Lähipiirissäni olen "joutunut" kohtaamaan tapauksen,
jossa minulle rakas ihminen ajautui työskentelemään
jonkin aikaa seksuaalikonsulttina (huom! nimitys vaihtui
).
Tapauksesta tekee kerrassaan epänormaalin (vaan eikö luonnollisen?)
se, että mainittu seksuaalikonsultti sattui olemaan mies.
Minusta moinen "uravalinta" - yliopistotyöskentelyn sijaan - tuntui tällöin riipaisevalla tavalla kuin itsensä kankkulaan kaivoon heittämiseltä.
Asiaan liittyi näet niin paljon sellaista itsekunnioituksen vajetta,
etten soisi kenenkään moiseen jamaan itseään vievän.
(Tähän väliin huomautus: en pidä sanasta "huora" liitettynä laadullistamaan ketään ihmistä. Asenteista ja asenneilmastosta keskusteleminen on eri asia.)
Silti on ihmisiä, jotka hyväksyvät ja jopa arvostavat (
) itseään "seksuaalikonsulttina".
Välittämättä siitä, miten muut ihmiset heitä luonnehtivat...
***
Lähipiiriini kuuluva miesopiskelija siis hankki lisätienestejä työskentelemällä seksuaalikonsulttina (tätä termiä hän muistaakseni itse käytti): miehiä seksuaaliasioissa palvellen.
Ja kuinka hän kertoikaan kohdanneensa vain arvostusta työlleen;
kuinka perheellisiä miehiä saapui hänen luokseen
- saamaan sellaista huomiota ja vastakaikua,
jota "kotoa" ei ehkä löytynyt.
Samalla hän kyllä tähdensi hoitaneensa samalla seksuaaliterapeutin keskustelutehtäviä - tapaus tapaukselta, työskennellen ehkäpä hyvinkin seksualienergioiltaan "kadoksissa" olevien asiakkaittensa parhaaksi!
Silti, rehellisyyden nimessä, minun pitää myöntää,
että tuntien aika perusteellisesti mainitun mieshenkilön menneisyyttä
olen edelleenkin sillä kannalla,
että hän oli lapsuudessaan jäänyt paitsi rakkauden turvallisesta sylistä
ellei peräti tullut jo varhain menettäneeksi
seksuaalista koskemattomuuttaan
- perusoikeuttaan.