Sivuja: 1 2 [3]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kiusaaminen  (Luettu 20521 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522



Profiili WWW
« Vastaus #30 : 06.07.2006 09:47:04 »

Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat vakavia asioita, mutta vakavimmat vammat aiheuttaa varmasti se, että joku perheenjäsenistä on "vihollinen".
Kuvaavaa on juuri tuo rakkaus-käsitteen muuttuminen melko myrkylliseksi, Venus-Pluto-teemaiseksi. Itselläni tätä aspektia ei ole, ja vaikka rakkauselämässäni on ollut aina vaikeuksia, niin olen tiennyt aina, mikä on puhdasta rakkautta ja mikä vain riippuvuutta ja hallintapyrkimyksiä. Rakkaus varmastikin saa mustan leiman, jos kotona vanhemmat antavat ymmärtää sanoin rakastavansa lastaan, mutta kaikki teot osoittavat jotakin muuta ja aiheuttavat "rakastetussa" vain pahoinvointia.

sign?, melko inhottavan oloinen stellium äidilläsi huoneessa 7. Mars-Saturnus-Pluto-Uranus. hrrrr, kyllä kylmää....
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
anna ulrika
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23


Profiili
« Vastaus #31 : 06.07.2006 10:11:46 »


 smitten - Sign?,

kiitos, että avaudut. Voi että, tuntuu hyvältä. Mä just luin tota sun aloittamaa toista viestiketjua noiden auringon, kuun ja ascin vaikutuksista. Mä aina alan jotenkin oikein "harkitsemaan", että pitäisköhän tähän vastata. Siis avautuminen on mulle todellakin opettelun paikka, mä avaudun aika harvoille ja valituille kaiken kaikkiaan, mutta sitten toisaalta vaistomaisesti - niin kuin sanot, kaikelle on aikansa ja paikkansa - sitä tekstiä ja tunnetta vaan tulee joskus ihan odottamatta ja jotenkin rohkaistun ihan itseni yllättäen...

Voi että, tää keskustelu on kyllä todella inspiroiva. Mä ajattelin kyllä silloin viimeksi kirjoittaessani, että toivottavasti en häiritse ketään laittaessani tähän yleiseen ketjuun enkä yksityisviestinä. (Ja sitten mäkin rupean selittelemään: toisaalta haittaako se niin kamalsti, jos jotakin häiritsee, häritkööt, musta vaan tuntuu että mä haluan vielä kirjoittaa tähän näkösälle).

Tavallaan mua myös kiehtoo se, että me liikutaan tässä niin henkilökohtaisilla/kipeillä/ristiriitaisilla alueilla.

Ah, oli ihanaa kun muistutit tosta "the gift is in the wound".

Kolahtaa mulle just nyt.

Kun mä mietin sitten vielä kirjoitettuani ton edellisen viestin, että olikohan se nyt vähän turhan universaalinen ja makeileva, kun ottaa huomioon, miten mun pluto-aurinko-venus -oppositiot tuntuvat todellakin painavan päälle tällä hetkellä. On ollut jo jonkin aikaa surufiilikset ja syvät sessiot itseni kanssa päällä, liittyen noihin kaikkiin aiheisiin, joita tossa edellisessä jo selailinkin...

Toisaalta asiat mitä sanoin esim. sydämen avaamisesta on niin, mulle. Mutta sellainen "letting go ja letting be" - meininki mulla on nyt tässä päällä, ja oikeastaan toi lahja on haavassa itsessään -ajatus lohduttaa niin kovasti, koska eihän sen irtipäästämisenkään tarvitse olla  mikään ponnistus tai suoritus. Voi vaan olla. Mutta surussa on vaikeaa olla...

Mistä toisaalta päästänkin sitten siihen, että sellainen suru ja melankolia on kauhean isot osat sitä mitä mä oon, syvän ilon ja elämän rakastamisen rinnalla. Mikä ei varmaankaan ole taas mikään ylläri, jos nyt ajatellaan noita tähtikuvoita mitä tässä ollaan jo spekuloitu. Ja sitten olen sitä mieltä, että koska the gift is in the wound, niin elämässähän tosiaan voi olla kaikenlaista mahdollista tunnetta, tilannetta ja aatosta pöydällä yhtä-aikaa. Tasapaino on mulle sitä, että kykenen toivottamaan kaiken rehellisesti tervetulleeksi kussakin hetkessä. Ei sitä, että "sit ku oon setviny tän" ja "sit ku palikat loksuu kohdilleen". Aika helposti se elämä voi hurahtaa odotellessa ohi  Wink

Mä vielä heitän tähän sellaisen jutun, että olen aistivinani että myös sussa elää, ja on, pohjimmiltaan tosi vahva usko "puhtaaseen", pyyteettömään rakkauteen. Vaikka olisit varmaan monta kertaa halunnut heittää kirveen kaivoon, niin sanoaksemme. Ja ehkä oletkin.

Mutta kuitenkin taidat olla niin herkkä ja sisimmässäsi viisas, että tie valoon jotenkin löytyy aina. Ja sun haavat voi parantaa...
Ja kun ajatellaan sitten vielä sitä plutoa siinä kuudennessa huoneessa, niin sun parantaminen voi olla hyvin maanläheistä, arkipäiväistä, ikään kuin ohimennenkin tapahtuvaa. Tarkoitan että sun ei välttämättä tarvitse pystyttää mitään reikistudiota asiakkaille (siis varmasti myös voit tehdä senkin  Wink ), mutta että nyt kun mä ajattelen vaikka tätä miedän sessiota tässä, niin asiahan on aivan ilmeinen.

Aikamoista. Kiitos että autat mua avautumaan. Jotenkin näkymättömästi mutta kuitenkin tosi näkyvästi.

Mä toivon että nää sessiot ehkä tois valoa jollekin muullekin (?)

Nyt mä taidan ehkä mennä avautumaan sinne toiseenkin viestiketjuun, kun tää tuntuu niin mukavalta!

 smitten

Muchos besos!

tallennettu
anna ulrika
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23


Profiili
« Vastaus #32 : 06.07.2006 10:20:30 »


Ja vielä,
tosta mitä sanot Lilli, niin kyllä maar, jos joku perheenjäsenistä (tai koko perhe) on yhtä-aikaa sekä vihollinen että kuitenkin se rakkauden/lämmön antaja, niin joo, myrkylliset on kuviot. Ja siitä itsensä pois "opettaminen", -tutkiminen on iso projekti.

Mä koen sen kiusaamisen jotenkin sellaiseksi suureksi opettajaksi oman itsekunnioituksen ja voiman löytämisessä. Ehkä sitä jollain tapaa haluaa laittaa itsensä niin ahtaalle, että on jossain vaiheessa tavallaan pakko astua ulos kehästä ja kyseenalaistaa kaikki tilanteeseen liittyvä. Haastaa laittamaan itsensä etusijalle, kunnioittamaan omaa itseään ja irrottautumaan kaikesta siitä, missä minua ei kunnioiteta sellaisena kuin olen, ehdottomasti.

Luulen että se on kaikille kiusatuille yhteinen teema.
tallennettu
anna ulrika
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23


Profiili
« Vastaus #33 : 09.07.2006 20:11:34 »

Sign?, armahain,

tajuttoman hienot viestit.

Niin paljon asioita. Luettuani ton sun kolmanneksi vikan viestin otin jäähybreikin pohdiskellakseni, ja jo sä olit ehtinyt kirjoittaa lisää. Mä vastasin jo mutta vastaus katosi taas (jännittävää! notin' a pattern here...). Sun toiseksi viimeisessä viestissä on just eksakt samanlaisia ajatuskuvioita kuin mulla. Sitä oli ihmeellistä lukea... Ja siinä on niin paljon asiaa, mikä on mulle täydellisen ajankohtaista juuri nyt. Sen lukeminen ja siihen vastauksen kirjoittaminen oli mulle todella terapeuttista.

Tästä vasatuksesta ei ehkä tule yhtä sydänverellä kirjoitettua ( Cheesy), ja ehkä ihan hyvä niin ( :Smiley).

Mistä mä aloitan...

(Tunnen suhun jotenkin kaiken kaikkiaan niin isoa yhteyttä just nyt... Olin kyllä bongannut sun energian saman tien kun aloin tätä foorumia tutkailla. No joo, siis, asioihin.)

Myöskään mun isä ei varmaankaan koskaan muutu. Kuolee kyllä, mun veikkauksen mukaan piankin, koska kieltäytyy niin itsepintaisesti kasvamasta ja ottamasta vastuuta mistään. Paitsi minulle, tuskaa on aiheutunut myös muulle perheelleni. Josta tunnen tällä hetkellä myös surua. Mun veli voi "tosi huonosti". Tietyn mittapuun mukaan. Sitten ajattelen myös, että kaikella on tarkoituksensa. Paitsi minä, myös kaikki muutkin ovat sielunsa suuressa viisaudessa valinnut juuri nämä kokemukset läpikäydäkseen.

Mutta se suru ja tuska irtipäästämisestä, sen unelman, ideaalin, idean hautaaminen on niin tuskallista. Mutta kun se todella, todella on niin, että mä voin kasvaa, prosessoida, kehittyä, valita ja päästää irti. Mutta ketään muuta mä en voi muuttaa, enkä kenekään toisen puolesta valintoja tehdä. Mä olen juuri päättämässä (huom, en päättänyt) olla mahdollisimman vähän tekemisissä mun isän kanssa, eli irti draamasta, jota mun synnyinperheeni elää. Mun isä ei varmaankaan tässä tietoisuudessa tule ymmärtämään miksi, mutta asiat on joskus ihan jotain muuta kuin miltä ne näyttää. Se rakkaus mitä en kotonani saanut, mun on annettava itse itselleni. Ja sitä mun isä ehkä lopulta oikeasti mulle haluaisi, mutta ei omassa kivussaan kykene antamaan. Päin vastoin, mun pitäisi (jossain hänen psyykensä kiemuroissa )olla mukana hänen kivussaan, mutta jos olen, pidän sitä yllä.

Irtipäästäminen romauttaa idean, jota mä oon niin kauan ylläpitänyt ja halunnut, lannistettuna mutta aina uudelleen itseni koonneena. Mä kai olen ajatellut että kun mä prosessoin ja päästän irti, mä voin olla zen ja antaa anteeksi. Ja olen erittäin paljon ollutkin. Kaiken kaikkiaan, olen aina ollut sellainen katalysaattori perheessäni. Hyvissä energioissa ollessani perheeni tuskat valuvat mun systeemistä kuin vesi hanhen selästä. Mutta sekin on ehdollistunutta. En halua enää olla hyväksikäytettävänä. Enkä käyttää. Jotainhan mäkin olen siitä saanut. Sadomasokistista käyttäytymistä.

Irtipäästäminen on vaikeaa, koska mullakin on ollut selkeä osani (viittaan siis siihen aikaisemmin mainitsemaani itseni valitsemaan osaan) perheeni dynamiikassa. Psyykestäni on löytynyt kaikenlaista syylisyydentunteista myötätuntoon jne. Kuvio todellakin on sadomasokistinen, ja luulen että kun oma energiani on selkiytynyt ja se kuuluisa "puhdas rakkaus" ( Wink) on se mitä mä haluan olla ja mikä mua kaikessa yhä enemmän vetää puoleensa, mun on vaikeaa osoittaa itselleni rakkautta toisten ihmisten peilaamana jossain sadistisessa kuviossa.

Ja todella, se on mun vastuulla, missä olen mukana, missä en. Mitä itselleni suon, mitä en. Ja niin nyt olen luopumassa tästä draamasta. Juuri nyt, juuri tällaisena kuin se mulle nyt näyttäytyy.

Mä olen antanut anteeksi ja ollut zen, mutta todelliseen anteeksiantoon ei ole oikotietä. Mitä rehellisyyttä se on, jos mä hakeudun ohimennen tallottavaksi yhä uudestaan ja uudestaan, ja selitän sydämelleni, ettei se haittaa, jos mä en kuitenkaan voi hyvin, ja jos mä kuitenkin ilmennän muualla
elämässäni itsekunnioituksen puutetta vetämällä luokseni tyyppejä/tilanteita, joissa mua tallotaan edelleen. Näyttäytyköön se mulle ajallaan, mitä anteeksianto ja hyväksyminen todella ovat...

Mua myös kiusattiin koulussa jonkin verran, mutta todellakin, minkäs teet? Nuoren ihmisen/lapsen on todella, todella vaikeaa suhtautua kiusaamiseen ja tallomiseen itsekunnioitusta ja vahvuutta osoittaen kieltäytymällä olemasta kiusattavana. Koska kiusattavan psyykessä/emotionaalisessa häsmäkässä/energiassa on kuitenkin aina jotakin, mikä sitä kiusaamista vetää puoleensa. Sitä ottaa vastaan, eli toisin sanoen luo itselleen sitä, minkä arvoiseksi itsensä kokee. Ja ne alitajuiset, mahdollisesti myös muista ajoista ja paikoista mukana roudatut syyllisyyden (/sun mainitsemat häpeän tunteet)ajavat tietysti ihmistä toimimaan tietyillä energiatasoilla.

Aikuisena voi valita toisin. Erityisesti jos, tai siis sitten kun pohjatyö on huolellisesti tehty  Wink

Mulle itselleni mitä suurin paradoksi tällä hetkellä olisi alistua yhä kiusattavaksi, eli ehdollisettuun "rakkauteen" mun perhekuvioiden osalta, koska yksi isoimmista jutuista mistä haaveilen, on mun toinen mahdollisuuteni, perhe jonka perustan, parisuhde jossa saan rakastaa ja tulla rakastetuksi "toisin", siis todella, sellaisen kuin olen, ja ennen kaikkea, antaa lapsilleni sitä mitä en itse saanut. (Mikä loppujen lopuksi varmaankin on kaikkien vanhempien toive, jos ovat kyllin kypsiä/eheytyneitä jotakin toivomaan). Ja todellakin, mitä ei itsellä ole, ei voi toiselle antaa.

Mun vanhempieni tragedia on ollut rakkaudettomuus ja väkivalta omissa syntymäkodeissaan, ja hienosäädeltynä se on koitunut myös mun ja sisarusteni "osaksi". Tunnen edelleen syvää myötatuntoa vamhempiani kohtaan, mutta kyspsymättömyyttä ja sairautta, kuten sanottua, voi pitää yllä vain olemalla siinä mukana.

(Ja sitten haluan myös sanoa, että kyllä mua on myös rakastettu ja kannustetukin. Äitini on viisas ja ihana tyyppi, jonka kanssa mulla ilman muuta on vuosituhansia jatkunut matkakumppanuus, mutta ehdotonta rakkautta myös häntä kohtaan, luulen ma, osoitan näyttämällä tietä tässä kohtaa. Kunnioittamalla itseäni. Rakastamalla, ja olemalla oma totuuteni.)

Ja tästä, Sign?, päästään sun kauniiseen, altrusitiseen ajatukseen siitä, että jos yksi voi  hyvin, kokonaisuus hyötyy siitä. Minusta se on mitä suurimmassa määrin niin. Mun mielestä maailman pelastaminen lähtee todellakin itsestä, itsensä pelastamisesta. Asiat eivät tosiaan aina ole sitä miltä näyttää. Joskus aidoimmista aidoin rakkauskin näyttää julamlta. Kenties rakkaus joskus "hylkääkin" juuri siksi, ettei nykytilanteessa ole kasvun mahdollisuuksia. (Erään päihderiippuvaisen jättäneenä voin sanoa käyneeni tätä asiaa syvästi läpi, ja mihinpä muuhunkaan koko tää mun ko. lyhyt seurustelusuhteeni olisi palannutkaan kuin lapsuudenperhedynamiikkaani...). Olemalla mukana toisen sairaudessa pidän sitä yllä ja sairastan itsekin.
Ja ihan konkreettisestikin olen tätä tehnyt monin tavoin. Mä oon myös ollut nuorempana varsinainen terapisti-henkilö, joka oli itse aina ihan masennuksissa ja syövereissä, kunnes mun tajunnan horisontissani alkoi pikkuhiljaa jokin sarastus häämöttämään... Näinä päivinä mä asetan itseni luontaisesti ykköseksi, juuri niistä syistä mitä mä tässä koko viestissäni avaan.
 
Kunnioittamalla, rakastamalla ja vain parasta itselleni haluamalla mä voin saada sitä myös maailmankaikkeudelta, kaikesta mitä kohtaan. Ja silloin mä kykenen todella kohtaamaan myös toisen ihmisen. Mutta valinta on minun. Näin tuumin.

Ja niinpä, minusta maailmasta huolehtiminen on vahvasti sitä, että mä huolehdin omista energioistani. Se heijastuu kaikkialle.

Vielä mä jatkan noista illuusioista. Mun off- nappulani on aina ollut kuoreeni vetäytyminen ja haavemaailmoissa haahuilu. Mä oon aina halunnut pitää yllä jonkinlaista sisäistä idylliä, ja olen ollut valmis säilyttämään status quon, jotta mun ei ole tarvinnut laittaa omia tunteitani muiden tunteitten edelle. En ole uskaltanut. On ironista, että ihminen jonka elämässä on niin paljon surua ja säröä, ja jossa itsessään on surua ja säröä, ei tohdi sitä itsessään nähdä. Aikaisemmin mä ajattelin, että kaikki on hienosti, kun kaikki tää shitti loppuu. Mä halusin myös sen täydellisen perheen jne., ja itsepintaisesti, itsepäisesti mä halusin uskoa siihen ja elää sitä. Ja olin pohjimmiltani kovin yksinäinen. Ehkä tää kyseinen off-nappula on sen asian manifestoituma, että lapsi ei pysty käsittelemään sitä kaikkea emotionaalista sekasotkua, surua ja vihaa, mikä ympärillä ja itsessä velloo.

Mä ajattelen että ne säröt ja surut pysyvät, liikkuvat ja kulkevat elämän mukana. Myös ilo ja rakkaus liikkuu, muuttuu ja kulkee elämän mukana. Ehkä ne juuri ovat elämä. Niinkuin sä jo niin kovin kauniisti ilmaisitkin.

Voi sisko sisko, näin tää menee.

Tässä tämä mun viesti taasen. Ehkä se nyt ei ole niin "jäsentynyt" (mikä mun mielestä voisi olla tavoittelemisen arvoista juuri siksi, että olisin saanut sanottua haluamani asiat, mistä en juuri nyt ole aivan varma, mutta sanoin nyt näin).

Minusta tämä on hieno keskustelu.

Lämpöä mun sydämestäni sun sydämeen.

 smitten



 




tallennettu
anna ulrika
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23


Profiili
« Vastaus #34 : 12.07.2006 19:12:15 »



Vaikuttavat piirustukset...

Prinsessa/prinssikuva on ihan huippu omassa toiveikkaassa tytön-fiiliksessään. 

Mäkin oon piirtänyt jo varmaan ennekuin osasin puhua, ja juuri noita prinsessa-teemaisia löytyy varmaankin n. 10 000...

Ja se toinen... Todellakin, sotakirjeenvaihtaja asialla. Siinä on rajut vibat.
Se on ihmeellistä, miten mikä tahansa asia on lapselle niin avoin, ennen kuin sen "oppii" salaamaan tai kätkemään. Tai siis, eihän siinä ole mitään ihmeellistä, vaan nimen omaan siinä salaamisessa, kätkemisessä, kiertämisessä ja kieltämisessä. Ollapa lapsen kaltainen...

Mä muistan kerran kuusivuotiaana piirtäneeni ihan huumassa rakastelukohtauksen  Cheesy Grin , jonka vein päiväkodista tosi ylpeänä kotiin. Muistaakseni muut lapset eivät edes tajunneet mistä siinä kuvassa oli kyse, mutta äiti ja isä hämmentyivät kuvasta niin paljon, että se jäi aihepiirin viimeiseksi, ainakin mitä vanhemmille esittelemiseen tulee. Ja koska mä en tajunnut mikä siinä oli niin hämmentävää, mä tietysti tulkitsin sen niin, että olin tehnyt jotain väärin. Hassua, mä muistan vieläkin ne kutkuttavat kiksit, mitkä sen kuvan tarhasta kotiinvieminen mulle aiheutti.

Mutta täähän nyt onkin sitten varmaan jo ihan oma topicinsa. Ei liity kiusaamiseen niinkään. Tai ehkä seksuaalisen häirinnän piiriin. Etäisesti  Cheesy
 
tallennettu
anna ulrika
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23


Profiili
« Vastaus #35 : 12.07.2006 20:33:19 »

...

there´s nothing to be cured...


tämän sanominen saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta näiden muiden ajatusten ilmaisemisen jälkeen, mutta...näin vaan sen koen, kuitenkin.

...

kaiken kaikkiaan sun viestisi oli jin ja jang kirjallisena. tässä kohtaa.

lahja on haavassa. ei elämää, ei positiota ilman negatiota. asiat kaiken kaikkiaan, pohjimmiltaan, ovat ainakin mun kokemuksessa erittäin paradoksaalisia.

ja kaiken sen analysoimisen ja mentaaliprosessoinnin jälkeen mun johtotuumailuni loppujen lopuksi on: unlearn everything. olla vaan, sitä mitä on, kaikkinensa, "alkuperäisenä".

 smitten
tallennettu
enska
Vieras
« Vastaus #36 : 12.07.2006 20:34:58 »

Mulle kävi kakarana niin että piirsin mielestäni tosi hienon kuvan syysprinsessasta, jolla oli puolukanmarjoja hiuksissa ja vesisadetta kaulakoruna jnejne. Tietenkin piirsin myös syksynlehtiä ja sitten taideteosta näyttämään äidille, joka huusi naama punaisena että mistä sinä kakara oot oppinu tämmösiä piirtelemään?

Itku tuli kurkkuun ja eikä äiti edes suostunut selittämään miksi sai sellaisen raivarin. Meni muutamia vuosia ennen kuin tajusin että joo, kuusivuotiaan piirtämä mustavalkoinen syksynlehti voi muistuttaa..  crazy2 crazy2
tallennettu
anna ulrika
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23


Profiili
« Vastaus #37 : 12.07.2006 20:37:56 »


 2funnyCry
tallennettu
t.touhula
Astroholisti
*****
Viestejä: 1370



Profiili
« Vastaus #38 : 13.07.2006 10:53:35 »

Sellaistahan se. Jos emme toteuta omaa ivallisuuttamme, alitajuisten viestiemme vastaanottajat alkavat toimia 'apunamme' ... valitettavasti meihin kohdistaen tuon oman heijasteemme takaisin.

Itse olen vahva. Kiusattu ja alistettu, ainakin yritetty latistaa.  coolsmiley Kunnes homma kiepsahti nurinperin. Ei tule kiusaajat liki, ei alisteta nykyisin. Oman rauhan ja reviirin tarve voimakas. Se tuntuu muita hankaavan kovasti. Joillain suoranainen pakkomielle kokeilla miten mahtuvat tuttaviini.
Monelta tuo lopahtaa, kokeilunhalu siis. Toisilla nousee sarvi otsaan, ja sitten on molemmilla piru merrassa.  knuppel2

Nykyihmisten tuntuu olevan vaikea sallia toiselle oma reviiri. Silti teen  buck2 zidanet jokaiselle, joka liian liki tuppaa. Leppoisat saavat tulla vaikka syliin. Lopuille: tervemenoa omalle tontille.  Cool
tallennettu

Vapaus - mikä ihana sana!
Sivuja: 1 2 [3]
  Tulostusversio  
 
Siirry: