seuraava »

[Avicii]

Kiitos, ihan näin minäkin yritän työstää asian jos kohdalleni osuu kirkas peili.

Mutta jäin miettimään sitten esim pieniä lapsia.

Miten he reagoivat ympäristöönsä ja ihmisiin jolla ei ole tällaisia valmiita ns ajatuksia toisista ja kaikki on uutta?

Miksi ja mihin lapset sitten niin herkästi reagoi ihmisiin ja ympäristöön? Pelkää, nauraa, halaa, itkee jne.?

[Ginger86]

Minä olen käsittänyt asian niin, että myöskään lapset eivät ole "puhtaita tauluja" vaan heilläkin voi olla menneiden elämien tuomia ennakkoajatuksia asioista ja ihmisistä. Eihän pienten lasten ajattelu edes tapahdu sanojen tasolla niin kuin meillä aikuisilla, mutta kyllä he silti ajattelevat. Esimerkiksi tuosta omasta pienokaisestani huomasin alusta asti, että hän vierastaa miehiä paljon enemmän kuin naisia -ehkä siihen löytyisi syy historiasta, jos sitä pääsisi jotenkin tutkimaan.

[forestflower]

Minä herätän tunteita muissa ja muut minussa. Olisipa hassua, jos niin ei tapahtuisi. Se onkin sitten eri asia, miten tunteisiinsa suhtautuu. Antaako toisen ärsyttävyyden heiluttaa omaa rauhaa, tai yrittääkö muovata käytästään niin, ettei ärsyttäisi muita.
Pointti saattaa olla siinä, että pitäisi oppia hyväksymään kaikki tunteet osana ihmiseloa. Jos kuljemme suojat päällä ja kuvittelemme, ettei mikään kosketa meitä, menetämme ison oppiläksyn. Kun hyväksyy tunteensa - ja muiden tunteet - niiden voi antaa mennä ja tulla. Oma valinta on siinä, käyttääkö elämästään aikaa siihen, mitä toinen tuntee ja miksi. Tervettä olisi ajatella; "kas vain tuo ihminen potuttaa minua nyt, miksi?" Tai; "kappas vaan, tuota taitaa ärsyttää käytökseni tai olemukseni." Sitä voi sitten miettiä, loukkaako tai ärsyttääkö tahallaan. Jos ei, niin nokka tuuleen vaan.

Näen voimakkaat suojat osoituksena erillisyyden harhasta. Luulemme olevamme jotenkin erillisä yksiköitä, omien suojakupliemme sisällä. Aina valmiina puolustautumaan ja hyökkäämään. Aviciin ajatus pienistä lapsista on hyvä. Lapset vaistoavat toisten tunteita ja ajatuksia ja reagoivat niihin. Samoin eläimet. Toivottavasti kukaan vanhempi ei pussita lastaan tiukkoihin suojapusseihin. Lapselta jäisi silloin iso kehitysvaihe kokematta. Se, miten tullaan toimeen toisten ihmisten ja heidän energioiden kanssa. Veikkaan kyllä, ettei niin hölmö pussitusyritys onnistuisi Ja veikkaanpa, ettei aikunenkaan onnistu pitämään itseään niin vahvoissa suojauksissa. Toivon todella, ettei onnistu. Sehän olisi ihan hukkaan heitettyä elämää, ja varsin surullinen olotila.

Henkisissä piireissä tuntu edelleen olevan valalla ajatus, että negatiiviset tunteet pitää torjua hinnalla millä hyvänsä. Se ei ole terveellistä. Ei henkiseltä eikä fyysiseltä kannalta ole hyväksi pantata tunteita ja yrittää torjua niitä suojakuplien sisällä. Ne kannattaa tiedostaa ja hyväksyä ja sitten päästää menemään. Ei jäädä kuralammikkoon makaamaan, vaan noustaan ylös ja jatketaan matkaa.

Kohdataa ihmiset aidosti ja annetaan kaiken virrata!  

[Suomityttö]

Kyllä vaan. Ginger86 ja forestflower, tuttua on. Samaistun monessa kohtaa täysin. Ja juuri tuli sukuun uusi vauva, eivät todellakaan ole tyhjiä tauluja tullessaan. Minua on kehotettu kommunikoimaan vauvan kanssa telepaattisesti. Eilen olisi ollut tilaisuus paikan päällä, mutta unohtui yleisessä hässäkässä.   Erityisen kiinnostavaa on, että yli vuosi sitten muuan kanavoija kertoi tasan 40 vuotta sitten kuolleesta rakkaasta veljestäni, että tämä ei ole vielä syntynyt uudelleen tänne keskuuteemme, mutta syntyy pian meidän sukuumme. Ja yksi tuttava sanoi, että veljellä saattaa olla uudessa muodossaan paljon samankaltaisuuksia entiseen muotoonsa ulkonäöllisesti sekä henkisesti. Tällä kaksikuukautisella vauvalla tuntuu olevan vahva henkinen yhteys minuun.

[Ginger86]

Minä herätän tunteita muissa ja muut minussa. Olisipa hassua, jos niin ei tapahtuisi. Se onkin sitten eri asia, miten tunteisiinsa suhtautuu. Antaako toisen ärsyttävyyden heiluttaa omaa rauhaa, tai yrittääkö muovata käytästään niin, ettei ärsyttäisi muita.
Pointti saattaa olla siinä, että pitäisi oppia hyväksymään kaikki tunteet osana ihmiseloa. Jos kuljemme suojat päällä ja kuvittelemme, ettei mikään kosketa meitä, menetämme ison oppiläksyn. Kun hyväksyy tunteensa - ja muiden tunteet - niiden voi antaa mennä ja tulla. Oma valinta on siinä, käyttääkö elämästään aikaa siihen, mitä toinen tuntee ja miksi. Tervettä olisi ajatella; "kas vain tuo ihminen potuttaa minua nyt, miksi?" Tai; "kappas vaan, tuota taitaa ärsyttää käytökseni tai olemukseni." Sitä voi sitten miettiä, loukkaako tai ärsyttääkö tahallaan. Jos ei, niin nokka tuuleen vaan.

Tuo lihavoimani kohta on se asia, minkä kanssa olen tehnyt kovasti ajatustyötä viime aikoina. Se, että toisen ärsyttävyys pääsee heiluttamaan omaa rauhaa, on ainakin itselleni osoitus siitä, että minulla on siinä tilanteessa jotain opittavaa itsestäni. Mitä taas tulee oman käytöksensä muovaamiseen, en usko, että meidän tarkoituksemme olisi elää täällä miellyttäen muita. Käytän taas esimerkkinä omaa elämääni, sillä muutakaan minulla ei oikein ole: Olisin tämän ongelmia aiheuttaneen läheiseni kohdalla voinut valita myös sen tien, että olisin vain sulkenut silmäni hänen käytökseltään ja lakannut kertomasta, mitä tunteita se minussa herättää. Mutta siinä tilanteessa olisin tehnyt hänelle vain karhunpalveluksen, sillä hän ei olisi siltä osin joutunut kantamaan vastuuta omasta käytöksestään. Siis vaikka kyseessä on minulle läheinen ja tärkeä ihminen, ei minun pidä olla sokea hänen teoilleen vaan antaa hänen kokea tekojensa seuraukset. Mitä taas tulee niihin tunteisiin, joita läheiseni minussa herättää: Niistä olen ihan itse vastuussa. Voisin olla vihainen ja antaa katkeruuden syövyttää minua sisältäpäin, mutta kaikki varmaan täällä tietävätkin, ettei viha ole tie mielenrauhaan. En ole kävellyt läheiseni kengissä enkä siis voi tietää, mitkä kaikki syyt ovat hänen käytökseensä johtaneet.

Minä näen negatiiviset tunteet itsessäni niin, että ne täytyy kohdata ja "parantaa". Ymmärrän jo sen verran, että toisia ei voi muuttaa, mutta omaa sisäistä tilaansa voi. Luulin itsekin aiemmin positiivisen ajattelun tarkoittavan sitä, että negatiiviset tunteet pitäisi jättää huomiotta tai jopa tukahduttaa. Melko pian kävi kuitenkin selväksi, että ei se niin toimi: Alitajunnassa kun ne aiheuttavat paljon suurempaa tuhoa, kuin tietoisuudessa. Olenkin yrittänyt antaa näiden tunteiden vain tulla pintaan, tarkastella niitä, kysellä itseltäni syitä tuntemuksilleni ja sitten antaa niille anteeksi. Eilen tapahtui kuvaava esimerkki: Eräs vanhus sattui tulemaan tielleni juuri, kun minulla oli hirveä kiire ja kaikki asiat pahasti kesken. Ensimmäinen reaktioni oli tietysti ärsyyntyä sille vanhukselle: Menisi tuokin tuosta köpöttelemästä toisten tieltä! Seuraava ajatus oli se, että eihän tuo ihminen tehnyt yhtään mitään pahaa vaan sattui vain olemaan tielläni "väärään aikaan". Annoin siis turhautumisen tunteen tulla, ja totesin vain itselleni: "Annan itselleni anteeksi oman kärsimättömyyteni". Siinä vaiheessa rupesi jo naurattamaan, sillä vanhus köpöttelemässä hitaasti kävelykepin kanssa kiireisen ihmisen tiellä on jotenkin vaan niin... Noh, klassista. Pieni juttu, mutta itselleni oli työvoitto jo se, etten jäänyt vellomaan siihen ärsytykseen, mitä tilanne minussa aiheutti.

[Tigerwoman]

Tämä on kiinnostava aihe, jota jäin pohtimaan.

Minulle tunteet, niin positiiviset kuin negatiivisetkin, ovat myös intuition tärkeä työkalu. Negatiivinen tunne voi varoittaa minua tai osoittaa, että olen menossa väärään suuntaan. Usein ihminen, joka nostaa minulla ärsytystä pintaan on osoittautunut tuttavuudeksi, johon ei kannata jäädä kiinni. Joskushan ärsytys voi olla myös menneen elämän kaikuja, jolloin ihminen lakkaa ärsyttämästä, kun/jos asian työstää.
Jonkun ihmisen kohdalla taas tulee heti hyvä fiilis, joka osoittaa, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Eihän tämä tietenkään niin mustavalkoista ole. Mukavan ihmisen joku juttu potuttaa ja ärsyttävästäkin ihmisestä löytyy hyvää.

Mutta, jos kulkisin suojien sisällä torjuen ihmisten välisen tunteiden ja energioiden vaihdon, olisin kuin kuurosokea. Tunteet on yksi tärkeimmistä aisteistamme, vaikka sitä ei ole virallisesti kait aistiksi tunnustettukaan. Ihmissuhteissa tulee väkisinkin ärsytystä ja jopa vihaa. Puolin  ja toisin. Useinhan se on merkki, että suhteessa on jotain, mikä estää minua olemasta se joka olen. Jos olisin onnistunut luomaan niin vahvat suojat, ettei mikään kosketa, olisin suhteessa tahdoton marionetti. Olisin vain tyhjä kuori. Toivoisin todella, että esimerkiksi uskonnoissa, joissa naista alistetaan, naiset uskaltaisivat tuntea negatiivisia tunteita tilanteestaan ja sen voimalla pyrkiä irti alisteisesta suhteesta. Heidäthän lie kasvatettu tukahduttamaan tunteensa ja unohtamaan todellisen itsensä. Ehkä heitä helpottaisi oppia rautaisen lujat suojaukset? Olisi helpompaa alistua.

[Ritsa]

Ja kommentti ketjun  otsikkoon:
Minä (eikä kukaan muukaan) en herätä tunteita kenessäkään.
Ihmiset herättävät itse itsessään tunteita sillä mitä ajattelevat siitä mitä minä teen tai sanon, tai ihan vaikka vain ajatuksillaan minun olemassaolostani.

Kuulostaa hieman erikoiselta näkemykseltä. Ihmiset herättävät tunteita ainoastaan ajatuksillaan asioista? Kyllä minulla tulee ihmisistä tunnereaktio ihan ensinäkemältä jo - minulle se on aivan luonnollinen asia. En tarvitse siihen ajattelua vaikka ajattelukin onnistuu kyllä tunteita nostamaan. Yllä on myös hyviä kommentteja asiasta. Tunteiden, alitajunnan ja varjon tarkkailun kun lopettaa, niin siinä kyllä heikkenee myös oppiminen elämän eri tilanteissa. Liian "valossa" ei kannata olla, olen sitä itse kokeillut. Mutta kukin tavallaan, kokemushan sen kertoo, millaiseksi se elämä muuttuu ja mitä tilanteita eteensä houkuttaa.

Edit. Tuo lainaus tuo mieleeni C.G. Jungin funktiot, joista toinen on akseli Tunteet - Ajattelu. Vaikuttaisi tuon lauseen perusteella, että vaaka on tällä hetkellä pitkälti kallellaan ajattelun puolelle. Mutta tuohan on vain pieni pätkä tekstiä ja muutenkin keskitietä olemme kaikki oppimassa.

[Ginger86]

Minä ymmärrän tuon Eklen pointin, ja olen itse asiassa ihan samaa mieltä siitä. Senhän näkee jo ihan käytännön elämässäkin, miten historiastamme ja painolastistamme riippuen tulkitsemme asioita eri tavalla. Joku saattaa pitää vaikkapa eläväistä ja puheliasta henkilöä rasittavana huomionkerjääjänä, kun taas joku toinen voi ihailla sellaisen henkilön avoimuutta ja rehellisyyttä.

Mitä taas tulee intuitioon, uskon sen olevan varsin tarpeellinen ihmisosallemme ihan jo hengissäsäilymisen kannaltakin. Minulle intuitio on hieman eri asia, kuin tunteet, sillä se ei samalla tavalla "ota minua valtaansa" -saattaapahan vain kehottaa esim. välttelemään uhkaavalta vaikuttavaa henkilöä, jos sellaisen kohtaan.

EDIT: Mielestäni ajattelu kattaa vähän enemmän, kuin tietoisen ajatusprosessin. Se voi olla salamannopea välähdys, vähän kuin hakisi jotain muistoa arkistoista, minkä pohjalta sitten nousee näitä tunteita. Intuitio on tästä tavallaan irrallinen ilmiö, sillä siihen eivät vaikuta menneisyyden haamut tai muut möröt. Miten sitten erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan? Kas siinäpä pulma.

[Ritsa]

Kyllä kyllä Ginger86. Olisi varmaankin pitänyt sanoa vielä selvemmin viestissä, että on tuossa Eklektikolla pointtinsa. Mutta tosiaan, mielestäni tunteet on hyvä hyväksyä sellaisenaan ja antaa niiden tulla ja mennä, kuten ajatustenkin. Sitä kautta voi päästä vapautuneeseen vuorovaikutukseen kaiken kanssa ja kasvaa kuin puu tuulessa huojuen, tunteet virraten vuolaasti sisimmästä.

[Ginger86]

Totta, tuo vapautunut vuorovaikutus on tärkeä tavoite itselleni tällä hetkellä. Olen aina ollut vähän sulkeutunut, sisäänpäinkääntynyt tarkkailija. Ihmisvihaajakin pahimpina aikoinani, sillä en vain voinut nähdä ihmiskunnassa (itseni mukaan lukien) oikein mitään hyvää. Onneksi tämä asenne on muovautunut jo rajustikin sallivampaan suuntaan, ja sen myötä helpotukset omassa elämässäni ovat olleet huomattavia. Sellainenkin ihan yksinkertainen juttu, kuin epämiellyttävien (huom. ei varsinaisesti uhkaavien) tilanteiden ja ihmisten aito, hyväksyvä kohtaaminen on poistanut valtavan määrän rajoitteita elämästäni.

[sideman]

EDIT: Mielestäni ajattelu kattaa vähän enemmän, kuin tietoisen ajatusprosessin.

OT Mantrameditaatio (ainakin teeämmä) perustuu siihen hypoteesiin, että jokainen ajatus lähtee Puhtaasta Tietoisuudesta,
kaiken materian [sic!] ja ajattelun lähteestä. Merkityksetöntä tavua tietyllä tavalla toistamalla voidaan ajattelun prosessi
kääntää päinvastaiseksi, niin että ajatus pikku hiljaa meditaatioistunnon aikana hienontuu aaltomaisesti, välillä karkeutuen
ja seuraavalla sukelluksella mahdollisesti edellistä kertaa syvemmälle mennen siten, että optimaalisessa tapauksessa
ajatus transsendoituu tyystin ja mahdollistaa Puhtaan Tietoisuuden "kokemuksen" (kyseessä ei ole varsinaisesti kokemus,
koska ajatuksen transsendenssi on sitä, että Kokija [RSi], Kokemus [devataa] ja Koettava [chandas] ovat ainakin hetkellisesti Yhtä (One; skrt: eka [eeka], saMhitaa))!

[Avicii]

Minä olen käsittänyt asian niin, että myöskään lapset eivät ole "puhtaita tauluja" vaan heilläkin voi olla menneiden elämien tuomia ennakkoajatuksia asioista ja ihmisistä. Eihän pienten lasten ajattelu edes tapahdu sanojen tasolla niin kuin meillä aikuisilla, mutta kyllä he silti ajattelevat. Esimerkiksi tuosta omasta pienokaisestani huomasin alusta asti, että hän vierastaa miehiä paljon enemmän kuin naisia -ehkä siihen löytyisi syy historiasta, jos sitä pääsisi jotenkin tutkimaan.

No nyt ei kyllä uppoa pätkääkään. Nou nou.

Uskon että lapset ovat herkistyneet entisiin elämiin mutta kyllä he vain vaistoavat herkemmin ihmisten energioita kun aikuiset.

[.ave.]

hei tässä oli jotain, ja mun täytyy sanoa KIITOS 

jos et halua rakastaa minua, niin vihaa edes, jotta tiedän olevani sinun suurenmoisten tunteidesi arvoinen. tunnistan sinut enkä päästä sinua kulkemaan ohitseni ilman että reagoit, sama se miten

oon kuullu tästä ennenkin
mun mielestä ne viestit oli sekä tunteita että oivalluksia herättäviä, mutta ymmärrän että niiden piti mennä

hyvää yötä! 

Kiitos 
Päädyin poistamaan ne, koska niissä oli kuitenkin jotakin sellaista henkeä, jota en enää halua viljellä. Voisin joskus vielä sanoa samat asiat hieman eri tavalla. 

[Ginger86]

Minä olen käsittänyt asian niin, että myöskään lapset eivät ole "puhtaita tauluja" vaan heilläkin voi olla menneiden elämien tuomia ennakkoajatuksia asioista ja ihmisistä. Eihän pienten lasten ajattelu edes tapahdu sanojen tasolla niin kuin meillä aikuisilla, mutta kyllä he silti ajattelevat. Esimerkiksi tuosta omasta pienokaisestani huomasin alusta asti, että hän vierastaa miehiä paljon enemmän kuin naisia -ehkä siihen löytyisi syy historiasta, jos sitä pääsisi jotenkin tutkimaan.

No nyt ei kyllä uppoa pätkääkään. Nou nou.

Uskon että lapset ovat herkistyneet entisiin elämiin mutta kyllä he vain vaistoavat herkemmin ihmisten energioita kun aikuiset.

Kyllä varmasti siltä osin vaistoavatkin puhtaammin, ettei heillä ole tämän elämän tuomia rasitteita harteillaan vielä juuri ollenkaan. Mutta minun näkemykseni on tuo yllämainitsemani, ja itse asiassa Gary Renardin kirjassa Maailmankaikkeus katoaa (jota siis parhaillaan luen) on ilmaistu tämä asia hyvin samalla tavalla. Tietenkin kukin uskoo mihin uskoo, ja minä uskon näin.

[sideman]

Minä olen käsittänyt asian niin, että myöskään lapset eivät ole "puhtaita tauluja" vaan heilläkin voi olla menneiden elämien tuomia ennakkoajatuksia asioista ja ihmisistä. Eihän pienten lasten ajattelu edes tapahdu sanojen tasolla niin kuin meillä aikuisilla, mutta kyllä he silti ajattelevat.

Hmmm...mitenkähän syntymästään asti umpikuurot ihmiset mahtavat ajatella??