seuraava »

[Ginger86]

No niin, näin yön pimeinä ja hiljaisina tunteina ajatukset seilaavat päässä ristiin rastiin, ja jonnekinhan ne täytyy purkaa. Ajattelin, että täältä voisin kysyä ja saada taas kerran uutta perspektiiviä omaan niin kapoiseen ajatusmaailmaani. Varoitan jo etukäteen, että minulla on paha tapa ensin vastustaa uusia ajatuksia, kunnes alan niitä pyörittelemään päässäni "entä jos" -mentaliteetilla. Tarpeeksi asioita pohdiskeltuani ja universumin tarjottua tilaisuuksia ajatuksien testaamiseen käytännön tasolla onnistun yleensä vähän laajentamaan omia aiempia mallejani. Tämän kerron siksi, että saatan tosiaan reagoida vastustavasti ratkaisuehdotuksiin ja ajatuksiin, joita tämä aihe herättää. Avoimesti pyydän teitä kuitenkin jakamaan kokemuksianne mahdollisesta vastustuksesta huolimatta, sillä juuri ne uudet näkemykset ovat yleensä se liikkelle paneva voima, joka saa minut selvittämään ajatusjumit ja pääsemään elämässä eteenpäin. Henkistä kasvua on jo tapahtunut myös astrolaisten avulla, kiitos siitä!

Viime aikoina minua ovat kovasti pohdituttaneet erilaiset traumat ja niiden varastoituminen tunnekehoon. Minulla on ollut ulkopuolisen korvaan vähintäänkin vaikea lapsuus: äidin uskonnollisuus ja isän alkoholismi aiheuttivat melkoisia ristiriitoja kotioloissa. Skaalan toisessa päässä oli tuomitseva, ehdoton, ummehtunut, mutta toisaalta turvalliseksi koettu kristillinen yhteisö -ja toisaalla häpeää, surua ja pelkoa aiheuttava isän alkoholismi. Väkivaltaa, tekojen peittelyä, ulkopuolisille valehtelua, vähättelyä, omien tarpeiden unohtamista ym. traumatisoivaa olen saanut nähdä pienestä pitäen, mutta jotenkin kokemukseni tuosta kaikesta on ollut ihan toisenlainen. Kun muistelen lapsuuttani, saan kyllä päähäni melkoisia kauhukuviakin, mutta en kuitenkaan varsinaisesti koe lapsuuteni olleen traumaattinen. Itse asiassa päällimmäisenä tunteena minulla on aina ollut onni ja tietynlainen tyytyväisyyden tunne. No, masennukset, unettomuudet ja ahdistukset on kyllä sittemmin käyty läpi ja terapiassakin asioita käsitelty. "Henkisen heräämiseni" aikoihin minulla oli myös vahva puhdistautumisjakso, minkä aikana varsinkin nämä lapsuuden jutut joutuivat tarkkaan syyniin. Myös aikuisiällä tapahtuneita traumoja (= suhde väkivaltaiseen alkoholistiin, kuinkas ollakaan) on tullut käsiteltyä, ja luulin jo, että tarvittava puhdistustyö on tältä osin tehty. En ainakaan tietoisesti kanna mitään kaunoja vanhempiani tai entistä kumppaniani kohtaan, vaan kunnioitan ja arvostan sitä kasvua ja kehitystä, minkä myös he ovat omalta osaltaan tehneet. Varsinkin isäni on joutunut maksamaan kovan hinnan aiemmasta käytöksestään, joten siltäkin osin asiat ovat tietoiselta puoleltani anteeksi annettu ja soviteltu.

Nyt kuitenkin oman lapsen saamisen myötä on käynyt selväksi, että tunnekehooni ja jonnekin tiedostamattomaan on edelleen jäänyt jotain, mikä aiheuttaa hallitsemattomia reaktioita nykyisyydessä. Yksi suuri pelkoni on, että siirrän tiedostamattomat traumat eteenpäin, kun en osaa niitä käsitellä. Traumat ilmenevät mm. pelkoina, aggressioina, vihan tunteena ja muuna hallitsemattomana käytöksenä, mitä en koe ollenkaan omakseni. Lisäksi nykyinen kumppanini kärsii kovasti siitä, että projisoin häneen menneisyyden haamujani ja ajan hänet siihen pisteeseen, missä hän alkaa toteuttamaan pelkojani. Haluaisin päästä täysin irti näistä turhista elämää rajoittavista taakoista, mutta keinot ovat melko vähissä. Miten tiedostamattomaan voisi päästä käsiksi? Miten voi päästää irti jostain, mitä ei tiedä edes olevan olemassa? Olen jo yrittänyt mm. käyttää unimaailmaa apuna tässä, mutta heikoin tuloksin. Parina viime vuonna varsinkin opastusunet ovat vähentyneet todella paljon, ja esimerkiksi oppaiden kanssa en ole keskustellut pitkään aikaan. Tuleeko teille mieleen mitään ideoita? Miten te olette käsitelleet traumojanne ja puhdistaneet/ tasapainottaneet chakranne varsinkin tiedostamattomilta osin?

[Suomityttö]

Olen lukenut uudelleen Colin C. Tippingin kirjaa "Ehdoton anteeksianto". Siinä on energioiden muuntamisesta, ensimmäisellä lukemisella en ollut kiinnittänyt asiaan huomiota lainkaan. Siinä on vihasta, syyllisyydestä, uhrina olemisesta, peloista. Ihmiset, jotka suututtavat meitä eniten, opettavat meitä myös eniten sielutasolla. Kun epämukava tilanne on päällä, kokee tilanteen torjumatta, muuttaa omaa näkökulmaansa tilanteeseen - se on juuri sillä hetkellä täydellinen, siinä ei tarvitse korjata mitään. Kun on hyväksynyt tilanteen, sen energia muuttuu pysyvästi. Ei tarvitse edes tietää syvempiä syitä tällaiseen toistuvaan tilanteeseen. Hyväksyy vain itsensä, toiset osapuolet ja tilanteen.

Yksi käyttämäni menetelmä on ho'oponopono. Se on helppo käyttää ja aina käsillä, ei tarvitse mitään välineitä. Joe Vitale ja tri Hew Len opettavat sitä.

[Ginger86]

Hei kiitos paljon vinkistä, Suomityttö! Perinteinen terapia ei tunnu enää omalta juuri siksi, että siinä syitä etsitään joskus vähän liiankin tarkkaan, ja minulle ne syyt eivät ole enää tärkeitä. Haluaisin vain päästä jo eteenpäin ilman näitä elämää rajoittavia tekijöitä. Ho'oponopono oli muuten yksi käyttämistäni työkaluista aiemman puhdistusjakson aikana, olinkin unohtanut sen jo ihan kokonaan. Se pääseekin nyt uudelleen käyttöön, kun kerran osoittautui niin toimivaksi jo aiemmin.

[Avicii]

Nyt kuitenkin oman lapsen saamisen myötä on käynyt selväksi, että tunnekehooni ja jonnekin tiedostamattomaan on edelleen jäänyt jotain, mikä aiheuttaa hallitsemattomia reaktioita nykyisyydessä. Yksi suuri pelkoni on, että siirrän tiedostamattomat traumat eteenpäin, kun en osaa niitä käsitellä. Traumat ilmenevät mm. pelkoina, aggressioina, vihan tunteena ja muuna hallitsemattomana käytöksenä, mitä en koe ollenkaan omakseni. Lisäksi nykyinen kumppanini kärsii kovasti siitä, että projisoin häneen menneisyyden haamujani ja ajan hänet siihen pisteeseen, missä hän alkaa toteuttamaan pelkojani. Haluaisin päästä täysin irti näistä turhista elämää rajoittavista taakoista, mutta keinot ovat melko vähissä. Miten tiedostamattomaan voisi päästä käsiksi? Miten voi päästää irti jostain, mitä ei tiedä edes olevan olemassa? Olen jo yrittänyt mm. käyttää unimaailmaa apuna tässä, mutta heikoin tuloksin. Parina viime vuonna varsinkin opastusunet ovat vähentyneet todella paljon, ja esimerkiksi oppaiden kanssa en ole keskustellut pitkään aikaan. Tuleeko teille mieleen mitään ideoita? Miten te olette käsitelleet traumojanne ja puhdistaneet/ tasapainottaneet chakranne varsinkin tiedostamattomilta osin?

Oletko koskaan kokeillut hypnoosia? Pyskologista vyöhyketerapia?

Itse olisi hieman varovainen yksin lähteä aukaisemaan näitä traumoja. Minulla on itselläni 3 lasta ja tiedän että lapsen saanti voi nostaa esille käsittelemättömiä tunteita ja tukahdettuja tunteita.

Suotta pelkäät että siirrät traumoja lapsellesi. Lapsesi on siinä mielessä turvassa.

Jäin uteliaisuuttani miettimään että peilaat kumppanisi kautta näin voimakkaasti omia asioitasi, että hän alkaa niitä toteuttamaan alitajuisesti.
Tämä on sellainen kierre josta pitäisi päästä eroon. Tosin itselleni ei auttanut kun katkaista välit yhteen ihmiseen kokonaan mutta kenties joku karman tasapainotus/katkaisu visualisointi voisi auttaa?

Ja tässä kohdin myös tunteiden hallintaa. Kun tunne nousee esille niin yrittää mahdollisimman neutraalisti toimia eikä lähde niitten mukaan toimimaan, vaan lähinnä tiedostaa että nyt näin voimakas tunne nousi mutta yritän pysyä rauhallisena tyyppinen harjoittelu?

[Ginger86]

Avicii, en ole kokeillut noista kumpaakaan, mutta jälkimmäinen ainakin voisi olla kokeilunarvoinen idea! Hypnoosia karsastan vähän siitä syystä, että tarvitsisin täyden luottamuksen hypnotisoijaan eikä potentiaalista ehdokasta ole ainakaan vielä tullut vastaan.

Noita visualisointeja ja energialankojen katkaisuja olen jo jonkun verran tehnytkin. Ongelma tässä on vain se, että ilmeisesti tiedostamattomalla tasolla en sittenkään ole pystynyt anteeksiantoon, kun kerran näitä asioita edelleen nousee esiin. Tietoisesti en kyllä kanna mitään kaunoja, mutta olenkin aina ollut valitettavan hyvä valehtelemaan itselleni.

Tunteiden hallinta ei tunnu minulta onnistuvan, vaikka kuinka päättäisin. Se reaktio tulee aina niin voimakkaana, hallitsemattomana ja automaattisesti, etten ehdi tehdä mitään ennen sitä. Olen nyt tunnustellut näitä asioita ja huomasin mm. ahdistuvani ihan fyysisesti, jos aistin kumppanissani jotain negatiivisuutta, turhautumista tms. Tämän ongelman alkulähde oli helppo jäljittää, sillä lapsuudessani opin tarkkailemaan tiettyjä merkkejä siitä, milloin luvassa oli epämiellyttäviä aikoja... Jotenkin en vain osaa silti suhteuttaa reaktioitani siihen mittakaavaan, mihin ne kuuluisivat.

[Lilli]

Entäs jo purkaisit elämäsi paperille? Kirjoittaminen on äärettömän terapeuttista.

[Ginger86]

Kiitos muistutuksesta, Lilli! Olen aina tykännyt kirjoittaa, ja päiväkirjoja on vuosien saatossa täyttynyt useita. Viimeisen puhdistusjakson aikana tuhosin ne kaikki ajatuksenani päästää myös konkreettisesti irti menneisyydestä. Taidankin käydä heti tänään ostamassa jonkun nätin kirjan, mikä oikein kutsuu kirjoittamaan.

[Avicii]

Tunteiden hallinta ei tunnu minulta onnistuvan, vaikka kuinka päättäisin. Se reaktio tulee aina niin voimakkaana, hallitsemattomana ja automaattisesti, etten ehdi tehdä mitään ennen sitä. Olen nyt tunnustellut näitä asioita ja huomasin mm. ahdistuvani ihan fyysisesti, jos aistin kumppanissani jotain negatiivisuutta, turhautumista tms. Tämän ongelman alkulähde oli helppo jäljittää, sillä lapsuudessani opin tarkkailemaan tiettyjä merkkejä siitä, milloin luvassa oli epämiellyttäviä aikoja... Jotenkin en vain osaa silti suhteuttaa reaktioitani siihen mittakaavaan, mihin ne kuuluisivat.

Okei. Minäkin opin pienestä pitäen lukemaan ilmeistä ja äänensävystä ja aistimaan milloin kannatti olla hiljaa tai mennä piiloon.

Aikanaan mulla oli sama ongelma kumppanin kanssa ja eihän siinä auta kuin harjoitella neutraalisuutta ja ymmärtämään ja antamaan tilaa toiselle tuntea ja olla ilman että se olisi oma vika tai jotain pahaa tapahtuu.

Ymmärrän hyvin ongelmasi. Siitä pois kasvaminen onkin haasteellista mutta aivan varmasti mahdollista! 

Minä harjoittelin lasten kanssa. Aina kun tiesin että nyt ei ole kaikki hyvin niin kysyin onko kaikki ok ja jos lapsi ei halunnut asiasta puhua ja meni omaan huoneeseen riehumaan, niin opin että en enää lähde tuohon mukaan, vaan annan hänen olla hetken rauhassa ja sitten myöhemmin voin kysyä haluaako jutella.

Harjoittele ihan rauhassa. Kerro kumppanillesi että sinulla on tämä herkkyys ja yrität parhaasi mukaan kasvaa siitä pois niin että teillä molemmilla olisi hyvä olla.

Tsemppiä! 

[Avicii]

Ja vielä tuosta anteeksi antamisesta.

Älä rääkkää itseäsi ja anna kaikkien tunteiden tulla sensuroimatta. Viha kun kertyy kehoon niin jossain vaiheessa ne tulee pintaan. Jos et vielä ole kyennyt antamaan anteeksi niin älä ota siitä suuria paineita vaan ole lempeä itsellesi ja tiedosta että ei ole ns väärin myöskään koskaan olla antamatta anteeksi, jos ei vain pysty.

Ensin pitää purkaa vihaa, suru ja pettymys ja antaa itselleen aikaa sulatella kaikkea sallivassa ja lempeässä ilmapiirissä.

[Ginger86]

jos yrittää olla siirtämättä lapselleen mitään huonoa, ei voi lopulta antaa mitään. vanhemmat ovat lapsen silmissä jumalolentoja, mutta ihmisyyttä me heille opetamme, tahtomattammekin. jos oikein kovasti yrittää välttää edellisen sukupolven virheet, voi käydä niin että vetää sen vastakohdan äärimmilleen. esimerkiksi äiti joka ei ole ollut läsnä ja lapsi on joutunut itsenäistymään liian varhain, jonka vuoksi lapsi yrittää myöhemmin suojella omaa jälkikasvuaan samalta kohtalolta, ja onkin ylihuolehtivainen, jonka johdosta itsenäistymisessä tulee jälleen vaikeuksia. siten sukupolvien ongelmat keinuvat kahden ääripään välillä,  teema on sama.

mun äiti laitto mulle aina liian isot kengät, kun oli joutunut itse isojalkaisena kulkemaan liian pienissä kengissä. vasta kotoa muutettuani tajusin että mun jalka on enemmän 38 vaikka olin kulkenut 40 numeron kengissä. askel keveni

Tämä on kyllä tosi hyvä pointti ja herättää myös kovasti ajatuksia! Nyt kun mainitsit asiasta, huomaan toteuttavani juuri sitä toista ääripäätä, kuin mitä omassa lapsuudessani koin: Yritän olla koko ajan lapselleni läsnä ja saatavilla, ehkä jopa tukahduttamiseen asti. Ihan mahtavaa, kun saa uusia näkökulmia ja voi sitä kautta vähän vähentää omia vaatimuksiaan. Tiedostan kyllä, että ylihuolehtivainen vanhempi voi liialla tunkeilulla myös aiheuttaa vaikeuksia vaikka juuri itsenäistymisessä, mutta tietenkään en osannut ajatella olevani itse sellainen. Ja taas näkee hyvin, kuinka rajoittavia pelkomme ovat: Pelko siitä, että lapseni kokisi olonsa hylätyksi, saa minut toimimaan toisella äärimmäisellä tavalla, mikä voi myös olla omalla tavallaan vahingoksi. Jos vain pystyn pääsemään eroon peloistani (ja sitähän tässä juuri työstetään kovasti), voisin löytää sen kultaisen keskitien myös näihin vanhemmuuteen liittyviin asioihin. Kiitos sinulle ihan hurjan paljon tästä ajatuksesta, oikein naurattaa, miten yksinkertainen sitä osaakin joskus itse olla.

[Ginger86]

Tunteiden hallinta ei tunnu minulta onnistuvan, vaikka kuinka päättäisin. Se reaktio tulee aina niin voimakkaana, hallitsemattomana ja automaattisesti, etten ehdi tehdä mitään ennen sitä. Olen nyt tunnustellut näitä asioita ja huomasin mm. ahdistuvani ihan fyysisesti, jos aistin kumppanissani jotain negatiivisuutta, turhautumista tms. Tämän ongelman alkulähde oli helppo jäljittää, sillä lapsuudessani opin tarkkailemaan tiettyjä merkkejä siitä, milloin luvassa oli epämiellyttäviä aikoja... Jotenkin en vain osaa silti suhteuttaa reaktioitani siihen mittakaavaan, mihin ne kuuluisivat.

Okei. Minäkin opin pienestä pitäen lukemaan ilmeistä ja äänensävystä ja aistimaan milloin kannatti olla hiljaa tai mennä piiloon.

Aikanaan mulla oli sama ongelma kumppanin kanssa ja eihän siinä auta kuin harjoitella neutraalisuutta ja ymmärtämään ja antamaan tilaa toiselle tuntea ja olla ilman että se olisi oma vika tai jotain pahaa tapahtuu.

Ymmärrän hyvin ongelmasi. Siitä pois kasvaminen onkin haasteellista mutta aivan varmasti mahdollista! 

Minä harjoittelin lasten kanssa. Aina kun tiesin että nyt ei ole kaikki hyvin niin kysyin onko kaikki ok ja jos lapsi ei halunnut asiasta puhua ja meni omaan huoneeseen riehumaan, niin opin että en enää lähde tuohon mukaan, vaan annan hänen olla hetken rauhassa ja sitten myöhemmin voin kysyä haluaako jutella.

Harjoittele ihan rauhassa. Kerro kumppanillesi että sinulla on tämä herkkyys ja yrität parhaasi mukaan kasvaa siitä pois niin että teillä molemmilla olisi hyvä olla.

Tsemppiä! 

Kiitos näistä kannustavista sanoista ja vinkeistä. Olenkin jo kertonut kumppanilleni, mistä tietyt reaktioni pohjimmiltaan kumpuavat, ja tämä keskustelu tuntui avaavan välillemme aivan uudenlaisen ymmärryksen tason. Ei tietenkään niin, että hänen pitäisi vain hyväksyä epäreilu suhtautumiseni, vaan että hän osaisi antaa minulle aikaa ja tilaa käsitellä näitä asioita. Minulla on ollut aiemmin aivan vääränlainen lähestymistapa, kun ajattelin, että ongelma on miehen negatiivisuudessa ja hänen pitäisi käsitellä se pois. Ajan myötä olen kyllä huomannut, että huonoja päiviä sattuu jokaiselle ja esim. mieheni osaa terveemmistä lähtökohdista käsin suhtautua niihin aivan eri tavalla: On myötätuntoinen, antaa tilaa ja aikaa, ottaa vastuuta kodinhoidosta ym. ja antaa minun levätä. Hän ei koe väsymystäni tai turhautumistani minään uhkana, vaan osaa suhtautua niihin aikuismaisella ja empaattisella tavalla. Siihen tähtään itsekin, ajan kanssa! Tämä keskustelu on muuten ollut todella avartavaa, kun näen nyt niin selvästi, mistä ylireagointini johtuu ja miten sitä voisi lähteä korjaamaan. Kiitos sinullekin tosi paljon.

Päädyin muuten erinäisten googlettelujen myötä varaamaan ajan kraniosakraaliterapiaan, vaikka alunperin etsin tietoa PVT:stä. Odotan innolla, että pääsen käsittelemään näitä juttuja jonkun ulkopuolisen ohjauksessa!

[Avicii]

Hienoa, askel kerrallaan niin hyvää tulee 

[Magellan]

Kraniosakraaliterapia kuullostaa tosi mielenkiintoiselta, voitko sitten jakaa kokemusta tai arvioida täällä terapiaa kun olet käynyt? Olen joskus harkinnut sitäkin.
Kun itse luin tätä ketjua olisin ehdottanut Rosen-terapiaa. Se perustuu lempeään ja myös lujaan selän kosketteluun joka ainakin mulla nosti ihmeen nopeasti ahdistusten syyt ja vihat pintaan. Muutaman päivän ajan käsittelyn jälkeen on kyllä aika herkillä, mullekin tuli ihan käsittämättömiä raivareita. Ne ei onneksi suuntautuneet kehenkään viattomaan sivulliseen vaan ihan alkuperäisiin aiheuttajiin, mutta silti oli kyllä jonkin aikaa tosi räjähdysaltis.

[Ginger86]

Joo, ilman muuta voin jakaa kokemukseni kraniosakraaliterapiasta tännekin. Ensi viikolle sain ajan.

[Ginger86]

Täytyypä laittaa tänne päivitystä, kun kävikin niin, että terapeutti joutui perumaan minulle varatun ajan. Olen kuitenkin saanut rutkasti muuta apua tämän aiheen käsittelyyn, ja minua on opastettu mm. IOK:n ja muun vastaavan kirjallisuuden suuntaan. Tämä lainaus puhutteli, ja päädyinkin jo tilaamaan itselleni teoksen, josta se on lainattu (= Maailmankaikkeus katoaa):

"Alitajuista tai tiedostamatonta mieltänne, josta ette ole laisinkaan tietoisia, sillä muutenhan se ei olisi tiedostamaton, hallitsee sairas ajatusjärjestelmä, jonka kaikki valheelliseen maailmankaikkeuteen tulevat jakavat sekä yksilöllisesti että kollektiivisesti - sillä muutenhan kukaan ei alun pitäenkään olisi tullut tänne. Tilanne jatkuu tällaisena, kunnes ihminen tutkii ajatuksiaan, antaa niille oikein anteeksi, luovuttaa ne Pyhälle Hengelle ja antaa lopulta Hänen ajattelunsa korvata ne. Siihen saakka teidän kätketyt uskomuksenne hallitsevat teitä ja toteutuvat ennalta arvatulla tavalla. Koko maailma vain esittää vertauskuvallista näytelmää, johon kaikki tänne tulleet ovat luvanneet osallistua jo ennen kuin he näyttivät saapuvan paikalle."


Tuossa samassa lainauksessa puhuttiin myös siitä, että kirjan kirjoittaja oli kokenut "valonvälähdyksiä" syrjäsilmällä, ja niiden merkitys kuulemma selitettiin hänelle myöhemmin. Asia kiinnostaa erityisesti, sillä olen kokenut ihan samaa viime aikoina myös itse. Onkohan kenelläkään tietoa, mitä nuo ovat? Olen todella utelias ja kärsimätön enkä malta odottaa, että saan kirjan käsiini.