Ehkä se 'paha' näkyy eniten muiden ihmisten reagoinnissa minuun.
Jospa just ne ihmiset, jotka eivät voi minua sietää, näkevät sen pahuuden, ja jota minä en itse tunnista.
He sen varmimmin voisivat kertoa?!!
Niinpä.
Reagoin usein siihen peilin kertomaan, koska hupsista...
... eihän sen peilin pitänyt olla niin "paha".
(Tosin juuri nyt näen sinussa voittopuolisesti "hyväni" heijastumista
.)
Vastakohtien lahja taikka siunaus onkin siinä,
että ne tulevat tunnistetuiksi toinen toisiaan vasten:
Pitäessäni jotakin "pahana" olen juuri tunnistanut senkin puolen itsessäni,
joka voipi ollakin "hyvä";
arvioidessani jonkin "hyväksi" olen juuri hahmottanut senkin kantin itsestäni,
joka kykeneekin olemaan "paha".
Siten olisi ja on kohtalokasta (itselleni lankeavaa) väittää jonkun "sinän" olevan se "paha",
koska peili ei voi valehdella heijastaessaan siihen katsojaa
- aivan kuten olisi ja on sinällään ylihehkutusta väittää ainoastaan toisen olevan se "hyvä",
koska peilinsä hyvä-vaikutelma iskostuu eli palautuu minuun itseeni.
Siedätyshoidosta totta tosiaan on kyse: itseni auttamisesta sietämään itseään,
omakuvani heijastumista takaisin toisen tuella ja myötävaikutuksella.
Kuitenkin muistaen, ettemme puolinaisina ole vielä kokonaisia
eli se Totuus Itsestämme.
Vaan että
kokonaisena olemme "hyvä vaiko paha" -kaksijakoisuuden
tuolla puolen
eheänä koossapysyvää
Olevuuttamme:
Se hyvän ja pahan polariteettien takainen
Itsessään Olennainen Alkukuva.
Itsessään tosi, aito ja jäljentämätön Rakkaus.