seuraava »

[mc82]

Näin  -transiitin ollessa tarkimmillaan, onkin hyvä hetki keskittyä funtsimaan maailman menoa ja omaa itseään

Omasta mielestäni herätän tunteita muissa ihmisissä. En tiedä, onko vallitseva tunne varautuneisuus, pelko, kunnioitus, kateus, joku muu. Ainakaan ensikohtaamisen yhteydessä ihmiset eivät yleensä lähesty mua - tuntuu enemmänkin, että ihmiset ikäänkuin kavahtavat, pakittavat, menevät varautuneiksi, kun näkevät mut.

No, ulkoinen olemukseni ei ainakaan lisää helposti lähestyttävyyden tunteita, ainakaan kaverimielessä   Olen hiukan keskivertonaista pidempi (170cm), kroppa on aina ollut roteva ja nyt, kun olen alkanut harrastamaan kuntosalia uudelleen tauon jälkeen, olemuksessa on lihasta ja voimaa rotevuuden lisäksi. Kävelen pää pystyssä, selkä suorana, hartiat ryhdikkäänä, askel on ripeä, pitkä, voimakas ja päättäväinen, ei kovinkaan naisellinen, ilme on viileän tarkkaileva ja yksin liikkuessani en juurikaan hymyile. Koko olemukseni viestittää, etten ole kiinnostunut aikani tuhlaajista ja turhanpäiväisistä tuttavuuksista ja että ko. tyyppiset persoonat voivat painua suorinta tietä ***tuun (ei minun, kummiskaan ).

Tottahan tuo on, todellisuudessa en tosiaankaan pidä siitä, että tuntemattomat tulevat juttelemaan. Erityisesti kammoan sitä, että tuntemattomat miehet tulevat juttusille - en viihdy esim. baareissa, jos mieheni ei ole mukana. Uusissa tilanteissa olen se, joka ensin tarkkailee ihmisiä ja yleistä meininkiä, ja siirryn tutustumaan ihmisiin vasta pienen tarkkailuhetken jälkeen. Sitä kautta sitten valitsen ne oikean tyyppiset ihmiset, joihin lähtee tutustumaan syvemmin. Yleensä näin päin, että itse tutustun ensin muihin kuin se, että toiset lähtevät tutustumaan muhun.

Voi olla, että itselläni  ja  lisäävät jonkinmoista näyttävyyttä ja ryhdikkyyttä.  takaa sen, etten tosiaankaan ole kiinnostunut tyhjänpäiväisistä ihmissuhteista tai ajantappajista - energiamäärät ovat TODELLA rajalliset ja haluan käyttää energiani johonkin muuhun kuin tyhjänpäiväisten ihmissuhdedraamojen setvimiseen.

Lähempien kavereiden kanssa energia on avointa, iloista ja välitöntä, myös myötäeläminen on läsnä. Olenhan pohjimmiltani pulppuava ja höpsöttävä ja muutoinkin stellium  :ssä. Itselläni on erittäin vahva  , tämän vuoksi se herkempi, pohdiskelevampi puoleni pääsee esille vasta lähemmissä suhteissa. Kuitenkin heijastan ympäristööni sitä, että olen aidosti ja häpeilemättä oma itseni, kannan vastuuni teoistani ja mielipiteistäni - sekä sen, että kukaan ei voi koskaan täysin omistaa mua. Koen jollain tapaa olevani aina ja ikuisesti hiukan outolintu, villi ja vapaa sielu ( 11. huoneessa).

Tuttava- ja kaveripiirini, hmmm... Lähipiiriin olen kerännyt ihmisiä ja ihmistyyppejä lähestulkoon kaikesta elämän kirjosta - mitään yhteistä tekijää heillä ei välttämättä ole. Ainoastaan se, että hyväksyvät mut sellaisena, mitä olen. Mulla tuo  -stellium painottuu 10. ja 11. huoneeseen, ehkä noiden takia löytyy sitä yhteisöllisyyttä ja hyväksymistä erilaisia ihmisiä kohtaan. Sen olen kuitenkin huomannut, että tuttavapiiristä puuttuu yltiönaiselliset "heikot" naiset (jotka siis odottavat miehen hoitavan/suorittavan kaiken/olevan "perheen pää" - näin hiukan halveeraavasti ilmaistuna) ja ne ns. vahvat macho-miehet, jotka olettavat, että nainen on aina heikompi ja miehen alapuolella ja mies käskyttää. Mulla on synt.kartalla Lilith  , Lilith 1. huoneen puolella, joten olen aina olettanut, että pystyn tekemään samoja asioita kuin miehetkin.

[meryem]

pahoittelen omanapaisuutta! En osaa tulkita muiden karttoja ainakaan heijastamatta omaani, jos on vastaavia piirteitä.. Mut kiitos teille avusta kun kerrotte omista kartoistanne niin saan heijastuspintaa  :

Tuli vaan taas tästä OMASTA kartasta mieleen kun mulla on  7. huoneessa, 4. huoneessa,  10. huoneessa ja  1. huoneessa, et nää neljä tekee keskenään kovasti kuvioita jotka kutsutaan mystiseksi suorakaiteeksi (kirjekuoren näköinen kuvio kartalla):

 
 
 
 
 
 

Jotenkin tiedän et tää kuvio antaa mulle jotain sellasen hirvittävän tunnelatausmahdollisuuden... Oon tosi voimakas mutta tosi hauras... Oon taiteellinen ja musikaalinen, intuitiivinen, intohimoinen... Toisaalta pakkomielteinen, helposti addiktoituva ja riippuvainen, hallitseva mutta toisaalta helposti alistettava... Luulen et tää häilyvä hulluus, herkkyyden avoin näyttäminen mut silti äärimmäisen vahvuuden näyttäminen seuraavassa hetkessä, voi pelottaa joitakin, jotka elää ja tuntee vähä hillitymmin..
Mut ehkä tää ja 10 huoneen Pluto skorpparissa, kertoo sen miks työelämässä mielelläni työskentelen skitsofeenikkojen kanssa  Lisäksi saattohoitotyö on mulle todella antoisaa. Olisin mielellään mukana myös syntymän hetkessä, mut siihen mulla ei ole koulutusta. Lisäks työskentelen jatkuvasti alkoholistien ja narkkareiden kanssa.

Eihän sitä kukaan osaa tulkita karttoja ilman, että heijastelee niitä omaan karttaansa.  Tosi hyvin kuvasit tuota ristiriitaa. Mietin omassa kartassanikin  ja  tuovat noita vastakohtaisuuksia ja itsekin epäilin joskus, että tasaisemmat (tasapainoisemmat) tyypit ei vois ikinä jaksaa mua kun tunne-elämä menee sekunnissa nollasta sataan. Toisella hetkellä voi olla tosi herkkä ja alistuva, toisena taas hyvinkin hallitseva ja voimakas.

Mc82:n kartasta tuli mieleen, että tosiaan sama stellium  ja minullakin  isossa roolissa kartalla. Mutta  osana tuota stelliumia tekee varmaan sen, että tunnen aina olevani vähän erilainen.

[mc82]

Mc82:n kartasta tuli mieleen, että tosiaan sama stellium   ja minullakin   isossa roolissa kartalla. Mutta   osana tuota stelliumia tekee varmaan sen, että tunnen aina olevani vähän erilainen.

Itselläni myös   osana stelliumia, on vieläpä tarkasti   ja väljempi   . En ole tuntenut itseäni massasieluksi, vaan aina ollut vähän erilainen, villi, vapaa, kesyttämätön. Kun on tosiaan vielä tuo   11. huoneessa, niin hyvin perinteistä parisuhdetta odottavat miehet jäävät nuolemaan näppejään. En muuten ole kysyttyä tavaraa parisuhdemarkkinoilla, joskin ottaja on aina löytynyt  Ehkä miehet vaistoavat sen, etteivät välttämättä pysty hallitsemaan mua ja se pelottaa.

Mulla on lisäksi synt.kartalla tarkka   . Väkivaltaisuuden aspekti. Nuorempana, kun olin kovin hakoteillä itseni kanssa, ko. aspekti näyttäytyi enemmän niin, että ajauduin suhteisiin, joissa itseäni käytettiin hyväksi (henkisesti, ei seksuaalisesti tms.) tai alistussuhteisiin. Nyttemmin elämässä on ollut suuria suunnan muutoksia, liittyen omaan itseen ja lähipiiriin, hyväksikäyttösuhteet ovat lopahtaneet tai olen tehnyt niistä lopun hyvinkin nopeasti. Olen enempi sinut itseni kanssa, tiedostan, mitä ansaitsen.  Tr- oli tuolloin 12. huoneessa, tehden ensin   -transiitin ( mulla 6. huoneessa) ja sitten   -transiitin. Molemmat ohitukset ovat jo historiaa, mutta tuntui, että elämä lähti kaaoksesta ja velvollisuussuhteista rakentumaan itselle terveellisempään suuntaan. Tervettä itsekkyyttä tuli rutkasti lisää. Samoin huonot rutiinit ja epäterveet ihmissuhteet tuli karsittua.

Mietin tässä edelleen, millaisia tunteita herätän muissa. Ensivaikutelma meikäläisestä onkin tullut jo esille, eli aika vakava, ehkä pelottava, määrätietoinen (noh,   on kuori ja   on aika jäykkä kuori : ). Mietin tässä nyt vaikutelmaa, jonka herätän vähän tutummissa ihmisissä. Osa ihmisistä ei välttämättä osaa puhua small talkia kanssani - myönnän, että olen itsekin huono siinä. Esim. jotkut työkaverit osaavat puhua kanssani vain töihin liittyvistä asioista. Onneksi on myös niitä työkavereita, joiden kanssa pohditaan elämän tarkoitusta jne.

Välillä tuntuu, että ihmiset ajattelevat meikäläisen olevan ylirationaalinen ja ajattelevan vain velvollisuuksia jne. Ihmiset helposti luottavat asioita hoidettavakseni ja antavat vastuuta, koska pidän lupaukseni loppuun saakka. Välillä tuntuu, etteivät ihmiset ole kiinnostuneita tutustumaan todelliseen itseeni, joka ei ole niin jäykkä, työnarkomaani ja rationaalinen kuin ulkokuori antaisi olettaa. Välillä tuntuu, että olen yksin omien pohdintojeni kanssa, ajatukset pyörivät yksikseen pääni sisällä, enkä löydä ihmistä, joka jaksaisi kuunnella omia murheitani tai jakaa ajatuksiani kanssaan

Mieheni sanoi, että olen kova tuomitsemaan ihmisiä ja muutenkin hyvin jyrkkä mielipiteissäni (noh,   on saarnamies - eikä välttämättä laisinkaan niin joustava kuin muuttuvan elementin uskoisi olevan! ). Kun innostun, tuon kantani voimakkaasti esille ja päällekäyvän esiintymistapani vuoksi ihmiset eivät juuri uskalla asettua vastaan ja ovat mielummin vaiti - mikä on harmi, koska kuuntelisin mielelläni muidenkin näkökulman...  Olen hyvin herkkä ja intuitiivinen, riitatilanteissa enemmänkin säikähdän, jos joku suuttuu ja mielummin vetäydyn kuin isken takaisin.

Sen olen myös huomannut, että ns. sovinistiset miehet tai sellaisista kulttuureista tulevat miehet, missä mies on perheen pää ja tekee päätökset, eivät pidä musta tai lähesty mua. Suhteet naisten kanssa saattavat myös olla kimurantteja, en osaa tarkoin sanoa, mistä se johtuu. Johtuuko sitten tavoista, millä naiset ylläpitävät suhteitaan ja se ei ole tyylistäni vai enkö vain itse sovi ns. standardinaisen muottiin ja se ärsyttää muita...  Kuitenkin, suurin osa kaveriporukasta on miehiä ja viihdyn miesten parissa ollen "yksi jätkistä".

Tässä jotain ajatuksia, mitä olen herättänyt muissa:

"Olet aika pelottava nainen, voisin kuvitella, että isket turpaan, jos suutut"
(eräs opiskeluaikainen, miespuolinen kaveri)

"Vaikeasti lähestyttävä, ei ole kiinnostunut työpaikan kuppikunnista, kiinnostaako muut kuin työasiat"
(miespuolinen ja eräs naispuolinen työkaveri)

"Mielettömän hauskaa seuraa, ronski huumorintaju, suorapuheinen, häpeilemätön"
(useat työkaverit ja kaverit)

"Älykkäämpi kuin mitä esittää olevansa, paljon potentiaalia ties mihin"
(mieheni ja eräs miespuolinen työkaveri)

"Ailahtelevainen, voimakkaat tunnepurkaukset ja 'imeytyminen' tilanteeseen, saattaa heittää hetkessä naurusta itkuun ja päinvastoin"
(mies, isä)

"Tunneälykäs, vaistoaa ihmisten tunteet ja mielialat pinnan alta, osaa sopeutua tilanteisiin"
(äiti)

Kaunein oli kuitenkin erään miespuolisen työkaverini ilmaus itsestäni:

"Kuin villikukka. Kasvaa kauniisti vapaana ja villinä, mutta jos niität sen ja vangitset sen kukkaruukkuun, se kuihtuu."

 

[Corvus Leonis]

livahdan jonku panssarin läpi kun unohdan aamulla ottaa omani mukaan

Tuo on tuttua. Ja usein kyseiset henkilöt joiden panssarin läpi olen epähuomiossa nähnyt, ovat olleet jälkeenpäin asiasta nolona - miinus yksi tyyppi jolla ilmeisesti elämänkokemus esti sellaisen tuntemuksen.

Mutta toisaalta juuri sen tyypin kohdalla en pitänyt näkemästäni. :

Ei sillä että minua edes kiinnostaa tutustua kauhean syvällisesti keheenkään - ei todellakaan. Ei sillä, että ihmiset olisivat jotenkin erityisen kauheita, mutta kylläkin tympeitä loputtomassa tekopyhyydessään ja ovat aina vain toistelemassa toisilta apinoilta oppimiaan kliseitä.

Aitoon individualismiin törmään harvoin. Kaikki ovat vain kerjäämässä yleistä hyväksyntää.

[Eklektikko]

Ei sillä että minua edes kiinnostaa tutustua kauhean syvällisesti keheenkään - ei todellakaan. Ei sillä, että ihmiset olisivat jotenkin erityisen kauheita, mutta kylläkin tympeitä loputtomassa tekopyhyydessään ja ovat aina vain toistelemassa toisilta apinoilta oppimiaan kliseitä.

Ja sitten on niitä, joilla  on tapana pintapuolisen tai täysin puuttuvankin tutustumisen jälkeen luokitella ihmisiä projisoiden heihin omia luulojaan ja tehden hätiköityjä johtopäätöksiä joiden perusteella määrittelee sitten ihmiset tietynlaisiksi - eli kieltää tyystin heidän aito oikea itsensä  luokittelemalla heidät - ja sen jälkeen vielä uskoa oma hätiköity luokittelunsa ja pitää sitä perusteena sille ettei kiinnosta kauhean syvällisesti keneenkään tutustua.


 

[meryem]

Mikä ihme on oob?

Sain myös nuorempana kuulla herkkyydestäni, että pitää olla kovempi pärjätäkseen tässä maailmassa. No jos ihminen on itse kovettanut itsensä niin se on hänen asiansa.

Mutta se, että joku todella näkee sinut sellaisena kuin olet niin se on niin pysäyttävää, että sitä ei montaa kertaa elämässä tule vastaan. Ja aina sitä ei pidä näkemästään. Minua kiinnostaa tutustua syvällisesti ihmisiin, mutta se on todella aikaa vievää ja usein jossain vaiheessa tulee se olo, että nyt ei enää jaksa tätä tyyppiä kiitos.

Minä muuten nousu-rapuna apinoin ihan surutta. Se on niin hauskaa, mutta olen saanut kommenttia, että aina silloinkin osaan tehdä "lainauksista" oman näköisiäni. 

[Corvus Leonis]

Ei sillä että minua edes kiinnostaa tutustua kauhean syvällisesti keheenkään - ei todellakaan. Ei sillä, että ihmiset olisivat jotenkin erityisen kauheita, mutta kylläkin tympeitä loputtomassa tekopyhyydessään ja ovat aina vain toistelemassa toisilta apinoilta oppimiaan kliseitä.

Ja sitten on niitä, joilla  on tapana pintapuolisen tai täysin puuttuvankin tutustumisen jälkeen luokitella ihmisiä projisoiden heihin omia luulojaan ja tehden hätiköityjä johtopäätöksiä joiden perusteella määrittelee sitten ihmiset tietynlaisiksi - eli kieltää tyystin heidän aito oikea itsensä  luokittelemalla heidät - ja sen jälkeen vielä uskoa oma hätiköity luokittelunsa ja pitää sitä perusteena sille ettei kiinnosta kauhean syvällisesti keneenkään tutustua.


 

En tiedä sinusta, mutta tapaan jo työni puolesta valtavia määriä ihmisiä. Ei minulla ole yksinkertaisesti mitään aikaa käydä joka iikan kanssa läpi jotain syvällisiä kynttilänvaloillallisia.

Ja ihmiset vastaavasti luokittelevat minutkin ihan miten huvittaa.

[Corvus Leonis]

jaa että ois pitäny pysytellä siellä plutossa.. 

sullahan on oob myös corvus leonis? jousimiehessä? sun viestit onniin ylitsevuotavaisen positiivisia ettei mitään rajaa

Joo.

[Eklektikko]

En tiedä sinusta, mutta tapaan jo työni puolesta valtavia määriä ihmisiä. Ei minulla ole yksinkertaisesti mitään aikaa käydä joka iikan kanssa läpi jotain syvällisiä kynttilänvaloillallisia.

Ja ihmiset vastaavasti luokittelevat minutkin ihan miten huvittaa.

Nosiis, kuka tässä on puhunut siitä, että pitäisi saada syvällinen kontakti kaikkien työpäivän aikana tavattujen ihmisten kanssa?
Kuka ylipäätään tekee niin? Paitsi jos ammattina on psykologi tai psykiatri...

Selittelyn makua on siinä, että ensin luokittelet KAIKKI MAAILMAN IHMISET näin...

... mutta kylläkin tympeitä loputtomassa tekopyhyydessään ja ovat aina vain toistelemassa toisilta apinoilta oppimiaan kliseitä.

... ja sitten rupeat selittelemään työssä tavatuista suurista ihmismassoista. Juujoo, kaupan kassakin tapaa satoja ihmisiä joka päivä, ei kai siitä ollut kysymys vaan ihmisiin tutustumisesta, koska tuon yllä siteeraamani lauseesi edellä oli näin:

Ei sillä että minua edes kiinnostaa tutustua kauhean syvällisesti keheenkään - ei todellakaan.

Tuohan kattaa myös vapaa-ajan. Toisaalta kun kerran luokittelit kaikki maailman ihmiset tekopyhiksi ja kliseitä toisteleviksi, niin eipä sitten varmaan vapaa-ajallakaan kiinnosta yksittäisiin ihmisiinkään  tutustuminen.

Sitä saa mitä tilaa: Jos luokittelet ihmiset ennen kuin edes otat selvää ovatko luokittelusi oikeassa, sinusta varmaankin ihan oikeasti kyllä tuntuukin siltä, että tapaat vain sen luokittelusi mukaisia ihmisiä. 

Lähes aina kun joku yrittää arvailla millainen olen tai luokitella minua, niin pieleen on mennyt. Niinpä Kierkegaardia siteeraten - vaikka ehkä nyt syyllistynkin joltain apinalta (sinulla on NIIN kaunis tapa puhua ihmisistä...) oppimaani kliseeseen:

Kun te määrittelette minut, te kiellätte minut.

[Avicii]

Jos pidetään nämä peiliteoriat ja muut vänkäämiset poissa kun ei vain ja aina jaksa tätä vääntöä.

Minusta Corvus Lenonis on omalla tavalla ihan oikeassa ja oma pointti hänelle ja luulen että moni on tuntenut joskus saman.

Me ollaan silkan mahdottomuuden edessä jos jokaisen kanssa pitäisi ajatella peilaamista ja osata nähdä ihmisen aidon minuuden jne.

Läheisten kanssa se on ihan jees mutta tuolla loputtomassa virrassa ei aina vain yksinkertaisesti jaksa. Tulee virhearviointeja kyllä, varmasti meille jokaiselle.

[Avicii]

Ja saan varmasti helvetin irti mutta on kerta kaikkiaan pakko sanoa että Ekletikko sä ihan henkisesti uuvutat ihmisiä näillä sun argumenteilla ja jatkuvilla, kilometrin pituisilla kirjoituksilla.

Ei niin ettetkö ole oikeassa, tiedät paljon ja tämä on sulle yhtä helppoa kuin heinänteko kun muut on vasta kenties oivaltamassa tai heräämässä tmv.
Olet hyvin perusteellisesti perillä asioista. Mutta mutta.

Se on yksi hallintakeino muiden joukossa, näin se itse koen kun olen väsynyt ja en jaksaisi olla kauhean viisas ja henkinen ja olen ihmisiin kyllästynyt.

Lisäys.

Olen havainnut tämän ns henkisen uuvuttamisen eräänlaina keinona olla aina oikeassa ja aina saada viimeisen sanan.

Ei siinä mitään jos hallitsee asiansa, osaa argumentoida mutta sinä Eklektikko ihan selvästi uuvutat ihmisiä henkisesti ja kukaan ei uskalla väittää vastaan koska tietää jo etukäteen että siitä ei loppua näy koska sinä et lopeta.

Tämä on soturille varmaan hyvin olennainen osa saada voittonsa mutta jokainen meistä on täällä oppimassa ja oivaltamassa ja joskus pitää saada myöskin ne paskat pois. Näkisin mieluummin että ei aina lähdetä vänkäämään vaan annettaan sijaa toinen toisillemme myöskin oppia ja erehtyä.

Ja EN lähde tätä sen enempää ruotimaan. Otan tämän esille vain kerran enkä neuvottele tässä asiassa. Kenenkään kanssa. Piste. 

[Eklektikko]

on kerta kaikkiaan pakko sanoa että Ekletikko sä ihan henkisesti uuvutat ihmisiä näillä sun argumenteilla ja jatkuvilla, kilometrin pituisilla kirjoituksilla.

Tämän hetken todellisuudesta poikkeava osa yllä olevassa lainauksessa lihavoitu.

En ole noin vuoteen kirjoittanut tänne kuin satunnaisesti ja entiseen verrattuna hyvin lyhyitä viestejä. Tässä ketjussa 2 kpl ennen tätä, joista tätä edeltävä saman pituinen kuin tuo sinun viestisi jota nyt kommentoin.

Sopisiko siis, että puhuisit tämän hetken Eklektikosta, etkä muistoistasi yli vuosi taapäin. Moinen ei ole reilua eikä rehellistä, mutta toisaalta on kyllä tämän ketjun keskusteluun hyvä esimerkki siitä, miten ihminen voi ennakkoluulojen ja projektioiden ohella luokitella toisen ihmisen myös omiin vanhoihin muistoihinsa tukeutuen. Ja ne kas kun eivät aina vastaa nykypäivän tilannetta. 

Minä halusin kommentoida Corvus Leoniksen viestiä koska koin kaikkien ihmisten leimaamisen tekopyhiksi ja muilta apinoilta opittujen kliseiden toistelijoiksi aikamoisena yliyleistyksenä. Toinen syy on se, että AINA kun joku luulee tietävänsä millainen olen tai lukevansa ajatukseni/tunteeni, pieleen on mennyt. Tälläkin foorumilla on pari kertaa käynyt niin, että joku antaumuksellinen ajatustenlukija on jopa ryhtynyt väittelemään kanssani luullen tietävänsä ajatukseni ja tunteeni paremmin kuin minä. Sellainen nyt vaan ei ole mielestäni kovinkaan tasapainoista toimintaa.

 Kun ihmisen luokittelee tulee kieltäneeksi hänen todellisen minänsä. Sen näkee ja kuulee vasta kun suostuu katsomaan omien luokittelujensa, ennakkoluulojensa ja muistojensa ohitse.

Ja kommentti ketjun  otsikkoon:
Minä (eikä kukaan muukaan) en herätä tunteita kenessäkään.
Ihmiset herättävät itse itsessään tunteita sillä mitä ajattelevat siitä mitä minä teen tai sanon, tai ihan vaikka vain ajatuksillaan minun olemassaolostani.

[Corvus Leonis]

Toisaalta kun kerran luokittelit kaikki maailman ihmiset tekopyhiksi ja kliseitä toisteleviksi, niin eipä sitten varmaan vapaa-ajallakaan kiinnosta yksittäisiin ihmisiinkään  tutustuminen.

Totta on. Tutustun ihmisiin joka tapauksessa, koska joku tulee aina höpöttämään minulle jotain tai osallistun keskusteluihin ihan vain siksi, että olisin muuten ikävystyneempi.

On ihan fiksua esimerkiksi luokitella vastaantulija potentiaaliseksi riitaa haastavaksi urpoksi, jos se jo ensivaikutelman perusteella siltä vaikuttaa, koska siten voi välttää ajoissa mahdollisen fyysisen yhteenoton ja sitä seuraavat sairaalareissut, syytteet ja oikeudenkäyntikulut.

Ihmisten tekopyhyydellä tarkoitan sitä, että ihmiset mielellään kieltävät toisilta sen minkä ilman muuta sallivat itselleen, oli kyse sitten vaikka alkoholista, irtosuhteista, homoseksuaalisuudesta, perheettömyydestä jne. Kuvittelevat, että jos ovat ensimmäisenä tuomitsemassa jostain, heitä ei ikimaailmassa epäiltäisi harjoittamasta samaa. Tästä seuraa loputtomia pata kattila soimaa-tilanteita.

Kyllä voisin käyttää ihmisistä esimerkiksi hominidi-termiä, joka olisi apinaa paikkansapitävämpi tapa määritellä ihmiset, se vaan kuulostaa kovin teennäiseltä tässä kontekstissa. Lisäksi käsitykseni ihmisistä on vahvasti evoluutiobiologian värittämää - asiaa ei varsinaisesti muuta se että ihmisten ja muiden kädellisten käyttäytymisessä on tiettyjä yhteisiä piirteitä, joita ei tavata muilla nisäkäsryhmillä ja että suuri joukko ihmisiä käyttäytyy aivan apinoiden tavoin.

Kuuntelen mieluummin radiota, vaikkapa BBC:n tiedelähetyksiä.

[Avicii]

Kukaan tässä maailmassa ei ole niin koskematon, etteikö koskettaisi, eikä kukaan ole niin avoin, että hukkuisi.

Jos on niin vahvan suojakerroksen alla niin ei tietenkää herätä mitään missään kellekään koskaan. Ihan ok tapa elää, tosin ei kovin opettavaista enkä tiedä syntyykö siinä koskaan oikein aitoja kohtaamisia. Ollaan vain neutreja toinen toisillemme.

Mutta jokainen omalla tyylillään 

Mietin joskus mitä sitä niin kovasti suojellaan itseään ja itseään muilta 

[Ginger86]

Kukaan tässä maailmassa ei ole niin koskematon, etteikö koskettaisi, eikä kukaan ole niin avoin, että hukkuisi.

Jos on niin vahvan suojakerroksen alla niin ei tietenkää herätä mitään missään kellekään koskaan. Ihan ok tapa elää, tosin ei kovin opettavaista enkä tiedä syntyykö siinä koskaan oikein aitoja kohtaamisia. Ollaan vain neutreja toinen toisillemme.

Mutta jokainen omalla tyylillään 

Mietin joskus mitä sitä niin kovasti suojellaan itseään ja itseään muilta 

Minä näkisin asian niin, että se tunteiden herättäminen toisissa ihmisissä ei kuitenkaan loppupeleissä ole kiinni itse kohteesta tai hänen käytöksestään. Jos kerran olemme oman elämämme luojia kaikessa, niin emmekö myös tältä osin ole ihan itse vastuussa niistä tunteista, mitä joku meissä herättää? Esimerkki omasta elämästäni: Olen painiskellut kovasti sen asian kanssa, mitä tehdä erään lähisukulaiseni suhteen, joka tuntuu vain kylvävän tuhoa ympärilleen. Minun näkemykseni mukaan hän on piittaamaton paskiainen, joka saisi painua vuorille häpeämään. Toisaalta lähisukulaisuus "velvoittaa" minut myös välittämään hänestä, joten en ole voinut vain ohittaa ja unohtaa tilannetta. Olenkin vähän pakon edessä ryhtynyt pohtimaan, miksi tuo ihminen pääsee niin kovasti ihoni alle. Olen jo aikoja sitten ottanut tervettä etäisyyttä häneen, mutta yhä vain hän kykenee herättämään minussa välillä suoranaista raivoakin. Ja oikeastaan kun tarkastelen tilannetta objektiivisesti, hän ei edes ole tehnyt mitään peruuttamatonta "pahaa". Onpahan vain rikkonut niitä moraalikoodistoja, joita kollektiivisesti olemme ihmiskunnan kesken sopineet. Universumin näkökulmasta hän ei oikeasti ole vahingoittanut mitään tai ketään.

Olen päässyt pohdinnoissani siihen pisteeseen, että huomasin kunnioittavani noita moraalikoodistoja eräänlaisena "epäjumalana". Pidän niin tärkeänä niiden noudattamista, että omat arvoni saavat minut sokeutumaan kyseisen ihmisen suhteen ja pitämään häntä yksiselitteisesti "pahana". Mutta jos ja kun kerran tavoitteenani on siirtyä pikkuhiljaa dualismista ykseyteen, se olenkin minä, jonka pitää muuttua ja lakata tuomitsemasta asioita hyväksi tai pahaksi. Universumin näkökulmasta kun hänen tekonsa eivät ole kumpaakaan: Ne vain loukkaavat niitä hiljaisia sopimuksia, mitä odotamme ihmisosamme noudattavan. Tästä pääsenkin siihen, että oikeastaan minun pitäisi olla kiitollinen tuolle ihmiselle, kun hän näin konkreettisesti osoitti oman sokean pisteeni. Tietenkään minun ei tarvitse antaa hänen kohdella minua huonosti vaan poistua hänen vaikutuspiiristään, mutta nyt todellakin neutraalina, ilman kaunaa ja katkeruutta.

Saakohan tällaisesta ajatuksenjuoksusta mitään otetta? Minä kun tosiaan olen päässyt näin konkreettisesti omalla kohdallani todistamaan, että ne tunteet tosiaan heräävät omassa mielessämme, ja siellä niitä tulisi työstääkin.