*
Ego valitsi yksilöitymisen käänteispuolen kokemisen samastumalla erillisyyteen.
Todellisuudessa kaikki yksilöityminen on siunauksellista Sille,
joka näin mahdollistaa oman itseytensä monitahoisen mutta yhteen pelaavan kokemisen.
Ego ei ole mielenvikaisuutta - vaan mielenvikaisuus seuraa egosta eli aiheutuu minäkuvan pirstoutumisesta egon erillisyyskuvitelmien takia.
Egohan sulautuu aikanaan Kristus-Minään,
joka korvaa ykseys-liikunnollaan egon erillisyys-liikehdinnän.
Elämämme uni on sitä, että jokin "alitietoisuutensa keskipiste"
meissä kuvittelee olevansa Se Joka On,
vaikka tämä Minä Olen sisällyttää unimaailmamme
Itseensä ollen läsnä meneillään olevuutena.
**
Rakkaus on niinkään perustumatta muistamiseen
kuin tietoisuuteen rakastamisen jatkumosta.
En voi rakastaa erikseen ketään ellen samalla ole
rakkaudessa erottamatta ketään Rakastetun ulkopuolelle.
Kiintyminen ja tarvitseminen ovat keinoja
eristää muita itsestään ja sitoa itseään muihin.
***
Pelko on luonnostaan hyödyllinen väline toimittamaan
pelottomuutta sinne, missä rakkaus on verhottuna.
Rakkauden verhoamattomuus puolestaan tekee pelon hyödyttömäksi,
koska yhden ainoan on mahdotonta saada tahtoaan lävitse.
Ja Rakkaus on tuo Yksi suhteessa siihen,
mikä hahmottaa esiin Yhden.
Ja pelkoa on käytetty "siihen":
Yhden hahmottamiseen esiin Rakkautena.
****
Erityisyys käännettynä toisinkin päin on Yhteenkuuluvuus.
Siten "jokaisuudessa" on jotakin erityistä,
mikä synnyttää nuot "muut" kuvastamaan "häntä" itseään.
Myös Jumala on ja syntyy luotavaksi kenen hyvänsä erityisyyden kautta.
Se on Olevan erityisenä heijastumista Kaikkeuden kautta.
Yhden kokemuksena Itsestään.
Me yksilöidymme toinen toistemme kautta
- toisissamme meillä on kokonaisarvomme mitta.
Sillä ellei ole ketään toista, ei ole ketään erityistäkään.
Siksi sanotaan:
"Mitä yksi kaikkien puolesta, sitä kaikki yhden puolesta."
Eli niin kuin oli ja on erityinen Jeesus-Valo meissä,
niin me olemme Jeesukselle hänen erityisyytensä Valona eli Rakastettuna.
Kuten aurinko paistaa kohtaamansa valon kautta
- valon, jota ei vielä tunnisteta kuin pimeyden syrjäksi.
*****
Täydentäminen on siitä muistuttamista, mitä kokonaisena jo olen.
Tämä on minulle täydentävä elämä:
kaikkien mahdollistuneiden inkarnaatioitteni ja rinnakkaistenkin elämieni
ollessa jo kokonaisuutena läsnä.
Siten tämä on myös kokoava elämä:
olen näyttäytymässä kaikilta osin, korkeampien olemuspuolieni katteella
- jolloin oivallan menneisyyteni ja tulevaisuuteni olevankin osa meneillään olevuuttani.
Niin, pelko ei voi kätkeä mitään,
mutta se voi auttaa oivaltamaan Kätkemättömän.
Joka on yhtä kuin Ihmeen Loiste.
******
Todellisen Itsensä muistaminen on yllättämättä ketään muuta kuin egoa.
Silloin näet ainoa todella aito oleminen jää jäljelle.
Ja egon tehtävä on lopussa:
"Se on täytetty".
*******
"Isä, Poika ja Pyhä Henki" on yksi tapa ilmaista Luojan aivoituksia.
Toinen tapa on kutsua Isää Jumalaksi,
Pyhää Henkeä Äiti-Jumalattareksi eli Perusolennaksi ("OlenNainen")
ja Poikaa Luoja-Pojaksi taikka Luoja-Tyttäreksi.
Kun jätämme maa-sidonnaisuuden,
emme hylkää mitään perusolennastamme Maassa,
vaan tulemme kokemaan Olentaamme taivaana maanpäällisyydessä.
Sillä ennen kuin taivaallinen Isä keksi keinon
syntyä ihmiseksi maan päälle,
Hän oli erottamaton ykseysosanen tuota
Perusolentaa eli Jumalatar-Äiti-Henkeä.
Tarvitaanko universaalista kohtua, jos yksi Jakamaton päättää
yksilöityä luomalla Luojan Lapseuden?
- Sanonpa "kyllä"!
Tarvitaanko fyysistä siemennystä, jos yksi Jakautunut päättää lisääntyä
hankkimalla DNA-perillisiä kokoamaan Itsejään?
- Sanonpa "Juuri näin päin se menee".
Eli kun yhden Jakamattoman neitseellisestä Olennasta
on kuroutunut kaksi, Jokin-joka-on ja Jokin-joka-ei-ole,
niin vasta tällöin pitää "ensimmäisen" synnyttää
"toisen" siittäessä eli täydentäessä Yhden Kuvaa Itsestään.
Miksikö?
Siksi, koska kaksi Yhden jakautuman muodostaja-polariteettia
ei voi erikseen olla ja omistaa Itseä, aitoa tosi Olentaa.
Ja ainoastaan aito, Itselleen tosi Olenta,
voi tulla takaisin kutsutuksi Siihen Joka On
- muut menevät, yksi jää.
Niin että nainen ja mies minussa ovat jälleen yhtä.
Sitä tarkoittaa ilmaus "kokonainen":
ei puolinainen taikka liitännäinen vaan kehäytyen,
so. ympäri käytyään ja yhteen tultuaan itsellään täydentynyt;
tietoistumisellaan eli itsemuistannallaan takaisin
täyteen olevuuteensa kohonnut - Minä Olen Se Joka Minä Olen.
********
Menneisyys on olemassa, muttei päättyneenä ajankohtana
vaan meneillään olevuutena
eli Ikuisen Itsen näkökulmasta tarkasteltavana sijoittumiskohtana
taikka laskeutumisalustana tapahtumiselle aika-avaruus-jatkumolla.
Olemme sijoittuneet elämään ihmisinä keskellä tajunnallisuuttamme
sen kattaessa ja sisällyttäessä erillisyyskuvitelmamme itseensä.
Tulevaisuus tulee tähän hetkeen lankana,
joka on yhtä kuin menneisyydeksi punottu
vaihtoehtoisen tapahtumisen kudelma.
Siten tuleva "tapahtumisen langan" juokseminen
on jo tapahtunutta ennen kuin sitä edes rekisteröimme.
*********
Luominen on jatkumatta "ikuisuudessa ikuisesti"
vaan pikemminkin "iankaikkisuuksina ikuisuudessa".
Sillä, kuten jo sanoin,
kaikki on jo tapahtunut,
ennen kuin mieli sitä rekisteröikään,
mutta Iki-Todellisuus on enemmän
kuin mitkään kuvitelmamme (= iankaikkisuudet) siitä.
: