seuraava »

[Aniel]

Jos nyt sitten mietin enkä kapinoi tätä kysymystä vastaan. Tai ehkä joku teistä voisi auttaakin asiassa  :

Ensimmäisenä tulee mieleen Äiti Teresa. Mutta heti perään, ettei minusta siihen ole. Nytkin jo hajoilen, kun jos avaan sylini niin sinne tulvii onnettomia ihmisiä. En jaksa kantaa niitä kaikkia ja sitä jo työksenikin teen, hieman eri muodossa.

Olen paininut koko elämäni uskonasioiden kanssa. Olen kiertänyt Kristinuskon kaukaa, mutta nyt se lähestyy minua voimalla. Olen sen tuominnut ja hylännyt... mutta paine alkaa olla kova... hyväksyä se. Mieleeni tulee se, kun Rakkauden Enkeli tunnusti jossain tekstissään: "tässä ja nyt tunnustan - Jeesuksen oppaakseni" vai miten se nyt meni...

Kun rakkaussuhteet menee pieleen, mieleni tekee lähteä luostariin. Edellisessä elämässäni olen ollut Alkukirkon jengiä, joku nunna tms. joten voitte uskoa, että ajatus tuntuu houkuttelevalta.

Lapset rakastavat minua ja minä lapsia.

Ennen luulin että elämäntehtäväni oli käsillä parantaminen. NYt en enää luule sitä, koska en halua sitä. En jaksa sitä. Tuntuu, että maailma on niin täynnä sekasortoa ja ihmiset sekaisin, etten kestä koko elämää. Ehkä elämäntarkoitukseni on vain avata silmäni pahuudelle? Minä tapaan nähdä kaikissa ihmisissä aina jotain kaunista. Tekisi mieleni kuitenkin jatkaa untani ja paeta eteerisyyteen... muttei niinkään voi elää.

[Hiisitär]

Nyt Inti otat hetken ihan rauhallisesti, etkä edes yritä tehdä mitään muuta kuin olla.
Sekasortoisina kausina ei auta muu kuin nostaa kädet ilmaan tyyliin "okei, olkoot sitten. Mie odotan taivaan tahtoa". Tärkeintä silloin on huolehtia siitä, että itse jaksaa ja voi hyvin, sekä välttää kaikkea sellaista tekemistä, joista tulee pakkopulla mieleen.

Jos kristinusko kutsuu sinua, voithan kävellä puoleen matkaan vastaan katsomaan, mitä tarjottavaa sillä on sinulle.
Jos sinua vetää puoleensa enemmänkin Jeesus, siihen et tarvitse mitään uskoa. Kristustietoisuus tulee ihmisten lähelle Jeesuksessakin ihan suoraan ilman uskontoa, jos ihminen sitä todella kaipaa. Jeesus on pyhimys siinä missä esimerkiksi Krishna, Buddha tai Mooses. Hän auttaa sinua kyllä, kun tarvitset apua, eikä kysele, että "uskotko sinä nyt VARMASTI minuun - muuten en auta!"

[Kotkansilmä]

 

  Näin on, ja jos on, niin olkoot.

    Kävelläkseen ei välttämättä tarvitse

      kainalosauvoja, jos uskoo kävelevänsä.

        Eikä uskoakseen tarvitse välttämättä

          uskontoja, ei ainakaan  K I R K K O J A.


                 

     

[Rakkauden enkeli]

Voisin yhtyä AthaMaaritin ja Kotkansilmän kirjoituksiin. Minäkään en mitenkään erityisesti "kannata" kristinuskoa, vaikka Jeesus henkiopas mestarini onkin. Uskontoja ja kirkkoja (muuta kuin pyhinä kauniina rakennuksina) ei tarvita. Sitä Jeesuskin NYT, tänä päivänä opettaa, kaiken muun ohessa...  :

[härkä-69]

Kyllä kirkossa voi käydä ja kirkkoon kuulua, ei siinä mitään pahaa ole. Kirkon rooli vain on muuttumassa ihmisläheisempään suuntaan. Kadotusoppia en ole kuullut saarnattavan enää pitkään aikaan, ainakaan niissä tilaisuuksissa joissa itse olemme käyneet. Tietämättömyyttä siellä tosin saattaa olla kuten muissakin kirkon ulkopuolisissa piireissä. Ehkäpä tämäkin kohta muuttuu valotyöntekijöiden ansiosta. 

[pluto]

Tästä voi tulla piiiiiitkä kirjoitus...

Nefertari ja Athamaarit, minulla on myöskin voimakas veto taistulukentille heiluttamaan tapparaa...
Joskus (ennenkuin hyväksyin ajatuksen uudelleensyntymästä) muistan tuskailleeni, kuinka kaikki selkeimmät ominaisuuteni menevät hukkaan, kun en pääse käyttämään niitä sotatilanteessa tms. kriisissä. Oikeasti en tietenkään halua sotaa, enkä ole ikinä harkinnut esim. armeijaan menemistä, mutta on ollut jotenkin turhauttavaa, kun minulla on nämä "soturin ominaisuudet", eikä mitään käyttöä niille. 
Minulla ei myöskään ole mitään muistoja menneistä elämistäni, mutta uskoisin olleeni jonkinlainen soturi useammassakin elämässä. Todennäköisesti olen taistellut rintarinnan nykyisen mieheni kanssa, mutta tämä siis on ihan mutu-tietoa.
Mieheni on niin suloinen. Osti Hitman-pelin (palkkamurhaajasta) minulle, koska hänelle tuli siitä minä mieleen. . Tai käymme hänen kanssaan "syvällisiä" keskusteluja siitä, miten Predator onkin oikeasti todella kunnioitettava soturi, eikä mikään hirviö. Mulla on kyllä tsäkä käynyt, kun olen löytänyt miehen, joka sen lisäksi että ymmärtää sotaista luonnettani, myös kunnioittaa ja ihailee sitä.

Tässä elämässä olen kuitenkin törmännyt sanaan "Parantaja" kerta toisensa jälkeen. Se on hämmentänyt minua, koska en todellakaan ole mikään sisar hento valkoinen. Vasta muutama kuukausi sitten tajusin, että tämä "parantajan" tehtävä ei ehkä niinkään koske ihmisten, kuin olosuhteiden parantamista... Sen tajuaminen oli kuin lamppu olisi syttynyt pään päälle.(http://smileys.smileycentral.com/cat/12/12_1_6.gif)
Prosessi on vielä vaiheessa, en tiedä mihin suuntaan tämä tie minut vie. Uskon nyt kuitenkin olevani oikealla polulla.
Ja mikä parasta, tiettyjä soturitaitoja todennäköisesti tulen tarvitsemaan kun jollain tavalla joudun "hyökkäämmän" vallitsevia olosuhteita vastaan.
Mutta kuten sanottu uskoisin olevani vasta polulla joka johtaa tuolle tielle, ja voihan olla, että suunta vielä muuttuu. Nyt kuitenkin on hyvin voimakas tunne siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan...

[Rakkauden enkeli]

Kyllä kirkossa voi käydä ja kirkkoon kuulua, ei siinä mitään pahaa ole. Kirkon rooli vain on muuttumassa ihmisläheisempään suuntaan. Tietämättömyyttä siellä tosin saattaa olla kuten muissakin kirkon ulkopuolisissa piireissä. Ehkäpä tämäkin kohta muuttuu valotyöntekijöiden ansiosta. 

Jep jep! 

[Hiisitär]

Mieheni on niin suloinen. Osti Hitman-pelin (palkkamurhaajasta) minulle, koska hänelle tuli siitä minä mieleen. . Tai käymme hänen kanssaan "syvällisiä" keskusteluja siitä, miten Predator onkin oikeasti todella kunnioitettava soturi, eikä mikään hirviö.

Kuulostatte molemmat ihan minulta! Juuri eilen katsoin viimeksi Alien vs. Predatorin ja ihastelin Predatorien soturiluonnetta ^____^

T: Predator-fani jo vuodesta -88

[pluto]

Kuulostatte molemmat ihan minulta!

Se on varmaan sitä Mars-energiaa...   (http://www.timebomb2000.com/vb/images/smilies/shootingsoldier.gif)
 

[Aniel]

Voisin yhtyä AthaMaaritin ja Kotkansilmän kirjoituksiin. Minäkään en mitenkään erityisesti "kannata" kristinuskoa, vaikka Jeesus henkiopas mestarini onkin. Uskontoja ja kirkkoja (muuta kuin pyhinä kauniina rakennuksina) ei tarvita. Sitä Jeesuskin NYT, tänä päivänä opettaa, kaiken muun ohessa...  :

ENTÄ jos meidän aikalaisten, juuri MEIDÄN kuuluukin muuttaa käsityksiä uskonnoista? Toisessa keskustelussa kitisin sitä, että Raamattuakin uudelleenkirjoitetaan, mutta ehkä niin kuuluukin mennä ja meikäläiset, kirkosta eronneet "uskovaiset", onkin niitä tämän ajan pioneereja. 

[Mio]

Mehän se olemme se muuttava ja yhdistävä tekijä, joka synnyttää ja luo Uuden Maailman, sekä rakentaa ja korjaa vanhan seulanavuotavan veneen tukokset Yhden Valon Voimalla eheäksi ja oikeudenmukaiseksi kokonaisuudeksi! 


Miten se tehdään?

Rakkauden parantavalla vaikutuksella ja itsemme yhteisellä ymmärryksellä, sillä se on ainut kokonaisvaltainen ratkaisu maapallon nykytilanteelle

[Rakkauden enkeli]

Mehän se olemme se muuttava ja yhdistävä tekijä, joka synnyttää ja luo Uuden Maailman, sekä rakentaa ja korjaa vanhan seulanavuotavan veneen tukokset Yhden Valon Voimalla eheäksi ja oikeudenmukaiseksi kokonaisuudeksi! 


Miten se tehdään?

Rakkauden parantavalla vaikutuksella ja itsemme yhteisellä ymmärryksellä, sillä se on ainut kokonaisvaltainen ratkaisu maapallon nykytilanteelle

Amen. 

[härkä-69]

Onko siis kirkosta eroaminen ainut ratkaisu?  :

Samaa ratkaisua muuten tarjotaan nykyään kuin automaatista aviopareille. Aika mustavalkoista ajattelua sanoisin ja sanonkin. 

[Aniel]

Minäpä liityinkin takaisin kirkkoon eilen! Juttelin kirkkoherran kanssa, joka sanoi, ettei luterilainen kko (vai mikä tää "tavis" nyt sitten on?) tuomitse lestadiolaisia ja vice versa, vaikka kriittinen voi olla. Esimerkillistä siis. Taisi pappi tajuta minusta jotain.

Minä ajattelin, että voinkin paremmin vaikuttaa olemalla mukana - kuin olemalla poissa ja mököttämällä.

 

[härkä-69]

Pappejakin on monenlaisia, myös naispapeissa.