Kateuttahan on niin monenmoista. Ohimenevä tunne, häivähdys kaipauksesta, että olisipa minullakin tai olisinpa minäkin jotain tuollaista, mitä koen tuossa toisessa.
Tai siten jotain 'systeemattista ja laskelmoitua' (ja siltikin pohjimmiltaan tiedostamatonta); tuon ominaisuuden jonka koen jossain toisessa, haluan saattaa muotoon, jossa ei tunnu minusta niin uhkaavalta enää toisessa
Ehkä tarve saada esiin toisesta jotain, minkä aistii olevan pinnan alla, piilotettuna... :
Joskus toisten kateus voi johtua siitä, että itsellä kuori/rooli, ja alla jotain muutakin ja joku haluaa raapaista sen kuoren pintaa, kurkistaa, onko siellä alla piilossa haavoittuva ihminen, inhimillinen ihminen. Muutakin kuin tuo 'täydellistä'(yhteiskunnan täydellisyyden määreisiin vastaava) kuvaa antava kuori.
Itse olen aika vähän kohdannut kateutta, tai sitten en ole kiinnittänyt siihen huomiota. Tai en ole nimennyt se ilmenemismuotoja kateudeksi, vaan juuri noilla yllä kirjoittamillani näkemyksilläni katsellut sitä.
Itseasiassa ne kateudet joita olen kohdannut, huomasin että voin käyttää sitä sellaiseen uhrimaiseen egoni pönkitykseen. Vaikka onhan silti ollut syytä vetää myös samalla niitä rajoja, eikä niellä kaikkea 'sontaa'. Sisälläni kuitenkin olen näitä samanaikaisesti käsitellyt muullakin tapaa.
Viimeisten vuosien aikana kohtaan kateutta aina vain vähemmän. Ennemminkin on alkanut tapahtua kaikkia mukavia pikku juttuja ja monenmoiset vieraatkin ihmiset lähestyy minua avoimemmin.
Jossain ravintolassa esmes, jos olemme olleet viettämässä iltaa, joku nainen on saattanut tulla yhtäkkiä sanomaan, että sinun korvikseksi ovat menneet vinksinvonksin (kaksi vierekkäistä rengasta) ja pyytänyt saako korjata ne. Korjannut ja sitten mennyt menojaan..
Tällaisia vastaavia on ollut useita.
Ja näitä tapauksia, jotka katsoessaan minua, keikauttavat nokkaansa ylös nopeasti (silti on haivattavissa ne tunnereagtiot mitkä sen aiheuttaa)ja jos en vastaa siihen samalla tavalla, vaan heitänkin ohimennen jotain ihan tavallista, toinen voikin huomata, että olen ihan vaan ihminen ja vajaavainenkin. Joku ominaisuus ei tee sillä tapaa ihmisestä' tädellistä', että tarvitsisi pelätä.
Uskon, vaikka välillä tunnen
, joissain tapauksessa ensin, että mitä enemmän olen oma itseni, ilman mitään rooleja ja uskomuksia itsestäni, sen helpompi minua on lähetyä, ihan jokaisen!