljon vähemmän syömisen ympärillä, kun syön 2-3 kertaa päivässä enkä kaipaa välipaloja. Kontrastina tähän (huomaa mm. kesän treenileirillä joissa porukat vetävät koko ajan välipaloja, vaikka ruokaa on tarjolla 4 kertaa päivässä...) tuntuu että muut ovat koko ajan syömässä jotakin, eli muiden elämä tuntuu pyörivän ruuan ympärillä ei niinkään sen suhteen mitä he syövät, vaan sen vuoksi että on oltava vähän väliä syömässä jotain.

Minulla on tavallaan enemmän aikaa per päivä nykyisin paitsi sen vuoksi että unentarve on tipahtanut tunnilla per vrk, myös sen vuoksi että ruuanhankintaan, ajattelemiseen ja syömiseen kuluva aika on vähentynyt.

[Tigerwoman]

Voi hyvinkin olla, että mahdollisessa tapaamisessa porukat söisivät hyvällä halulla, vaikka istuisit sen kahvikupin kanssa.
Se riippuu ihan siitä paatoksesta, millä sen syömättömyyden siinä perustelee.

Jos vain toteaa, ettei ole nälkä. Eikä kommentoi enempää. Tai jos toteaa, ettei voi syödä moista moskaa. Ja vielä pitkä luento päälle.
Siinä on iso ero ihmisten viihtyvyyteen ja ruokahaluun.

Omat ex-terveyspoliisini aikoinaan luennoivat, katsoivat arvostelevasti, sekä osoittivat kaikin keinoin halveksuntansa. Hokivat kuorossa, että en MINÄ voi syödä sitä tai tätä. Ja vielä ilahduttivat tarkoilla oirekuvauksilla. Oli oikein lystiä syödä ja kuunnella heidän pieruvaivoistaan ja muista (kuvitelluista) oireistaan.
Tämä sisko oli sikälikin mainio pakkaus, että kaiken tuon "en voi syödä"-mantran jälkeen hän ahmi kaikkea mahdollista sisäänsä, jos sille päälle sattui. Siinä ahmittiin lastenkin sapuskat lupaa kysymättä. Seuraavalla tapaamisella olikin uusi uljas ravinto-oppi. Ja uudet kiellot.
En kaipaa  

[Eklektikko]

Uteliaana kysäisen, Tigerwoman, oliko näille ruokapoliiseille sitten mitään iloa noista ruokavalioistaan eli auttoivatko heitä elämään terveempänä? Jos nimittäin ei auttanut, niin hommahan menee suorastaan sketsiviihteen puolelle...

[Ritsa]

Jooh. Kukin tavallaan. En itsekään ole enää ehdottomuuden kannalla. Rajat ja kiellot tuovat mielestäni helpommin ongelmia, kuin silloin tällöin "huonoista" ruoka-aineksista tulevat vaivat. Kohtuus on kuitenkin tärkeää. Olen toisaalta huono erottamaan, että mikä johtuu mistäkin, vaikka olenkin Aurinko Neitsyt. Toisaalta minulla on lähes aina hyvä fiilis tietoisuudessani, vaikka kroppa sanoisi mitä. Muutenkin uskon, että ihminen ja kollektiivinen tietoisuus laittaa leimojaan ruokiin, jotka sitten myöhemmin voivat muuttua taas terveellisemmiksi. Esim. olut ja kahvi olivat saatanasta vaikka kuinka pitkään ja nyt niistä kuitenkin on alettu löytämään vaikka mitä hyötyjä kohtuudella nautittuna. Ihminen luo omaa todellisuuttaan, siksi ei kannata tuomita mitään täysin tai olla ehdoton näkemyksissään, jotka perustuvat omiin menneisiin kokemuksiin. Toisen kropalla ja tietoisuudella mitään ongelmaa ei välttämättä ole. Enkä itse myöskään tee liian radikaaleja muutoksia ruokavaliooni, vaan hidasta muutosta, sopeutumista ja tarkkailua. Terveellisempään ja tasapainoisempaan suuntaan on tietysti hyvä pyrkiä ja hakea keskitietä omien ja muiden näkemyksien välille.

[Tigerwoman]

Uteliaana kysäisen, Tigerwoman, oliko näille ruokapoliiseille sitten mitään iloa noista ruokavalioistaan eli auttoivatko heitä elämään terveempänä? Jos nimittäin ei auttanut, niin hommahan menee suorastaan sketsiviihteen puolelle...

En uskalla varmaksi sanoa, mutta minun käsitykseni mukaan siitä ei ole ollut heille terveydellistä hyötyä. Toki he itse uskottelevat itselleen niin. Tapaamiset olivat pelkkää vaivoista valittamista.

Tämä on nyt keittiöpsykologiaa. Mutta minulle välittyi vuosien mittaan kuva, että he yrittävät ruoalla hallita elämäänsä. Siis kokivat epävarmuutta ja voimattomuutta elämänsä hallinnassa. Ruoalla kotkottaminen toi tunteen, että he voivat hallita edes yhtä osaa elämästään. Valitettavasti ruoka hallitsi heidän elämäänsä, eivätkä he ruokaa.
Toisaalta taustalla on myös aivan hillitön kuoleman pelko.  Siltikin he tuntuvat pelkäävän elämää vielä enemmän.
Äiti pelkää elämää, sairautta ja kuolemaa, tytär toi edellisten lisäksi mukaan ylemmyyden tunnolla höystettyä henkisyyttä.

Olisi ollut ehkä hyvää sketsiviihdettä, jos eivät olisi tulleet niin lähelle elämääni. 

[nousukuu]

Nautiskeletko Ritsa joistain ns. erikoisoluista, vai arvostatko ihan bulkki-koffia?

Itsellä kokemusta kummastakin, olen todennut että jos ei juo paljoa niin perus laageri maistuu hyvälle, ja maistuu se silloinkin kun haluaa juoda krapulahakuisesti. Erikoisuuksiin kyllästyy aika nopeasti, ja omalla kohdalla huomasin että se on enemmän juomisen kiillottamista kuin itse mausta nauttimista. Mutta varmasti joku todella tykkää hienosta oluesta ihan aidosti, itselläni se vain meni toisin.

[Eklektikko]

Ritsa: Olen ehdoton omissa menneisiin kokemuksiin perustuvissa näkemyksissäni sen vuoksi, että ruumiini ei ole muuttunut jonkun toisen ihmisen ruumiiksi niiden havaintojen jälkeen.   Samat havainnot pätevät edelleen. Samat oireet tulevat samoista sopimattomista ruoka-aineista edelleen. Toisaalta tuo huomio hitaasta muutoksesta on hyvä: Nykyiseen ruokavaliooni olen päätynyt pikkuhiljaa usean vuoden aikana ja tästäpä ei sitten tarvitse enää muuttaa yhtään mitään, vaan näin voin ja haluan syödä lopun ikääni. Pikakuurit joiden jälkeen palataan taas entiseen meininkiin ovat jotain mitä en ole koskaan oikeastaaan harrastanut.

Toisaalta se että jotain en syö perustuu nykyään etupäässä makuun: Jotakuinkin kaikki mikä minulle ei sovi myöskin maistuu suussa niin pahalta, että on suorastaan suuri nautinto jättää ne syömättä.

Ja tällainen pointti myös: Tiedän että ruumiini on viisaampi kuin minä näissä asioissa, se tietää ihan tarkkaan mikä sille sopii ja mikä ei. Olen sille jutellut aktiivisesti jo neljännesvuosisadan ja viimeisen muutaman vuoden aikana lisäksi nimenomaan antanut sille luvan viestiä minullepäin takaisin siitä mitä se haluaa. Uskon että juurikin sen vuoksi sopimaton ruoka maistuu nykyään niin pahalta suussa ja syötynä antaa välittömästi oireita.  Pidänkin ruuan aiheuttamia oireita nimenomaan ruumiiini kommunikaationa minun suuntaani ja sen vuoksi en ohita niitä ajatellen että kohtuudella voi syödä kaikkea. Ruumis on asiasta nimittäin aivan eri mieltä (ja tiede komppaa: Pienikin määrä väärää ruoka-ainetta voi tuhota suolinukkaa ja aiheuttaa ns. vuotavan suolen joka sitten helposti johtaa autoimmuunireaktioihin). Sikäli tilanne oireiden osalta on kohdallani erilainen, olen erikseen antanut niille luvan koska pidän niitä arvokkaina signaaleina ja minusta on oikein hyvä että ne tulevat riittävän voimakkaina, että huomaan tuon kommunikaation selkeästi.

(Toinen tapa millä ruumiini on ruvennut minulle kommunikoimaan kun olen luvan antanut: Aina välillä alkaa juilia tai kutittaa lievästi joku kohta jalkapohjaa - siellähän on vyöhyketerapiapisteet kropan kaikille osille - silloin kroppa haluaa juuri siihen heijastepisteeseen painelua ja kun annan sitä ko. kohtaan niin juiliminen/kutina menee pian ohitse.)

[Ritsa]

Eklektikko, hieno juttu! Tuota kommunikaatiota kehon kanssa voisi itsekin lisätä.

nousukuu, nyt menee offtopiciksi, mutta tykkään erilaisista erikoisoluista eri aikoihin. Joihinkin kyllästyy aikanaan ja jotkut löytää uudestaan myöhemmin. Minusta ne ovat vain useimmiten mahtavan makuisia ja esimerkiksi viini on minun suuhuni usein paljon tökkivämpää parin lasin jälkeen. Mutta juon kyllä bulkkioluita myös, ihan erän mukaan eri merkkiä, koska joskus sama merkki on aivan kuraa verrattuna siihen mitä se oli pari kuukautta sitten. Etenkin kesällä suuren kulutuksen aikaan tämä maun heikkeneminen on mielestäni huomattavissa.

[Tigerwoman]

Ritsa: Olen ehdoton omissa menneisiin kokemuksiin perustuvissa näkemyksissäni sen vuoksi, että ruumiini ei ole muuttunut jonkun toisen ihmisen ruumiiksi niiden havaintojen jälkeen.   Samat havainnot pätevät edelleen. Samat oireet tulevat samoista sopimattomista ruoka-aineista edelleen. Toisaalta tuo huomio hitaasta muutoksesta on hyvä: Nykyiseen ruokavaliooni olen päätynyt pikkuhiljaa usean vuoden aikana ja tästäpä ei sitten tarvitse enää muuttaa yhtään mitään, vaan näin voin ja haluan syödä lopun ikääni. Pikakuurit joiden jälkeen palataan taas entiseen meininkiin ovat jotain mitä en ole koskaan oikeastaaan harrastanut.

Toisaalta se että jotain en syö perustuu nykyään etupäässä makuun: Jotakuinkin kaikki mikä minulle ei sovi myöskin maistuu suussa niin pahalta, että on suorastaan suuri nautinto jättää ne syömättä.

Ja tällainen pointti myös: Tiedän että ruumiini on viisaampi kuin minä näissä asioissa, se tietää ihan tarkkaan mikä sille sopii ja mikä ei. Olen sille jutellut aktiivisesti jo neljännesvuosisadan ja viimeisen muutaman vuoden aikana lisäksi nimenomaan antanut sille luvan viestiä minullepäin takaisin siitä mitä se haluaa. Uskon että juurikin sen vuoksi sopimaton ruoka maistuu nykyään niin pahalta suussa ja syötynä antaa välittömästi oireita.  Pidänkin ruuan aiheuttamia oireita nimenomaan ruumiiini kommunikaationa minun suuntaani ja sen vuoksi en ohita niitä ajatellen että kohtuudella voi syödä kaikkea. Ruumis on asiasta nimittäin aivan eri mieltä (ja tiede komppaa: Pienikin määrä väärää ruoka-ainetta voi tuhota suolinukkaa ja aiheuttaa ns. vuotavan suolen joka sitten helposti johtaa autoimmuunireaktioihin). Sikäli tilanne oireiden osalta on kohdallani erilainen, olen erikseen antanut niille luvan koska pidän niitä arvokkaina signaaleina ja minusta on oikein hyvä että ne tulevat riittävän voimakkaina, että huomaan tuon kommunikaation selkeästi.

(Toinen tapa millä ruumiini on ruvennut minulle kommunikoimaan kun olen luvan antanut: Aina välillä alkaa juilia tai kutittaa lievästi joku kohta jalkapohjaa - siellähän on vyöhyketerapiapisteet kropan kaikille osille - silloin kroppa haluaa juuri siihen heijastepisteeseen painelua ja kun annan sitä ko. kohtaan niin juiliminen/kutina menee pian ohitse.)

Tuo on ihan fksua itsensä kunnioittamista.

Edellä mainitsemani rakkaat ex-sukulaiset ilmaisivat selvää ylemmyyttä valinnoillaan. He ovat niin viisaita, että ymmärtävät asioita. Tyhmä rahvas syö mitä sattuu.
No, mukavahan se on tyttärenkin, liki kuusikymppisen ikäneidon, popsia porkkanaa ylhäisessä yksinäisyydessään. 

Minun pointtini lienee se, että en halua jonkun toisen ihmisen puuttuvan minun valintoihini.
Kun joku ravintopoliisi näkee minut hampurilaisella, hän tuntuu suhtautuvan minuun niin, etten TIEDÄ niiden huonoa ravintoarvoa. Tiedänpäs. Olen siitä huolimatta tehnyt valinnan syödä juuri sillä hetkellä sen. Täydellisen tietoisena siitä, mitä teen.
Jos haluan luennon ravinnosta, menen ravitsemusterapeutille.

Itse en suurin surminkaan puuttuisi toisen syömiseen. Paitsi, jos hän kysyy  mielipidettäni. Sittenkin mielummin sanon: kannattaisiko sinun harkita...

[Eklektikko]

Tigerwoman:
Mainitsit sukulaistesi kuolemanpelon/sairauksien pelon; ne jos mikä saa ihmisen kaipaamaan kontrollia elämäänsä. Mutta kyllähän mitä tahansa voi käyttää myös ylemmyydentunnon pönkittämiseen. Karppaajien palstalla pyörii aina välillä sellaisia vieraita (siellä on heille oma alueensa) jossa hehkuttavat sitä miten on ihanaa kun voi syödä mitä vaan kun ei ole 'hiilarikammoa', mikä naurattaa kovasti sitten mm. sitä porukkaa joka on päässyt isosta kasasta lääkkeitä eroon karppaamalla ja joiden terveys nyt vaan ei muuta ruokavalioa enää kestä.

[Tigerwoman]

Totta tuokin.

Myös kaikki nämä energiajutut ja astrologia voivat juontua kuoleman pelosta. Kukapa ei kuolemaa edes vähän pelkäisi?

Ruoka ja siihen liittyvät jutut ovat hyvin voimakkaasti tunnesidonnaisia. Tuntuu, että porukat kaipaavat sitä ensimmäistä autuaaksi tehnyttä rintakokemustaan. Kukin sitten omilla tavoillaan ja opeillaan. Ja muille on sitten mukava naureskella.

[Eklektikko]

Toisaalta nykyään laitetaan psyykkisten syiden tiliin asioita, joita tämänhetkinen konsensus ei suostu hyväksymään:
Sokeri/hiilihydraattiriippuvuus esimerkiksi; eipä onnistu millään hoito jos fyysistä riippuvuutta yritetään poistaa terapialla ja riippuvuutta aiheuttavan aineen nautinta jatkuu entisellä mallilla.

Psyykkiset syyt on tuotu selitykseksi usein juuri silloin, kun nykylääketieteen konsensus ei muuten osaa selittää asioita. Toinen tällainen on se, että kun aineenvaihdunta on riittävän sekaisin niin suurin osa syödyistä kaloreista saattaa varastoitua rasvakudokseen silloinkin kun se tarkoittaa sitä että koko muu kroppa näkee nälkää. Ja silloin se muu kroppa käskee syömään lisää ja liikkumaan vähemmän, mikä on kropalta aivan järkevä teko - paitsi että nälänhätä ei tällöin ole todellinen (kuten se nälkää näkevä kropan osa luulee) vaan sisäerityksen epätasapainon aiheuttama.

Ylipaino ei siis itse asiassa johdu ylensyönnistä ja liikkumattomuudesta, vaean se tila jossa kalorit varastoituvat rasvakudokseen vaikka niitä tarvittaisiin muualla, aiheuttaa ylensyöntiä ja liikkumattomuutta. Mutta koska virallinen linja ei halua edes tunnustaa tällaista mahdollisuutta (siksi että siitä pääsee eroon ylläripylläri VHH-ruokavaliolla...) näitä ihmisiä jopa syytetään siitä että he syövät itseltään salaa, syövät unissaan jne.     Ja tähänkään ongelmaan ei auta psyyken hoito niin sitten vähääkään.

Osalla porukasta voi olla psyykkisiä syitä, mutta niillä myös selitetään asioita jotka ovat puhtaasti fyysisiä.

MInä en ylipainoisen nähdessäni näe laiskuutta ja ahneutta, vaan näen sisäerityksen epätasapainon ja pitkään jatkuneen hiljaisen inflammaation ja ihmisen jota on huijattu antamalla aivan vääriä (=ne viralliset) neuvoja ravinnon suhteen.

Vaniljajäätelön suosion sanotaan johtuvan siitä, että sen maku muistuttaa jonkin verran rintamaidon makua.

[Ritsa]

Hyvää tekstiä. Ainoa mikä tuossa pisti silmään on, että mielestäsi asiat voivat olla puhtaasti fyysisiä. Itse en tiedä voiko ihmisen kokonaisuutta ihan noin karkeasti sanoa, vaan taipuisin itse mieluummin ajattelemaan, että fyysisyys, mieli ja tietoisuus ovat väistämättä yhteydessä toisiinsa. Sen laajuudesta voi olla sitten montaa mieltä. Enkä tästäkään ole aivan varma, mutta kuulostaa vaan turhan ehdottomalta ja erillisyyteen osoittavalta, kun kaikki on kuitenkin lopulta yhtä. Siksi kannustan mieluiten muutoksessa mielen sekä kehon hyvinvoinnin parantamista ja tasapainottamista yhtäaikaisesti.

[Eklektikko]

Onhan se mieli yhteydessä, mutta usein esim. ylipainoisten psyykkisen puolen ongelmat johtuvat esimerkiksi:
- ympäristön ikävästä suhtautumisesta heihin, ylipainoisten syrjinnästä siis
- huonommuudentunteesta kun yrittävät mahdottomilla/toimimattomilla neuvoilla laihduttaa eivätkä tajua että vika ei ole heissä vaan niissä neuvoissa

Että jos ylipainoisia ei dissattaisi ja he saisivat toimivia neuvoja (syö vähemmän ja liiku enemmän EI ole sellainen!) laihdutukseen, niin niitä psyykkisiä ongelmia olisi ehkä vähemmän.  Eli kuten totesin: Osa syömisongelmista voi olla psyykkistä perua alun perin, mutta osa taas on sitten sellaisia että syy on fyysinen ja psyykkiset ongelmat ovat sen fyysisen ongelman ratkaisemattomuuden lopulta aiheuttamia.

Jos aineenvaihduntansa nurvauttaneelle vain väitetään että 'syöt yöllä unissasi itseltäsikin salaa' niin ihan varmana tuosta tulee psyykkisiä ongelmia, ellei niitä jo ole valmiiksi muiden ihmisen ikävän suhtautumisen vuoksi.

[Tigerwoman]

Hyvää tekstiä. Ainoa mikä tuossa pisti silmään on, että mielestäsi asiat voivat olla puhtaasti fyysisiä. Itse en tiedä voiko ihmisen kokonaisuutta ihan noin karkeasti sanoa, vaan taipuisin itse mieluummin ajattelemaan, että fyysisyys, mieli ja tietoisuus ovat väistämättä yhteydessä toisiinsa. Sen laajuudesta voi olla sitten montaa mieltä. Enkä tästäkään ole aivan varma, mutta kuulostaa vaan turhan ehdottomalta ja erillisyyteen osoittavalta, kun kaikki on kuitenkin lopulta yhtä. Siksi kannustan mieluiten muutoksessa mielen sekä kehon hyvinvoinnin parantamista ja tasapainottamista yhtäaikaisesti.

Totta.

Ja kukapa tietää, onko keho kehittänyt yliherkkyyttä tai riippuvuutta, jotta psyyke saa kaipaamaansa huomiota?