Huh huh
Jos voisit olla lannistumatta takapakista. Usein puhutaan paranemiskriisistä, eli tilanne pahenee hetkeksi. Toivottavasti kyse on nyt siitä.
Voisitko jatkaa akupunktiossa vielä?
Tänäänkin taas lääkärit ovat hoitaneet hommiaan, ja kirjoittaneet lukuisia reseptejä palkkansa eteen. Hymyssä suin.
Olen tässä ajatellutkin, että tämä on mahdollisesti vain väliaikainen takapakki. Akupunktiota jatkan vielä, koska haluan todella päästä takaisin elävien, vai pitäisikö sanoa tuntevienkirjoihin. Luotto siihen on kuitenkin paljon kovempi, kuin länsimaiseen lääketieteeseen. Tosin täytyy kyllä sanoa tässä, että olen varannut ajan kyllä myös psykiatrille ajan, kun selvisi, että tämä kyseinen ammatinharjoittaja on onnistunut hoitamaan joitain kertoja nimenomaan noita seksuaalisia sivuvaikutuksia, eli PSSD:tä. Toisaalta minulle on jo jokin aika sitten hahmottunut, ettei ongelmistani ainoa tai edes se pahin ole tuo menetetty seksuaalisuus, vaan isoin vahinko on käynyt tunnesektorissa, mikä heijastelee tuonne seksuaaliselle puolelle myös.
Välillä tulee miettineeksi sitä, miten kiitollinen sitä olisikaan, jos saisi tuntea taas sydämen särkymisen tai vaikka petetyksi tulemisen tuskaa. Tuntisi edes jotain! Toisaalta muistin noita keloja pyöritellessäni, että taisin aikoinaan noiden tunteitten hallitessa toivoa, että voi kun voisi olla tuntematta. On tainnut käydä niin liian kirjaimellisesti. Ehkä tämä ilmiö on tavallansa joku kohtalon kolaus kärsimättömyydestä ja kiittämättömyydestä elämää kohtaan. No jos ja kun tästä tokenen, osaan varmasti olla paljon kiitollisempi ihan kaikesta.
Tuosta huomiostasi "lääkärien hommien hoitamisesta" tuli mieleen terveyskeskuslääkärini lausahdus, kun yritin saada jokin aika takaperin sairaslomaa, jota hän ei sitten suostunut antamaan, kun en aloittanut Sertralinia uudestaan, enkä Ketipinoria. "Kai sinä ymmärrät, etten voi lääkärinä tehdä muuta, kuin määrätä lääkkeitä", hän sanoi.
Minun mielestä voisi osoittaa ymmärrystä ja tukea vaikka sitä näkemystä, mikä potilaalla on hetkellisesti pahentuneen olonsa korjaamiseksi. Etenkin jos potilaan näkemys on, lepään vähän enemmän ja rasitan itseäni vähemmän muutaman päivän.
Anteeksi avautuminen, mutta jotenkin vaan teki mieli aukaista, jotta tätä lukevat tajuavat paremmin, mistä on kyse. Vaikka oma tilanteeni oli suhteellisen vakava, kun lääkityksen aloitin, en suosittele kenellekkään ottamaan riskiä, että saatte mielenne tähän pisteeseen. Mielialat korjautuu ja muuttuu kyllä, mutta tarpeeksi pahan vahingon sattuessa, aivot eivät sitä välttämättä tee. Vaihtaisin nykytilani lääkitystä edeltävään masennukseen koska tahansa. Nyt jos koskaan tiedän sen, miten hienoa on tuntea olevansa surullinen.
Oletko jo kokeillut paastoamista, josta olen aiemmin maininnut? Muutamia kuukausia sitten näin youtubessa tahi
töllöstä (tai missä lie) dokkarin, joka kertoi Venäjällä olevasta, paastoon keskittyneestä sairaalasta.
Dokkarissa spekuloitiin sen tiimoilta, mikä on paaston joskus ällistyttäviäkin terapeuttisia vaikutuksia
aikaansaavan tehon takana. En muista mikä se tod. näk. mekanismi on, mutta se tuntui mielestäni
erittäin järkeenkäyvältä. Paasto muistaakseni jotenkin "pakottaa" kehon käynnistämään korjaavia mekanismeja.
(Mooseksella alkoivat kasvot säteillä jopa pelottavasti paaston ansiosta...)
Voisit aloittaa vaikka 5/2 -dieetillä, ja jos sen tuntuu auttavan, edetä täydellisempään ja pitkäaikaisempaan
paastoon.
Eihän siitä tietenkään mitään takeita ole, että paasto auttaa, mutta voisi se silti olla kokeilemisen
arvoinen jutska...
En ole vielä kokeillut. Se on jotenkin jännittävä vaihtoehto, kun minulla tippui paino tässä aika rankasti mahan voidessa huonosti. Olen siis tässä vieroitusjakson aikana laihtunut pahimmillaan 74 kilosta 65 kiloon. Akupunktio auttoi vatsaani toimimaan hieman paremmin ja lisäsin veden juontia ja suoritin niinkin eksoottisen toimenpiteen kuin suolihuuhtelu muutaman kerran, minkä jälkeen maha on toiminut paremmin, eikä ole kipuillut ja painoa olen kerryttänyt jo hurjat kaksi kiloa takaisin. Olen siis 178cm pitkä, joten painoni lienee aika vähäinen, kun sitä siis on se noin 67 kiloa. Myös lisääntynyt liikunta on tehnyt sen, että olen syönyt vähän enemmän. Toisaalta hassua on myös se, ettei minulla juuri enää ole nälän tunnetta vatsassa. Nyt se toki vaivaa, kun olen ollut tavoistani poiketen vielä täysin syömättä tänään, kun on vapaapäivä ja vähän olen päästänyt itseni lipeämään ruokarutiineista laiskuuttani. Voisin siis kohta heittää huiviin gluteenittoman riisipiirakan. Yleensä pyrin aamuisin siis kiskomaan huiviin hirssi- tai kaurapuuroa tai näiden kahden kombinaatiota.
Olen kyllä miettinyt tuota paastovaihtoehtoa. Sen voisi kyllä alloittaa varmasti jossain vaiheessa, mutta kannattaakohan sitä tehdä vielä tilanteessani? Asiantuntijahan en ole, mutta täytyy opiskella asiasta mahdollisen paaston lähestyessä.
