Redusoit nyt tuossa ihmispsyyken pelkäksi kemiaksi, kun siihen kuitenkin vaikuttavat niin monet muutkin asiat, kuten ihmisen oma henkilöhistoria, se kulttuuri ja yhteiskunta jossa hän on kasvanut jne.
Luonto haluaa meidän rakastuvan, koska luonto olettaa että ehkäisyä ja aborttia ei ole. Rakastumisvaihe on tarkoitettu siihen, että pari pysyy yhdessä kunnes saa lapsen/lapsia. Sen jälkeen luonto olettaa terveiden yksilöiden vanhemmanvaistojen heräävän ja niiden pitävän sitten parin yhdessä.
Jos ihmisellä on normaalit serotoniinitasot, hän ei tavallisesti tarvinne toisia
ihmisiä kovin kipeästi siihen, että voisi kokea onnellisuutta?
Jos ihminen rakastaa itseään terveellä tavalla ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, hän ei tarvitse toisia ihmisiä kovin kipeästi kokeakseen onnellisuutta. Sisäerityshormoneilla tms. ei ole asian kanssa kovinkaan paljoa tekemistä. Joskin serotoniinivetoiset ovat kyllä niitä 'pesänrakentajia' eli tykkäävät 24/7 siamilais-tyyppisistä ihmissuhteista, eli se vaikuttaa käytökseen, vaikka ei onnellisuuteen sinänsä vaikuttaisikaan.
Onnellisuus sen sijaan on jotain aivan muuta kuin rakastuminen. Toki rakastuneena on moni onnellinenkin, mutta myös täysin ilman rakastumista voi olla onnellinen. Se onnellisuus tulee sisältä, siitä miten itse ajattelee itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Jos tarvitsee onnellisuuteensa toisia ihmisiä, on ns. ulkoaohjautuva, joka ei koskaan takaa pysyvää onnea. Ei hyvä, eikä tuota onnea ollenkaan pitkällä tähtäimellä, sen sijaan kynnysmattoja tuo kyllä tuottaa, koska jos onni on kiinni toisista ihmisistä, niin heitähän täytyy sitten miellyttää hinnalla millä hyvänsä... Toki ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisia ihmisiä, mutta oma onnellisuus ei terveellä ja tasapainoisella ole toisista ihmisistä kiinni.
Jos alkava parisuhde kariutuu kun ollaan vielä rakastumisvaiheessa, niin toki tulee sitten vieroitusoireet, niitä helpottaa kumman hyvin theobromiini: Rakastunut ihminen kas kun erittää itse vastaavaa ainetta. Tästä syystä suklaa maistuu rakkaussuruissa.
Se mikä kemikaali kullekin ihmiselle on kuinkakin addiktoiva, vaihtelee yksilöittäin. Jossain ketjussa juteltiinkin siitä kyselytestistä jossa voi määrittää sen mitkä kaksi neljästä käytökseen ja mieltymyksiin vaikuttavasta kemikaalista kullakin ovat määräävimmässä asemassa. Ja nämä neljä ovat siis dopamiini, serotoniin, estrogeeni ja testosteroni.
Mitä korkeammalla tärkeysasteessa yksilöllä se serotoniini on, sen voimakkaammin hän tietysti sitten reagoi sen vaihteluihin. Esimerkiksi meikäläisellä tärkeysjärjestys on dopamiini, testosteroni, estrogeeni, serotoniini. Minulla henkilökohtaisesti se serotoniini on siis kaikkein vähiten olennainen ja vaikuttava aine.
Pitkäaikaisen serotoniinilääkityksen huonoin puoli on se, että niitä määrätään nykyään liian helposti eikä niiden kanssa aina määrätä terapiaa, mikä yleensä olisi tarpeen. Muuten vain helpotetaan oireita ilman, että muutetaan niitä omia vääristyneitä ajatustottumuksia jotka sen masennuksen ovat alun perin aiheuttaneet. Lääketehtaille tämä on tietysti kiva juttu, sillä silloinhan niitä nappeja on syötävä loppuiän ajan.