Kiva kuulla näistä Eklektikon pähkäilemistä ja testaamista jutuista, kiitoksia! Ehkä itsekin saa joskus aikaiseksi, tosin kovin monesta paikkaa ei taida saada noita tuotteita, Helsingistä lähinnä? Mutta, nyt on kyllä pakko kysyä, että miten voi tykätä rustosta?
Onko siellä luuliemen seassa niitä ylläreinä, rousk rousk ja nam nam!
Helsingissä luita saa mm. Hakaniemen Hallista, mutta yleensä ylipäätään paremmin varustetuista lihaa myyvistä liikkeistä saa. Tai sitten tilaamalla. Jotkut luomua lihaa haluavat ovat tehneet myös yhteistilauksia kuulemma, eli puolikas pilkottu ruho porukalla tms. Olen valitettavasti huono antamaan saatavuusohjeita muutoin kuin Helsingin osalta.
Raakana luuliemeen ostamani luut eivät näytä kovinkaan lihaisilta, mutta kun ne on keitetty (1-2 vuorokautta heinälaatikossa hauduttaen, keitinveteen vähän suolaa ja etikkaa että mineraalit irtoavat), niin yllättäen sitten sitä pehmytkudosta onkin aika paljon luiden ympärillä. Kun keittely on tehty, perkaan luut, eli rapsin huolella kaiken pehmeän niistä irti, sekä kaivelen luuytimet ulos. Silppuan kaiken tuon pieneksi silpuksi ja laitan takaisin liemeen - kilon luusatsista tulee hyvinkin puoli litraa tuota pehmytkudossilppua - luut puolestaan päätyvät kompostipussiin. Sitten vaan vihanneksia liemeen ja kypsäksi, siinä siis 3 päivän keittoannos.
Minä nyt vaan luonnostaan tykkään rustoista, niiden suutuntuma ja narske miellyttää. Samoin kaikesta muustakin pehmytkudoksesta joka ei ole lihaa, eli nahasta, sidekudoksesta, ihrakerroksesta jne. En tiedä onko kyseessä ehkä synnynnäinen mieliteko, vaiko sitten se että minä en mallioppinut niille yökkäilyä kotona, jossa mm. isäni niitä myös hyvällä halulla söi.
Niille jotka eivät voi moisia retaleita sietää, ratkaisuksi luuliemikeiton osalta käy se, että kun ne luista irti peratut retaleet on heitetty sinne liemeen takaisin, niin koko hoidon voi vetäistä vaikka sauvasekoittimella ihan sileäksi ennen kuin lisää pilkotut vihannekset ja jatkaa sopan valmistusta.
