Pholukseen en ole juurikaan perehtynyt, mutta Chironin transiitit on tuttua kauraa. Mulla vaikutti
ja sen jälkeen
yhteensä kolmen vuoden ajan. Ensimmäisellä puoliskolla koin lähinnä jatkuvaa torjutuksi tulemisen tunnetta romanttisesti. Tuntui myös siltä, että ihmiset on tosi pinnallisia ja että ei-niin-läheiset kaverit oli mun seurassa muista syistä kuin se, että he arvostavat seuraani. Jotenkin se kokemus oli silloin tosi kova pala. Ihastuin myös erääseen tuttuun lähes koko tän Chiron-hässäkän ajaksi, mutta vastakaiku oli minimaalista tai kuviteltua. Hyvä niin, koska tuskin olisin pystynyt päästämään tuota ihmistä lähelleni silloin. Häpesin tunteitani tosi paljon ja pelkäsin, että hän tyyliin aistii ne jo lähelläni ollessaan. Kuitenkin tuntui, että meidän välissä oli jotain, joka esti yhteyden. Kirjoitin silloin hänestä runon, jossa kuvailin, että me ollaan kuin kaksi planeettaa, jotka kiertää toisiaan eikä pysty koskaan koskettamaan. Nykyään ollaan ihan hyvissä väleissä ja tuntuu, että pystytään juttelemaan ihan eri tasolla kuin ennen. En enää tunne, että meidän välissä olis jotain. Asiaa helpottaa se, että oon toisen ihmisen kanssa suhteessa, enkä haluaiskaan olla kenenkään mun kanssa.
Toisen puoliskon aikana taas kamppailin ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Koin herkästi, että musta ei pidetä, vaikka mitä tekisin. Olin tosi kriittinen omia kommunikointikykyjäni kohtaan ja koin olevani täysin kykenemätön minkäänlaiseen ihmistenväliseen kanssakäymiseen. Kuitenkin, piti jatkuvasti pistää itseään tyrkylle muille ja lähestyä muita tosi tarmokkaasti, mutta vastakaiku oli jälleen laimeampaa kuin oma ulosanti. Jostain muistelen lukeneeni, että
transiitin aikana liikkeellä saattaa olla jotain juoruja, mutta en usko, että omalla kohdallani oli kyse tuosta. Ehkä joku on spekuloinut, mitä käytökseni mahtaa tarkoittaa, kun oon ainakin jossain seurassa aluksi etäinen. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ketään on kiinnostanut mitä teen tai olen tekemättä. Monet tilanteet, joissa koin näitä tunteita, on edelleenkin samantyyppisiä, mutta en koe niitä enää niin raskaiksi. Mutta, näiden kokemusten ansiosta en enää koe juuri ollenkaan ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa. Olen viime aikoina ollut hyvinkin ihmisläheisessä työssä, jossa täytyy lähestyä ihmisiä ja joskus on ollut jopa hauskaa. Ulkopuolisuuden tunne rassaa aina välillä, mutta onhan mulla nataalina
joten ei kai tässä muu auta kuin oppia elämään sen kanssa.
