Ajattelin viritellä keskustelua tällaisesta hassusta aiheesta: onko teillä ollut lapsena mielikuvituskavereita? Minulla oli kaksi sellaista kaveria läpi lapsuuden, heillä oli nimetkin. Sen sanottiin johtuvan vilkkaasta mielikuvituksesta ja siitä, ettei minulla ollut ikäisiäni sisaruksia. Myöhemminkin elämässäni on mukanani kulkenut näkymättömiä ystäviä, joille olen mielessäni jutellut ja selvitellyt ajatuksia. Ovatko mielikuvituskaverit harvinaisia? Ainakaan kovin paljon en ole kuullut niistä puhuttavan, tai lukenutkaan mistään. Haitallisia ne eivät liene. Minusta tuntuu, että siitä saattaisi olla hyötyä elämän kolhuissa, kun pystyy kuvittelemaan itselleen kaverin. Mitä mieltä olette, jos jollakulla on ollut lapsuuden leikkikaverina mielikuvitusystävä, onko aikuisenakin vielä helppo kuvitella itselleen seuraa? Onko se jokin erityinen ominaisuus ihmisessä vaiko hyvinkin tavallista kenties?
