Moi, koitan pitää tekstin lyhyenä ettei lähde liikaa rönsyilemään, en oikein tiedä mitä haen täältä, mutta toivottavasti täällä on jollakin jotain kommentoitavaa mun tarinasta. Eli:
Olen tuntenu itseni joukkoon kuulumattomaksi teini-iästä lähtien, jolloin havaitsin että pystyn erottelemaan tunteen sekä järjen toisistaan. Nykyään tuo on niin abc-juttua etten tiedä pitäisikö sitä edes mainita. Pohjimmiltani äärimmäisen analyyttinen tyyppi joka pystyy tarkastelemaan asioita äärimmäisen objektiivisesti. Ja tästä syystä tavan ihmiset pitävät useita mun näkemyksiä epätavallisina tai outoina.
Myöhemmällä iällä rupesin keskittymään terveyteen, ensiksi fyysinen, sitten psyykkinen. Täten sainkin hankittua äärimmäisen laajan ymmärryksen fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä (ravintotiede,liikunta,psykologia). Mutta näillä ei ratkottu kuin osa mun probleemista, sitten onki menty henkiseen terveyteen ja tällä hetkellä tuntuu että oon todella syvissä vesissä
Tämän lisäksi mm. Oon kunnellu paljon nykyfysiikan ymmärryksestä mistä todellisuus koostuu / miten me se havaitaan, sekä asioita tietoisuudesta. Ja uskon jossain vaiheessa pystytään osoittamaan toteen (luultavasti joku muu ehtii minua ennen) henkimaailman ja toisten ulottuvuuksien yhteyden, eli piste missä tiede kohtaa henkisyyden väkisinkin.
Luultavasti ei koskaan suoraa osoitusta, mutta tähän totuuteen viittaavien todisteiden määrä kasvaa liian suureksi. (pienempi todennäköisyys sattumalle)Ja tuosta edellisestä kappaleesta varmaan voi päätellä että mitä enemmän mä kehitän itseäni sekä ymmärrystäni niin sitä kauemmaksi ajaudun tavan ihmisen ajatusmaailmasta. Mutta koska olen järkiperäinen tyyppi henkisissä piireissä missä valtaosa tyypeistä tulee sieltä kolikon toiselta puolelta, eli tunteesta, niin olo on ollu näissäkin piireissä aika orpo
TL;DR ennen skeptikko/ateisti, nykyään jotain täysin muuta.