Apua varmaan löytyy ulkopuolisilta ihmisiltä,mutta kun on tälläinen suomalainen julliturpa ettei sitä apua pyydä ennen kuin pimahtaa.
kerran se oli lähellä ja sainkin lapseni vähäksi aikaa hoitoon,että sain hengähtää hetken
mutta sitten kun tosiaan on nuo koirat niin silti vaikka sain olla yksin en silti ollut yksin,en voinut lähteä minnekkään kun piti ööröttää kotona koirien takia,ja kun lähdet kauppohin ym.niin eipä sielläkään montaa tuntia pysty pyörimään,kun on jo lähdettävä kotia koirien kanssa lenkille.Ei sitä uskokkaan miten paljon koiratkin elämää sitoo,ennen kuin on niin väsynyt että silmätkin aukeaa.Tuo sakemanni saa nyt porskuttaa niin kauan kuin henki pihisee,silläkin on jalkojen kanssa ongelmia,joten pitää katella milloin on aika antaa armon mennä,sen takia sitä ei viitsi enkä haluaisikaan antaa kenellekkään vieraalle ihmiselle.Leonbergi löysi jo hyvän kodin ja lähtee ensi vuoden alussa ystäväni luo elelemään loppu vuodet.
En olisi itsestäni ikinä uskonut,että voisin elää ilman koiria,mutta näköjään aikansa kutakin.Vanha koira se kiti jonka kuvia on kotisivuilla,oli rankin koira mitä ikinä oli,siis siinä voi suoraan sanoa että ELIN sitä koiraa varten.ja kun kiti kuoli loppui samana iltana yksi osa elämää,siitä tämä elämän mullistus pikku hiljaa alkoikin,ja sitten melkein perään jouduin lopettamaan myös ressun ja se romutti elämää vieläkin enemmän,,,,kaipa nämä nelli ja ozzi on tälläinen pehmyt lasku uuteen elämään,,,,ilman karvahousuja
ps.kaikki ennustajat ym.kenellä olen aikoinaan käynyt kertoivat että kiti on ollut menneessä elämässä minun äitini,,,ja siltä se tuntuikin kun sitä hoidin,sairas koira kun sekin oli.Ja aina jostain syystä kitiä kutsuin mummoksi,vaikka se oli vielä pentu,,,kai se oli mummu hahmossa minun elämässä sen 10v ajan