pääni on pehmeä kun on hellettä mutta elephantilta lainasin muutaman lauseen...ei suoraan elephantille vaan yleisemmin ajatukseni levisi
kun todellisuudessa vain pinnallisessa maailmassa on näitä asioita joita edes voi matkia,,ja jos taas ajattelee pinnallisuuden olevan persoonallisuutta......
hmm...monesti käy niin että ihmisillä on sanoille eri merkitykset eikä sama san aina tarkoita samaa eri ihmisille. toivottavasti siis käsitän sanan pinnallinen samalla tavalla kuin sinä (koska tartun nyt tähän sanaan), en ole tosin varma
jos käsitetään että ajatukset (sisäiset asiat) ovat niitä syvällisiä asioita...(tosin kaipa käsittääkseni on olemassa
pinnallisia ajatuksia)...no, kyllähän ajatuksia ja käsityksiä voi "matkia", mutta aikaisemmin tuli hyvä näkökulma siihen että "jos se toimii, niin miksi en ottaisi sitä käyttöön" tyyliin. Mitä väliä sillä on kuka tekee jotain asiaa, jos se toimii mulle, voin ottaa sen ajatusmallin käyttöön. mielestäni tälläiset abstraktit asiat ei ole omistettavissa (ellei sitten ole joku keksintö joka vaatii patenttia tyylisesti)
se mikä tiedossa on ihanaa on se että se on vapaata ja ilmaista, kuuluu kaikille. jos siis joku asia tai toimintamalli kopiotuu, niin se on nyt vaan sellaista leviämistä...että olipa toimiva juttu, minäkin alan tehdä näin. tälläisessä tilanteessa on voi käydä niin että joku on liittänyt sen osaksi omaa persoonaansa ja ottanut yksinoikeuden johonkin aineettomaan juttuun tuntemiensa ihmisten keskuudessa.
minulla esim kävi niin, että eräs ystävä oli ominut tietyn harrasteen itselleen. kyseessä on kuitenkin vapaa asia jota ovat ihmiset tehneet ennen häntä ja ennen minua, ja minäkin ennen kuin tapasin hänet ensimmäistä kertaa. tuli hyvin tukalaksi olla tämän ihmisen seurassa jos minulla ei olisi muka lupa tehdä vapaa-ajallani mitä lystään ja niin että se ei vaikuta mitenkään häneen, vain koska hän oli liimannut omaan minäkäsitykseensä yksinoikeuden tehdä jotain asiaa. ja tälläiset asiathan eivä kulu ja vähene, toisin kuin rajallinen materia.en suostu kunnioittamaan tälläistä yksinoikeutta eikä kiinnosta sellaiset ihmissuhteet jossa on kirjoittamaton sääntö, "että kun minä teen tätä niin sinä teet tuota...ja sinulle ei ole oikeus tehdä tätä KOSKA tämän tekeminen on MINUN PERSOONAANI ja molemmille on selkeät karsinat ja roolit missä pysytään)
tulipas pitkä luritus. mutta tuosta pinnallinen-sanasta piti sanomani, että se mikä näkyy pinnassa, ei mitenkään poissulje niitä mahdollisuuksia mitä sieltä sisältä löytyy. esim jos ihminen tykkää leikkiä pinnallislla persoonallisuudellaan, se ei sulje pois sitä ettei hänen sisäisyydessäänm muka olisi elämää. Kun pinta ja sisn ei ole joko-tai.
Ehkä eniten kateutta olen huomannut herättävän sen, jos pinta ja sisin on tasapainossa. eli se mikä on sisällä manifestoituu myös pinnassa...eli on näkyvillä.
sitten jos joku on identifioinut itsensä hyvin syvällisiksi, eli tarkoittaen että paljonkaan ei ole näkyvillä. (enkä tarkoita että olisi parempaa tai pakko olla ulospäin näkyvä ja avoin!) mutta tuntuu siis että avoimuutta ja pinnan ilmaisullisuutta yritetään lytistää joillakin ideoilla jotka yrittävät saada esille sen pinnallisuutta ja turhuutta, ja muka vain ihmiset joilla sisn ei näy olisivat syvällisiä, ja syvällisyys olisi se asiaintila joka olisi "oikein". Kun valitettavasti olen huomannut että monesti syvällisyys voi tarkoittaa myös sitä, että siellä salassa, pinnan alla eli syvällisyydessä muhii vaikkapa tuhoamishalua, katkeruutta, vihaa ja kateutta, vahingoniloa ja pahantahtoisuutta, mutta kun nämä muhivat siellä syvällä eli piilossa eivätkä näy päällepäin...niin hän on siis
syvällinen=hyvä ihminen vastakohtana sille
pinnallinen=huono ihminen.
minusta pinnallisuus voi olla myös hyvä asia: se voi olla myös selkeyttä ja rehellisyyttä. pinta ja sisin ovat tasapainossa, niissä on suora yhteys toisiinsa ja ihminen ei haudo ja juoni asioita siellä syvällisyydessään. pinnnallisuus voi olla myös rohkeutta asettua itse alttiiksi elämässä eikä vain tarkkailla, mikä taas on luokiteltu syvälliseksi.
mutta ehkä pitäis sitten avata ketju aiheesta pinnallinen-syvällinen...
sitten muuten tuosta sanasta persoonallisuus...itse olin paljon onnellisempi ennenkuin tiesin mitä se tarkoittaa
kun en tiennyt että mulla pitäis olla jonkinlainen "persoona" niin olin vain tyytyväinen ja elin. sitten masennuin kun koin että mulla ei ole mitään persoonallisuutta joskus lukioiässä, ja eikun vain sitä persoonallisuutta sitten kehittämään monimutkaisilla ajatusmalleilla ja kaikenlaisella yrittämisellä. monesti myös siinä iässä kävi niin, että kauniita ihmisiä diskriminoitiin lauseella "tuolla ei ole mitään persoonaa"...niin mutta entä sitten? mikä se on se persoona, joka pitäis olla. No ainakin kärsimällä ja itseruoskinnalla saa aikaan jonkinlaisen persoonan. ehkä persoona on merkki siitä että voi valittaa ongelmistaan, joten siinä mielessä sain kyllä todellakin kehitettyä itselleni persoonaa sekä syvällisyyttä.
ok
.. ja sitten jos tarkemmin ajattelee, niin se pinnallinenkin persoonallisuus kostuu monista eri asioista, jotka kaikki ovat olleet jo ennen kuin 'sinä teit niin', joten loppujen lopuksi se 'ainutlaatuinen ja ihanainen persoonallisuuskin' on vain matkittua, vaikkakin usein matkittua ja yhdisteltyä..
mutta ei se mitään, niin sen kai pitääkin olla
tossa olen samaa mieltä että kaikki on jo ollut olemassa käsitteellisellä tavalla enen meitä jokaista ja kaikki on taatusti jo kokeiltu. mutta ei ole koskaan ollut juuri tätä aamua jolloin juuri minä heräsin ja puin juurisen paidan päälleni...tai jos osaisin laulaa hyvin niin laulaisin vanhan klassikon, ja sitä ei olisi koskaan ennen ollut olemassa MINUN laulamanani. ei sillä että sillä olisi loppujen lopuksi merkitystä, mutta kyllä minun
henkilökohtaiselle kokemukselleni. elämä on ihmiskokemus...ja tämä hetki on minun, kokemistani ihmisenä. enkä sitten haluaisi latistaa sitä ajattelemmalla että se on jotenkin turhaa vain sen takia että muutkin ovat ennen minua
eläneet.
'ainutlaatuinen ja ihanainen persoonallisuuskin' on vain matkittua, vaikkakin usein matkittua ja yhdisteltyä
tottakai sitä aina jostain matkii...mutta silloin itse kokisin sen niin, että silloin sydän sykkii jollekin asialle, vaikka tämä asia onkin ollut jo olemassa jossain muualla. ja se, mille juuri minun sydämeni sykkii kertoo sittä kuka juuri minä olen...matkiminen ei ole aina sitä että yrittäisi tehdä vaikutuksen, esittää persoonallista tai kuulua johonkin ryhmään, vaan aitoa resonoimista johonkin asiaan, rakkautta siihen ja sen ilmentämistä. tälläinen rakkaus ja innostus kumpuaa mielestäni jostain syvällisestä osasta itseä, joka ei ole riippuvainen ryhmästä ja siitä yrittääkö esittää jotain tai korostaa itseään. tyyliin vaikka että jos rakastain jotain musiikkia taikka vaikka punaista väriä, niin en kertakaikkiaan voi sille mitään. se kertoo silloin minun olemuksestani
syvällisellä tasolla.