seuraava »

[Eklektikko]

Mikä on sinun kriteerisi sille että kyseessä on "viaton pieleentulkinta"?

Se, että ihminen myöntää tulkinneensa pieleen, kun asia hänelle kerrotaan, eli suostuu hyväksymään sen mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti, kun asia hänelle kerrotaan.

Eikä rupea jankkaamaan vastaan, että 'kyllä sinä minun mielestäni näin sanoit' tai 'tämä nyt on minun tulkintani asiasta ja siinä pysyn.'

[.ave.]

Yleensä ei ole kovin sovinnollista toimintaa lähteä haastamaan toista, vaikka toinen haluaisi antaa asian olla eikä ole vamis kohtaamaan tätä haastetta. Eli nuo Eklen yllä olevat vastaan jankkaamiset eivät ole kovinkaan sovinnollisia, ja siten yleensä eivät kuuluu hyvään kommunikointiin. Toinen asia on sitten se, että joissakin konsultoinneissa tai terapiassa voidaan tarkoituksella käyttää haastamista (eli toisen sanomisien jäsentämistä toistaen hänen omia sanojaan), jotta ihminen havahtuisi itse näkemään oman ajattelunsa epäkohtia. Yleensä tavallisessa arkikeskustelussa ei kuitenkaan ole ns. auktorisoitu tähän, mutta joskus esim. läheiselle ihmiselle voi esittää tälläisen haasteen. Oikeastaan tämä kysymys on todella keskeinen tämän ketjun aiheen kannalta, sillä se on aikamoinen dilemma. Milloin voi lähteä haastamaan vastahankaista henkilöä, onko se oma käsitys asioista oikeasti sellainen, että niin voi tehdä? Ja toisaalta, kun on kehittänyt oman moraalinsa, niiden periaatteiden takana taas on tavallaan myös ihanteellista seisoa ja haastaa, vaikka riskinä olisi vihamiehet? Pelkästään sovinnollisen toiminnan kautta eivät epäkohdat tule esille. Tämähän lopulta on se raastavin dilemma tässä. Mikä on oikein..

[Eklektikko]

Milloin voi lähteä haastamaan vastahankaista henkilöä, onko se oma käsitys asioista oikeasti sellainen, että niin voi tehdä? Ja toisaalta, kun on kehittänyt oman moraalinsa, niiden periaatteiden takana taas on tavallaan myös ihanteellista seisoa ja haastaa, vaikka riskinä olisi vihamiehet? Pelkästään sovinnollisen toiminnan kautta eivät epäkohdat tule esille. Tämähän lopulta on se raastavin dilemma tässä. Mikä on oikein..

Tulee vähän semmoinen tunne, että varmimmalla pohjalla on silloin kun kyseessä on laiton tai laitonta hipova toiminta. Eli jos kiusaamista näen, niin ihan takuulla puutun siihen, olipa kiusaaja vastahankainen tahi ei.  Saati sitten väkivalta, siinä ei myöskään ole mitään epäilyä haastamaan lähtemisestä.

Mutta lähes kaikki muut tilanteet ovatkin sitten jokainen erikseen pohdittavia ja vaikuttavia seikkoja voivat olla vaikka nämä:

Jos kyse on jostain mitä ihminen tekee ihan itsekseen, eli vaikka asuu yksin ja dokaa rankasti - mikään haastaminen ei auta, jos alkoholisti ei itse ole jo päässyt siihen pisteeseen että haluaa lopettaa. Kun asiasta on mainittu ehkä kerran, niin se riittää ja sen jälkeen ei voi oikein tehdä muuta kuin olla mahdollistamatta, eli olla antamatta rahaa/viinaa ja  kieltäytyä tapaamasta toista jos tämä on kännissä. Sama koskee ihan mitä tahansa mitä ihminen tekee jotakuinkin yksin ja yksikseen. Ne ovat hänen oman vapaan tahtonsa alaisia asioita ja saattavat kuulua hänen sielunsuunnitelmaansa. Eikä sanominen yleensä edes auta, vaan ihmisen pitää itse haluta muuttaa toimintaansa.

Sitten jos kuviossa on muita ihmisiä, niin homma on jo hankalampi. Esimerkiksi pettämisestä en menisi pettäjän puolisolle kertomaan, koska jopa pettäjiä itseään nykyään pyydetään pohtimaan, kenen hyväksi he oikeasti haluavat asiasta kertoa: Pettäjähän helpottaa siinä vain omaa oloaan eikä kertominen välttämättä hyödytä petettyä ollenkaan jos tilanne on vaikka semmoinen että se pettäminen on kerran tapahtunut erehdys ja jo säikäyttänyt pettäjänkin niin että tämä on visusti päättänyt olla uskollinen jatkossa.

Toisaalta jos saisin selville että joku pettää puolisoaan tavalla joka vaarantaa tämän terveyden - paljon satunnaisia partnereita ja suojaamatonta seksiä - saattaisin hyvinkin ensin sanoa pettäjälle itselleen että kerrotko sinä vai kerronko minä puolisollesi, että tämän kannattaisi mennä sukupuolitautitesteihin....

Että kyllä nämä aika tapauskohtaisia oikeastaan ovat; ainoa selkeä kriteeri on se onko kyseessä ihmisen ihan itsekseen yksinään tekemä asia, vai onko kuviossa muita ihmisiä mukana.

[.ave.]

Hmm-mm, hyvä ohjenuora Ekle. Luulen, että jokaisella on jollain tapaa omanlainen rakentunut moraali (joka myös rakentuu ja muuttuu elämän kokemusten myötä), ja jokainen siten puuttuu niihin asioihin, mitkä kokee oikeiksi asioiksi puuttua. Voiko oikeastaan määritelläkään, että nyt voi puuttua ja nyt ei (lukuunottamatta tosiaan selkeitä vahingoittamistapauksia - mutta näissäkin siellä lievemmällä rajalla voidaan olla eri mieltä siitä, mikä on suuresti vahingoittavaa ja mikä ei)? Ehkä me tarvitsemme sitäkin ihmistä, joka intohimoisesti puuttuu koirankakkarehentelijän toimintaan? Siten ainakin joku tulee puuttuneeksi aina johonkin, oli se aihe sitten ylipäänsä puuttumisen arvoinen tai ei, mutta joka tapauksessa ihmisten käsitykset ja ymmärrys parhaimmillaan laajenee? Eli nähdään myös se toinen näkökulma, kun puuttuja ei sulkenutkaan suutaan? Voihan se olla näinkin. Kaikkien ei kuulukaan olla samaa mieltä, eikä meistä kukaan ole universaalisen oikeudenmukaisuuden lähettiläs, oma moraaliamme me jaamme.

[Eklektikko]

Ehkä me tarvitsemme sitäkin ihmistä, joka intohimoisesti puuttuu koirankakkarehentelijän toimintaan?

Ehdottomasti tarvitsemme: Kyllä minusta on aihetta puuttua asiaan, jos ihminen vaikka Facebookissa erikseen rehentelee sillä ettei koskaan korjaa koirankakkoja. Perustelu: Kyseessä on säännösten vastainen toiminta, josta voi saada sakot!

Eli vaikka kyseessä on asia, jota ihminen tekee yksikseen, niin jos se rikkoo lakeja/säännöksiä ja varsinkin tavalla joka haittaa muiden ihmisten elämää, niin on syytä jonkun myös puuttua asiaan.

Sitten on jo ihan eri tapaus, jos näkee yksittäisen henkilön joskus jättävän kakan korjaamatta. Palaan taas siihen 'paniikkihäiriöinen kakkapussin unohtanut koiranulkoiluttaja' -tapaukseen, koska se oli niin hyvä esimerkki: Kun ei voi toisesta ihmisestä mitään tietää, niin silloin ehkä on syytä lähteä liikkeelle todella ystävälliseen sävyyn, juurikin malliin 'tarvitsisitko muovipussia, minulla on?'

[.ave.]

Musta taas tuntuu, että tuollainen rehentelijä on "toivoton" tapaus, että vaikka mitä sanoisin hänelle, ei hän kuitenkaan kuuntele. Ajattelisin, ettei hän oikeasti rehentele tällä koirankakkojen jättämisellä (hän voi jopa korjatakin joskus salaa  ), vaan hän haluaa rehennellä jostain muusta syystä, näyttää jotenkin kapinalliselta tai anarkistiselta tai itsenäiseltä tai vahvalta tai riippumattomalta tai jotain.

On yksilöllistä se, kuinka tärkeänä pitää yhteiskunnan normien noudattamista (sellaisten normien, jotka eivät kuuluu yleisinhimilliseen moraaliin - esim. väkivallan kieltäminen kuuluu yleisinhimilliseen moraaliin, roskaamisen kieltäminen esimerkiksi ei), eli kuinka kauheana asiana niistä poikkeamista pitää. Eli joo, tarvitsemme myös heitä, joille on ehdottoman tärkeää, että yhteiskunnan sääntöjä noudatetaan, eikä niistä luisteta, muutenhan ne säännöt eivät pysyisi kasassa.

[Eklektikko]

Tulee mieleen yksi yksittäinen esimerkki asiasta johon haluaisin puuttua, mutta en yleensä viitsi:

Ihmiset jotka lepuuttavat jalkojaan metrossa tai paikallisjunassa vastapäisellä penkillä. Teko saattaa haitata muita ihmisiä ihan konkreettisesti jos ne  kengät ovat paskaiset ja joku seuraava matkustaja sitten istuu siihen vaikkapa valkoinen kallis vaate päällään.

Muutaman kerran kokemus on kuitenkin osoittanut, että eipä juuri kannata sanoa, koska paskaa tulee käteen ja ne jalat silti pysyvät siellä penkillä. Teinikapinahan vain vahvistuu, jos siitä kritisoidaan. Jotakuinkin kaikki penkinpaskaajat joita metrossa näen ovat tähän mennessä näyttäneet teini-ikäisiltä.

Facebook-rehentelijästä: Sosiaalisessa mediassahan voi vetää mukaansa muita paheksujiakin paheksumaan tällaista rehentelijää, eli joukkovoima voisi auttaa asiassa?

[Eklektikko]

Vielä Facebook-rehentelijän taltuttamisesta, tämmöinen tuli mieleen:

Jos kuka tahansa rehentelee millä tahansa laittomuudella Facebookissa (se koirankakkojen keräämättä jättäminen voi tuoda sakkorangaistuksen!), niin eihän poliisilla tietenkään ole resursseja semmoisia tutkia.

Mutta rehentelijän voi koettaa säikäyttää vasikoimalla hänet tänne:
https://www.poliisi.fi/nettipoliisi

Vähän luulen että rehentelijällä menisi pupu pöksyyn ihan vain siitä että poliisi tulisi ja kommentoisi hänen 'en kerää kakkoja ikinä' -päivitystään Facebookissa. Siihen voisi hyvinkin nettipoliisin aika riittää, vaikkei varsinaisiin toimenpiteisiin riittäisikään.

[Ginger86]

Tuopa onkin hyvä idea ja jos samanlainen tilanne tulee eteen, voisin tuota kokeillakin! Joukkovoima ei ko. henkilöä paljon hetkauttanut - tuntui, että hän vain innostui sitä enemmän, mitä useampi vasta-argumentti viestiketjuun ilmestyi. Ihan konkreettinen sakon uhka voisi tehotakin vähän paremmin.

[.ave.]

No joo, musta tuntuu vähän yliliioittelulta ilmoittaa poliisille siitä, jos joku tyyppi on vähän ärsyttävä ja epäsovinnainen. Tuntuu, että nykyään ihmisillä ei oikein ole enää joustoa ja kykyä sietää erilaisuutta, vaan ärsyttävät tyypit pitää saada vaiennettua samantien, vaikka sitten poliisin kautta jos ei muuten..

[Ginger86]

Ei tuossa ole kyse pelkästä ärsyttävyydestä vaan ihan järjestyslain rikkomisesta. Ko. laki määrää, että koirien jätökset on kerättävä hoidetuilta alueilta, ja keräämättä jättämisestä sanktiona voi seurata sakkoa. Ehkä en ihan satunnaiselle sotkijalle poliisia soittaisi, mutta kyseisen tyypin toiminta oli jatkuvaa ja kehuskeli vielä sillä Facebookissa, joten näytönpuutteestakaan tuo juttu ei jäisi kiinni. Laeille ja säännöille on syynsä ja niin kauan, kuin ne ovat perusteltuja, niiden noudattaminen on kaikkien etujen mukaista. Toki poikkeuksia on, mutta tässä kyse on kaikkien viihtyvyydestä.