Sori. Näitä aiheita pukkaa sitä mukaan kun tässä mietiskelen ja heijastelen menneisyyttäni
Niin. Olen ollut nuorempana hyvin, hyvin omistushaluinen ja mustasukkainen. Vuosiksi se jäi unholaan ja tapasin vuosia sitten miehen jonka kohtaan olin äärimmäisen omistushaluinen ajoittain.
Toisaalta mulla on elämäni aikana ollut hyvin omistushaluisia miehiä joten ympyrä siltä osin umpeuti kun tajusin kuinka se tukahduttaa ja aiheuttaa ns henkisen ja maallisen helvetin sekä itselleen että toiselle osapuolelle.
Tajusin että aito ja vilpitön rakkaus nimenomaan VAPAUTTAA ihmisen menemään ja olemaan oma itsensä, vaikkakin se tarkoittaisi sitä että toinen lähtee lätkimään tai rakastuu toiseen tai osoittaa rakkauttaan muille.
Hyvin rankkaa meininkiä siis. Mietin että se on eräänlaista hallitsemismuotoa myös.
Jännä on että ketään muita kohtaan en ole koskaan ollut omistushaluinen, kuten lapsista tai muusta. Vain kumppania kohtaan.
Oppia ikään kaikki. Vaikea mutta tuikin tärkeä asia.
Ei mulla muuta