seuraava »

[Liljah]

Helouta taas,

Olen tässä jäänyt miettimään semmoista asiaa kuin itkeminen!
Kaveripiirissäni olen tunteintani näyttävä neitsyt!! Neitsythän yleensä hillitsee itsensä!
Mutta olen kuulema poikkeus siinä!
 Kysymys kuuluukin: Itkettekö te hyvät Astrolaiset vain surun ja hädän keskellä vai miten? Itse turskauttelen ilon ja surun, kuin myös myötätunnon kyyneleitä!
Oli aikoja, kun en osannut kyyneleitä päästääkkään, olipa tilanne mikä hyvänsä.
Mielestä, vaikka jotenkin välillähävettää turskauttelu,olen saanut enemmän elämääni sisältöä, kun tipat herahtavat silmäkulmiini ja jotenkin huomaan itseni herkistyneen! Kuulostaako hullulta? Siltä välillä itestäni tuntuu!!!!
Ihan kuin olisin antanut luvan itelleni olla herkkis, aina välillä!?
Onko muilla merkeillä samanlaisia fiiliksiä vai onko neitsyellä vain tämmöisiä kummallisuuksia, kun antaa luvan nimenomaan itselleen!!!

[sirahvi]

Itku turskahtelee niin ilosta, surusta, pahastaolosta, hyvästäolosta, mutta ennenkaikkea tulee itkettyä ikävästä ja kaipuusta.
Yleensä kyyneleeni ovat aika herkässä, mutta kunnon turauttelu session jälkeen on  helpottunut ja kevyempi olo, puhdistunut.

[Rakkauden enkeli]

Myös minä itken kun siltä tuntuu. Itken ilosta, surusta, myötätunnosta, kaipuusta, elämän kauneudesta, koskettavuudesta jne.   

[tosia]

Ikävästä, surusta, onnesta ja kauniista asioista. Yleensä tulee vastaan joku juttu, joka muistuttaa just sillä hetkellä itseä koskettavaa/painavaa juttua ja itku vaan tulee. Itsellä on onglemana se, että joskus tekis vaan mieli itkeä hirveesti jotain asiaa, mutta kun on yksin, itkua ei tule. Sitten julkisilla paikoilla meinaa tirahtaa oikeen kunnolla ja täytyy pidätellä 

[sawotar]

Itse itken harvoin, mutta sitäkin kunnolla ja sen jälkeen on tosi hyvä ja puhdistava olo  kannattaa itkeä silloin kun itkettää

[Hiisitär]

Mie itken joka kuukausi ennen menkkoja. Itkeminen, samoin kuin hikoileminen, on fyysistä puhdistautumista kuonasta ja naisellehan juuri kuukautiset ovat elimistön luonnollinen tapa puhdistaa itse itsensä. Sauna ja kova liikunta rentouttavat hikoilun myötä (kuten muuten myös seksikin). Itkeminen on kuitenkin se yleisin tapa.
Minulle tulee ihan pakonomainen tarve saada itkeä kuukautisia edeltävinä päivinä. Jos ei ole mitään syytä itkeä, elimistö alkaa kyllä itse itkettää itseään. Ihan pienetkin jutut nousevat pintaan niin, että on pakko itkeä.

Muuten itken melko harvoin, sillä itku on minulle viimeisin keino kestää jotain tai selvittää jotain. Yleensä saa olla jo aika henkilökohtaisa, että saa minut itkemään. Käsittelen kaikki negatiiviset tunteet itkemällä - itken ulos aggression, masennuksen, epävarmuuden, pelon ja huolet ihan surun lisäksi. Onnestakin tulee itkettyä.

Ja sitten kun itkettää niin itkettää ihan kamalasti!

[May]

Maapainotteinen, lähes vedetön syntymäkarttani (+ kovapintaiset Uranus ja Pluto Ascedentilla) ei ole jaellut minulle kykyä tai tarvetta itkuun, joten vastaus on ei, minua ei itketä juuri koskaan vaikka joskus haluaisikin. Joskus kun olisi niin mukava vuodattaa pari tekaistua krokotiilinkyyneltä saadakseen tahtonsa lävitse vaikka perheen parissa. 

Mutta onneksi on keksitty transiitit, jolloin syntymäkarttansa rasitteista on helppo päästä eroon sopivan transiitin avustuksella. Tr. Neptunuksen tehdessä yhtymää Vesimies-Kuuhini itkin päivittäin aivan kaikkea ja kaikista. Toki elämäntilanteetkin herkistivät - transiitin teemojen mukaan tuolloin syntyi toinen lapseni sekä myös äitini liukeni pois tästä elämästä vakavan sairauden myötä. Toisaalta itkin myös jokaisen mahdollisen elokuvan, kirjan jne..

Innolla tässä odottelenkin tulevaa Neptunuksen neliötä mm. Auringolle ja Merkuriukselle...

Alkuperäiseen viestiin palatakseni, Neitsyethän tosiaan tunnetusti hillitsevät itsensä niinkuin Liljah sanoitkin. Onneksi muu kartta on kuitenkin jokaisella erilainen eli sieltä varmasti kannattaa etsiä syytä siihen, miksi joku toinen Neitsyt on nenäliinojen suurkuluttaja toisen taas korkeintaan järkevästi analysoidessa kohdalle osunutta alakulon fiilistä.
Erilaisiahan me kaikki ollaan - onneksi. 

[Lilli]

Nousevana Rapuna olin erityisesti lapsena oikein herkkiksien herkkis, ja varmasti tuo muutenkin vesipainotteinen kartta vaikuttaa asiaan.

Lapsena vollotin siis tuon tuostakin, mitä tosin ei kotonani katsottu hyvällä. Sitten yritin pidätellä kyyneleitä alahuulta verille purren, mutta aina ne padot vain murtuivat ja kyllä sitä  riitti. En koskaan itkenyt sievästi vain muutaman minuutin ajan, vaan helposti tuntikausia. Ajoittaiset itkukohtaukset olivat mukanani jonnekin varhaisaikuisuuteen asti, mutta sen jälkeen ovat kaikonneet tyystin. Muutapa tippa saattaa tirahtaa silmäkulmaan koskettavaa elokuvaa katsoessa tai muuten tunteenomaisessa tilanteessa, mutta kokopäiväiset kyynelehtimismaratonit ovat historiaa. Ehkä tuo Kuu-Härkä on tasapainottanut tunne-elämän niin, ettei herkistely ole enää erityisen kuvioissa.

[Aya Nuit]

Kyllä itkettää, vaihtelevalla menestyksellä mutta kuukausittain joka tapauksessa tulee vuodatettua..

Krapulassa tapaan itkeskellä tuon tuosta- eikä vaadi siis fyysistä huonoa oloa, vaan jotenkin edellisen illan juominen vetää mielen matalaksi -vaikuttanee jotenkin hormonitasapainoon -tuolloin kun vaikkapa katselee televisiota ajankulukseen tulee itkettyä kaikille naurettavuuksille, saippuaoopperoista mainoksiin.

Mutta muutenkin tulee itkettyä säännöllisesti, olen huomannut että tietyt jutut ovat herkkiä paikkoja, pelkästään niistä puhuminen tai tiettyjen juttujen kuuleminen. Tapanani on kuitenkin itkeskellä salassa, en halua itkeä ystävienkään seurassa mutta joskus kyyneleitä ei voi estää.

[Hiisitär]

Mutta muutenkin tulee itkettyä säännöllisesti, olen huomannut että tietyt jutut ovat herkkiä paikkoja, pelkästään niistä puhuminen tai tiettyjen juttujen kuuleminen.

Minua alkaa itkettää kaikki raiskaukseen liittyvä. Näinpä sitten elokuvassa näytellyn kohtauksen tai kuulen raiskauksesta - aina itkettää. Oikeastaan raiskauksen näkeminen on kaikkein pahin. Minut itseni on raiskattu menneessä elämässä ja vaikka siitä on jo satoja vuosia ja useita elämiä, se muisto kummittelee vieläkin noin raskaana. Aivan kuin se olisi tapahtunut tässä elämässä.

Ja alkoholi pistää auran ja chakrat sekaisin, sekä vetää energioita maihin, joten ei ole ihmekään, jos itkettää

[Risama]

Niin,neitsyttä pidetään hillittynä...Mutta minä en sitä ole tunnepuolella. Uskallan näyttää tunteeni ja itken ilosta ja surusta missä vain ja koska vain.
Tähän olen antanu itselleni luvan elämän kokemusteni myötä ja itkusta saan voimaa jatkaa...Se on puhdistautumista. Ja helpottaa.
Mutta,olen huomannut että monelle miehelle itkevä nainen on suuri peikko.
Mutta, silti näytän tunteeni avoimesti enkä häpeä sitä.
Parempi se että tunteet tulee ulos kuin patoutuu möykyksi sisälle.

      

[Irish]

Nostetaanpa tätä topiccia...

On tässä viime viikkoina ollut sellainen olo, että voisi melkein itkeä, mutta aina se on jäänyt vaan muutamaan hiljaiseen kyyneleeseen. Olen kolmen viimeisen vuoden aikana itkenyt kunnolla ehkä sen kolme kertaa.

Kun isä kuoli, itkin puoli vuotta. En ollut sitä ennen elämässäni itkenyt paljoa, vaikka herkkä olin aina. Muistan jo lapsena ajatelleeni että kyllä minä pärjään vaikka sattuu ja pidättelin itkua. Tuntuu, että olen ajatellut aina että "ihmisen pitää hymyillä"... Se kaikki laukesi siihen isän kuolemaan, eikä itkusta meinannut tulla loppua, itkin joka päivä ja joskus parikin kertaa päivässä. Silloinkin oli tärkeää, että kukaan ei nähnyt kun itkin. Tuntui että "itkin koko maailman tuskat pois"...

Miksi se on niin vaikeaa? Siis itkeä, ennen kuin maailma todella kaatuu? Minulta loppui vuosi sitten kolmen vuoden suhde, itkin senkin takia vain kerran vaikka se oli tosi vaikeaa aikaa.

Sitten joskus kun itkettää, niin ajattelen "jes, nyt itkettää, noniin alanpas itkemään!" mutta sitten tajuan, että en ehdi... Telkkarista tulee jotain tai pitää käydä lenkillä, mennä kaverille kylään tms. hymy vaan naamalle, unohdan että edes itketti ja eikun menoksi...

[Riitta]

Itken epaoikeudesta ja ihmisten kovalla tyolla saannusta palkkiosta,kauniista runoista...

[*Kide*]

Jos itkettää, käännään sen suuttumukseksi, vihaksi tai jopa raivoksi, jonka yleensä kanavoin siivoamiseen 
Ja jos niin kertakaikkisen kovasti rinnasta kourii, että on ihan pakko tirauttaa... meen metsään istuun kannon nokkaan tai kivelle, painan pään alas ja hajoon. Ääntä ei tule, kyyneleet juoksee kuin purot poskilla, sisältä päin kaikki murenee... montaa hetkeä ei mene kun tulee tyhjä olo, josta nousee se p...ele jonka avulla pyyhin kyyneleet poskilta, nousen ylös ja heitän koiran kanssa tuplalenkin ja saatan jopa mennä puntteja heilutteleen päälle päätteeks. Ja taas elämä on raiteillaan tai ainakin tiedän mitä pitää tehdä, jotta sen saa sinne  : ja varmasti teen...