Yhtään ottamatta kantaa Axl:iin ja Heikkiin (enpä heppuleita tunne), mutta pakko sanoa, että olen alkanut aika kriittisesti suhtautua
ihmisiin. Monet vaikuttaa aika viheliäisiltä tutkivine katseineen ja se jokin sellainen "minä näen tuon asian niin täysin toisin" - ilme silmissään. No, ei kai pitäisi sanoa näin, koska olenhan aurinko kalat itsekin
Onneksi sitä ei näe itseään ulkopuolelta, tuskin tulisin toimeen. Kyseenalaistan myös suuresti sen, että kaksi kalaa on jotenkin aivan taivaallinen sielujen sympatian yhdistelmä - ei ole sopinut ainakaan minuun! Sensijaan oinaiden kanssa on helppoa ja selkeää olla, härkienkin kanssa ajoittain hauskaa, kaksosista ei ota selvää, rapunaiset on sydämellisiä, miehet aika pehmoja, leijonat hauskoja, mutta itsekkäitä, neitsyet hankalanintressantteja, vaa'at jotenkin jalatmaassaihaniakultasia, skorpionit hauskaa seuraa, mutta petollisia (?), jousimiehet valoisia mutta käsittämättömiä, kauriit kai vilpittömiä, mutta niintosierilaisia, vesimiehet Mielenkiintoisia. No, eksyinpä aiheesta. Vaan tulipahan mieleen
Mutta niin. Olen ollut jotenkin ylpeä siitä, että olen aurinkokalat. Vaan päätynyt nyttemmin näkemään koko kalamaisuuden aika hankalassa valossa. Ei se nyt AxL:in toimesta moinen ajatuskulku lähtenyt liikkeelle, mutta osaltaan tuli tuota kalamaisuutta tuossa aiemmin pohdittua tässä viestiketjussa ja sittemmin itsekseenkin. Lipsuvia kummallisia ihmisiä, joista ei ota lopunperin selvää ja helposti aikamoista loukkaantuneisuutta. Vastapainona ainakin joillain kaloilla valoa, joka jotenkin taittuu herkkyyden kautta sieltä sisimmästä, tavallaan valloittavana kai. Vaan oma määritelmä aurinkokaloista: vähän turhan monimutkaista ja hankalaa, mieluummin jotain muuta kiitos.
