seuraava »

[jiallana]

Olen elänyt avioeron jälkeen poikani kanssa kaksin siitä lähtien kun hän oli 2-vuotias. Eli lähemmäs 10 vuotta. Päätin tuolloin, että sitoudun meidän elämää rakentamaan, sen sijaan, että alkaisi jokin "yh-äidin miesralli". Ja näin olen tehnyt. Vuosien kuluessa olen useasti kuullut, että meillä on poikani kanssa jotenkin symbioottinen suhde, ainakin muiden silmissä sitoutumiseni on ollut jotenkin poikkeavaa. Itse en ole asiaa näin nähnyt, vaan kokenut vain kantavani vastuun hänen hyvinvoinnistaan vanhempana. Nyt jonkinmoisen esimurrosiän kynnyksellä olen herännyt huomaamaan, että kylläpä ryskyy ja rytisee, itsestään selvänä aiemmin pitämäni "yhteys" on jotenkin tosi koetuksella... No, tämä on varmaan jotain ihan normi juttua hänen ikäänsä liittyen, mutta alkanut kuitenkin pohdituttamaan, että onko suhteemme ollut tosiaan jotenkin poikkeava.. Onko minussa jotain, mikä saa yrittämään liikaa (kieltämättä ns. omaa elämää ei ole juurikaan ollut). Huvittaisi jotenkin tietää astrologiankin näkökulmasta tarkastella tätä asiaa - onko meidän kartoissa jotain erityistä hengenheimolaisuutta tms.? Tilanne helpottaisi osaltaan jos saisi jostain punaisesta langasta hiukan kiinni....liitteenä meidän kartat. Minä siis aurinko kalat, poika vesimies. Ehkä höpöä lähestyä tätä asiaa näin... niin vaan tärkeä asia ja ihminen, että kaikki keinot haluan käyttää.

[Ritsa]

Tulee ensiksi mieleen, että tuollainen suhdehan on upea asia. Toisena se, että se ei ole pidemmän päälle kestävää kummallekaan ihmiselle. Nämä ongelmat, elleivät ole normaaleja teini-ikäjuttuja, voivat mielestäni kummuta siitä, että poikasi on pakko ottaa etäisyyttä, jotta alkaisit elämään elämääsi myös itseäsi varten. Hän ei tosin tee sitä tahallaan tietoisesti, mutta alitajuisesti rakkaudesta. Ihan näkökulmana vain tämän sanon. Karttoja katson ehkä myöhemmin. Nyt nukkumaan.

[jiallana]

  - liikutuin. Kauniisti asia muotoiltu ja varmasti osatotuus tilanteesta.. ehkä poika myös hakee tilaa kasvaa itse omana persoonanaan. Hänen karttaansa kun olen vertaillut omaani, niin ainakin siellä on vähemmän neliöitä kun minulla, on kolmioita ja sekstiilejä ja kvinkunsseja - siitä olen hyvilläni. 1. huoneessakin on paljon enemmän planeettoja kuin minulla, senkin koen hyvänä asiana. No, siinä missä minulla on 12. huoneessa viisi planeettaa, niin hänellä on neljä...eli ei se elo itsenään sitten kai ihan ruusuilla tanssimista tule olemaan, käy helposti. Kasvaa täytyy. Joitain planeettoja meillä on samoissa merkeissä. Vaan niin, siinä se mitä minä osaan sanoa tällä astrologiatietämyksellä. Jotenkin haluaisin nähdä niin, että pojan kartta on kuitenkin toiveikkaampi, siinä on valmiiksi enemmän mahdollisuuksia ja vähemmän karmaa purtavaksi kuin minulla... en tiedä. Se nyt vaan olisi lohdullinen ajatus tähän kohtaan kun tuntuu, että parhaansa on tehnyt ja uskonutkin tekevänsä hyvin ja tuntunut siltä, vaan nyt tulee lunta tupaan välillä reippaanpuoleisesti...ehkä minun vaan pitää tässä tehdä joku itseni ylitys taas eikä suhtautua asiaan niin tunteella. Ajatella, että kuuluu ikään ja mikään eletty ei kuitenkaan pyyhkiydy turhana pois, vaan on siellä sitten taas voimavarana kun suurimmat itsenäistymiskiukuttelut on kiukuteltu. Ehkä niin.

[Ritsa]

Kyllä se niin luultavimmin menee. Jos et ala tekemään ehdottomia johtopäätöksiä tai tuomitsemaan mennyttä tai kummankaan toimia. Muutosta vastaan pyristely tuottaa kyllä lisää sekasotkua.

Suosittelisin, että alkaisit muistelemaan mistä asioista tykkäät itse. Kehittämään harrastuksia ja ehkä kuvittelemaan tulevaisuuteen parisuhdetta, mikäli sellainen kiinnostaa. Näin tai vastaavasti etukäteen toimien ihminen ei jää muutoksen armoille vaan voi jopa ratsastaa sillä.

[jiallana]

Aarrekartta! Tein sellaisen reilu vuosi sitten ja kyllä niitä juttuja on toteutunut/toteutumassa. Siinä oli myös kuva lampaasta ja mies poseerasi sen kanssa poski poskea vasten. Kuva oli aarrekartassani noin viikon ja aina se vaan häiritsi. Lopulta revin sen ukkelinpään irti kuvasta ja jo olo parani  Eli ehkei nyt parisuhdetta vielä, mutta sen lampaan kyllä haluaisin... Kiitos Ritsa vastauksista!

[Ritsa]

Ilo olla avuksi! Aarrekartasta en ole kuullutkaan. Ukkelin pään irti repiminen kuulostaa mahtavalta! Taidat onneksi olla nainen, muuten saattaisin huolestua tuosta lammaskommentista. Tosin saattaa ne lampaatkin seuransa valita, vaikka me ei sitä tiedettäisikään.

[Tigerwoman]

Todella kunnioitettavaa, että olet laittanut lapsen etusijalle.

Kaikella on aikansa. Ja nyt lapsesi tarvitsee napanuoran venytystä. Ei se vielä katkea, venyy vaan. Hän on nyt iso ja pieni samaan aikaan. Se voi hämmentää häntä. On myös luonnollista, että sinäkin koet ristiriitaisia ajatuksia. Lapsi lentää pesästä pikkuhiljaa. Voi voi tuntua pelottavalta ja ihanalta. Välillä et malttaisi odottaa että oma aika alkaa ja välillä ahdistaa, kun lapsi ei enää tarvitse niin paljon sinua.

Toivottavasti löydän uuden muodon olla äiti. Hän tarvitsee sinua kuitenkin vielä monta vuotta. Vaikka huiteleekin kavereiden kanssa.

[jiallana]

Heh hee Ritsa  Mun aarrekartassani oli punaista mökkiä, merta ja metsää ja sitten tosiaan The lammas  Idea on se, että selailee lehtiä ja leikkelee sieltä sellaisia kuvia, tekstinpätkiä tms. jotka jollain lailla "tuntuu omilta", on omia haaveita, jotain sellaista, mitä toivoisi osaksi omaa elämää. Sitten leikkeleet liimataan kartongille tms. tyhjälle paperille. Ja siinä se sitten on, oma aarrekartta. Kuulostaa kenties paljon tyhjänpäiväisemmältä kuin onkaan, kokemuksesta tiedän, että ne kuvat jää jotenkin elämään omaa elämäänsä alitajuntaan ja kyllä niitä kohti sitten vain huomaa kummasti menevänsä. Ja tosiaan, se ukkelinpää ei sitten kuulunut vielä mun aarrekarttaani, vaan ehkä se jo seuraavassa onkin, kuka tietää. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen askartelutuokio eniveis.
Ja kiitos Tigerwoman    -juurikin se minun täytyy oppia - uusi muoto äitinä olemiselle.

[.ave.]

Hienosti kirjoitti Tigerwoman, en minäkään pitäisi näillä tiedoilla teidän suhdettanne välttämättä mitenkään outona. Kaikelle on oma aikansa, pienen lapsen kanssa tuollainen suhde voi olla hyväkin, isomman lapsen kanssa taas opetellaan uudenlainen suhde. Sitähän se murrosikä on, molemmille opettelemista, lapselle ja vanhemmalle. 

Räiskymisen ei myöskään tarvitse tarkoittaa mitään huonoa, vaan se voi olla hyväkin merkki. Murrosikää kohti sellainen kuuluu asiaan, ja jos lapsi uskaltaa räiskyä sinulle, se tarkoittaa, että teillä on hyvä suhde. Ihan yks yhteen tätä ei voi tulkita, sillä riippuu lapsen temperamentista ja muusta aina miten lapsi itseään ilmaisee (kaikki eivät ylipäänsä kauheasti räisky), mutta perusnuora on se, että turvalliseksi olonsa kokeva lapsi uskaltaa kokeilla rajojaan ja näyttää tunteensa.


Pojan kuu näyttää olevan hillityssä neitsyessä, mutta kuitenkin lähellä jupiterta ja seiskahuoneessa. Pohtiva ja hieman varautunut, mutta kuitenkin sosiaalinen ja toisiin kontaktia haluava. Neitsyen hallitsija on tuolla 12.huoneen kasassa, eli jotakin syvää ja sanatonta teidän suhteessanne mahdollisesti on (sen on mahdollista tulla aina jossain muodossa säilymään, vaikkei enää samanlaisena kuin pikkulapsiaikana), mutta toki pojan turvallisuudentunteisiin vaikuttavat myös muutkin ihmiset kuin sinä, eli hän voi olla varautunut ja itseään suojeleva ihan kokonaistilanteiden vuoksi.

Sinun kuusi on skorpparissa kutosen puolella, eli syvällä ja intensiivisellä otteella olet asennoitunut täyttämään poikasi tarpeet (samalla tavalla voisit asennoitua esim. hyvässä parisuhteessakin), tälläiseltä tuo kuvio todella näyttää!  Skorpparin hallitsija pluto on myös siellä kutosessa ja vielä vaa-assa, joten kertaistaa tuota teemaa. Voi olla vaikeaa päästää irti tästä roolista ja muuttaa sen muotoa, jos olet rakentanut minäkäsityksesi sen pohjalle ja saat siitä onnen tunteita. Voi olla vähän tyhjä olo, että kuka minä nyt sitten haluan olla. Voit silti toteuttaa tätä tarvettasi asettaa muiden tarpeita etusijalle muuallakin, mikä sinua vain itseäsi kiinnostaa, esimerkiksi jossain vapaaehtoistyössä. Ehkä hyvä huomio on sellainen, että poikasi tarpeet muuttuvat hänen kasvaessaan, eli antamalla hänelle enemmän tilaa pysyen samalla silti tukena tarvittaessa, toteutat hänen tarpeitaan tällöin, vaikkei se olekaan yhtä intensiivistä läheisyyttä kuin ennen. 

[supikas]

Kartan perusteella yhteys näyttää voimakkaalta ja merkitykselliseltä, poikasi  on yhtymässä sinun  ja poikasi  on tarkassa yhtymässä sinun  . Käsittääkseni sekä kuunsolmut että vesta kertovat voimakkaasta yhteydestä. Selväähän se on, että poikasi täytyy tehdä irtiottoa jossain vaiheessa, se voi olla todella vaikeaakin välillä, teille molemmille. Mutta toisaalta, on hyvä, että on olemassa äiti, josta voi sitä irtiottoa tehdä ja irtioton jälkeen on mihin palata. Yhteyshän ei katoa mihinkään, mutta teini-ikäisestä se voimakas yhteys voi tuntua ahdistavaltakin. Sitten aikuisena tuo yhteys tuntuu jälleen hyvältä, kunhan ensin päästää irti. Jää sellainen henkinen yhteyden tunne, joka on lämpöisenä olemassa vaikka lapsi asuisi toisella puolella maapalloa. En tiedä osasinko tämän kirjoittaa ihan niinkuin ajattelin. 

[jiallana]

Kiitos .ave. ja supikas näistä karttatulkinnoista  - molemmat osuvat todellakin oikeaan! Etenkin vauvana ja pikkulapsena tuo tietynlainen varovaisuus tuli ilmi voimakkaasti - esim. siinä kohdin kun muut pikkupojat ottivat vauhtia jäisellä tiellä ja liukuivat mahallaan, tämä heppuli otti mua kädestä kiinni ja sanoi, että kannattaa mennä varovasti, tässä voi olla liukasta. Itse olen ollut rämäpää ja tuo tuntui jotenkin vieraalta, ajattelin sitäkin, että olenko tajuamattani paljon asioita selittelemällä (syy-seuraussuhteet) pelotellut lapsen ylivarovaiseksi. Vaan ei se sitä ollut. Kaverin piti vain saada jotenkin sellainen hidas alku asioihin ja ymmärtää ne ensin, sittemmin on kyllä ihan osannut nauttia liukkaista mäistä, mönkkäriajeluista, jne. Vaan kyseessä tyyppi, jonka arvostelukykyyn on AINA VOINUT LUOTTAA. Ja tosiaankin, nauttii kavereiden seurasta ja etenkin näemmä keskusteluista aikuisten kanssa, puhella jopa politiikkaa (sen vähän mitä siitä ymmärtää tai luulee ymmärtävänsä ts. jokaisen pikkupojan huulilla täälläpäin oleva Putin)  Mutta toisaalta ei ole kovimpana huutelemassa mielipiteitään, vaan pikemminkin sanoo niitä jotenkin valoisan toteavasti...äh, en osaa selittää! Toisaalta tarvitsee myös yksinäisyyttä paljon, ns. omaa aikaa pohdiskella juttuja tai nollata kaverihulinoita. No, ihan ihmeellinen lapsi (sanoo jokainen äiti omastaan tietenkin)  Mielenkiintoista myös kuulla tuosta yhteydestä... kyllä se tosiaan minunkin mielestäni on olemassa vahvasti, tai ollut vahvempi kuin olen ymmärtänytkään. Nyt kun sitä koetellaan, niin ymmärtää paremmin. Vaan niin, tilaa hepulle olla ja kasvaa enenevästi omanlaisekseen. Se on hurjaa millaista väkivaltaa me vanhemmat voidaan tehdä lapsemme persoonalle ihan ymmärtämättömyyttämme - joskus olen ajatellut, että jos olisin kovin vaan patistanut muiden poikien kaltaiseksi "nössöä" lastani tyyliin "rohkeasti vaan", niin se olisi pikemminkin lisännyt epävarmuutta ja arkuutta. Lapsi olisi oppinut, että hänessä on jotain vikaa ja ettei voi luottaa omiin tunteisiinsa, vaan pitäisi olla rohkeampi. Joidenkin asioiden kohdalla olen ihan varmasti ymmärtämättömyyttäni epäonnistunut, ollut väärällä tavalla hyväätarkoittava. Vaan onneksi on mennyt hyvinkin. Voi että, tämä oli niin paras idea avautua tästä asiasta tänne...yksin pähkimällä sitä kulkee usein ihan turhaa kehää, joka käy vaan koko ajan pienemmäksi. Uudet näkökulmat avartaa näkemään sellaistakin, mikä koko ajan oli silmien alla. Kiitos 

[jiallana]

Jäi vielä vaivaamaan sellainen asia, että on mulla ollut yksi suhde tässä eron jälkeen. Mikä tietysti on vaikuttanut poikaankin. Omistautunut olen kuitenkin ollut ennen kaikkea minun ja pojan suhteelle. Heh, enpä tiedä miksi halusin tästä avautua  Kai siksi, ettei kukaan kuitenkaan erehdy mitään  Äiti Maria merkkejä kartaltani etsimään  Mutta kiitos kaikille tsempistä ja kommenteista. 

[.ave.]

Se on hurjaa millaista väkivaltaa me vanhemmat voidaan tehdä lapsemme persoonalle ihan ymmärtämättömyyttämme - joskus olen ajatellut, että jos olisin kovin vaan patistanut muiden poikien kaltaiseksi "nössöä" lastani tyyliin "rohkeasti vaan", niin se olisi pikemminkin lisännyt epävarmuutta ja arkuutta. Lapsi olisi oppinut, että hänessä on jotain vikaa ja ettei voi luottaa omiin tunteisiinsa, vaan pitäisi olla rohkeampi. Joidenkin asioiden kohdalla olen ihan varmasti ymmärtämättömyyttäni epäonnistunut, ollut väärällä tavalla hyväätarkoittava. Vaan onneksi on mennyt hyvinkin.

Todella hienosti sanottu ja oivallettu!  

Se onkin, kun ei kuitenkaan koskaan pysty kaikkea ymmärtämään, vaikka yrittäisikin. Monta sellasta tulee, että voi jospa oiskin tehnyt tän toisin. Tuntuu, että onko esikoinen sellanen koekaniini, mutta varmaan kyllä toisenkin (ja kolmannen ja neljännen...) lapsen kohdalla tulee niitä. Mutta kun rakkaudella antaa kuitenkin hyvät peruseväät lapselle, niin voi uskoa hänestä kasvavan vielä hiukkasen vanhempiaan fiksumpi ja ymmärtävämpi yksilö.  

[jiallana]

Näin sitä tosiaan toivoo, sitä kai minäkin olen yrittänyt poikani ja minun karttoja vertailemalla sieltä löytää. Ja itsestäni kasvattajana tajusin juurikin sen, että mä olen niin todella todella todella pyrkinyt olemaan tuntosarvet pystyssä oman lapseni kanssa, ehkä oikeesti hiukan liiankin kanssa. Tai en tiedä voiko koskaan olla (mun jossain luonnehoroskoopissa taidettiin kyllä mainita siitä, että "pyrit suorastaan tukahduttavalla tavalla huolehtimaan lähimmäistesi hyvinvoinnista" - jäi vähän korviin soimaan  ) , mutta mahdoton tehtävähän se on pitkän päälle. Ja ei siinä ainakaan sitten poika pääse itsenäistymään oikein, ei ole tilaa. Ja tulisiko sitten oikein kunnolla edes tarvetta...niinkö ne peräkammarien pojat "syntyy" - jaiks! Kyllä mä haluan, että heppu luo ihan oman elonsa. Ja mäkin opettelen peijooni soikoon viimeistään vanhoilla päivilläni ennen kaikkea huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja teen semmosen "ihan oman elämän"