Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Miten kestää epävarmuutta?  (Luettu 8700 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
Aie
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 4


Profiili
« : 03.11.2016 18:14:45 »

Elämässä on hetkiä jolloin tulevaisuus on auki. Tulee yllättäviä tilanteita, jotka johtaa muutoksiin töissä, koulussa ja ihmissuhteissa. Usein muutoksiin liittyy järjestelemistä. On henkisiä ja fyysisiä muuttolaatikoita, vanhoja reittejä, uusia reittejä, menneisyyden tonkimista, nykyisyyden ruotimista, tämän hetken aistimista, kuuntelemista, kommunikaatiota, avunpyyntöjä, lempeyttä, vapautta. Hyvällä mäihällä maailma on muutoksen jälkeen kypsä mango ja elo saa uutta buustia ja itsestään oppii paljon.

Tietynlainen epävarmuus tekee ihmisen elämästä mystisen ja uniikin seikkailun. On selvää ettei kaikkea voi tietää etukäteen. Tulee hetkiä, kun kaikki elämän perusasiat liikahtaa pois paikoiltaan. Siksi kysyisin:
Miten olet selvinnyt muutoksista? Mitkä ovat olleet sinun keinosi mennä eteenpäin? Onko tilanteista irti päästäminen vaikeaa, helppoa vai jotain siltä väliltä? Keneltä ja miten olet pyytänyt apua? Onko henkimaailma jeesinyt näissä tilanteissa?

Tämä keskustelun startterina ja alustuksena omalle probleemalleni, johon pyydän nyt apua kun omat voimat on loppu. Tilanne on kamala enkä tiedä kuinka tästä mennä eteenpäin.

Sairastuin masennukseen 14-vuotiaana. Olen yrittänyt itsemurhaa useita kertoja, järjestellyt vuosien aikana asioita niin että voin lähteä täältä kivuttomasti. Aina jokin juttu on tullut eteen, ja olen jatkanut elämistä.

Olen pitänyt sairastamiseni salassa läheisiltäni. Se menee kausissa, välillä on ollut useita hyviä vuosia. Nyt on ollut kaksi niin huonoa, että yritin hukuttautua kesällä. Olen aloittelemassa terapiaa uudelleen, vaikka se tuntuu yhdentekevältä.

Minulla on vierelläni rakastava mies. Mies haluaa ehkä erota, tilanne tuli täysin yllätyksenä. Meillä on yhteinen koti ja paljon suunnitelmia. En ole uskaltanut valoittaa hänelle elämäni rankkaa puolta kokonaan. Kaikki on ollut niin hyvin kun saatan toivoa: on hyvä työ, mielekästä opiskelua, ystäviä, juhlia, yhteinen koti ja rakkautta. Kaikesta huolimatta olen luisunut pahaan oloon vähitellen niin etten ole pystynyt sitä kenellekään kertomaan. Mies on nähnyt minut jo pitkään etäisenä ja kylmänä. Synkkyyteen vaipuneena minusta on tullut hiljainen ja piikikäs arjen suorittaja. Olemme erilaisia kommunikoimaan ja tämä aiheuttaa viikottain kränää: mies herkistyy jollekin asialle ja tarvitsee kuuntelijaa, selityksiä ja tukea. Hän on myös hyvin dramaattinen ja nopea liikkeissään. Minä taas emootion keskellä vetäydyn miettimään asioita itsekseni jonka jälkeen olen valmis keskustelemaan. Kaikesta huolimatta meissä on paljon iloa ja rakkautta.

Nyt edessä voi olla ero ja muutto pois yhteisestä kodista. Minun mielestäni kyseessä ei ole mitään mitä ei voisi puhumalla ja ajan kuluessa selvittää. Olen luvannut maailmankaikkeudelle tehdä kaikkeni, jotta tämä säilyy. Olen hakenut apua, olen selventänyt omaa historiaani niin hyvin kun olen osannut. Kumppani sanoo että tämä on selventänyt paljon, ja että välillä hän muistaa myös hyviä asioita ja ettei tilanne ole niin yksinkertainen kun hän aluksi kuvitteli. Tämän ihmisen kanssa jakaisin koko elämän, mutta jos toinen haluaa lähteä en voi väkisin pitää. Nyt elämme välitilassa molemmat. Minä pelkään eroa, mies pelkää omia ajatuksiaan ja sitä että romahdan täysin. Mitä minun kannattaisi tehdä? Olisin todella kiitollinen, jos jollakulla olisi tähän joku näkemys.

Tiedän että olen selviytyjä ja että elämässä on paljon hyvää vielä tulossa. Nyt voimat on kuitenkin niin loppu etten ole varma haluanko lähteä käymään tätä mankelia läpi. Olen ollut siellä niin monta vuotta elämästäni että mietin onko tässä tarpomisessa enää mitään järkeä, varsinkaan jos kaikki asiat on nyt niin liikkeessä ja muutoksessa ettei ole mitään varmaa mihin tarttua. Kahvit keitetään joka aamu, töihin mennään ja joulu tulee. En vaan enää tiedä haluanko olla osa tätä jatkumoa. Kukaan ei voi kannatella loputtomiin, eikä toinen ihminen voi olla koko elämä. Nyt asioita on vaan liian paljon päällekkäin.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2016 18:16:32 kirjoittanut Aie » tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5947



Profiili
« Vastaus #1 : 03.11.2016 20:29:38 »

En osaa, enkä halua lähteä sanomaan, mitä sinun pitäisi tehdä.

Mutta muutoksen pelko.
Muutos tuo tullessaan usein hyvää..elämään tulee ilmaa, oivalluksia, uutta energiaa ja valoa sinne, minne se ei ennen päässyt paistamaan.
Se tekee kipeää, ja ihmiselle, joka on kovin rakenteisiin kiinnittyvää tyyppiä, se voi olla hyvin hyinv pelottavaa. Minä olen henkilökohtiasesti hieman huono tässä sanomaan, koska minulle muutos on henkilökohtaisesti aina ollut helppoa, olen aina ollut valmis hyppäämään pelotta kun seinä on tullut vastaan.
Mutta siksi ehkä osaankin sanoa, mitä hyvää sillä voi olla tuomisinaan, koska tulen sen kanssa hyvin toimeen.

Jos onnistut pääsemään muutoksen pelosta eroon, se saattaa edesauttaa tällä hetkellä olevaa tilannetta laukeamaan suuntaan tai toiseen. Ei ole sanottu että ero on varma, ja että tilanne vaatii noin isoa ja radikaalia elämänmuutosta...mutta jos sen olisi valmis ottamaan pelotta vastaan, se saattaisi ratkaista koko tilanteen.

Iloa, valoa ja rakkautta sinulle  smitten
tallennettu
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #2 : 03.11.2016 20:31:07 »

Juu, pitää päästää irti ennekuin voi jatkaa eteenpän smitten
tallennettu

Kuuntele tuulta.
Ginger86
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 158


Profiili
« Vastaus #3 : 04.11.2016 02:03:56 »

Irtipäästäminen ei tarkoita aina sitä, että joutuisi luopumaan jostain konkreettisesta (ihmissuhteesta, työpaikasta tms.), vaan joskus sitä joutuu harjoittamaan ihan vain mielen tasolla. Neuvoja parisuhteeseen minullakaan ei ole, sillä olen niissä itsekin melko surkea, mutta tuon masennuksen hoitaminen olisi nyt kyllä hyvin kriittistä ja mielestäni se ensisijainen asia. Minulla on itselläni vakavasti masentunut läheinen, joka on myös yrittänyt itsemurhaa useita kertoja. Itsekin sain saman diagnoosin parikymppisenä, mutta vuosien saatossa pitkällisen terapian ja itsetutkiskelun tuloksena se on saatu hoidettua kuntoon. Omaa motivaatiota täytyy olla, se on tärkein edellytys hoidon onnistumiselle. Läheiseni suhteen tunnen oloni avuttomaksi, sillä hän ei ole tällä hetkellä halukas ottamaan apua vastaan. Oman jaksamiseni takia olen joutunut ottamaan häneen viime aikoina hieman etäisyyttä, mutta olen koko ajan kuitenkin taka-alalla valmiina toimimaan, jos tilanne jotenkin muuttuu. Vaikea masennus on todella hankala sairaus niin itse masentuneelle kuin läheisillekin. Olen ollut molemmissa rooleissa, eikä niistä kumpikaan ole helppo osa. Toivon todella, että saat apua olotilaasi mahdollisimman pian.

Ihmissuhteista ylipäätään voisin todeta jotain omakohtaista. Masennusaikoinani minullakin oli tapana ripustautua ihmisiin, erityisesti miesystäviin, ja projisoida omat ongelmani heihin. Uskoin todella tarvitsevani heitä, ja erään miehen "menettäminen" sai minut jopa yrittämään päivieni päättämistä. Onneksi en onnistunut siinä, sillä moni asia on auennut vasta myöhemmin. Mm. se, että omalla kohdallani en usko ongelmien poistuvan edes kuoleman kautta. Ne täytyy vain kohdata ja käsitellä, mieluiten osaavan ammattilaisen ohjauksessa. Ymmärrän kyllä, että tuo kaikki tuntuu liialta käsitellä kerralla, mutta ehkä miehen eroaikeet ovat olemassa vain herätteenä muutokselle? Ja puhun nyt siis sisäisestä muutoksesta, en ulkoisesta. En tiedä, mutta tällainen ajatus tuli vain mieleen tuosta kertomuksestasi. Hurjasti valoa ja voimia toivotan sinulle!
tallennettu
Empire Special
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 163


Profiili
« Vastaus #4 : 04.11.2016 19:40:49 »

Jokainen päivä on saavutettu päivä.
tallennettu
Palance
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 107



Profiili
« Vastaus #5 : 05.11.2016 17:43:20 »

Aie.. Laitan tämän  smitten vaikka se nyt tuntuu tyhjänpäiväiseltä.

Sinun pitäisi tietää miksi et ole aiemmin onnistunut lähtemään täältä,
olet kysynyt sitä mielessäsi monta kertaa. Minäkin tiedän vastauksen Smiley

Muista minkä lupauksen olet antanut, siitä sinun kannattaa
pitää kiinni. Joka ikisellä meistä on omat ristimme kannettavana,
jokaisella. Sellaista ihmistä ei ole jolla olisi aina helppoa ja on hyväksyttävää
ettei aina onnistu. On myös oikein, että sen voi myöntää niin itselle kuin muillekkin

Parisuhdeterapiaakin voi harjoittaa monella tapaa ihan kotonakin Smiley
Kun vaivut seuraavan kerran niihin syviin vesiin ja tuntuu ettei
pinnalle enää pääse, muista miksi olet aiemminkin noussut. Et yksin täällä ole.
tallennettu

Punainen,Oranssi,Musta
Aie
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 4


Profiili
« Vastaus #6 : 12.03.2017 04:08:01 »

Hei pitkästä aikaa!

Ja sydämellinen kiitos kaikista sanoista: olen niitä pitkin matkaa lueskellut ja mutustellut. Kiitos!

Tilanne on nyt se, että hain masennukseen apua. Akuuteimpaan tilaan auttoivat lääkkeet: sai nukuttua ja jotenkin kerättyä voimia hahmottaa tilannetta ja ylipäätään elää eteenpäin. Vaikka olen lääkkeiden suhteen kriittinen ja ehkä turhan skeptinenkin, on niistä ollut iso apu. Ehkä lääkärirumban takia myös mies ymmärsi että tilanteeni on vakava, ja antoi paljon ymmärrystä ja tukea. Samalla saimme puhuttua asioita, jotka ovat jääneet painamaan meitä molempia.

Päädyimme eroon. Minä muutin pois, mies jäi asumaan pikkuiseen taloomme. Koen, että tein kaikkeni jotta tilanne saataisiin korjattua, mutta se ei tässä vaiheessa riittänyt pitämään meitä yhdessä. Tämä kriisi sysäsi liikkeelle kuitenkin jotain isompaa, koska olen alkanut selvittää omaa päätäni vuosien vaitiolon jälkeen. Ehkä arvokkain oppi mitä tästä sain oli se, ettei puhumista ja tunteita kannata pelätä. Edessä on pitkä rupeama, että tulen terveeksi. Mutta prosessi on käynnissä!

Meillä molemmilla on tunteita toisiamme kohtaan, mutta päällä oleva kriisi osottautui sellaiseksi, ettemme jaksaneet sitä pariskuntana selättää.

Jos onnistut pääsemään muutoksen pelosta eroon, se saattaa edesauttaa tällä hetkellä olevaa tilannetta laukeamaan suuntaan tai toiseen. Ei ole sanottu että ero on varma, ja että tilanne vaatii noin isoa ja radikaalia elämänmuutosta...mutta jos sen olisi valmis ottamaan pelotta vastaan, se saattaisi ratkaista koko tilanteen.

Kiitos sanoistasi! Smiley Muutoksen pelko oli juurikin se, josta pitelin kiinni! Kun katsoin asioita kohti niin pelottomasti kun uskalsin, tilanne eteni johonkin suuntaan.

Ehkä miehen eroaikeet ovat olemassa vain herätteenä muutokselle? Ja puhun nyt siis sisäisestä muutoksesta, en ulkoisesta. En tiedä, mutta tällainen ajatus tuli vain mieleen tuosta kertomuksestasi.
Kiitos, että kommentoit! Mulla on sellainen kutina, että tämä kriisi tarvitsee nyt ilmaa, ja parisuhdeasiaan palataan miehen kanssa vielä. Se voi myös olla sitkeä toivo, joka niin mielessä puhuu. Mene ja tiedä!

Hei Aie!
 Voimia Sinulle! En minäkään osaa neuvoa, mitä pitäisi tehdä, muuta kuin että päivän kerrallaan mennä eteenpäin ja tehdä asiat parhaan kykynsä mukaan, yksi kerrallaan.

Yksi kerrallaan asioiden tekeminen on viisas neuvo. Kiitos konkreettisesta muistutuksesta!

Aie.. Laitan tämän  smitten vaikka se nyt tuntuu tyhjänpäiväiseltä.

Sinun pitäisi tietää miksi et ole aiemmin onnistunut lähtemään täältä,
olet kysynyt sitä mielessäsi monta kertaa.

Kun vaivut seuraavan kerran niihin syviin vesiin ja tuntuu ettei
pinnalle enää pääse, muista miksi olet aiemminkin noussut. Et yksin täällä ole.

Tästä viestistä sain paljon voimaa. Se on myös hyvä muistutus meille jokaiselle sillon kun on vaikeaa. Että ei täällä turhaan olla!

Olet suuressa sisäisessä murroksessa. Sen ei tarvitse tarkoittaa ihmissuhteiden rikkoutumista. Ota päivä kerrallaan ja katso valoon. Smiley
Kiitos! Valo on aina tervetullutta. Tuo on hyvä ajatus, myös jollain tapaa lohdullinen, ettei kriisi tarkoita käynnissä olevan asian loppumista. Vaikka sitä loppumista ensin kaikista eniten saattaakin pelätä! Kiitos siis muistutuksesta ja näistä sanoista. Smiley
tallennettu
kissansilmä
Vieras
« Vastaus #7 : 13.03.2017 10:46:06 »

Irtipäästäminen ei tarkoita aina sitä, että joutuisi luopumaan jostain konkreettisesta (ihmissuhteesta, työpaikasta tms.), vaan joskus sitä joutuu harjoittamaan ihan vain mielen tasolla. Neuvoja parisuhteeseen minullakaan ei ole, sillä olen niissä itsekin melko surkea, mutta tuon masennuksen hoitaminen olisi nyt kyllä hyvin kriittistä ja mielestäni se ensisijainen asia. Minulla on itselläni vakavasti masentunut läheinen, joka on myös yrittänyt itsemurhaa useita kertoja. Itsekin sain saman diagnoosin parikymppisenä, mutta vuosien saatossa pitkällisen terapian ja itsetutkiskelun tuloksena se on saatu hoidettua kuntoon. Omaa motivaatiota täytyy olla, se on tärkein edellytys hoidon onnistumiselle. Läheiseni suhteen tunnen oloni avuttomaksi, sillä hän ei ole tällä hetkellä halukas ottamaan apua vastaan. Oman jaksamiseni takia olen joutunut ottamaan häneen viime aikoina hieman etäisyyttä, mutta olen koko ajan kuitenkin taka-alalla valmiina toimimaan, jos tilanne jotenkin muuttuu. Vaikea masennus on todella hankala sairaus niin itse masentuneelle kuin läheisillekin. Olen ollut molemmissa rooleissa, eikä niistä kumpikaan ole helppo osa. Toivon todella, että saat apua olotilaasi mahdollisimman pian.

Ihmissuhteista ylipäätään voisin todeta jotain omakohtaista. Masennusaikoinani minullakin oli tapana ripustautua ihmisiin, erityisesti miesystäviin, ja projisoida omat ongelmani heihin. Uskoin todella tarvitsevani heitä, ja erään miehen "menettäminen" sai minut jopa yrittämään päivieni päättämistä. Onneksi en onnistunut siinä, sillä moni asia on auennut vasta myöhemmin. Mm. se, että omalla kohdallani en usko ongelmien poistuvan edes kuoleman kautta. Ne täytyy vain kohdata ja käsitellä, mieluiten osaavan ammattilaisen ohjauksessa. Ymmärrän kyllä, että tuo kaikki tuntuu liialta käsitellä kerralla, mutta ehkä miehen eroaikeet ovat olemassa vain herätteenä muutokselle? Ja puhun nyt siis sisäisestä muutoksesta, en ulkoisesta. En tiedä, mutta tällainen ajatus tuli vain mieleen tuosta kertomuksestasi. Hurjasti valoa ja voimia toivotan sinulle!
Hei Ginger86!

En kysy mitään henkilökohtaisia tietoja, mutta kiinnostuin tuosta, kun kerroit, että sinulla on masentunut läheinen, joka ei huoli apua. Miten se ilmenee? Olen itse läpi käynyt vakavan masennuksen lähemmäs 20 vuotta ja joskus minuakin tuosta syytettiin. En oikein siinä tilassa silloin tajunnut, mitä se olisi käytännössä tarkoittanut. Myöhempinä vuosina kävin usean vuoden samalla hoitajalla, kunnes kaupunki muutti käytäntöjä, että enää ei ole pitkiä keskusteluterapiajaksoja. Itseäni juuri ne ovat eniten auttaneet. Hoitaja vaihtui ja tuli tilanne, että tarvitsin ajan, sain sen kuukauden päähän yhteydenotosta ja käyntejä on ehkä noin kerran kuussa. Olen käynyt ryhmissä ja sen sellaista. Tiedän, että on monia paikkoja, joihin voisi päiväksi mennä, mutta koen ne liian raskaiksi. Avohoito ei ole kovin onnistunut ja ainakin täällä, missä asun, pitää olla todella sekaisin, että pääsee ns. hoitoon.
Olen itse kovin paljon ottanut vastuuta omasta hyvinvoinnistani ja tekemisistäni ja jossain vaiheessa oli tunne, että pitää löytää oma elämä ja oma totuus, ei kenenkään toisen syöttämää. Kalliiksi se meinasi käydäkin, mutta päivä kerrallaan tässä mennään. Olen myös tuntenut itseni rasitteeksi läheisilleni, jotka eivät jaksaneet katsella menemisiäni ja tulemisiani. Elämältä putosi pohja pois, silloin ei ole kovin rationaalinen. Tiedän kyllä myös, että läheinenkin voi sairastua masennukseen ja olen sitäkin pelännyt. Nykyään muistan kaikkia läheisiäni rukouksissani. Muuta en voi. Ehkä olen pelännyt turhaan.
Anteeksi tämä vuodatukseni, mutta halusin kertoa tässä masentuneen mietteitä ja sitä, miksi hoito on voi olla niin vaikeaa.
Voimia Sinulle laivalasteittain!
tallennettu
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #8 : 20.01.2019 17:47:19 »

Tämäpä varsin hyvä kysymys taas. Ei kai siinä oikeen mitää voi, ku olla vaa ja antaa olla?  buck2
tallennettu

Kuuntele tuulta.
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: