Jossakin vaiheessa Nainen unohtui ihmiseltä.
Jumalattaresta tuli vain-ihminen.
Ja hänen rinnallaan ollut mies kohottautui arvoon valtaamattomaan.
Niin että miehen ja naisen välille muodostui
heitä toisistaan erottava ja eristävä sermi.
Kun Jumala miellettiin maskuliinisena,
ei enää voitu ymmärtää,
mitä palveluksia nainen Jumalalle oikein toimittaa.
Ei nähty sitä "seitsemän kehon" palvelustehtävää,
joka papittarelle kuului.
Sen sijaan ihmisiä sumutettiin näkemään
naisessa ainoastaan haluruumiin valtiatar:
hän, joka täyttää miehen tarpeita
- vaikka oikeasti huolehtii koko Elämän perustarpeista.
Sitten tuli yksi, jolle nainen oli se Täydentäjä.
Hänelle nainen edusti Olentaa, josta käsin mies loi maailmallisuutta.
Hän, joka ylensi alennetun naisen,
halusi saattaa naiseuden arvoonsa ja kunniaansa,
itselleenkin suotuun mutta oppivaltaistettuun asemaan.
Mies oli siis luonut maailmallisuutta
eristämällä naisen avut sen ylläpitämisestä,
joka miehessäkin on ikuista: Olen-naisuutta.
Ja tuo nainen oli tälle miehelle herttarouva siinä pakassa,
jossa tummuudella on sijansa ja valkeudella sijaavuutensa.
Sijaavuus = jumaluutemme meissä.
Madonna, hän joka kierrättää ikuisuuden symbolin kautta Läsnäolemisen energioita.
