Olen aurinko kalat. Minulla on ollut elämäni aikana kolme läheistä vaaka-ystävää (naisia ja yksi mies) ja yllättäen olen huomannut näissä kaikissa suhteissa samaa... Nimittäin alkuun on ollut suorastaan sydänlämpöistä ystävyyttä - ystävyys syventynyt nopeasti, kun tuntuu, että samalla tavalla halutaan puhua kauniisti, huomioida toista ystävällisesti. Keskusteluissa usein vaaka on ollut se ns. "järjen ääni", minä haaveilijapohtijatunteilija, vaan kovin sopusointuisesti jutustelut ja oleminen ilmennyt. Minä olen päätynyt tuntemaan vilpitöntä arvostusta ja ystävyyttä tällaista jollain lailla realistista, silti kaunosieluista lämmintä ihmistä kohtaan.
Vaan hassu juttu, että nämä kaikki vaakasuhteet tuntuvat noudattavan samaa kaavaa... sillä tämän mukavan vaiheen jälkeen olenkin todennut yllättäen saavani välillä varsin teräviä vastauksia. Kanssakäymiseen alkaa myös tulla ajoittaista suorastaan jankkaavaa vastustuspuhumista, jossa vaa'an on näemmä päädyttävä jollain lailla ns. voittajaksi, tai hän päätyy jonkinlaiseen nyreyteen. Aivankuin tunteelliseen logiikkaani perustuvasta toiminnasta yritettäisiin kaivamalla kaivaa kohtaa, joka ns. ampua alas realistisella loogisuudella. ("Mutta onkohan..", "meillä kyllä kävi niin ja noin päinvastoin tuossa kohtaa.." jne). Minulle tulee olo, että tuo ihminen ei halua minulle vilpittömästi hyvää vaan toivoisi hankkeitteni epäonnistuvan (jotta voisi osoittaa olleensa oikeassa) ja luottamus alkaa kärsiä. Molemmat alkaa katsella toisiaan jotenkin vähän pettyneinä, että "ei toi ollutkaan sitä mitä luulin" ja ymmärrys on kateissa. Minun puoleltani ennen kaikkea luottamuskin ja luulen tämän olevan molemminpuolista. Tässä kohdin viimeistään vaaka alkaa hakeutua uusien ystävien pariin, minä puolestaan saan kauemmin pureksia sitä, että niin kovin erityiseltä tuntunut ystävyys ei kestänytkään pitkässä juoksussa.
Onko kenelläkään mitään näkemystä siitä, että mitäköhän tuossa tapahtuu? Nimittäin tuo on ollut nimenomaan vaakasuhteille tyypillinen malli - minä olen kyllä hyvinkin ollut heihin hurmaantunut ihmisinä, mutta jotenkin päätynyt tuntemaan itseni petetyksi heidän taholtaan. Että kovin kepeästi heittivät menemään jotain aivan erityistä (vai eikö se mitenkään erityistä sitten heille ollutkaan, vaan vain heidän tapansa yleisestikin olla ihmissuhteissa).
Olisipa mielenkiintoista kuulla vaaka-ihmisiltä, että miten he puolestaan kokevat kalat-ihmissuhteen? Tai ihan mitä vaan kommentteja. Enkä minä tässä missään kauheassa tuskan syöverissä ole, mutta mietityttää kyllä se, että mitä noissa ihmissuhteissa on tapahtunut oikein.. ja selkeästi vielä vuosienkin jälkeen (yksi vaakaystäväni oli tosi läheinen lukioaikana..josta on ikuisuus
), koen tuota ystävyyttämme kohtaan kaihoa, mikä edelleen tuntuu jonkinlaisena menetyksenä. Minä olisin tuon ihmisen pitänyt mielelläni elämässäni mukana iät ja ajat. Vaan jokin muuttui ja selkeästi hän oli lopulta se, joka otti etäisyyttä.
