seuraava »

[Satu]

ISOJA ja VAIKEITA kysymyksiä osaatte heitellä täällä 

Mie olen miettinyt omaa tarkoitustani varmaan teini-ikäisestä saakka, kun kaikenlaista koettelemusta on elämässä tullut vastaan. Kaikkein selkeimmän vastauksen sain pari vuotta sitten maatessani sairaalassa. Olin kuullut lääkäriltä päivällä, että mulla oli ollut pikkuaivoissani infarkti ja olin tajunnut, että olisin voinut kuolla. Illalla ei uni tullut millään, itkin, kyselin ja rukoilin, että selviänkö minä ja mitä tästä nyt pitäisi ottaa opiksi. Kuulin varmaan ekan kerran eläissäni ihan selkeän äänen päässäni, joka sanoi sanatarkasti näin:

"TÄMÄ on nyt se sinun tehtäväsi: sinun pitää pysäyttää ihmisiä! Kyllä sinä tästä selviät, olet vain tämän jälkeen entistäkin vahvempi ihminen. Anna se taakkas mulle, kyllä minä sen kannan."

Se pisti kyllä miettimään, että herranjestas, miten minä muka pystyn pysäyttämään ketään ja pitääkö minun joka kerta tulla näin kipeeksi, että se pysähtyminen tapahtuu. Kyllähän ne ihmiset silloinkin pysähtyivät ja pysähtyvät yhä, kun sairastumiseni & siitä toipuminen lähtevät puheeksi, mutta kai niitä muitakin keinoja on... Taitaa pelkkä olemassaolonikin riittää joskus... 

[härkä-69]

Musta tuntuu että on liian iso vastuu kannettavana, mutta en voi sitä kelleen toiselle sysätä. Olen yrittänyt piiloutua siltä, mut aina se muistaa mua muistuttaa, joskus kovakouraisestikin. Yliminäni tuntuu olevan jotenkin hirveän ankara ja vaativa enkä tiedä pystynkö vastaamaan sen vaatimuksiin. Jos lipeän, tulee kauhea syyllisyys, eikä sitä kyllä mikään psykiatri tai psykologikaan ole pystynyt poistamaan. Monesti olen toivonut, että saisin olla ihan tavallinen pulliainen ilman huolen häivääkään. Siis elää tavallista elämää tavallisine huolineen. Sitähän kyllä elänkin silti, mutta lisänä on se VASTUUNTUNTO KAIKESTA.

[Keho]

Elämäntehtäväämme tuleekin sellaiset Olevaisuutemme puolet hoitamaan, jotka tietävät tarkalleen, että miten ja koska. Joten sen takia on turha ottaa paineita, etteikö silloin ole valmiudessa, kuten on kohta jo jokainen Pohjolamme Valo! 

[^^Queen Nefertiti^^]

Hauskanpito.

[twin peak]

Yksi elämäntehtävääni liittyvistä asioista on sen oivaltaminen yksinolon kautta. Ei ihan aina helppo pipari purtavaksi... 

[Kotkansilmä]

 

   

     

      Näitä polkuja tallatessa olen tullut, ja kiitettävästi

       siihen tulokseen, että ,, jos, kuitenkin olen täällä

        ihan sitä varten, että nostan tunteita ja tuntemuksia

          pintaan, sekä myötä-, että vastakarvaan..   


               

[Valo]

Minä tajusin äsken tietäväni että olen Yhtä myös kuukkeleiden kanssa. Vielä kun sen tässä elämässä saisi KOETTUA myös eläen, eli .. No joo, se löövhän siihen auttaa. I lööv kuukkeli.

[Nefertari]

Minun elämän tehtävä odottaa vielä löytymistään, tai ainakin selville tuloa. Tällä hetkellä minusta tuntuu etten oikein ole varma mihin minut on tarkoitettu.Suoraan sanoen kaipaisin tukea ja tuuppimista, jotta voisin itsevarmasti ryhtyä täysillä siihen, mitä olen oikeastaan tällä hetkellä aloittamassa. Tai siis toivon toki, että homma mihin olen ryhtymässä, olisi se joka olisi minun tehtäväni....

Toisin sanoen olen vielä pimeässä vailla tietämystä mitä minun pitäisi tehdä...*huokaus* Olen kateellinen teille, jotka olette selvillä elämänne tehtävistä...  Tosin ainahan voin haaveilla, että elämäntehtäväni olisi ja tulisi olemaan jotain suurta ja merkityksellistä ja kaikkein tärkintä, että olisin onnellinen...

[Marion]

Minun elämäntehtäväni on opetella luopumaan vanhoista mintyneistä tavoista ja opittava hyväksymään itseni sellaisena kun olen. Elämänitehtävä on myös antaa rakkautta, iloa ja rauhallisuutta kaikille läheisilleni ja muillekkin ihmisille.

        

[Kotkansilmä]

 

   

     

      Elämäntehtäväni on bongailla tipusia, on myös näkynyt.

       Valkopäämerikotkia 7 samallakertaa nähtynä, mutta,

         kun ei ensimmäistäkään kuukkelia, tuota kuusikkojen

           reunamia kiertelevää iloista veitikkaa, vielä!! ?


                 

[härkä-69]

Tehtäväni on olla uusperheen äiti, siinä sitä on tehtävää kerrakseen..

[Oikku67]

Tiedä häntä elämäntehtävästä  , mutta lähitulevaisuuden tehtäväni on irtautua vanhasta ja uskaltaa hypätä uusien tuulien vietäväksi.
Olen kynsin ja hampain pitänyt kiinni menneestä..
niin hyvistä kuin huonoista tavoista/ ja asioista.
Siksi unelma-ammattikaan ei ole saanut "tulta siipiensä alle",
kun ei uskalla heittäytyä kokonaan, vaan roikkuu vanhassa   

Oikku67   

[Hiisitär]

Mie LUULEN, että ehkä elämäntehtäväni on nyt vapautua kaikista niistä sidoksista, joita naisen elämistäni on syntynyt. Nyt on mahdollista seurustella ja kokea parisuhde useamman miehen kanssa ilman, että saan syntisen porton leiman otsaani. Toisin sanoen vanhojen velkojan maksaminen, jotka täytyy maksaa jonkinlaisena parisuhteena, kiihtyy ja pääsen niistä eroon ja olen lähempänä vapautumista tästä maallisesta kierrosta ^______^

Ainakin tällä hetkellä tuntuu sille, en tiedä tulevasta.
Ehkä elämäntehtäväni on vain kehittyä sieluna.

[orose]

Minulla on kamalan voimakas tunne omasta tehtävästäni ja siitä, mitä kaikkea se vaatisi. Seison tällä hetkellä juuri sillä ratkaisevalla portaalla ja mietin uskallanko ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Uskallusta varmasti riittäisikin mutta tukijoukot puuttuvat lähes täysin. Suurin ongelmani lähinnä onkin, etten todellisuudessa tiedä pystynkö siihen yksin.
Minua tuupitaan koko ajan tähän suuntaan. Eteeni pistetään kirjallisuutta, uusia ratkaisumalleja, visioita jne. Minua on välmisteltu tähän jo kauan mutta aika ei ole vielä kertaakaan ollut kypsä sille. Nyt voisi alkaa jo olemaan.

Onko teillä muilla *herkkiksillä* vastaavanlaista painetta aloittaa/jatkaa sitä suurta tehtäväänne?

Millaista tukea saatte täällä maanpäällä eläviltä perheenjäseniltä? Entäs "taivaanperheeltänne"?

Kirjoitit astraali niin tuttua, niin tuttua. Samojen asioiden parissa itsekkin rimpuilen. Haluaisin, mutta en kai ole vieläkään valmis ja kärsimättömyyden lohikäärme riemuitsee. Ehkä pitäisi vain luovuttaa ja luottaa, niin päämäärä ehkä aukeaisi piankin.

Tukea ei minullakaan ole täällä tässä elämässä. "Taivaanperhettä" taas ei arjen velvollisuuksien keskellä aina edes muista.    Opittavaa siis vielä on.

valon johdatusta sinulle

orose

[Satu]

Tajusin tämän viikon loppuna yhden varsinaista elämäntehtävääni (ihmisten pysäyttämistä) kenties sivuavan tehtävän. Kuulin näet kummisetäni sairastuneen syöpään ja - taas kerran - äitini varoitti minua ns. tuppaantumasta sinne, jos hyö vaikka haluavat olla omissa oloissaan. Mulla kyllä tökkäsi moinen tosi pahasti: miksi helkkarissa minun pitäisi lopettaa käymästä siellä, kun olen siellä käynyt tähänkin asti jonkun kerran kesässä ja muutenkin pitkin vuotta? Syöpä ei piru vie tartu ja kyllä potilas ynnä perhe osaavat sanoa ihan itse, jos eivät jaksa ottaa vieraita vastaan! Tänään sitten kävin siellä tytärteni kanssa eikä minun todellakaan tarvinnut katua sitä päätöstä: kummit ottivat meidät lämpimästi vastaan ja puhuimme asioista niinku ne ovat.

Tuo alussa mainitsemani "suitsiminen" juontaa juurensa isoenoni sairastamiseen muuan vuosi sitten. Hän oli minulle kuin ukki ja kävin häntä katsomassa viimeisen kesän aikana joka ikinen viikonloppu loppuun saakka. Kertaakaan minua ei kielletty käymästä, päinvastoin: isoeno ja hänen vaimonsa sanoivat, että oman perheen lisäksi juuri kukaan muu ei enää käynytkään heillä kuin minä ja lapseni! Useimmat muut (mm. äitini sisarukset) olettivat, että isoeno haluaa sairastaa rauhassa, ja mitä heille osaa sanoa ja ja ja... Heidän mielestään tuppauduin liikaa isoenon perheen elämään ja he haukkuivat minut pystyyn, kun kaikki sitten oli ohi. He ovat näet aina olleet hyvin tietoisia siitä, mitä kenenkin KUULUU tehdä - ja minähän toimin aivan toisin kuin "etiketti" sanoo...

Sen jälkeen vain vahvistui oma ajatukseni siitä, että kaveria ei jätetä etenkään siinä kaikkein tiukimmassa paikassa ja olen takuulla paikalla tukena, jos minua joku tarvitsee. Siihen en tarvitse lupaa sukulaisiltani enkä muiltakaan...