Kommentoinpa omaa kirjoitustani - aiheestakin!
Minulle Jeesus on myös Maagi - enkelit tuntevat maagisuuden arjen.
Enkeleille valon ja varjon yhteistyö kuuluu heidän olemassaoloonsa.
He tavallaan näkevät loimi- ja kudelankoihin
sekä siihen, mitä niistä on kehkeytyäkseen.
Maagi liikkuu korkeamman Valon intensiteetin alueelle ja takaisin.
Se on sitä yhtäkkistä poissaoloa taikka yhtäkkistä ilmaantumista,
mistä jokainen voi kenties aavistaa jotakin.
Hän on tavoittelematta mitään, jottei menettäisi visiotaan
- näkyään, jonka mukaan edetä nousukiitoon.
Kuinka pysyä visiossaan - siinä on tärkeää tarkkailla omaa tietoisuuttaan.
Kun näet havaitsen "pyrkiväni" johonkin,
voin neutralisoida sen eli olla tavoittelematta mitään
itseltäni puuttuvaksi mieltämääni "tarvittavaa";
mitään, mikä on "jonkin päässä" minusta
eli ilmausta menettämisen uhan alaisuudesta.
Maagi ylittää kuolevaisuuden rajat. Hänellä ei ole kehollista varjoa.
Paitsi silloin kun on
- ja liikkuessaan hienokehollisesti sitä ei ole.
Fyysinen ihminen on se kuljetin,
joka vie meitä eteenpäin fyysisyytemme kentällä,
jossa tapahtuminen itsessään on jo viiveellistä.
Ennakkoon tapahtuminen varjostaa ihmisen elämänsuuntiota.
Joku kylläkin sanoisi, että "kun aurinko paistaa meihin,
siitä syntyy varjo,
koska kehomme estää auringonsäteitä läpäisemästä meitä".
Kuitenkin ne auringonsäteet myös läpäisevät meidät ja kehollisuutemme.
Kuten sen sielunauringon säteetkin.
Maagi etenee säteiden harjalla; hän on todellinen auringonlaskun ratsastaja.
Maagi on itse tuo varjo: oman negaationsa sisäänsulkeminen.
Maagin on nähtävä, mitä on kohdattavana siitä, mitä hän "ei ole".
Sen vastustaminen - kieltäminen ja torjuminen - "mitä ei tunne olevansa, vaikka on",
sitoo ihmistä materiaan, joka alkaa varjostaa ihmistä.
Tunteillaan ihminen tunnistaa olemistaan sitä vasten, mitä hän ei ole.
Siten tavallaan "ei-olenta" päättyy, kun sitä tiedostaa olevansa.
Se on astumista pois pelosta
taikka "oleminen pelkoa" neutralisoidakseen sen.
Oman negaationsa sisäänsulkemisella maagi terästäytyy kohtaamaan ulkoisen:
sisäisyytensä puhtaana heijastumana ja takaisin kuvastajana.
Ihminen on oman maailmankaikkeutensa keskus - sitä on Itsellisyys (
).
Kun en enää väitä olevani muuta kuin mitä minun nähdään olevan
eli kun olen siirtynyt riippumattomuuden tilaan suhteessa
minua koskevaan heijasteluun (kaikki heijastaa minua!),
minä olen se joka minä olen.
Se on sitä, että mihin tahansa suuntaankin huomioni,
ilmoitan "minä olen tuo".
Maagi vapauttaa itsensä noista peilivaikutuksista.
Hänelle on vain Alkukuva oleva todellinen.
Alkukuva kertoo siitä, mitä olen ennen kuin "en ole".
Itseni negatiivi on jotakin, mikä samastuttaa minua ja muita
reagoimaan, ulkoistamaan keskiötään - tietoisuutensa kokoomapistettä.
Siksi sanotaan "jonkun olevan itsensä ulkopuolella; eksyksissä; hajallaan".
Silti tiedämme, mitä tehdä negatiiville:
se on kehitettävissä kuvaukseksi meistä,
jolloin näemme "ei-olentaamme" vasten sen, mitä jo olemme.
Maagi makaamassa suljettuna maan sisään
- sitäkö hän tekee idän fakiirien tavoin?
On eri asia venyttää sietokykyään äärirajoille kuin istua mukavissa
olosuhteissa tehden "visioidun matkan kuuhun".
Ja maagi on ensinkään venyttämättä itseään ollakseen yhtä suoriutumisen kanssa.
Silti itseään voi periaatteessa olla venyttämättä
myös maaten suljetussa laatikossa maan sisälle haudattuna...
Pikemminkin Maagi läpäisee maasidonnaisuuden
- vapautuen maa-elementtiin sidonnaisuudesta.
Maa-elementti tukee vahvaa perustaamme ihmisinä.
Kyse on turvallisuusrakenteista elämässämme.
Kietoutuminen "aineen hoivaan" ei pidemmän päälle kuitenkaan
takaa turvallisuutta siltä, että elämä menee aina vain eteenpäin.
Maagi kohoaa turvallisuussidostensa yläpuolelle
- oman negatiivisuutensa harhan yläpuolelle.
Kuten myös se Maa, joka häntä kehollisesti ruokkii ja ylläpitää.
Puhun näet tästä ajasta - mitä me nyt tulemme maageina tekemään.
Eikä kyse ole ennustamisesta vaan ennakoimisesta.
Maagi näet ennakoi sen, mikä on jo tapahtunut
ennen kuin sen rekisteröimmekään.
: