Olette varmaan huomanneet, että monissa saduissa on loistavaa symboliikkaa tärkeistä ja usein henkisistäkin asioista. Ajattelin avata tämän ketjun noiden loistavien hyvää symboliikkaa sisältävien satujen kertomiseen ja niiden "tulkitsemiseen".
Aloitanpa ketjun sadulla Kaunotar ja peto, josta Disney on tehnyt oman, jokseenkin erilaisen versionsa Kaunotar ja hirviö. Sopii hyvin tähän Lordinkin esiin tuomaan hirviö teemaan.
KAUNOTAR JA PETO
Olipa kerran kauppias, jolla oli kolme tytärtä, ja näistä nuorin niin kaunis että kaikki sanoivat häntä Kaunottareksi. Vanhemmat sisaret olivat tästä kovin harmissaan, ja koska he luonnostaan olivat häijyjä ja ilkeitä, eivät he ensinkaan rakastaneet nuorinta sisartaan, vaan kadehtivat ja vihasivat häntä.
Muutaman vuoden kuluttua nousi merellä ankara myrsky, jossa kauppiaan laivat upposivat, ja hänestä tuli hyvin köyhä. Hänen täytyi perheineen muuttaa asumaan ihan pieneen taloon ja tulla toimeen ilman palvelijoita ja hienoja vaatteita, joihin he olivat tottuneet. Vanhemmat sisaret eivät muuta tehneet kuin itkivät ja ruikuttivat menetettyä rikkautta, mutta Kaunotar koetti parhaansa mukaan pitää taloa siistinä ja viihtyisänä, jotta isä ei kovasti kaipaisi kaikkea sitä mukavuutta ja loistoa, johon hän oli tottunut.
Eräänä päivänä kauppias sanoi tyttärilleen lähtevänsä nyt matkalle vieraisiin maihin saadakseen takaisin edes hiukan rikkauksiaan. Sitten hän kysyi, mitä he tahtoivat tuliaisiksi, jos hänellä olisi menestystä. Vanhin tytär pyysi hienoja pukuja ja kauniita kankaita, toinen pyysi jalokiviä ja kulta- ja hopeakoruja.
>>Entä Kaunotar- mitä Kaunotar tahtoisi?>> kysyi isä.
Kaunotar oli aina niin iloinen ja tyytyväinen, että oli tuskin mitään, jota hän olisi kaivannut. Hän mietti hetkisen ja sanoi sitten:
>>Minä haluaisin punaisen ruusun.>> Toiset sisaret purskahtivat nauramaan ja pilkkasivat Kaunottaren yksinkertaista pyyntöä, mutta isä lupasi tuoda, mitä hän halusi. Sitten hän sanoi lapsilleen hyvästit ja lähti matkaan.
Hän oli poissa lähes vuoden ja onnistui saamaan takaisin suuren osan menetettyä rikkauttaan. Kun tuli aika palata kotiin, oli hänen helppo ostaa, mitä vanhimmat tyttäret toivoivat, mutta punaista ruusua Kaunottarelle hän ei saanut mistään, ja lopulta hänen oli pakko lähteä kotimatkalle ilman ruusua.
Muutaman peninkulman päässä kotoa hän eksyi sankkaan metsään. Tuli jo pimeä ja hän alkoi pelätä, että hänen täytyisi viettää yö puun alla, kun äkkiä kaukaa näkyi kirkas valo. Hän kulki sitä kohti ja huomasi lähestyessään, että se tuli suuresta linnasta, joka oli rakennettu metsän sydämeen.
Kauppias päätti kysyä, eikö hän saisi olla siellä yötä, mutta tullessaan ovelle hän ihmeekseen huomasi sen olevan selkoselällään, eikä ketään näkynyt. Koska kukaan ei vastannut, vaikka hän monet kerrat koputti ovelle, hän astui sisään. Siellä hän näki katetun pöydän, joka oli täynnä kaikenlaisia herkkuja, ja kun hänen oli kova nälkä, istuutui hän pöytään ja söi hyvällä halulla. Lopetettuaan ateriansa hän paneutui levolle ylelliseen vuoteeseen ja nukahti nopeasti.
Aamulla syötyään mainion aamiaisen, joka oli kuin häntä varten valmistettu, hän lähti salaperäisestä linnasta ilman että oli nähnyt yhtään ihmistä. Puutarhan läpi kulkiessaan hän huomasi tulleensa ruusukäytävälle, jossa kukki mitä ihanimpia punaisia ruusuja.
>>Täällä on tuhansittain kukkia>>, hän ajatteli >>varmaankaan ei yhtä nuppua kaivattaisi.>> Ja Kaunotarta ajatellen hän taittoi pensaasta ruusun.
Tuskin hän oli sen tehnyt, kun hän kuuli kauheaa rytinää, ja kääntyessään katsomaan hän näki hirvittävän pedon, joka tuli häntä kohden karjuen: >>Kiittämätön lurjus! Sinä olet nauttinut vieraanvaraisuuttani, syönyt ruokaani, ja nukkunut talossani, ja palkaksi ryöstät ruusujani. Mutta siitä hyvästä saatkin nyt kuolla!>>
Kauppias heittäytyi polvilleen ja pyysi armoa, mutta peto ei tahtonut kuunnella häntä. >>Sinun on nyt kuoltava itse tai luvattava, että lähetät minulle ensimmäisen olennon, jonka kohtaat kotiin tullessasi>>, sanoi peto, ja kauhistunut kauppias, joka arveli, että jokin hänen koiristaan varmaan ensin tulee tervehtimään häntä, lupasi.
Mutta hänen kauhukseen ja surukseen juoksikin kotiin palaavaa isää ensin tervehtimään nuorin tytär, Kaunotar. Hän oli kaukaa nähnyt isäsnsä tulevan ja oli kiirehtinyt toivottamaan hänet tervetulleeksi. Kaunotar ei ensin ymmärtänyt, miksi isä oli niin suruissaan nähdessään hänet, mutta kun isä kertoi pedosta ja lupauksestaan, koetti hän lohduttaa parhaansa mukaan. >>Älä pelkää, rakas isä>>, hän sanoi, >>ehkä peto ei olekaan niin hirmuinen kuin miltä se näyttää. Se säästi sinun henkesi, ehkä se säästää minunkin, koska en ole tehnyt mitään pahaa. Isä pudisti päätään murheissaan, mutta asiaa ei voinut auttaa. Hän oli luvannut lähettää pedolle ensimmäisen elävän olennon, joka kotona tulisi häntä vastaan, ja niinpä hänen oli pakko antaa Kaunottaren mennä hänen sijastaan.
Kun kaunotar tuli pedon palatsiin, oli siellä kaikki valmiina häntä varten. Kaunis makuuhuone oli varattu hänelle, huoneissa oli kaikkea, mitä hän suinkin saattoi tarvita, ja linnan suuressa salissa odotti pöytä täynnä kaikenlaisia herkkuja. Ja kaikkialla oli maljakoita, jotka olivat täynnä punaisia ruusuja. Palvelijoita ei näkynyt missään, mutta palveluksista ei ollut puutetta, sillä näkymättömät kädet auttoivat häntä ja toivat mitä hän ikinä halusi. Hänen tarvitsi vain toivoa, ja mitä tahansa hän kaipasi, ilmaantui heti hänen eteensä. Kaunotar ihmetteli kovin tätä ylellisyyttä ja loistoa.
>>Varmaankaan ei peto aio tehdä minulle pahaa>>, hän ajatteli, >>muuten se ei olisi tehnyt oloani näin mukavaksi.>> Ja hän odotti rohkein mielin linnan herran ilmaantumista.
Illalla peto tuli näkyviin. Se oli julman näköinen, ja Kaunotar vapisi nähdessään tuon kauhean hirviön. Mutta hän pakotti itsensä näyttämään urhoolliselta, ja itse asiassa ei ollut mitään syytä hätääntyä. Peto oli kuin itse ystävällisyys, ja niin hieno ja kunnioittava, että Kaunotar pian lakkasi pelkäämästä. Ennen pitkää hän oikein rupesi pitämään pedosta ja olisi ollut täysin onnellinen, jollei hän olisi ajatellut isäänsä ja sisariaan ja isän surua hänen tähtensä. Isän kärsimyksien ajatteleminen teki hänetkin surulliseksi, ja eräänä iltana, kun peto tapansa mukaan tuli häntä tervehtimään, hän oli niin alakuloinen, että peto kysyi mikä häntä vaivasi.
Kaunotar pyysi silloin lupaa käydä isänsä luona. Peto oli hyvin vastahakoinen. >>Jos annan sinun lähteä, pelkään ettet koskaan tule takaisin>>, se sanoi, >> ja silloin kuolen suruun.>> Kaunotar lupasi varmasti tulla takaisin, jos peto vain antaisi hänen viettää muutamia päiviä kotona, ja vihdoin peto suostui. Se antoi Kaunottarelle sormuksen ja sanoi: >>Pane tämä pikkusormeesi kun tänä iltana menet nukkumaan, niin huomaat aamulla olevasi kotona isäsi luona. Mutta jollet viikon lopussa tule takaisin, kuolen suruun.>>
Kaunottaren isä riemastui nähdessään rakkaan tyttärensä taas ja kuullessaan hänen onnestaan ja rikkauksistaan. Mutta sisaret, jotka tällä välin olivat menneet naimisiin, kadehtivat kaunista sisartaan entistä enemmän. He eivät eläneet onnellisina miestensä kanssa, jotka olivat köyhiä eivätkä erikoisen rakastettavia, ja he kadehtivat Kaunottaren vaatteita ja kaikkea sitä ylellisyyttä, jonka keskellä hän kertoi elävänsä. He miettivät keinoa, millä voisivat estää sisartansa nauttimasta onneaan.
>>Koettakaamme pidättää häntä täällä yli tuon viikon, jonka peto on luvannut hänelle>>, he sanoivat, >>silloin peto varmaan suuttuu niin, että tappaa hänet.>> He olivat kovin rakastavinaan Kaunotarta, ja kun tämän oli aika palata, peittivät he hänet kyynelin ja hyväilyin ja pyysivät, ettei hän lähtisi vaan viipyisi heidän luonaan edes päivän vielä. Kaunottareen koski heidän surunsa, ja vihdoin hän suostui jäämään vielä yhdeksi päiväksi, vaikka hänen sydämensä olikin raskas, kun hän ajatteli peto-raukkaa.
Yöllä vuoteessaan hän näki unen. Hän oli näkevinään pedon kuolevan surusta hänen viipymisensä vuoksi, ja uni tuntui niin todelliselta, että hän tuskissaan heräsi. >>Kuinka voin olla niin julma ja kiittämätön!>> hän huudahti. >>Minähän niin varmasti lupasin tulla takaisin viikon lopussa. Mitä peto ajatteleekaan minusta, kun rikon lupaukseni!>>
Hän nousi nopeasti vuoteesta ja haki pedolta saamansa sormuksen. Sitten hän pani sen pikkusormeensa ja toivoi takaisin pedon palatsiin. Seuraavassa hetkessä hän huomasi olevansa siellä, ja pukeuduttuaan nopeasti hän riensi etsimään petoa. Hän kulki etsien huoneesta huoneeseen, mutta ei voinut löytää sitä mistään. Viimein hän juoksi puutarhaan, ja siellä, pienellä ruohokentällä, jossa he usein olivat istuneet yhdessä, hän näki pedon makaavan maassa kuin kuolleena.
Katkerasti itkien hän vaipui polvilleen petoraukan viereen. >>Oi peto, rakas, rakas peto!>> nyyhkytti hän. >>Kuinka saatoinkaan olla noin paha ja julma ja epäystävällinen! Peto on nyt kuollut suruun, niin kuin se sanoikin.>> Ja kyynelet vuotivat hänen silmistään, kun hän puhui. Tuskan ja itsesyytösten vallassa hän kumartui alas ja suuteli rumaa petoa hellästi.
Samassa hetkessä kuului äkillistä melua, ja Kaunotar huomasi ihmeekseen, että ruma peto oli kadonnut. Peto ei ollut enää peto, vaan kaunis prinssi, joka polvistui hänen eteensä ja kiitti häntä pelastuksestaan.
>>Paha haltijatar>>, kertoi prinssi, >>tuomitsi minut olemaan petona, kunnes kaunis tyttö unohtaisi rumuuteni ja suutelisi minua. Sinun rakkautesi ja hellyytesi ovat rikkoneet lumouksen ja vapauttaneet minut kauheasta valepuvustani. Nyt, sinun ansiostasi, lumous on haihtunut.>> Ja sitten hän pyysi Kaunotarta morsiammekseen. Ja niin meni Kaunotar naimisiin prinssin kanssa, joka oli ollut peto, ja he asuivat yhdessä hänen linnassaan ja hallitsivat prinnsin valtakuntaa ja olivat aina onnelliset.
