Raju muutos on jo tapahtunut, se lähes kyllästymiseen asti jankutettu avioero, mikä kuitenkin on positiivista minulle.... lapseni ja sukuni, exääni lukuunottamatta vain kipuilevat.
Olen 100%:sen varma, että eropäätökseni oli oikea. Siitä huolimatta elämääni on haitannut lukuiset tekniset ongelmat ja vääjäämättä on tullut mieleen, että maailmankaikkeus on minun onnentunnettani vastaan.
Päivä miehen muuton jälkeen suihkusta alkoi tulla vain kylmää vettä. Huoltoliikkeemme vaihtoi sekoittajan ja nyt saamme lasteni kanssa shokkihoitoa ja suihkuttelusta on tullut extremeä... kylmää ja kuumaa vuoronperään...
Noh, sitten onneton valmistuin ylioppilaaksi aikuislukiosta ja nyt perheeni järjestää juhlia väenväkisin, erotilanteesta huolimatta - ja minä kun vannoin mieheni mentyä etten enää tee mitään vasten tahtoani... äitini on vahvempi, vanhempi herttainen rapurouva joka aina saa karvani nousemaan pystyyn. AGGRRH!
Kaikenlaista kummallista sählinkiä ja kaiken huippuna kävin pesettämään toisen kerran maaliskuun alussa autoni, jolla muuten ajoin kolme kuukautta laittomasti, sillä autoliike ei ollut katsastanut sitä...
(selvisi viimeviikolla, kun eron jälkeen rekisteröin autoa omiin nimiini - ja niin meni maitorahat katsastukseen)
Nyt tämän toisen pesun jälkeen vahan alta paljastui lukuisa määrä naarmuja, joita oli yritetty naamioida ilmeisesti kynsilakalla.
Ja autoliikkeessä kohautellaan vain hartioita " kuka todistaa etteivät naarmut ole minun tekemiäni". Tämän aihauttamalle raivolle ei ole määrää.
Nyt meinaa loppua usko. Vaikka tiedän että asiat järjestyvät, niin nyt en jaksaisi ottaa enää yhtään ainoata vastoinkäymistä vastaan. Rakkautta vain.
Sen sijaan ei niin vakavalla, hyvällä suhteella olisi tekoa. (Taidan olla lopullisesti seonnut.) Mikä minua vaivaa....
